Erityishuollon maksut
Tämän sivun sisältö
Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain perusteella toteutettu erityishuolto sekä erityishuollon matkat ovat maksuttomia.
Kuljetuspalvelujen maksut
Erityishuollolla tarkoitetaan kehitysvammalain mukaista hoitoa, huolenpitoa ja ohjausta sekä muita palveluja. Maksuttomuus perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (asiakasmaksulaki).
Ylläpito erityishuollossa
Kehitysvammaisen henkilön ylläpidosta voidaan periä maksu. Poikkeuksena ovat alle 16-vuotiaalle annettava osittainen ylläpito ja kehitysvammalaissa tarkoitettu opetusta saavan lapsen osittainen ylläpito sen lukuvuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 16 vuotta. Näistä ei peritä maksua.
Asiakasmaksulaki 4 § (Finlex)
Ylläpidon ja osittaisen ylläpidon käsitettä ei ole asiakasmaksulainsäädännössä tai kehitysvammalaissa tarkemmin määritelty. Kehitysvammalain esitöissä todetaan muun muassa, että normaalisuuden periaatteen toteuttaminen edellyttää maksun perimistä ylläpidosta. Esimerkiksi tavanomaisista asumis-, ravinto- ja muista vastaavista menoista kuten sähkön ja veden käytöstä aiheutuneista kustannuksista.
Korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan KHO: 2014:186 että erityishuoltoa on myös asiakkaan kanssa ruoan laittaminen, silloin kun se on erityishuolto-ohjelmaan kirjattu. Ateriapalveluista voidaan KHO:n mukaan periä ylläpitomaksu niissä tilanteissa, joissa asiakkaan erityishuoltoon ei käytännössä sisälly ruuan valmistukseen osallistumista eikä sitä ole kirjattu erityishuolto-ohjelmaan. Ruuan valmistukseen osallistumisella tarkoitetaan myös asiakkaan avustamista ruuanlaitossa.
Tilanteissa, joissa ateriapalvelusta voidaan periä ylläpitomaksu, ylläpitoon katsotaan kuuluvaksi ruuan raaka-aineiden lisäksi ruuan säilyttämisestä ja valmistamisesta aiheutuvat kustannukset, kuten vedestä, energiasta, kunnossapidosta, kuljettamisesta ja työvoiman käytöstä aiheutuvat kustannukset.
KHO 2014:186 vuosikirjapäätös (Finlex)
Ylläpitomaksun on oltava kohtuullinen ja se saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Hyvinvointialue voi myös halutessaan periä tätä pienemmän maksun.
Asiakasmaksulaki 2 § (Finlex)
Perittävien maksujen suuruus
Kehitysvammaisten erityishuoltoon liittyvän ylläpidon maksuista säädetään asiakasmaksulain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa.
Asiakasmaksulaki 4§ (Finlex)
Pitkäaikaisessa laitoshoidossa annetusta ylläpidosta voidaan periä asiakasmaksulain 7 c §:n mukaisesti määräytyvä maksu. Maksu määräytyy maksukyvyn mukaan.
Asiakasmaksulaki 7c § (Finlex)
Lyhytaikaisessa laitoshoidossa annetusta ylläpidosta taas voidaan periä asiakasmaksuasetuksen 12 §:n mukainen maksu ja erityishuoltona annetusta kuntoutushoidosta asiakasmaksuasetuksen 14 §:n mukainen maksu.
Asiakasmaksuasetus 12 § (Finlex)
Asiakasmaksuasetus 14 § (Finlex)
Avohuollon palveluissa (esimerkiksi päivätoiminta tai 16 vuotta täyttäneen henkilön perhehoito) ylläpidosta voidaan periä enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen maksu. Kuntaliiton mukaan päivä- ja työtoiminnassa annetut ateriat ja niistä perittävät maksut ovat rinnastettavissa tavanomaisiin ruokamenoihin, jotka syntyvät kaikille kehitysvammaisuudesta riippumatta. Ateriamaksun perusteena oleviin kustannuksiin kuuluvat näin ollen ruuan valmistuksessa tarvittavat raaka-aineet ja ruuan valmistamisesta sekä säilyttämisestä aiheutuvat kustannukset. Ateriamaksun perusteena oleviin kustannuksiin kuuluvat siten myös kustannukset, jotka aiheutuvat työvoiman, veden, energian ja kuljetusten käyttämisestä.
Kehitysvammahuollon asiakasmaksut (Kuntaliitto)
Maksut tulee pääsääntöisesti määrätä vain todellisen käytön mukaan. Sellaisesta ylläpidosta, jota henkilö ei käytä, ei voi periä maksua. Esimerkiksi jos asumispalveluun kuuluu pesulapalvelu mutta henkilö ei käytä sitä, palvelusta ei voi määrätä maksua.
Ostopalveluista peritään maksut samoin perustein kuin hyvinvointialueen itsensä tuottamista vastaavista palveluista.
Lähteet
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 519/1977 (Finlex)
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992 (Finlex)
Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 912/1992 (Finlex)