Kiintymyssuhteen merkitys ja sen tukeminen

Tämän sivun sisältö

Turvallinen kiintymyssuhde tukee lapsen kasvua ja kehitystä ja lapsi saa sen kautta voimavaroja ja malleja omiin tulevaisuuden ihmissuhteisiinsa. Saadakseen hyvät lähtökohdat elämälleen lapsi tarvitsee kokemuksia siitä, että hänen viesteihinsä ja tarpeisiinsa vastataan oikea-aikaisesti läsnäolon ja lapsen tarpeista lähtevän fyysisen läheisyyden kautta.

Turvallinen kiintymyssuhde ei kuitenkaan muodostu itsestään, vaan kehittyy lapsen kokemusten kautta vastavuoroisissa turvallisissa ihmissuhteissa, joissa lapsi kokee saavansa turvaa hädän hetkellä. Kiintymyssuhteella on yhteys varhaiseen vuorovaikutukseen, joka säätelee kehityksen kulkua ja vaikuttaa kiintymyssuhteiden kehittymiseen.

Kiintymyssuhteen kehittyminen

Kiintymyskäyttäytyminen kehittyy lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana. Turvallinen kasvuympäristö luo hyvän pohjan lapsen fyysiselle ja psyykkiselle kasvulle ja kehitykselle.

Lapsi kykenee muodostamaan jopa 3-5 rinnakkaista kiintymyssuhdetta läheisiin ihmisiin kuten äitiin ja isään, sisaruksiin, isovanhempiin, adoptiovanhempiin tai hoitajaan. 

Suurin osa lapsista on turvallisesti kiintyneitä ja sopeutuvat yleensä nopeasti muutostilanteisiin. Yksi kolmasosa lapsista on herkempiä ja tarvitsee enemmän vahvistusta ja tukea kiintymyssuhteiden rakentumisessa lähiympäristöltään. Turvallisen kiintymyssuhdemallin lisäksi voidaan tunnistaa myös turvaton, välttelevä ja ristiriitainen kiintymyssuhdemalli.

Turvaton kiintymyssuhdemalli

Turvaton kiintymyssuhdemalli syntyy lapsen negatiivisten kokemusten kautta esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsi ei koe aikuisen olevan saatavilla eikä hän saa vastinetta omiin fyysisiin tai psyykkisiin tarpeisiin. Tällöin hän ei voi oppia turvallisesti tunteiden käsittelyä ja eikä saa tukea tunteidensa säätelyyn.

Kaltoinkohtelemassa ympäristössä lapsi luo itselleen työmallin maailmasta, joka on sattumanvarainen, kaoottinen eikä vastaa hänen tarpeisiinsa. Tällainen tilanne voi johtaa lapsen kiintymyssuhteen häiriintymiseen.

Mikä voi vaarantaa kiintymyssuhteen?

Kiintymyssuhteen häiriintymiseen voivat vaikuttaa pelko, negatiivinen tunnetila ja krooninen stressi. Näiden tunteiden aiheuttajia voivat olla monenlaiset tilanteet ja olosuhteet kuten ero vanhemmista tai läheisestä hoitajasta tai vanhemman masennus.

Vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen kohdalla riski kiintymyssuhteen vaarantumiseen voi aiheutua esimerkiksi toistuvista siirroista sijaishoitoon ja sieltä takaisin kotiin, liian monista ja epäjohdonmukaisista hoitajista tai laitoshoidosta.

Stressiä ja pelkoa voivat aiheuttaa myös pitkät tutkimus- ja sairaalajaksot, tehohoito sekä varhaiset krooniset kiputilat, kuten esimerkiksi syntymävaurioiden ja vammaisuuden hoitamiseksi tehdyt leikkaukset.

Myös vanhempien kiintyminen lapseen voi olla vaikeaa, jos vanhemmat pelkäävät lapsen menehtyvän tai jos lapsi ei reagoi vanhemman hoivaan totutulla tavalla vammansa luonteen vuoksi. Syntymän hyvällä hoidolla ja oikein annetulla ensitiedolla on suuri merkitys vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen kehittymiselle.
Ensitieto

Näissä tilanteissa onkin tärkeää, että myös ammattilaiset esimerkiksi neuvolassa ja lapsiperheiden palveluissa tiedostavat tilanteen ja tarvittaessa tukevat perhettä ja lapsi-vanhempi-suhdetta kaikin tavoin.

Kiintymyssuhteen vaikutus lapsen kehitykseen

Vauvan ja pienen lapsen tarpeisiin vastaaminen kannattelevat lapsen psyykkistä hyvinvointia ja kehitystä. Fyysisiin ja psyykkisiin tunnetarpeisiin vastaaminen ja turvallinen lämmin ilmapiiri sekä empaattinen hoiva vahvistavat lapsen hyvinvointia.

Empaattisuuteen kuuluu mm. erilaiset monikanavaiset vuorovaikutuksen muodot kuten sanat, eleet, ilmeet, hyvä kosketus, hellittely, hymy, itku, loruttelu, leikkiminen ja laulaminen ja musiikillinen vuorovaikutus.

Vuorovaikutusta ja tunteita voi välittää erilaisin äänen painoin ja kosketuksen sävyeroin. Lähtökohtana on luoda lapsen kanssa yhteinen tila vuorovaikutukselle. Yhteisellä tilalla tavoitellaan kahden henkilön mielen kohtaamista, vuorovaikutuskanavan avautumista ja asettautumista kuulemaan ja näkemään lapsi ja olemaan hänelle saatavilla.

Vanhemman tehtävä on vastata lapsen tarpeisiin

Vanhemman tärkein tehtävä on vastata lapsen tarpeisiin ja mahdollistaa lapsen kiinnittyminen häntä hoitavaan vanhempaan. Lapsi odottaa vanhemmalta sitoutumista vanhemmaksi, joka antaa hänelle rakkautta ja huolehtii hänen tarpeistaan.

Kiintyminen lapsen ja vanhemman välillä rakentuu ja syvenee arjen tilanteissa. Lapselle kiintymyksen vahvistuminen on konkreettista tunnetasolla tapahtuvaa läsnäoloa. Pienelle lapselle vanhemman poissaolo on hätätilanne, jota hän ei vielä osaa käsitellä.

Lapsen kiintymyssuhteet muodostuvat toistuvien tunnetoistojen, yhteisten tunnevirittäytymisten, kiinnostuksen, jakamisen ja yhteisten pyrkimysten kautta lapselle positiivisiksi kokemuksiksi. Nämä kokemukset eheyttävät ja rakentavat kestäviä polkuja aivoihin ja tukevat siten lapsen kasvua ja kehitystä.

Vanhemman sensitiivisyys ja johdonmukaisuus lapsen tarpeisiin vastaamisessa vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä kiintymystä turvalliseksi. Lapsi hakee syntymästään alkaen vanhemmasta turvaa ja oppii turvallisen ja hoivaavan aikuisen kautta luottamaan itseensä ja tekemään päätelmiä ympäristöstään.

Luottamuksen kautta lapsen itsetuntemus vahvistuu ja luottamus ympäristöön kasvaa ja sen myötä hän kokee itsensä arvokkaaksi, kyvykkääksi, tuntevaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi.

Vanhemmuus ja vanhempien psyykkinen hyvinvointi

Vanhemman psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa hänen kykyynsä sitoutua lapseen emotionaalisesti ja kykyyn tunnistaa lapsen tarpeet ja vastaa niihin. Vanhemman stressi saattaa vaikuttaa lapsen psyykkiseen hyvinvointiin ja kiintymyssuhteen kehittymiseen epäsuotuisasti.

Pyrittäessä auttamaan ja tukemaan lasta on ensin autettava vanhempia ja tuettava kaikin tavoin heidän selviytymistään. Vanhempien parisuhteen tukeminen on myös lapsen tukemista.

Tarvittaessa vanhempia tulee auttaa vahvistamaan kiintymyssuhdettaan omaan lapseensa. Perheen kanssa toimivilta ammattilaisilta tarvitaan tällöin osaamista tukea ja auttaa vanhempia vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteiden luomiseen omaan lapseensa, jotta lapsen hyvinvointi voidaan taata.

Vanhempien tukeminen

Keskeisenä tuessa on riittävän tiedon tarjoaminen ja emotionaalinen tuki sekä kannustaminen ja motivoiminen kaikin tavoin osallistumaan lapsen hoitoon ja läsnäoloon lapsen kanssa.

Tutkimus- ja hoitojaksoilla vanhempien läheisyys, sylissä pitäminen ja kosketus toimivat lasta suojaavana tekijänä ja vahvistaa molemmin puolista kiintymystä lapsen ja vanhemman välillä.

Vanhemmuutensa tueksi vanhemmat tarvitsevat läheisiä, hyviä ja tukevia ihmissuhteita, jotka vahvistavat vanhempien voimavaroja ja auttavat jaksamaan vanhempina ja sitä kautta myös vanhempi-lapsikiintymyssuhteet lujittuvat. Erityisesti tukea saattavat tarvita yhden vanhemman perheet.

Vanhempien tarvitsema tuki voi olla

  • tunnetukea
  • välineellistä tukea
  • vahvistavaa tukea
  • tietoa antavaa tukea
  • läsnäoloa
  • suhdetukea ja parisuhdetukea
  • sosiaaliseen toimintaan liittyvää tukea

Tarvittaessa vanhemmille tulee tarjota myös keskusteluapua vaikeissa tilanteissa, jotta vanhemmat voisivat käsitellä tunteitaan ja pohtia omaan vanhemmuuteen, kokemuksiin ja lapseen liittyviä huolia psykologin, sosiaalityöntekijän, muun ammattilaisen tai vertaistukijan kanssa.

Menetelmiä vuorovaikutuksen kehittymisen tukemiseen

Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen parantamisessa on saatu hyviä kokemuksia mm. Kenguru-hoidosta, vauvahieronnasta ja videoavusteisesta vuorovaikutuksen ohjauksesta (VIG-menetelmä).

VIG-menetelmässä lapsen ja perheen vuorovaikutusta videoidaan muutaman minuutin ajan ja videointeja katsotaan ja analysoidaan yhdessä. Tavoitteena on vahvistaa ja tukea vanhempien sensitiivisyyttä kasvatustilanteissa. Yhteiset vuorovaikutustilanteet ja keskustelut mahdollistavat myös lasten osallistumisen ja tarjoavat mahdollisuuden tunteiden käsittelylle ja vuorovaikutuksen parantamiselle.

Myös Kiikku-vauvaperhetyö on esimerkki toimintamallista, jolla voidaan tukea turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista. Vauvaperhetyö toteutetaan toistuvina kotikäynteinä, jotka tehdään perheen suostumuksella ja perheen tarpeista lähtien. Toiminta tapahtuu perheen kanssa yhteistyösuhteessa, johon vauvaperhetyöntekijä tuo ammatillisen osaamisensa ja perhe oman elämänsä asiantuntemuksen.

Kirjoittaja:
Paula Korkalainen, projektipäällikkö
Arvokas elämä - lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena (RAY)

Lähteet

Kanninen, K. (2008) Lapsilähtöinen päivähoito. VARKE:n järjestämä luento 25.9.2008 Keski-Suomen museolla.

Becker-Weidman, A. & Shell, D. (2008) Auta lasta kiintymään. Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia traumaperäisen kiintymyshäiriön hoidossa. PT-Kustannus. Kiintymystä herättävän vanhemmuuden herättäminen (DDP –terapia)

Lapsen ja vanhemman kiintymyssuhde (Mannerheimin lastensuojeluliitto) 

Lapsen tukeminen perheen kriisitilanteessa (Mannerheimin lastensuojeluliitto) 

Munter, H. (2002) Lapsi aloittaa päivähoidon. Pienet päivähoidossa. Alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksen perusteita.

Poijula, S. (2012) Vammainen lapsi perheessä
Luentomateriaali: Arvokas elämä – lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena -hankkeen Studia generalia -luento 30.10.2012. Jyväskylä.

Schulman, M. (2001) Pikkulapsi matkalla maailmaan: Pikkulapsen haavoittuvaisuus hänen siirtyessään päivähoitoon. Psykoterapia 3/2001. 

Silvén, M. (toim.). (2010) Varhaiset ihmissuhteet. Polku lapsen suotuisaan kehitykseen. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas. Helsinki.

Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.) (2011) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. WSOYpro.

Sinkkonen, J. & Kalland, M. (2003) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Helsinki: WSOY.

Spock, B. (1990) Vanhemmuus. WSOY.

Tuliharju, A. (2001) Ykseydestä yksilöllisyyteen. Lapsen kehitys varhaisvuosien vuorovaikutuksessa. Teoksessa Hyvinvointia Itä-Suomesta - Eeva-Liisa Eerolan juhlakirja. Itä-Suomen Lääninhallituksen julkaisuja 2001.

Tuliharju, A, (2004) Auta lasta kasvamaan. Päivähoidon ja lasten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön kehittämishanke 2001-2003. Loppuraportti. Kuopion kaupungin Sosiaali- ja terveyskeskuksen julkaisuja 2004:5. Kuopio: Kuopion kaupungin painatuskeskus. 

Päivitetty: