Vammaisten lasten oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin

Tämän sivun sisältö

Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen näkökulma on kaikkien lasten yhdenvertaisuus. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan sopimuksen mukaiset oikeudet kaikille lapsille ilman minkäänlaista erottelua.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen lähtökohtana on siis, että ne järjestetään yhteneväisin periaattein kaikille lapsille, niin vammaisille kuin vammattomillekin. Vammaisella lapsella on tämän lisäksi erityisiä, vammaan liittyviä oikeuksia.

Lapsen oikeuksien sopimus koskee ihmisoikeuksia – varsinaiset palvelut järjestetään niitä koskevan lainsäädännön nojalla (esimerkiksi sosiaalihuoltolaki, vammaispalvelulaki). Kaikilla lapsilla on Suomessa oikeus tiettyihin peruspalveluihin sosiaali- ja terveydenhuollossa (mm. neuvola, suun terveydenhuolto, terveystarkastukset) sekä varhaiskasvatukseen.

Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa viranomaisia

Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa osa lainsäädäntöä, ja sitä tulee noudattaa kaikessa viranomaistoiminnassa. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Hyvinvointialueen palveluista päättävien viranhaltijoiden on tärkeää tuntea sopimuksen keskeinen sisältö. Vanhempien ja muiden lapsista huolehtivien on voitava luottaa siihen, että sopimusta noudatetaan päätöksenteossa.

Lisäksi YK:n vammaissopimuksen 7 artikla edellyttää, että vammaiset lapset voivat nauttia kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa. Suomi ratifioi eli saattoi lainvoimaiseksi YK:n vammaissopimuksen kesäkuussa 2016. 

Lapsella on oikeus elää terveenä ja saada hoitoa

Lapsen oikeuksien sopimus turvaa kaikille lapsille oikeuden elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa. Sopimuksen 24 artiklan mukaan lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta ja sairauksien hoitamiseen tarkoitetuista palveluista.

Sopimus velvoittaa julkista palvelujärjestelmää nimenomaisesti huolehtimaan siitä, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan tästä oikeudesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi haavoittuvaisten tai syrjäytymisvaarassa olevien lapsiryhmien erityistä huomioimista palveluja järjestettäessä.

Julkisen vallan tehtävänä on huolehtia lasten välttämättömän lääkärin- ja terveydenhoidon toteutumisesta. Julkisen vallan velvollisuutena on myös huolehtia perusterveydenhoidon, ehkäisevän terveydenhuollon, vanhemmille tarjottavan ohjauksen sekä perhekasvatuksen ja -palvelujen kehittämisestä.

Lapsella on oikeus nauttia sosiaaliturvasta ja saada kuntoutusta

Vammaisella lapsella on oikeus nauttia kaikille kuuluvasta sosiaaliturvasta vastaavin perustein kuin muillakin lapsilla. Vammaiselle lapselle kuuluu lisäksi lapsen oikeuksien sopimuksen 23 artiklan mukainen oikeus erityishoitoon. Vammaisen lapsen pitää siten saada parasta mahdollista hoitoa ja apua. Apu on ulotettava myös hänen hoidostaan vastaaviin henkilöihin.

Käytännössä vammaisten lasten kohdalla voi käydä niin, että oikeus kaikille kuuluvaan sosiaaliturvaan ja -palveluihin jää vajaaksi, mikäli vammaispalvelujen koetaan kattavan kaikki tuen tarpeet. Tällöin tarpeelliset, ennaltaehkäisevät palvelut kuten lapsiperheiden kotipalvelu voivat jäädä saamatta. Toisaalta yleisillä palveluilla kuten lastensuojelulla voidaan päätyä paikkaamaan vammais- ja terveydenhuollon palvelujen puutteita.

Perhe myös voi uupua rooliin palvelukoordinaattorina, mikäli palveluiden yhteensovittamisen vastuu on liukunut perheelle. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää pohtia perheen elämän kokonaisuutta, mukaan luettuna sisarusten mahdollisuus terveeseen kasvuun ja kehitykseen, jotta toimiva palvelukokonaisuus voidaan saada aikaan. Palvelujen järjestämisestä vastuussa olevien tahojen tehtävänä on toimia yhteistyössä ja koordinoida perheen ja lapsen tarvitsemat palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi. (mm. terveydenhuoltolaki).

YK:n vammaissopimus vahvistaa oikeutta kuntoutukseen

Vammaisten oikeuksien sopimus täydentää lapsen oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Siinä todetaan, että vammaisen henkilön tarvitsema kuntoutus on aloitettava riittävän varhaisessa vaiheessa.

Tällä on tarkoitus varmistaa mahdollisuus itsenäiseen elämään ja henkiseen kehitykseen. Tämä näkökulma vahvistaa vammaisten lasten oikeutta tehokkaaseen varhaiskuntoutukseen.

Vammaisen lapsen oikeus nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä

Lapsen oikeuksien sopimuksen 23 artiklan mukaan vammaisen lapsen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä. Sopimuksen mukaan lähtökohtana ei siis ole selviämisen "minimitaso" tai välttämättömimpään tarpeeseen vastaaminen, vaan nimenomaan lapsen hyvä ja täysipainoinen elämä.

Tämä oikeus koskee kaikkia eri tavoin vammaisia lapsia. Palveluja järjestettäessä joudutaan tällöin pohtimaan, mitä täysipainoinen ja hyvä elämä tarkoittaa lapsen ja nuoren eri ikäkausina ja lapsen yksilöllisissä olosuhteissa.

Voimassa olevan vammaispalvelulain ja lapsen oikeuksien sopimuksen välillä voidaan havaita ristiriitaa: yksittäisten vammaispalveluiden, kuten henkilökohtaisen avun kohdalla, laki lähtee velvollisuudesta vastata vain välttämättömään tarpeeseen.

Lapsi- ja perhekohtaisesti ratkaistavaksi jää, mikä on lapsen ja nuoren kohdalla välttämättömän tarpeen ja täysipainoisen elämän välinen ero. Vammaisen lapsen ja nuoren kannalta välttämättöminä tulisi pitää ainakin sellaisia palveluja, joiden avulla hänelle mahdollistuu kunkin ikätason mukainen terve kasvu ja kehitys sekä ikäkauden mukaisen kehitystehtävän onnistuminen.

Tavoitteena itseluottamuksen kehittyminen ja aktiivinen osallistuminen

Lapsen oikeuksien sopimuksen 23 artiklan mukaan vammaisella lapsella on oikeus elää olosuhteissa, jotka takaavat ihmisarvon, edistävät itseluottamusta ja helpottavat lapsen aktiivista osallistumista yhteisönsä toimintaan.

Vammaiselle lapselle suunnattava apu on suunniteltava varmistamaan lapsen mahdollisuus

  • koulunkäyntiin ja koulutukseen
  • terveydenhoito- ja kuntoutuspalveluihin
  • virkistystoimintaan

siten, että lapsi sopeutuu mahdollisimman hyvin ympäröivään yhteiskuntaan. Lapsen oikeuksien sopimus asettaa siis osallisuuden toteutumiselle palveluissa erittäin korkeat vaatimukset.

Palveluiden vaikuttavuuden näkökulmasta erityisesti lasten ja nuorten palveluiden järjestämisessä on tärkeää huomioida arjen palveluiden, kuten varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestämistavan vipuvoima.

Vammaispalveluiden keskeinen tavoite, osallisuus ja yhteisöön kuuluminen, saa huomattavaa tukea, jos arjen peruspalvelut järjestetään osallistavalla tavalla, jolloin lasta ei siirretä luontaisesta lähiyhteisöstään vaan tarvittava tuki tuodaan sinne. Vastaavasti vammaispalveluiden avulla on työlästä ja kallista paikata osallisuusvajetta.

Palvelujen ja tukien tuettava lapsen kehitystä

Vammaisen lapsen tukitoimet on 23 artiklan mukaan suunniteltava niin, että lapsi saavuttaa mahdollisimman korkean fyysisen, sivistyksellisen ja henkisen kehitystason. Tätä sopimuksen säännöstä tulisi tulkita niin, että palvelut on järjestettävä tehokkaasti nimenomaan lapsen näkökulmasta.

Tavoitteena on tällöin, että tukitoimet mahdollistavat lapsen yksilöllisten taitojen ja tietojen ihanteellisen kehittymisen. Joissain tilanteissa tämä voi tarkoittaa palvelujen räätälöintiä ja erityisjärjestelyjä.

Lapsen etu järjestämisen ja päätöksenteon lähtökohtana

Sekä lapsen oikeuksien sopimus että YK:n vammaissopimus velvoittavat kaikkia viranomaisia huomioiman päätöksenteossaan ensisijaisesti lapsen edun. Lapsen edun huomioiminen tarkoittaa lapsen kannalta keskeisten asioiden huomioimista siinä ympäristössä ja tilanteessa, joka kulloinkin on käsillä.

Lapsen edun konkreettiseen sisältöön vaikuttaa lapsen ikä, kehitystaso, asuinpaikka ja muu elämäntilanne. Päätöksenteossa ratkaisuvaihtoehdoista valitaan lapsen kannalta myönteisin vaihtoehto. Lapsen oman mielipiteen selvittäminen osana arviointia on tärkeää.

Osana lapsen edun toteuttamista on lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan huolehdittava erityisesti siitä, että lasten huolenpidosta ja suojelusta vastaavat laitokset ja palvelut noudattavat niitä koskevia turvallisuutta, terveyttä, henkilökunnan määrää ja soveltuvuutta sekä henkilökunnan riittävää valvontaa koskevia määräyksiä.

Lapsen etu vai vanhempien etu?

Lapsen edun arvioinnissa on erotettavissa lapsen oma etu ja toisaalta vanhempien etu. Koska lapsi elää perheessä, tosiasialliset perhesuhteet on otettava huomioon lapsen etua arvioitaessa. 

Joskus ajaudutaan tilanteeseen, jossa lapsen etu ja vanhempien etu joutuvat ristiriitaan. Esimerkiksi oman vanhemman toiminen nuoren henkilön henkilökohtaisena avustajana, voi joissain tilanteissa haitata lapsen itsenäistymistä ja suuntautumista ikätoverien viiteryhmään. Vastaava, lapsen edun toteutumisen kannalta riskialtis tilanne voi olla, mikäli vanhemman toimeentulo on pitkäaikaisesti riippuvainen lapsen hoidosta tai hoivasta maksettavista korvauksista. 

Olennaista on, että ammattilainen toimii tahona, joka etsii tasapainoa lapsen ja vanhemman edun välille. Ammattilaisten tärkeänä roolina voi tällöin olla lapsen edun näkökulman esillä pitäminen ratkaisuja tehtäessä. 

Lasten palvelut tarvitsevat resursseja

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista. Riittävän ja oikeudenmukaisen osuuden määritteleminen kiristyvän talouden paineissa ja lasten suhteellisen osuuden pienentyessä on tällä hetkellä eräs järjestelmän keskeisiä haasteita.

Osuutta määriteltäessä huomiota tulisi kiinnittää esimerkiksi siihen, mitkä ovat palvelun tarvitsijan (perheen ja lapsen) tosiasialliset ja taloudelliset mahdollisuudet vastata tarpeellisen palvelun kustannuksista itse.

Panostaminen lasten palveluihin on usein myös sosiaalinen investointi. Kansainvälisen tutkimuksen valossa lasten ja nuorten ongelmien ehkäiseminen on miltei aina tuloksellista ja taloudellista kannattavaa. Erityisesti vammaisten lasten ja nuorten toimintakykyä ja osallisuutta vahvistavat palvelut ovat tulevaisuuden itsenäisen ja täysipainoisen elämän tärkeitä rakennusaineita.

Lähteet

Halme, Nina ym. (2010) Yhteistyöinterventioiden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa: Järjestelmällinen katsaus. 
Raportti 10/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Heinonen, Hanna ym. (2012) Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät?

Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sipilä & Österbacka (toim.) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujentuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus (Kirjasto, Kuntaliitto)
Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/2013. 

Lapsen oikeuksien sopimus lyhennettynä (Suomen UNICEF) 

Yleissopimus lapsen oikeuksista (Lapsiasiavaltuutettu) 

Linnosmaa, I., Väisänen, A., Siljander, E., Mäkelä, J.(2012) "Effectiveness and Costs of Preventive Services for Children and Families". Kekkonen, Montonen, Viitala (ed.) Family centre in the Nordic countries – a meeting point for children and families. Nordic Council of Ministers, Copenhagen 2012.

Räty, Tapio (2012) Lastensuojelulaki. Edita: Porvoo.

Päivitetty: