Kemialliset mittaukset

Tutkittavien piti paastota 12 tuntia ennen tutkimukseen saapumista ja olla virtsaamatta 4 tuntia ennen tutkimusta. Tutkituista 61 % tutkittiin ennen klo 12, jolloin paasto oli yleensä yli 12 tuntia ja paaston pituus oli 53 %:lla alle 9 tuntia.

Veritutkimukset: Laskimoverinäyte otettiin tunnin kuluttua sokerirasituksen mittaamiseksi annetun glukoosiliuoksen nauttimisesta. 20 %:n glukoosiliuoksen määrä oli porrastettu henkilön pituuden ja painon mukaan: 250-337 ml, 338-412 ml, 413-450  ml. Glukoosiannos suurensi plasman tilavuutta, mikä on saattanut hieman pienentää joidenkin määritettyjen aineiden pitoisuuksia.

Kuva 12: Laboratorio-osasto toiminnassa Vammalassa 1967. Etualalla laboratorionhoitaja ottamassa verinäytettä- Verinäytteet esikäsiteltiin, jäädytettiin ja pakastettiin paikan päällä. Kaksi kertaa viikossa lähetettiin erä ksekuslaboratorion Helsinkiin. Laboratorio-osasto toiminnassa Vammalassa 1967. Verinäytteet esikäsiteltiin, jäädytettiin ja pakastettiin paikan päällä. Kaksi kertaa viikossa lähetettiin erä keskuslaboratorioon Helsinkiin.

Otettiin

  • EDTA-putki hematologisia määrityksiä (hemoglobiini ja hematokriitti) varten
  • heparinisoitu putki plasman glukoosi- ja kreatiniinimäärityksiä varten
  • seerumiputket kolesterolin, triglyseridien, proteiiniin sidotun jodin, raudan, raudan sitomiskyvyn ja virtsahapon määrityksiä varten
  • yksi 10 ml:n seerumiputki ja plasmaputki vietäväksi pakastevarastoon

Hemoglobiini ja hematokriitti määritettiin kenttälaboratoriossa mittauspäivänä. Muut määritykset tehtiin jäädytetyistä näytteistä 1−3 viikkoa myöhemmin Kansanterveyslaboratoriossa toimineessa Autoklinikan tukilaboratoriossa.

  • Hb: Hemoglobiini määritettiin syanmethemoglobiini-menetelmällä Vitatron-R-fotometrillä käyttäen Suomen Punaisen Ristin veripalvelun Hb-standardiliuoksia (Nevanlinna ym. 1964). Lisäksi määritettiin ER (N = 17 828), MCHC (N = 45 553), MCV (N = 17 827) ja MCH (N= 17 828)
  • Hkr:  Hematokriitti määritettiin CLAY-ADAMSin R mikrohematokriittimenetelmällä. Sentrifugointiaika oli 5 minuuttia ja nopeus 12 500r/min (Takkunen 1976).
  • Kolesteroli: Seerumin kolesteroli määritettiin automaattisella analysaattorilla (Technicon AutoAnalyzer Methodology N-24a 1965, Technicon AutoAnalyzer Methodology N-77 1969, Technicon AutoAnalyzer Methodology 54 1969) käyttäen Liebermann-Burchard menetelmän modifikaatioita (Huang et al. 1961, Boy 1963). Toistettavuutta mittaava vaihtelukerroin (CV) oli 0,02 – 0,04.
  • Triglyseridit: Seerumin triglyseridit määritettiin Autoklinikan tukilaboratoriossa kehitetyllä automaattisella menetelmällä (Björksten 1972) (N = 21 727).
  • Glukoosi: Plasman glukoosi määritettiin ferrisyanidimenetelmällä  (Technicon AutoAnalyzer Methodology N-2b, 1965). Menetelmä antoi tasolla 160 mg/100 ml 5 % korkeampia tuloksia kuin entsymaattinen menetelmä. Toistettavuus (CV) oli 0,01−0,03. Helsingin kontrollipiirin muihin laboratorioihin verrattuna Autoklinikan tukilaboratorio sai eri aikoina 3–10 % korkeampia tuloksia. Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) entsymaattisella menetelmällä analysoimat tulokset olivat 5 % korkeampia kuin Autoklinikan tukilaboratorion pitoisuudet samoista näytteistä.
  • Kreatiniini: Plasman kreatiniini määritettiin Jaffen menetelmän muunnoksella. (Technicon AutoAnalyzer Methdology N-11b, 1965). Autoklinikan tukilaboratorion määritystaso oli hieman korkeampi kuin Helsingin kontrollipiirin muissa laboratorioissa. Ennen vuotta 1970 ero oli korkeimmillaan noin 10 % ja vuodesta 1970 alkaen muutaman prosenttiyksikön. Toistettavuus (CV) oli 0,02 – 0,05.  
  • PSJ: Seerumin proteiiniin sidottu jodi määritettiin automaattisesti laitteen käsikirjan mukaisella menetelmällä (Technicon AutoAnalyzer Instruction Manual N:o PB/D, 1969). Määritettiin kokonaisjodi 14 579 henkilöstä.
  • Rauta: Seerumin rauta määritettiin kolorimetrisellä menetelmällä (Technicon AutoAnalyzer Methodology N-62) (Takkunen 1976, Knekt et al. 1994).
  • TIBC: Seerumin raudansitomiskyky määritettiin automatisoidulla Ramsayn menetelmän muunnoksella (Technicon AutoAnalyzer Methodology N-62, 1968) (N = 49 018).
  • Transferriini saturaatio: Laskettiin seerumin raudan prosentuaalisena osuutena TIBC:stä.
  • Virtsahappo: Seerumin virtsahappo määritettiin kolorimetrisellä menetelmällä automaattisesti (Technicon AutoAnalyzer Methodology N-13b) (N = 15 258).

Autoklinikan tukilaboratoriossa saadut lipidiarvot Kliinisten laboratoriotutkimusten laaduntarkkailu Oy kontrolliseerumeista olivat vuosina 1967−1968 noin 10 % pienempiä kuin Helsingin kontrollipiirin kaikkien laboratorioiden keskiarvot. Vuonna 1969 ne olivat lähellä Helsingin muiden laboratorioiden keskiarvoja. Kontrolliseerumien avulla tuloksia verrattiin myös Yhdysvaltojen CDC:n (tautikeskus) samoille seerumeille ilmoittamiin tuloksiin ja Autoklinikan tukilaboratorion tulokset olivat noin 5 % korkeampia kuin CDC:n arvot.

Kuva 13: Tukilaboratorio jossa tahtiin seerumi- ja plasmamääritykset.
Tukilaboratorio jossa tehtiin seerumi- ja plasmamääritykset.

Virtsatutkimus: Jokaiselta tutkittavalta otettiin puhtaasti laskettu keskivirtsanäyte. Siitä määritettiin albumiini, veri ja glukoosi kvalitatiivisella reagenssiliuskalla. Naisten näytteistä määritettiin bakteerikasvu vuosina 1967–1968 Drigalski-viljelymattojen ja sen jälkeen Uricult-aluslevyn avulla (UricultR). Drigalski-maljat pidettiin lämpökaapissa yön yli 37oC lämmössä. Alle 20 pesäkettä maljalla luettiin nollaksi, 20−90 pesäkettä 104 kpl/ml ja yli 90 pesäkettä 105 kpl/ml. Jos kasvu oli 105 kpl/ml tai enemmän lähetettiin sekä maljat että Uricult-aluslasit Kansanterveyslaboratorioon bakteerin tyypitystä ja antibioottiresistenssin määritystä varten. Diagnoosi bakteriuria perustui kahteen näytteeseen, joissa kummassakin bakteerikasvu oli 105 kpl/ml tai enemmän (Kass 1956, Heinonen ym. 1968).

Päivitetty: