Mielenterveyden edistäminen
Mielenterveyden edistäminen on ollut vahva osa Mielenterveysstrategian toimeenpanoa kaikissa eri vaiheissa niin valtionavustushankkeissa kuin muissa tehtävissä.
Toimintamallit ovat käyttöönotettavissa ja hyödynnettävissä Innokylästä
Mielenterveyden edistäminen ja osaamisen vahvistaminen (Innokylä)
Lisätietoja löytyy THL:n verkkosivustolla.
Mielenterveyden edistäminen
MITO-Mielenterveysosaamisen vahvistaminen kunnissa
Valtion rahoittamissa hankkeissa (2020-2023) tavoitteina oli lisätä ammattilaisten osaamista mielen hyvinvoinnin tukemisessa, avun tarpeen tunnistamisessa ja huolen puheeksi ottamisessa.
Tavoitteeseen on päästy muun muassa järjestämällä erilaisia koulutuksia, työpajoja ja seminaareja, joita oli hankekauden aikana yhteensä noin 630, joissa oli yhteensä noin 22 800 osallistujaa. Aiheita ovat olleet muun muassa
- mielen hyvinvoinnin tukeminen
- mielenterveyden ensiapu
- menetelmäkoulutukset esimerkiksi TRT (Teaching Recovery Techniques)
- kulttuurinen kompetenssi
Myös kuntalaisille ja muille kohderyhmille (oppilaat, vanhemmat, vapaaehtoiset) on järjestetty tilaisuuksia oman tai toisen mielen hyvinvoinnin edistämisessä.
MUKANA -kansallinen mielenterveyden edistäminen (2023-2024)
Kansallisen mielenterveyden edistämisen MUKANA-kokonaisuudella vahvistetaan mielen hyvinvointia erilaisin toiminnoin. Tarkoituksena on tuoda tietoa ja työkaluja mielenterveyden edistämistyöhön koko Suomessa. Kokonaisuuden ratkaisuja voidaan hyödyntää kansallisesti monissa eri muodoissa niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin järjestöissäkin.
- Mielen hyvinvoinnin ABC-mallin pilotointi
- Mielenterveyden edistämisen hyvät käytännöt
- Mielenterveyden edistämisen verkkokoulu
- Mielen hyvinvoinnin lukutaidon mittari
Lisätietoja
Pia Solin
Johtava asiantuntija
[email protected]
Lue lisää
Strategian tehtävät 2023-2024
Sukupuolen moninaisuus voimavarana
Mielenterveysstrategian väliraportti on nyt julkaistu.
Tutustu raporttiin Julkarissa:
Mielenterveysstrategia 2020-2030 : Toimeenpanon ensimmäiset vuodet ja yhteisen tekemisen tahto (julkari.fi)