Unto Häkkinen
Syntymävuosi: 1952
Virkanimike: tutkimusprofessori (emeritus)
Puh: 029 524 7327
Sähköposti: [email protected]
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, miten terveydenhuollon voimavaroilla saataisiin aikaan mahdollisimman paljon terveyttä ja hyvinvointia ottamalla samalla huomioon oikeudenmukaisuusnäkökohdat. Taloustieteellinen tutkimukseni perustuu rekisteritietoihin ja selvittää terveydenhuollon suoriutumiskykyä: tuottavuutta, kustannuksia, vaikuttavuutta, tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Olen edelläkävijä rekistereihin perustuvien, potilasryhmiä koskevien hoitoketjujen tuloksellisuuden kansallisten ja kansainvälisten vertailujen kehittämisessä. Tutkimustulokset ovat johtaneet siihen, että hoitoketjujen toimivuuden parantamisesta on tullut keskeinen päätöksenteon tavoite.
Minua inspiroi tutkijana se, että pystyn tutkimustyölläni tuottamaan luotettavaa ja korkeatasoista tietoa terveyspoliittisesti tärkeistä kysymyksistä.
Teen tutkimusta muun muassa Helsingin yliopiston ja Hankenin tutkijoiden kanssa. Vetämääni EuroHOPE-hankkeeseen on osallistunut yliopistoja ja tutkimuslaitoksia Hollannista, Italiasta, Norjasta, Tanskasta, Unkarista ja Ruotsista.
Asiantuntemus
terveystaloustiede
Koulutus
- 1992, filosofian tohtori, terveystalous, Kuopion yliopisto
- 1990, terveydenhuollon lisensiaatti, terveydenhuollon hallinto, Kuopio yliopisto
- 1985, M.Sc. Health economics, University of York, England
- 1981, taloustieteen maisteri, kansantaloustiede, Jyväskylän yliopisto
Työkokemus
- 2000–2020, tutkimusprofessori, terveystaloustiede, STAKES/THL
- 1997–1998, Visiting Professor, Department of Public Health Sciences, University of Alberta
- 1996–2000, tutkimuspäällikkö, STAKES
- 1996, dosentti, Kuopion yliopisto
Kielitaito
- suomi (äidinkieli)
- englanti (erinomainen)
- ruotsi (tyydyttävä)
Julkaisuja
Tieteelliset artikkelit
- Häkkinen U, Kittelsen SAC, Hagen TP. 20 years of Nordic comparative health economics research. Nordic Journal of Health Economics 2023:11: Special Issue for Tor Iversen
- Häkkinen U, Sund R. What works? The association of organisational structure, reforms and interventions on efficiency in treating hip fractures. Social Science & Medicine 2021;274, 113611
- Häkkinen U, Goude F, Hagen TP, Kruse M, Moger T, Peltola M, Rehnberg C . Performance comparison of patient pathways in Nordic capital areas – a pilot study for ischaemic stroke patients. Scandinavian Journal of Public Health 2020; 48: 275–288
- Häkkinen U, Hagen TP, Moger TA. Performance comparison of hip fracture pathways in two capital cities: Associations with level and change of integration. Nordic Journal of Health Economics Published: Online December 2018.
- Häkkinen U, Rosenqvist G, Iversen T, Rehnberg C, Seppälä T. Outcome, use of resources and their relationship in the treatment of AMI, stroke and hip fracture at European hospitals. Health Economics. 2015: 24(Suppl. 2): 116–139.
- Häkkinen U, Iversen T, Peltola M, Rehnberg C, Seppälä T. 2015. Towards explaining international differences in health care performance: Results of the EuroHOPE Project. Health Economics 24(Suppl. 2): 1–4.
- Häkkinen U. Rosenqvist G, Peltola M, Kapiainen S. Rättö H, Cots F, Geissler A, Or Z, Serde’n L, Sund R. 2014. Quality, cost, and their trade-off in treating AMI and stroke patients in European hospitals. Health Policy 2014: 117:15-27.
- Häkkinen U, Iversen T, Peltola M, Seppälä M, Malmivaara A, Belicza E’, Heijink R, Fattore G, Numerato D, Medin E, Rehnberg C. Health care performance comparison using a disease-based approach: the EuroHOPE project. Health policy 2013:112(1-2):100-9.
Väitöskirja/Lisensiaattityö
- Häkkinen, Unto (1992). Terveyspalvelujen käyttö, terveydentila ja sosioekonominen tasa-arvo Suomessa. (Health care utilization, health and socioeconomic equality in Finland). Sosiaali- ja terveyshallitus. Tutkimuksia 20, Helsinki.
- Häkkinen, Unto (1988) Terveyspalvelujen kustannukset, rahoitus ja hinnat Suomessa 1960–1985. Lisensiaattityö. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteiden osasto, Terveydenhuollon hallinto. Joulukuu 1988.
Kirja-artikkelit
- Häkkinen U, Peltola M. Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ohjauksen edellyttämä tietopohja. Teoksessa Keskimäki I, Moisio A, Pekurinen M. Julkisen talouden ohjaus ja sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulutuksen rakenneuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 22/2016:80-94.
- Häkkinen U, Seppälä T. 2016 . Tuottajiin kohdistuvien taloudellisten kannustimien käyttömahdollisuudet terveyspalveluissa. Teoksessa Keskimäki I, Moisio A, Pekurinen M. Julkisen talouden ohjaus ja sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulutuksen rakenneuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 22/2016:, 66-80.
- Or Z, Häkkinen U. (2011): DRGs and quality: For better or worse?. Teoksessa Busse R, Geisler A Quentin Wiley M. Diagnosis-Related Groups in Europe: Moving towards transparency, efficiency and quality in hospitals. European Observatory on Health Systems and Policies Series. 115–130.
- Häkkinen, Unto, Jonsson, PiaMaria (2009), Harnessing diversity of provision Teoksessa: Magnussen J, Vranæk K, Saltman RB eds (toim.). Nordic health care systems: Recent reforms and current policy challenges Open University Press, Berkshire 2009,198–213.
- Street, Andrew, Häkkinen, Unto (2009) Health system productivity and efficiency. Teoksessa; Smith,P,Papanicolas I, Leatherman (.toim). Performance Measurement for Health System Improvement. Experiences, challenges and Prospects. Cambridge University Press, Cambridge, 222–248.
Monografiat
- Häkkinen U, Laukkonen M-L, Nguyen L, Holster T, Kapiainen S. Olosuhdetekijät sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Työpaperi 25/2022
- Häkkinen U, Holster T, Haula T, Kapiainen T, Kokko P, Korajoki M, Mäklin S, Nguyen L, Puroharju T, Peltola M. Sote-rahoituksen tarvevakionti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Raportti 6/2020.
- Häkkinen U, Kortelainen M, Kotakorpi K, Haula T, Kapiainen S, Korajoki M, Mäklin S, Peltola M, Puroharju T. Kapitaatiokorvaukset sote-keskuksen suoran valinnan palveluissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.Työpaperi 3/2019.
- Häkkinen, U., Engel-Andreasen, C., Goude, F., Hagen, T.P., Kruse, M., Moger, T., Rehnberg, C., Peltola, M). Performance comparison of patient pathways in Nordic capital areas -A pilot study. THL — Discussion paper 22/2018.
- Vaalavuo M, Häkkinen U, Fredriksson S. Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. THL Raportti 24/2013.
- Häkkinen U, Nguyen L, Pekurinen M, Peltola M. Tutkimus terveyden- ja vanhustenhuollon valtionosuuskriteereistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 2009/3.
- Häkkinen U., Joumard (2007) Cross-country analysis of efficiency in OECD Health care sectors: option for research OECD Economic Department Working Papers No.554. Paris.