Perus- ja ihmisoikeudet

Tämän sivun sisältö

Suomalainen vammaispolitiikka heijastaa viime vuosikymmeninä muuttunutta vammaiskäsitystä, jossa korostuu vammaisten henkilöiden yhdenvertainen oikeus perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen tasoon kuin muillakin ihmisillä.

Ihmisoikeudet ovat universaaleja oikeuksia, jotka on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin. Suomi on sitoutunut ratifioimiensa sopimusten toteuttamiseen ja ne on saatettu laintasoisina voimaan. Ihmisoikeuksia on kirjattu myös Suomen perustuslain perusoikeuslukuun, jossa taataan kaikille kansalaisille yhdenvertaisesti samat perusoikeudet.

Julkiselle vallalle on säädetty yleinen velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Oikeuksien toteuttamiseksi tarvitaan alemman asteisia säädöksiä, joissa säännellään mm. erilaisia tukimuotoja, niiden saamisedellytyksiä sekä tarveharkintaa ja menettelyä.

Sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia on myös korostettu lainsäädännössä. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä korostettiin, että julkisen vallan velvollisuutena on edistää tosiasiallista tasa-arvoa yhteiskunnassa.

Ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille maailmassa. Ne kuuluvat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle erikseen ja yhtäläisesti.

Ihmisoikeuksilla on kolme tärkeätä ulottuvuutta:

  • yleisyys eli universaalisuus
  • luovuttamattomuus 
  • perustavanlaatuisuus

Ihmisoikeudet määritellään YK:n yleismaailmallisen julistuksen (1948) lisäksi erilaisissa ihmisoikeussopimuksissa. Kaikki myöhemmät sopimukset perustuvat kuitenkin alkuperäisen yleismaailmallisen julistuksen periaatteille.

Ihmisoikeussopimukset sitovat myös oikeudellisesti niitä valtioita, jotka ovat hyväksyneet nämä sopimukset. Sopimusvaltiot sitoutuvat turvaamaan tietyt oikeudet omille kansalaisilleen ja myös muille maassa oleville ihmisille.

Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksyminen YK:n yleiskokouksessa vuonna 2006 merkitsi suurta edistysaskelta. Yleissopimuksen keskeisenä tavoitteena on taata vammaisille henkilöille yhdenvertaisuus ja kieltää kaikkinainen syrjintä.

Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 2008. Suomi allekirjoitti YK:n vammaissopimuksen vuonna 2006 ja ratifioi sen vuonna 2016.

Perusoikeudet

Suomen perustuslain 2 luvussa säädetään perusoikeuksista. Osa perusoikeuksista turvaa yksilön vapautta julkisen vallan puuttumisilta. Tällaisia ns. vapausoikeuksia ovat muun muassa oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen samoin kuin liikkumisvapaus, yksityiselämän suoja, sananvapaus, kokoontumis- ja yhdistysvapaus sekä omaisuuden suoja.

Perusoikeuksiin kuuluvat myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet (TSS-oikeudet). Tällaisia ovat esimerkiksi oikeus työhön, sosiaaliturvaan ja opetukseen. Julkisella vallalla on velvoite turvata ja edistää näiden oikeuksien toteutumista.

Lisäksi perustuslaki suojaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, vaali- ja osallistumisoikeuksia, kielellisiä oikeuksia sekä ympäristöä.

Vammaispalvelujen toteutumisen osalta keskeisiä perusoikeuksia ovat mm. yhdenvertaisuus sekä oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. 

Perustuslain 6 §:ssä säädetään yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta ja syrjinnän kiellosta.

Perustuslain 19 §:n mukaan jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan on turvattava sen mukaan, kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Perustuslain 19 §:n oikeuden sisältönä on turvata jokaiselle kuuluva ihmisarvoisen elämän edellyttämä vähimmäistaso.

Lait turvaavat perusoikeuksia

Perustuslaissa säädettyä oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon toteutetaan muun muassa sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla, toimeentulotuella sekä vammaisten henkilöiden osalta vammaispalvelulailla ja kehitysvammalailla. Sosiaalihuollossa tarve palveluihin ja tukitoimiin on selvitettävä yksilökohtaisella tarveharkinnalla. Kunnan velvollisuus järjestää sosiaalipalveluja ja niihin liittyviä muita tukitoimenpiteitä ja osoittaa niihin voimavaroja, määräytyy sen mukaan, miten erityislainsäädännössä (esimerkiksi vammaispalvelulaissa), on erikseen määritelty.

Sosiaalihuollon asiakaslaki ei luo asiakkaalle sellaisia uusia oikeuksia ja toisaalta kunnille uusia velvollisuuksia, joihin asiakas voisi suoraan vedota, vaan se säätelee menettelytapoja, joiden mukaisesti sosiaalihuollon asiakkaita tulee kohdella sekä heitä koskevia asioita ja asiakirjoja käsitellä.

Ihmis- ja perusoikeusmyönteinen tulkinta

Lainsäädäntöä, esimerkiksi sosiaalihuoltolakia ja erityislainsäädäntöä, on tulkittava perus- ja ihmisoikeussäännöksille myönteisellä tavalla. Tällaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa on korostettava erityisesti silloin, kun kyse on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien oikeuksista ja velvollisuuksista. Kun kysymys on lapsista tai esimerkiksi vammaisista henkilöistä, on kiinnitettävä erityistä huomiota perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien toteutumiseen.

Perusoikeussäännökset koskevat kaikkia valtion ja kunnan viranomaisia. Kunnan tulisi huomioida vammaispalvelulain tavoitteet kaikilla kunnan sektoreilla siten, että vammaisten henkilöiden perusoikeudet voidaan turvata riippumatta siitä, missä hallintokunnassa vammainen henkilö asioi. 

Sanna Ahola, erityisasiantuntija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lähteet

Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.

HE 219/1986. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta.

Päivitetty: