Kirjoittajuus, viittaaminen ja lähteiden merkintä TOIMIA-verkostossa

Kirjoittajuus

TOIMIA-verkostossa valmisteltujen mittariarviointien ja suositusten kirjoittajaksi voidaan merkitä yksi tai useampi asiantuntija. Jokaisen asiantuntijan tulee antaa suosituksen valmisteluun merkittävä panoksensa kaikissa vaiheissa.

Kunkin kirjoittajan tulee:

  • osallistua suosituksen suunnitteluun 
  • osallistua suosituksen luonnosteluun tai sen keskeisen sisällön kriittiseen uudelleen muotoiluun
  • hyväksyä lopullinen, julkaistava suositus.

Suosituksen laatijalla/suositusryhmällä on ensisijainen oikeus kirjoittaa suositukseen pohjautuva artikkeli. Hän myös vastaa kirjoittajien nimien järjestyksestä artikkelissa. 

Poikkeustapauksessa, jossa joku muu kuin suosituksen valmisteluryhmään kuuluva asiantuntija haluaa kirjoittaa suosituksesta julkaisun, on asiasta sovittava erikseen TOIMIAn toimituksen ja suosituksen valmisteluryhmän kanssa.

Kirjoittajuuden muutos suosituksen päivityksen yhteydessä

TOIMIAn suosituksien päivityksen yhteydessä, suosituksen laatijoiden nimet voivat vaihtua esimerkiksi uusien jäsenten vuoksi. Kirjoittajien merkintä noudattaa kuitenkin edellä mainittuja ohjeita. Päivitykseen merkitään vain sen tehneen työryhmän kokoonpano.

Päivitetyssä suosituksessa mainitaan mihin suositukseen päivitys perustuu. Siinä yhteydessä mainitaan myös alkuperäiset kirjoittajat.

Asiantuntijaryhmän ja TOIMIAn ohjausryhmän tiedot

Suosituksen yhteydessä esitellään missä TOIMIAn asiantuntijaryhmässä suositus on valmisteltu. Lisäksi mainitaan, että suosituksen on hyväksynyt TOIMIAn ohjausryhmä.

Asiantuntijaryhmän suosituksen valmisteluprosessin aikaiset jäsenet ja TOIMIAn ohjausryhmän jäsenet on lueteltu suosituksen lopussa.

Suositukseen tai mittariin viittaaminen

Suositusta tai mittaria siteerataan normaalien sääntöjen mukaan siten, että lähde on ilmoitettava. Siteerattaessa pitää käyttää viimeisintä päivitettyä versiota, joka on TOIMIA-tietokannassa vapaasti luettavissa. Tekeillä olevaa suositusta tai mittaria tai niiden keskeneräistä päivitystä ei saa siteerata julkisesti.

Esimerkki suosituksen viittaamisesta:

Kerminen H, Jäppinen A-M, Kiviniemi K, Tikkanen P, Havulinna S. TOIMIA-suositus: Iäkkäiden henkilöiden lyhytaikaiseen sairaalahoitoon liittyvä toimintakyvyn arviointi kuntoutumisen käynnistäjänä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2019. TOIMIA-tietokanta. Terveysportti, Duodecim Oy. (viitattu pp.kk.vvvv). Saatavilla: https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tmi/article/tms00051 

Esimerkki mittarin viittaamisesta: 

Elonheimo HM, Kulmala J, Hänninen T, Paajanen T. TOIMIA-mittarit: Montreal Cognitive Assessment, MoCA. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2022. TOIMIA-tietokanta. Terveysportti, Duodecim Oy. (viitattu pp.kk.vvvv). Saatavilla: https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tmi/article/tmm00200

Lähteiden merkintä

Kaikissa TOIMIAn dokumenteissa lähteet merkitään Vancouver-tyylin mukaisesti. 

Artikkelit

Artikkeleista merkitään bibliografiset tiedot seuraavassa järjestyksessä: Artikkelin kirjoittajan tai kirjoittajien nimet. Artikkelin otsikko. Lehden nimi lyhennetyssä muodossa. Julkaisuvuosi; vuosikerta(lehden numero):artikkelin sivunumerot. 

Esimerkki: Whitney SL, Wrisley DM, Marchetti GF, Gee MA, Redfern MS, Furman JM. Clinical measurement of sit-to-stand performance in people with balance disorders: validity of data for the five-times-sit-to-stand test. Phys Ther 2005;85(10):1034–1045.

Kirjat

Kirjoista merkitään bibliografiset tiedot seuraavassa järjestyksessä: Kirjan kirjoittajan tai kirjoittajien nimet (jos toimitettu teos ja halutaan viitata koko kirjaan, niin kirjoittajaksi merkitään kirjan toimittajat ja perään sulkuihin (toim.)). Kirjan nimi. Painoksen numero (jos ei ole ensimmäinen). Painopaikka: julkaisija/kustantaja; painovuosi, sivunumerot (tarvittaessa). 

Esimerkki (ei toimitettu teos): Vuori I. Lisää liikuntaa. Helsinki: Edita Prima Oy; 2003.
Esimerkki (toimitettu teos): Bouchard C, Blair SN, Haskell WL. (toim.). Physical activity and health. Champaign: Human Kinetics; 2007. 

Kirjan luvut

Kirjan luvun tai osan bibliografiset tiedot merkitään seuraavasti: Luvun kirjoittajan/kirjoittajien nimi. Kirjan luvun tai osan otsikko. Tämän jälkeen merkitään sana ’Teoksessa’, jonka jälkeen kirjan toimittajan/toimittajien nimet (toim.). Koko kirjan otsikko. Painoksen numero (jos ei ensimmäinen). Painopaikka: julkaisija/kustantaja; painovuosi, viitatun luvun tai osan sivunumerot. 

Esimerkki: Rahkonen O, Laaksonen M, Lallukka T, Lahelma E. Työolot ja terveys – onko ruumiillisella työllä enää merkitystä? Teoksessa, Työstä, jousta ja jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Tallinna: Gaudeamus; 2011, 21–29. 

Julkaisusarjat

Julkaisusarjojen bibliografiset tiedot ovat toimitetun kirjan kaltaiset, mutta niistä tulee käydä ilmi minkä tahon tai organisaation julkaisusarjasta on kyse. 

Esimerkki: Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja 68/2012. Tampere: Juvenes Print Suomen Yliopistopaino Oy, 2012.

Sähköiset julkaisut

Sähköisiin julkaisuihin viitataan periaatteessa samalla tavalla kuin originaaleihin dokumentteihinkin. Sähköisten julkaisujen viitetiedoista tulee kuitenkin löytyä

  • tieto siitä, että se on sähköinen (online);
  • tiedot siitä milloin dokumentti on luettu internetistä, jolloin lukija tietää, että ainakin silloin dokumentti on ollut luettavissa/viitattavissa internetissä (luettu/viitattu 1.6.2014); sekä
  • tarkka linkki kyseiseen dokumenttiin. 

Esimerkki: Vuokko A, Juvonen-Posti P, Kaukiainen A. Työttömän toiminta- ja työkyvyn hyvä arviointikäytäntö terveydenhuollossa TOIMIA-suositus. (online). (viitattu 1.6.2016). Saatavilla internetissä: www.thl.fi/toimia/tietokanta.  


 

Mene TOIMIA-tietokantaan