Sidonnaisuuksien kerääminen TOIMIA-verkostossa

TOIMIAn eri asiantuntijaryhmissä tuotetut toimintakykymittareiden arvioinnit ja mittaamisen suositukset tehdään avoimesti. Sen vuoksi työskentely edellyttää asiantuntijuuteen pohjaavaa eri näkökohtien riippumatonta arviointia eikä minkään yksittäisen tahon etujen puolustamista. 

TOIMIAn työssä jääviysongelma saattaa tulla esiin erityisesti mittareiden arvioinnissa ja sen seurauksena suosituksen muotoilussa. Sidonnaisuus tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilö saa jonkun mittarin käytön edistämisestä taloudellista tai muuta hyötyä.

Asiantuntijaryhmän tulisi huomioida seuraavat asiat: 

  • Asiantuntijan ei suositella osallistuvan sellaisten tutkimusartikkeleiden arviointiin, joita hän on ollut itse kirjoittamassa. 
  • Asiantuntijan ei suositella osallistuvan sellaisen toimintakyvyn mittaamiseen tarkoitetun mittarin arviointiin, jota hän on ollut itse kehittämässä. Hän voi kuitenkin koota mittarin perustietoja ja toimittaa siihen liittyvää kirjallisuutta tiedoksi arvioitsijoita varten. 
  • Jos asiantuntijalla on selkeä taloudellinen tai muu intressi käsiteltävään asiaan tai sen osaan liittyen, tulisi jääviyttä harkita.

Sidonnaisuustiedot kerätään sähköisellä kyselyllä. Mittareiden kohdalla sidonnaisuudet kysytään, jos tehdään psykometrinen arviointi ja soveltuvuusarvio. Tuolloin sidonnaisuustiedot kysytään työhön osallistuneilta asiantuntijoilta sekä asian käsitelleen TOIMIAn asiantuntijaryhmän jäseniltä.  Suositusten yhteydessä kerätään lisäksi TOIMIAn ohjausryhmän jäsenten sidonnaisuustiedot. 

Sidonnaisuutta selvittävät kysymykset

  • Onko organisaatiolla tai taholla, jota edustat, saavutettavissa TOIMIAn asiantuntijatehtävääsi liittyen merkittäviä taloudellisia tai muita etuja?
  • Onko sinulla saavutettavissa TOIMIAn asiantuntijatehtävääsi liittyen merkittäviä taloudellisia tai muita etuja?
  • Onko sinulla muita sidonnaisuuksia tai ristiriitoja sellaisten tahojen kanssa, joiden menestykseen TOIMIAn asiantuntijatehtävässäsi saavutettava tieto tai lopputulos olennaisesti voi vaikuttaa?
  • Onko sinulla muita sidonnaisuuksia tai ristiriitoja sellaisten tahojen kanssa, jotka voivat perustellusti kyseenalaistaa toimintasi puolueettomuuden tai riippumattomuuden tässä TOIMIAn asiantuntijatehtävässä?

TOIMIAn toimitus kerää sidonnaisuustiedot. Sidonnaisuustiedot julkaistaan TOIMIA-tietokannassa mittarien ja suositusten yhteydessä.

 

Mene TOIMIA-tietokantaan