Häme ja Pirkanmaa
THL ei tee arviointia Edunvalvojapankkiin lisätyistä henkilöistä. Edunvalvojan määräävä taho (holhousviranomainen tai tuomioistuin) vastaa siitä, että lapselle määrätty edunvalvoja on holhoustoimilain tarkoittamalla tavalla sopiva tehtäväänsä. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto valvoo edunvalvojien toimintaa. Virastolle voi tehdä epäkohtailmoituksen, jos edunvalvojan toiminnasta herää huolta tai huomautettavaa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä myös lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijään.
Laki holhoustoimesta 5 § (Finlex)
Laki holhoustoimesta 46 § (Finlex)
Lastensuojelun edunvalvojan ammattitaito
MAIJA-RIITTA ANTTILA
Ensisijaisesti lastensuojeluasiassa, mutta myös rikosprosessissa
Alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa
Edunvalvojakoulutus: 2017 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Työkokemus: sosiaalityöntekijä / johtava sosiaalityöntekijä (n. 15 vuotta), sosiaalipalvelujen johtaja / sosiaalijohtaja / vastuualuejohtaja (n. 14 vuotta), lastensuojelun perhekodin vanhemmuus (n. 7 vuotta)
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Yhteystiedot: puh. 040 771 5927, sähköposti: maijariitta.anttila(at)gmail.com
MIIA BRUNOU
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Häme ja Pirkanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa, Varsinais-Suomi.
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalipedagogiikka), sosionomi (yamk), hallintotieteiden maisteri (opinnot loppuvaiheessa 4/2024)
Edunvalvojakoulutus: 2018 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Erityisosaaminen: Lastensuojelu ja asiakkaiden oikeudet
Työkokemus: Lastensuojelun sijais- ja avohuollossa ohjaajana vuodesta 1996 lähtien, myös perhehoidon vs. sosiaalityöntekijänä. Sosiaali- ja potilasasiamiehenä noin kuusi vuotta. Asiantuntijajäsenenä hallinto-oikeudessa lastensuojeluasioissa 2022 lähtien.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: 041 754 1262, [email protected]
HELGE HAAPAKOSKI
Lastensuojeluasiat
Alue: Päijät-Häme, Keski-Uusimaa (Mäntsälän ja Keravan suunta) ja Kymenlaakso (Kouvolan seutu, jonka osalta edunvalvojia välitetään Socomin kautta. Lisätietoa: Kaakkois-Suomi)
Koulutus: Yhteisöpedagogi AMK, työnohjaaja
Edunvalvojakoulutus: Palmenia 2014
Työkokemus: lastenkodin johtaja 18 v, perhekodin johtaja vuodesta 2009
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: puh: 040 7328150, sähköposti: helge.haapakoski(at)pp.inet.fi ja hh.haapakoski(at)gmail.com
ANU HUOVINEN
Pääasiassa lastensuojelu, mahdollista myös rikosprosessissa
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Häme ja Pirkanmaa, Savo, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa)
Koulutus: yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (sosiaalityö), lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoissosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, kasvatustieteiden maisteri (erityispedagogiikka)
Edunvalvojakoulutus v. 2013 (Palmenia)
Työkokemus: pitkä työkokemus sosiaalityössä (koulukuraattori ja lastensuojelu, perheneuvolan sosiaalityö), kehittämistehtävissä ja sosiaalialan lähiesihenkilönä
Erityisosaaminen: Kouluttautuminen väkivaltaa kokeneen lapsen maailmaan, mm. lisensiaatintutkimuksessa, ja työkokemus väkivaltayöstä auttavat edunvalvojan tehtävässä. Samoin koulutus ja työkokemus psykoterapeuttina antavat eväitä traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn ja vanhempien kohtaamiseen.
Yhteystiedot: p. 044 331 8870, sähköposti [email protected]
LEENA KAITONEN
Pääasiassa lastensuojeluasiat, tarvittaessa myös rikosasiat
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Uusimaa
Koulutus: Sosionomi (AMK), sosiaalipedagogiikka
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2012
Ammatti: aluekoordinaattori (Suomen Pakolaisapu ry)
Työkokemus: lastenhoitaja, lastentarhanopettaja, lastensuojelun sosiaalityö
Erityisosaaminen: maahanmuuttotyö, sovittelu, lastensuojelu, varhaiskasvatus
Kielet: suomi (äidinkieli), englanti (erittäin hyvä), ruotsi (hyvä)
Yhteystiedot: Puhelin +358 50 560 6462, sähköposti: leenakaitonen(at)gmail.com www.lastenedunvalvonta.fi
MOONA KAITONEN
Lastensuojelu ja -rikosasiat
Alue: Varsinais-Suomi, Uusimaa, Pohjanmaa, Satakunta, Pirkanmaa ja Ahvenanmaa
Koulutus: XAMK: Lapsen edunvalvojan koulutus (2020), Yrkeshögskolan Novia: Sosionomi (2022), Turun yliopisto: Oikeustieteen ylioppilas (opinnot alkaneet 2022)
Ammatti: Lakimiesharjoittelija
Työkokemus: Erityislasten avustaja, ohjaaja, lasten edunvalvonta rikosprosesseissa
Erityisosaaminen: Ruotsinkieliset asiat, lastensuojeluoikeus
Kielet: suomi (äidinkieli), ruotsi (erittäin hyvä), englanti (erittäin hyvä)
Yhteystiedot: Puhelin: 0503106264, Sähköposti: [email protected], Nettisivut: lastenedunvalvonta.fi
KARI KARANKO
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Kymenlaakso, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Häme, Satakunta
Koulutus: OTM
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2016
Ammatti: Lapsen edun asiantuntija, Etävanhempien liitto ry
Työkokemus: Olen toiminut lapsiasioissa yli 30 vuotta ensin avustajana ja asiamiehenä eri tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa ja viimeiset runsaat 20 vuotta myös eri lastensuojelujärjestöissä mm. asiantuntijana (Mannerheimin lastensuojeluliitto ry, Suomen uusperheellisten liitto ry, Yhden vanhemman perheiden liitto ry, Elatusvelvollisten liitto ry, Etävanhempien liitto ry ja Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry).
Erityisosaaminen: Lasten huolto, tapaaminen, elatusapu ja lastensuojelu
Kielet: suomi (äidinkieli), ruotsi (kotikieli), englanti (sujuva), saksa (hyvä) ja espanja (alkeet)
Yhteystiedot: Puhelin 045-132 10 87, sähköposti: Kari.Karanko(at)gmail.com
MARJA-LIISA KAUPPINEN
Lastensuojelu
Alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Kainuu
Edunvalvojakoulutus: 2020 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, sosionomi AMK, perheasioiden sovittelija
Työkokemus: Minulla on pitkä työkokemus lastensuojelusta. Olen tehnyt sekä avohuollon, sijaishuollon kuin jälkihuollon tehtäviä. Johtavana sosiaalityöntekijänä olen toiminut 7 vuotta, vastuualueina on ollut lastensuojelun lisäksi myös perhesosiaalityö-ja aikuissosiaalityö. Olen suorittanut perheasioiden sovittelijan koulutuksen ja toimin käräjäoikeuden täytäntöönpanosovittelijana. Olen työskennellyt myös lastenvalvojana.
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lapsen huollon, asumisen ja tapaamisasiat, perheasioiden sovittelu
Yhteystiedot: puhelin: 045- 3489648, sähköposti: [email protected]
MARIANNE KIVELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta, Keski-Suomi ja Kaakkois-Suomi.
Koulutus: OTM (Oikeustieteen maisteri), luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Ammatti: OTM (Oikeustieteen maisteri
Työkokemus: Lastensuojeluun erityisesti perehtynyt lakimies. Lastensuojelun edunvalvontatyötä lastensuojeluasioissa vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi työskennellyt lastensuojelun sosiaalityöntekijänä.
Työkielet: suomi ja englanti
Erityisosaaminen: Lastensuojelu sekä lasten huolto, tapaaminen, elatusapu
Yhteystiedot: Lawila Oy, Tenderinlenkki 12, 00520 Helsinki. Sähköposti: marianne.kivela(at)lawila.fi, p. 050 5511284. www.lawila.fi
SANNA KORTESOJA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Kanta-Häme ja Pirkanmaa, Päijät-Häme
Edunvalvojakoulutus: 2024 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Koulutus: YTM Tampereen yliopisto 2002, laillistettu sosiaalityöntekijä
Työkokemus: yhteensä yli 20 vuoden laaja työkokemus sosiaalihuollosta niin sosiaalityöntekijänä, johtavana sosiaalityöntekijänä kuin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajanakin. Vuoden 2023 alusta lähtien rikos- ja perheoikeudellisiin asioihin erikoistuneen lakitoimiston asiantuntijana ja lakimiehen avustajana.
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Yhteystiedot: p. 040 166 3979, sähköposti: [email protected]
LAURI KOUKI
Pääasiassa lastensuojeluasiat, tarvittaessa myös rikosasiat
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Uusimaa
Koulutus: Bachelor of social services 2005, Neuropsykiatrinen valmentaja 2017
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2012, Helsingin yliopisto
Ammatti: Perheohjaaja, lastensuojelun avohuollon ohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja, lastensuojelun asiantuntija
Työkokemus: pakolaisohjaaja, lastensuojelun avohuollon ohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja
Erityisosaaminen: maahanmuuttotyö, lastensuojelu, neuropsykiatrinen valmennus, ratkaisukeskeinen ohjaus
Kielet: suomi (äidinkieli), englanti (erittäin hyvä), ruotsi (hyvä)
Yhteystiedot: puh. 0407742865, sähköposti: lauri.kouki(at)profiam.fi
TAINA KUOSA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Kanta-Häme
Koulutus: Apuhoita/Perushoitaja
Edunvalvojakoulutus: Lastensuojelun edunvalvojahanke / Pilottiryhmä 2006-2008 sekä jatko 2011 asti.
Työkokemus: Lastensuojelun edunvalvontaa vuodesta 2007. Toiminut rikos-ja riita asioiden sovittelijana sekä lasten ja nuorten tukihenkilönä päätyön lisäksi.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: taina.posti(at)outlook.com
JUKKA KURSULA
Pääasiassa lastensuojeluasiat, tarvittaessa myös rikosasiat. Myös yksintulleiden turvapaikanhakijalasten edustaminen.
Alue: Uusimaa (pääkaupunkiseutu), Pirkanmaa, Keski-Suomi, Varsinais-Suomi ja Satakunta
Koulutus: nuorisotyöntekijä (1986)
Edunvalvojakoulutus: 2013 (Palmenia)
Muu koulutus: ADHD Coach 2005 ja alaikäisten turvapaikanhakijalasten edustajakoulutus 2013
Työkokemus: Pitkä kokemus lastensuojelusta sijaishuollossa ohjaajana ja vastaavana ohjaajana (Tampere 1989-1990) ja Helsinki (1992-2008). Toiminut päätoimisena edustajana vuodesta 2008 lähtien ja edunvalvojana vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi toiminut kouluttajana edustajakoulutuksissa.
Erityisosaaminen: työskentely maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa sekä ilman omaa isää elävät lapset
Työkielet: suomi ja englanti (ruotsi auttavasti)
Yhteystiedot: puh. 050-358 7764 ja sähköposti: kursis(at)kotiportti.fi
EVELIINA LAURINANTTI
Lastensuojeluasiat ja rikosasiat
Alue: Kaakkois-Suomi, Häme, Uusimaa
Koulutus: Sosionomi (AMK) / Kyamk / 2010 (erikoistuminen lastensuojelu, mielenterveystyö, päihde- ja kriminaalihuoltotyö), Sosionomi (Yamk) / Xamk / arvioitu valmistuminen 2026 (Monialainen toimintakyvyn tukeminen), Lapsen edunvalvojan koulutus (lastensuojelu- ja rikosasioissa) / Xamk / 2024, Draamapedagogi / Jyväskylän avoin yliopisto / 2019.
Työkokemus: Lastensuojelun avohuolto, sijaishuolto ja jälkihuolto / vs. sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja perheohjaaja / 2011-2017 / Kouvolan kaupunki, Lastensuojelun avopalvelut / perheohjaaja, ammatillinen tukihenkilö, yrittäjä / Elämänote / 2023-nyk.
Yhteystiedot: puh: 0442365354, [email protected]
NINA LOHVANSUU-HIRVONEN
Lastensuojeluasiat ja rikosasiat
Alue: Lastensuojeluasia: Keski-Uusimaa, Itä-Uusimaa, Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Kymenlaakso. Rikosasiat: Koko Suomi, tarvittaessa etänä.
Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, päihdetyöntekijä, neuropsykiatrinen valmentaja. Lastensuojelun erikoistumiskoulutus meneillään.
Edunvalvojakoulutus: XAMK 2023
Työkokemus: psykiatria, nuorisopsykiatria, lasten ja nuorten vastaanotto, lastensuojelu
Työkieli: Suomi, ruotsi
Yhteystiedot: puh: 044 248 3270, sähköposti: [email protected]
MARI HIETIKKO
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Häme, Pirkanmaa ja Uusimaa
Koulutus: Sosionomi (yamk)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2017 XAMK, Kaakkois- Suomen ammattikorkeakoulu
Ammatti: Neuropsykiatrinen valmentaja ja perhevalmentaja, perhetyöntekijä, työnohjaaja
Työkokemus: Lastensuojelun laitostyössä ohjaus- ja esimiestyö, lastensuojelun avopalveluiden sosiaaliohjaus ja perhetyö, neuropsykiatrinen valmennus ja perhevalmennus, vammaispalveluissa laitostyön ohjaaja
Erityisosaaminen: Lastensuojelun sijais- ja avohuollon palvelut, lyhytterapeutti ja valmentaja
Kielet: suomi (äidinkieli), englanti (hyvä), ruotsi (heikko)
Yhteystiedot: Puhelin +358 40 828 51 99, sähköposti: hietikkomari(at)outlook.com
EEVA LUUKKAINEN
Lastensuojelun edunvalvonta
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa.
Koulutus: YTM (sosiaalityö), perheterapeutti
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perheterapia (ET)
Työkokemus: Olen tehnyt yli 25 vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä pääasiassa lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä, mutta myös sijaishuollossa. Olen myös koulutukseltani perheterapeutti, mikä on apua traumatisoituneiden lasten kohtaamisessa edunvalvontatyöskentelyssä. Lastensuojelun edunvalvontaa olen tehnyt vuodesta 2014 lähtien.
Yhteystiedot: puh: 050-453 0045, sähköposti: [email protected]
KATI SIHVONEN
Pääasiassa lastensuojeluasiassa
Alue: Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme
Koulutus: VTM (sosiaalityö)
Edunvalvojakoulutus: 2015
Ammatti: sosiaalityöntekijä, lapsi- ja perhesosiaalityö
Työkokemus: lastensuojelun avohuolto, perhesosiaalityö
Työkielet: suomi, englanti, venäjä
Erityisosaaminen: vammaisuuteen liittyvät kysymykset, puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot (AAC)
Yhteystiedot: kati.sihvonen(at)kotiposti.net, p. 040-5801560. Mahdolliset soittopyynnöt mieluiten tekstiviestitse.
EIJA SORVALI
Pääasiassa lastensuojeluprosessi, myös rikosprosessi tarvittaessa
Alue: Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, tarvittaessa muukin alue
Koulutus: Sosiaalityöntekijä; Tampereen yliopisto
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2012
Ammatti: Sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti
Työkokemus: sosiaalityöntekijä (sosiaalipalvelut, lastensuojelu, psykiatria), yrittäjä (kirjanpito ja toimistopalvelut, konsultaatiot)
Työkieli: suomi (äidinkieli)
Erityisosaaminen: sosiaalityö, erityisesti lastensuojelu ja sijaishuolto, psykiatria, perheterapia
Yhteystiedot: Puhelin 040-5405644, yhteydenotot mielellään tekstiviestillä
JUKKA SURKKA
Lahti
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Kokemus: toiminut vudesta 2010 lähtien lastensuojelun edunvalvojana rikos- ja lastensuojeluprosessissa.
Yhteystiedot: Puh. 0400 633 354
MARJA HANNELE VIRTANEN
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: pääasiassa Varsinais-Suomi ja Satakunta ja sopimuksesta myös Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Uusimaa
Koulutus: Oikeustradenomi (2016)
Edunvalvojakoulutus: Lapin yliopisto 2016 (rikos- ja lastensuojeluprosessi)
Yhteystiedot: Tmi Marja H. Virtanen (Turku), sähköposti: marja.hannele.virtanen(at)hotmail.fi ja puh. 040-156 3100
JANNE VÄINÖLÄ
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Pääsääntöisesti Kanta-Häme, myös muut alueet tapauskohtaisesti
Koulutus: Sosionomi (yamk)
Edunvalvontakoulutus: Lastensuojelun edunvalvontahankkeen pilottiryhmä 2006-2008
Ammatti: Koulukuraattori
Työkokemus: yli 20 vuotta nuorten kanssa eri tehtävissä
Työskentelykielet: Suomi
Yhteystiedot: janne.vainola(at)hotmail.com
HANNA ELOMAA-KIURU
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi, erityisesti Keski-Suomen alue
Koulutus: VTT/ sosiaalityö; VTM/ sosiaalityö (272/2005 3 § sosiaalityöntekijän pätevyys)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu vuonna 2019 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa
Ammatti: Korkeakoululehtori, yrittäjä
Työkokemus: Sosiaalialan ja sosiaalityön opetustyö; lastensuojelun sosiaalityö (erityisesti sosiaalipäivystys ja arviointityö)
Erityisosaaminen: Tutkijakoulutus; yhteiskunnallisten aineiden opettaja; työnohjaaja; lastensuojeluun erikoistava sosiaalityön täydennyskoulutus
Työkieli: suomi (äidinkieli), englanti (työkieli)
Yhteystiedot: puh: 040 737 6468; sähköposti: hkkiur(at)gmail.com
KATJA MÄKELÄ
Lastensuojelun ja rikosprosessien edunvalvonta
Alue: Keski-Suomi, Savo, Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa sekä Satakunta
Koulutus: YTM (sosiaalityö), sosiaali- ja terveysalan ammatillinen opettaja
Edunvalvojakoulutus: 2019
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Työkokemus: pitkä kokemus erilaisissa sosiaali-ja terveysalan tehtävissä, sosiaalityöntekijän tehtävissä vuodesta 2013. Kokemusta oikeusprosesseista oikeustulkkina sekä lautamiehenä.
Yhteystiedot: puh. 050 353 7208, sähköposti katja.makela(at)merikratos.fi tai katja.makela11(at)gmail.com
STINA LINBERG
Lastensuojeluprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Uusimaa
Koulutus: Sosionomi, jolla kaupallinen koulutus + yo + Vhat-tutkinto + sosiaalipedagoginen hevostoiminta sekä ammattikorkeakoulun lastensuojelutyön erikoistumiskoulutus
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019
Työkokemus: Toimistotyö, vanhusten, vammaisten ja mielenterveysasiakkaiden hoitotyö, sosiaalityö, logistiikka, maataloustyö, erityispuhdistus (sairaalat, laboratoriot, palopaikat)
Työkieli: suomi (äidinkieli), englanti (hyvä), ruotsi (tyydyttävä)
Yhteystiedot: puh. 044 986 5554, [email protected]
TARJA VASTAMÄKI
Ensisijaisesti lastensuojeluasiassa, mutta myös rikosasiassa
Alue: Uusimaa, Kanta-Häme
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (2017), sosionomi (AMK) (2008)
Työkokemus: Olen työskennellyt lastensuojelun sosiaalityöntekijänä vuodesta 2009 alkaen, sekä avohuollossa että sijaishuollossa, työkokemusta on myös lastenkodin ohjaajan työstä sekä varhaiskasvatuksen maailmasta
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019 XAMK, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Erityisosaaminen: Lastensuojelun sijais- ja avohuollon palvelut
Työkieli: suomi (äidinkieli)
Yhteystiedot: puh. 040 317 2214 ja sähköposti: tarvas99(at)gmail.com
PAMELA STENBERG
Lastensuojeluasiat ja rikosprosessi
Alue: Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso
Koulutus: VTM / sosiaalityöntekijä, sosionomi (amk), sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja, perhehoitaja
Edunvalvojakoulutus: Mikkeli Xamk 2019
Ammatti: Sosiaali- ja potilasasiamies
Työkieli: Suomi ja ruotsi
Yhteystiedot: 040-769 7837
EVE KAREVAARA
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Pirkanmaa
Koulutus: YTM sosiaalityöntekijä, uusperheneuvoja
Edunvalvojakoulutus: 2019, XAMK
Työkokemus: Lastensuojelutyötä 20 vuoden ajan eri tehtävissä
Erityisosaaminen: Lastensuojelun sijaishuolto ja avohuolto
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: ekarevaara(at)hotmail.com
SONJA VIITAKOSKI
Edunvalvonta rikosprosessissa, lastensuojeluprosessissa, holhoustoimilain mukaan.
Alue: Häme, Pirkanmaa, Satakunta, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Keski-Suomi
Edunvalvojakoulutus: 2023 Lapsen taloudellinen edunvalvonta XAMK, 2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu XAMK (rikosprosessi ja lastensuojeluprosessi), Edunvalvojakoulutus (holhoustoimi) TAKK 2017
Muu koulutus: Sosionomi amk
Työkokemus: lastensuojelu avo- ja sijaishuolto 25v, edunvalvonta 6v
Erityisosaaminen: erityislapset ja -nuoret, seri asiat, useamman eri edunvalvonnan tarve samanaikaisesti
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: p. 044 3155 874, sonja.viitakoski(at)edunvalvontasopa.fi
www.edunvalvontasopa.fi
ANNASTIINA ARO
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi (toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: YTM (sosiaalityö 2010, Tampereen yliopisto), lastensuojelun sosiaalityön erikoistumisopinnot (2013, Helsingin yliopisto).
HTM (hallinto-oikeus 2023, Itä-Suomen yliopisto). Lisäksi Sosionomi AMK (2007 KYAMK).
Edunvalvojakoulutus: 2017 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä 2008-2015 (Peruspalvelukeskus OIVA), aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijä 2015-2016 (Lahden kaupunki), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2016- , 2004-2008 Sosiaalialan ohjaajan tehtävät lastensuojelun- ja vammaispalvelun kentällä. Olen toiminut edunvalvojana vuodesta 2008 alkaen.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: UOMA sosiaalipalvelut oy, Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
puh. 044 236 4936, sähköposti: annastiina.aro(at)uomasosiaalipalvelut.com
JOHANNA KANTH
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Satakunta, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Etelä-Pohjanmaa
Koulutus: Sosiaalityöntekijä YTM
Muu koulutus: Sosionomi, amk
Edunvalvojakoulutus: 2018 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun sijaishuolto ohjaaja/yrittäjä 10 vuotta, sosiaalityöntekijä lastensuojelun sijaishuolto 3 vuotta, sosiaalityöntekijä sosiaalipäivystys 3 vuotta.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puh. 044-3256031, sähköposti: johanna.kanth(at)gmail.com
LAURA MÄKINEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Koko suomi
Koulutus: Yhteisöpedagogi YAMK
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun eri kentillä 18 vuotta. Ohjaaja lastenpsykiatrinen kuntoutusosasto 2006-2009, Ohjaaja lastensuojelun avohuollossa (perhetyö ja ammatillinen tukihenkilötyö) 2009-2015, etsivä nuorisotyöntekijä v. 2015, vastaava Ohjaaja, Uoma sosiaalipalvelut v, 2017-2024 (ammatillinen tukihenkilötyö, jälkihuolto, perhetyö, valvotut tapaamiset,- ja vaihdot). Olen toiminut edunvalvojana v.2019 alkaen.
Työkieli: Suomi (äidinkieli), Englanti (työkieli)
Erityisosaaminen: Erityislapset ja -nuoret, kohtaamistaidot, seri-asiat, ilman vanhempaa jääneet lapset, maahanmuutto ja pakolaisasiat, monialainen verkostotyö.
Yhteystiedot: Puhelin: 045 275 3793, sähköposti: laura.makinen(at)hippuedunvalvonta.com
LAURI HEINO
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Uusimaa, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa
Koulutus: Turun yliopisto, Valtiotieteiden maisteri / sosiaalityö 2007
Edunvalvojakoulutus: Helsingin yliopisto, suoritettu 2015
Ammatti: Sosiaalityöntekijä
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityö, vammaispalvelu, sosiaalipäivystys, päihdehuolto ja perheneuvolatyö
Erityisosaaminen: Maahanmuuttajien kanssa tehtävä työ, ammatillinen tukihenkilötyö, tapaamisten valvonta ja laitos- ja perhehoito
Kielet: suomi (äidinkieli), englanti ja saksa (suullinen taito)
Yhteystiedot: Puhelin: 050-517 8880, sähköposti: heinolauri(at)hotmail.com
HENNA RAISKI
Lastensuojelu ja rikosprosesseissa
Alue: Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Keski-Suomi
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Edunvalvojakoulutus: XAMK Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2019
Lisäkoulutus: Neuropsykiatrinen valmentaja 30 op, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 45 op (Psykoterapeuttiset valmiudet), Sosiaalityön perusopinnot 25 op
Työkokemus: Lastensuojelulaitoksen johtaja, Lastensuojelun sosiaalityöntekijä, Sosiaaliohjaaja, Sosiaalityöntekijä psykiatrisella poliklinikalla, yksilöohjaaja (Yhteensä 20 vuotta).
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puh. 040-5696223 henna.raiski(at)aarreranta.com
PÄIVI JOKINEN
Lastensuojeluasiat
Alue: Uusimaa ja Kanta-Häme
Edunvalvojakoulutus: 2009 Palmenia
Koulutus: sosiaalityöntekijä (YTM)
Työkokemus: lastensuojelun sosiaalityöntekijä vuodesta 2003 ja lastensuojelun esimiehenä 2012 alkaen
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: paivi.i.jokinen(at)keusote.fi
KIRSI HALME
Lastensuojelu-ja rikosprosessi
Alue: Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Kanta-Häme
Edunvalvojakoulutus: 2019, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK
Koulutus: Sosionomi
Työkokemus: Pitkä työkokemus lastensuojelualalta vuodesta 1999 lähtien. Työssä sosiaaliohjaajana lastensuojelulaitoksessa, perhetyössä ja perhehoidossa. Sosiaalityöntekijän sijaisuuksia (n. 5 v.) perhehoidossa ja sosiaalipäivystyksessä.
Kielet: suomen lisäksi englanti ja ruotsi
Yhteystiedot: Puh. 050 3070797
MARJO TAMMINEN
Rikos- ja lastensuojeluasiat
Alue: Uusimaa ja Lahden seutu sekä Kymenlaakso (Socom)
Koulutus: lastenhoitaja, sosionomi-lto, seksuaaliohjaaja, sosionomi yamk ja yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä)
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2017
Työkokemus: Työkokemus varhaiskasvatuksessa, seurakuntatyössä, neuvolan perhetyössä, tapaamispaikka- ja tukihenkilötoiminnassa. Lisäksi sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa, perheneuvonnassa, maahanmuuttotyössä ja aikuissosiaalityössä.
Erityisosaaminen: erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret sekä maahanmuuttajat
Yhteystiedot: puh. 050 524 85 42, sähköposti: marjo.tamminen(at)gmail.com
TEEMU MANNINEN
Rikos- ja lastensuojeluasiat
Alue: Etelä-Savo ja Kaakkois-Suomi. Kaakkois-Suomen osalta edunvalvojia välitetään Socomin kautta. Rikosprosessissa myös Päijät-Häme (Lahti, Heinola).
Koulutus: Sosionomi (ylempi AMK), hyvinvoinnin edistämisen koulutus.
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2020 (XAMK)
Työkokemus: Rikosseuraamusalalla v. 2002 alkaen. Nykyinen työtehtävä rikosseuraamusesimies.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 0505905581, sähköposti: teemu.manninen2020(at)gmail.com
MOONA KAITONEN
Rikosasiat
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Uusimaa
Koulutus: Sosionomi (AMK). Opiskelija Turun oikeustieteellisessä tiedekunnassa
Työkokemus: Erityislasten avustaja, ohjaaja, lasten edunvalvonta rikosprosesseissa
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2020, XAMK
Kielet: suomi (äidinkieli) englanti (erittäin hyvä) ruotsi (erittäin hyvä)
Yhteystiedot: Puhelin: +358503106264, sähköposti: moonamaria(at)gmail.com www.lastenedunvalvonta.fi
JUSSILA JOHANNA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alueet: Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Uusimaa
Koulutus: YTM (sosiaalityö)
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2020
Ammatti: Lehtori, sosiaaliala
Työkokemus: lehtori ammattikorkeakoulussa, lastensuojelun sosiaalityö (10 v), lastensuojelun sijaishuollon kehittämistehtävät, ohjaaja sijaishuollossa, varhaiskasvatus.
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perhetyö, lasten kanssa työskentely, lasten tilanteen arviointi
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: johanna.jussila(at)xamk.fi
AKI-MATTI KIVELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alueet: Koko Suomi (Toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2017
Työkokemus: Lastensuojelun työkokemusta n. 20 vuotta. Ohjaaja avo- ja sijaishuollossa.
Yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy 2016-, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2019-
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 044 2364592 Sähköposti: aki-matti.kivela(at)uomasosiaalipalvelut.com UOMA sosiaalipalvelut oy Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
ERJA VIRTANEN
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alueet: Kanta-Häme, Uusimaan alkupää, Tampere
Koulutus: Sosiaalityöntekijä
Edunvalvojakoulutus: Helsingin yliopisto 2014
Työkokemus: Lastensuojelu-, palvelutarpeen arviointi-, sosiaalipäivystys- ja aikuissosiaalityöstä.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 040 831 7675 Sähköposti: erjali(at)hotmail.fi
TANJA HÄNNINEN
Lastensuojelun edunvalvonta
Alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa
Koulutus: YTM (sosiaalityö)
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perhe- ja paripsykoterapeuttikoulutettava
Työkokemus: Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2001, jonka jälkeen toiminut lasten ja perheiden kanssa eri tehtävissä mm. lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollossa, pääasiassa sosiaalityöntekijänä. Lastensuojelun edunvalvontatehtävissä olen toiminut vuodesta 2014 alkaen.
Yhteystiedot: puh. 041-3145140 ja sähköposti [email protected]
MINNA BJÖRKMAN
Lastensuojelu- ja Rikosasiat
Alueet: Uusimaa, Pirkanmaa, Kymenlääni, Päijät-Häme
Koulutus: Erikoisbaarimestari, ravintolaesimies. Nykyinen työ: Perhehoitaja Muu Koulutus: DDP level 1, kasvatustieteiden perusopinnot 25op, erityispedagogiikan perusopinnot 25op, varhaiskasvatuksen perusopinnot 25 op, edunvalvontakoulutus lastensuojelussa ja rikosprosessissa 2020, mentorikoulutus, Pridekoulutus 2012, Perhehoidon asiamies.
Edunvalvojakoulutus: Edunvalvontakoulutus 2020 Kymenlaakson XAMK
Työkokemus: Ravintola-ala, opettajan sijaisuuksia useampana vuotena, vs lastentarhanopettaja vuodesta 2004 maahanmuuttajien vastaanotto päiväkodeissa, perhehoitaja vuodesta 2014, Olen toiminut kriisi-, tuki- ja sijaisperheenä.
Erityisosaaminen: Lastensuojelu, erityisentuen tarpeen omaavat lapset, maahanmuuttajat, varhaiskasvatus.
Kielitaito: englanti, ruotsi ja suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 0405453638 Sähköposti: bjorkman.minna(at)gmail.com
HELI KASKILUOTO
Lastensuojeluprosessi, rikosprosessi, vammaisten lasten edunvalvonta
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa, Kanta-Häme
Koulutus: Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden maisteri/sosiaalityö 2015, Itä-Suomen yliopisto, hallintotieteiden maisteri/hallinto-oikeuden erikoisjuristi 2020
Edunvalvojakoulutus: Itä-Suomen yliopisto 2019
Ammatti: YTM, HTM. sosiaalityöntekijä/hallinto-oikeuden erikoisjuristi
Työkokemus: Lastensuojeluun erityisesti perehtynyt sosiaalityöntekijä/juristi. Edunvalvontatyötä vuodesta 2014 lähtien. Pitkä työkokemus lastensuojelun sosiaalityöstä, vammaispalvelusta, sosiaalipäivystyksestä sekä perheoikeudellisista tehtävistä.
Erityisosaaminen: Lastensuojelu sekä lasten huolto, tapaaminen, elatusapu.
Työskentelykieli: suomi (äidinkieli)
Yhteystiedot: Puhelin: 040 5519518, sähköposti: [email protected].
HENNA RAIKASLEHTO
Rikos- ja lastensuojeluprosessit
Alue: Etelä-Karjala, Uusimaa, Savo, Pohjois-Karjala, Häme ja Pirkanmaa. Muut alueet sovittavissa
Koulutus: Sosionomi (ylempi AMK), diakoni, sosiaalityön aineopinnot kesken
Muu koulutus: Kognitiivinen lyhytterapeutti (valmis 2021), tietoisuustaitokoulutus
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2020 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun tukihenkilönä toimiminen, nuorisotyönohjaajan sijaisuuksia, sosiaalialan hanketyö.
Työkieli: Suomi, englanti
Yhteystiedot: Puh. 045 323 2723, sähköposti henna.raikaslehto(at)outlook.com
SUSANNA LIIKALUOMA
Ensisijaisesti lastensuojeluasiassa, mutta myös rikosprosessissa.
Alue: Häme ja Pirkanmaa, Uusimaa
Edunvalvoja koulutus: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK) 2020
Koulutus: sosionomi YAMK
Ammatti: Palveluvastaava lastensuojelun toimintayksikössä
Työkokemus: lastensuojelu ja nuorisotyö 9v (työkokemus päivitetty 2023)
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: susanna.liikaluoma(at)gmail.com
SINI KORVA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Savo, Keski-Suomi, Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa
Koulutus: YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä, Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (XAMK)
Työkokemus: Päihde- ja riippuvuuspalvelut/ johtaminen, lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon sosiaalityöntekijän tehtävät, lastensuojelu- sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden valvonta, perhetyö, lastensuojelun edunvalvonta. Otan tällä hetkellä vastaan uusia edunvalvottavia.
Erityisosaaminen: lastensuojelutyö, lastensuojeluprosessit, lasten- ja erityislasten parissa työskentely, haastavat vuorovaikutustilanteet, verkosto- ja viranomaisyhteistyö, rikosprosessit.
Yhteystiedot: Puh. 044 242 1562, korva.sini(at)gmail.com
HEIDI SVAHNSTRÖM
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Uusimaa, Satakunta, Pirkanmaa, Kanta-Häme
Koulutus: Sosionomi (AMK), ICDP - kannustava vuorovaikutus koulutus taso 1-2, Sosiaalityön aineopinnot 36 op, Lupa auttaa! hankkeen Luotsi koulutus ja THL Barnahus hankkeen Tue Lasta koulutus
Edunvalvojakoulutus: XAMK 2018
Ammatti: Lastensuojelun sosiaaliohjaaja
Työkokemus: lastensuojelun avohuolto, kehitysvammapalvelut
Erityisosaaminen: lastensuojelu, kehitysvammapalvelut ja väkivaltaa kokeneiden perheiden ja lasten tuen ja hoidon koordinointi.
Työkieli: ruotsi (äidinkieli) suomi (erittäin hyvä)
Yhteystiedot: Puh. 040 560 3074, [email protected]
ANTON KLEMOLA
Pääasiassa lastensuojeluprosessi, tarvittaessa myös rikosprosessi
Alue: Uusimaa, Häme ja Pirkanmaa
Koulutus: Sosionomi (AMK) (2018), opiskelen Sosionomi (YAMK) -tutkintoa (2021 syksystä alkaen)
Edunvalvojakoulutus: 2020 (Xamk)
Työkokemus: koulunkäynninohjaaja (2013-2014, 2018), ohjaaja lastensuojelun sijaishuollossa (2019-edelleen)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, erityislapset. kouluasiat
Työkielet: suomi (äidinkieli), englanti (hyvä)
Yhteystiedot: Puhelin: 0400377448. Sähköposti: antonhjk94(at)gmail.com
ARJA AHONEN
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta. Myös muut alueet tulee kysymykseen tarvittaessa.
Koulutus: valtiotieteen lisensiaatti, sosiaalityö, jatkotutkija liittyen vanhemman lapseen kohdistamaan väkivaltaan ja viranomaisyhteistyöhön
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2010
Ammatti: Sosiaalityöntekijä
Työkokemus: lastensuojelun sijaishuolto, eri sosiaalityön alueet, lapseen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvä viranomaisyhteistyön kehittäminen, lasten edunvalvonta vuodesta 2010 alkaen, olen toiminut Lastenedunvalvojat yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta alkaen, konsultaatio lasten edunvalvontaan liittyvissä kysymyksissä
Erityisosaaminen: lapseen kohdistunut väkivalta, lastensuojelun sijaishuolto ja siihen liittyvä lainsäädäntö, lapsen ja asiakkaan kohtaaminen sekä viranomaisten yhteistyö, avohuollon lastensuojelun prosessit
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 040-5774030, tai sähköposti: arjaahon(at)gmail.com
MAIJA VAILARANTA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta, Keski-Suomi ja Kaakkois-Suomi.
Koulutus: OTM (Oikeustieteen maisteri 2013), Oikeustieteen jatkotutkinto (lisensiaattiopiskelija, sosiaalioikeus Helsingin yliopisto), Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, Asianajajatutkinto, Rikos- ja riita-asioiden sovittelija.
Edunvalvojakoulutus: Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessissa 2021 (XAMK)
Ammatti: Lakimies
Työkokemus: Olen vuodesta 2012 alkaen työskennellyt sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lapsi- ja perheoikeuden parissa. Olen perehtynyt erityisesti hyvinvointialueiden vastuulla olevaan sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun. Aiemmin olen toiminut asianajotoimistossa hoitaen mm. perheoikeudellisia ja rikosoikeudellisia asioita. Edunvalvojana toimimisen lisäksi olen avustanut alaikäisiä tuomioistuimessa. Lisäksi toimin rikos- ja riita-asioiden sovittelijana.
Erityisosaaminen: Lastensuojelu ja lasten huolto-, tapaamisoikeus-, elatusapuasiat sekä edunvalvontaoikeus (erityisopinnot edunvalvontaoikeudesta Helsingin yliopisto 2016)
Työkielet: suomi ja englanti
Yhteystiedot: Lawila Oy, Tenderinlenkki 12, 00520 Helsinki. Sähköposti: maija.vailaranta(at)lawila.fi, p. 050 551 1283. www.lawila.fi
PAULIINA PALOVAARA
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosasioissa
Toiminta-alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme
Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä), hyvinvointipalvelujen erikoissosiaalityöntekijä, sosionomi (AMK, lastentarhanopettajan kelpoisuus)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Erityisosaaminen: lastensuojelutyö, haastavat vuorovaikutustilanteet, verkosto- ja viranomaisyhteistyö
Työkokemus: Lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelun avo- ja sijaishuollon sosiaalityö, rikosseuraamusalan valvonta- ja ohjaustehtävät, varhaiskasvatus
Yhteystiedot: puh. 040 419 4407, sähköposti: [email protected]
ANNE ÅKAR
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta, Uusimaa, myös muut alueet tulevat kysymykseen.
Koulutus: Sosiaalityöntekijä, Tampereen yliopisto.
Edunvalvojakoulutus: Helsingin yliopisto 2011.
Muu koulutus: Lastensuojeluun erikoistava sosiaalityön täydennyskoulutus (30 op), missä tein kehittämistehtäväni aiheena Lastensuojelun edunvalvonta lastensuojeluprosessissa (10 op), THL:n koulutus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, verkostotyön ja ratkaisukeskeisen menetelmän pitkäaikaiset koulutukset. Lukuisia muita koulutuksia sosiaalityön virkatyön aikana.
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä avo-, sijais- ja jälkihuollossa 20 vuoden ajan, lastenvalvoja 5 vuotta, sosiaalityöntekijä aikuissosiaalityössä, sosiaalityöntekijä päihdehuollon laitoksessa ja perheneuvolassa, lapsen huoltoa ja tapaamista koskevana täytäntöönpanosovittelijana käräjäoikeuden määräämänä.
Erityisosaaminen: Lastensuojelun sosiaalityö, lasten huolto ja tapaaminen, rikosoikeudellinen edunvalvonta vuodesta 2013, lastensuojelun edunvalvonta.
Työkieli: Suomi (äidinkieli)
Yhteystiedot: anne.akar(at)gmail.com, puhelin: 0405928992
ANNA-LEENA KUJALA
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi sekä Kanta- ja Päijät-Häme
Koulutus: VTM (sosiaalityö, Turun yliopisto)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2021 (XAMK)
Ammatti: Sosiaalityöntekijä
Työkokemus: Sosiaalityöntekijä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä, johtava sosiaalityöntekijä sosiaalipäivystyksessä, sosiaalityöntekijä lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä ja maahanmuuttajien palveluissa.
Erityisosaaminen: Lastensuojelun laitos- ja perhehoito, sosiaali- ja kriisipäivystys.
Työkieli: Suomi, englanti, ruotsi
Yhteystiedot: 040-2513136, sähköposti: annaleenakujala5(at)gmail.com
JENNI ORABY
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Häme, Uusimaa
Koulutus: YTM 2015 / sosiaalityö
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2018 (XAMK)
Ammatti: Palveluvastaava (perhehoito, tukiperhepalvelu ja jälkihuolto)
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityö (avohuolto, sijaishuolto ja jälkihuolto)
Erityisosaaminen: Lastensuojelu avo- ja sijaishuolto, monikulttuurisuuden teemat
Työkieli: suomi (äidinkieli), englanti (erinomainen), ruotsi (hyvä / tyydyttävä)
Yhteystiedot: [email protected]
JOHANNA PELTORINNE
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta ja Kaakkois-Suomi
Koulutus:Oikeusnotaari, laillistettu sosiaalityöntekijä (YTM)
Edunvalvojakoulutus: Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessissa 2019 (XAMK)
Ammatti: sosiaalityöntekijä
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityö vuodesta 2007 lähtien, sosiaali- ja kriisipäivystys, avustavan lakimiehen työtehtävät lakiasiaintoimistossa
Työkielet: suomi ja englanti
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lasten huolto-, ja tapaamisoikeus, elatusapuasiat
Yhteystiedot: sähköposti: [email protected], p. 040-7022778
LAURA STARCKJOHANN
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Päijät-Häme, Kymenlaakso, Häme, Uusimaa
Koulutus: sosiaalityön opiskelija (maisterivaihe) / Jyväskylän yliopisto
Edunvalvojakoulutus: XAMK 2018
Työkokemus: Lastensuojelun sijaispätevä sosiaalityöntekijä vuodesta 2012, asianajotoimiston asianajosihteerinä yhteensä lähes viisi vuotta. Tällä hetkellä toimin yksikönjohtajana yksityisen sektorin lastensuojelupalvelun perhekuntoutuksessa.
Erityisosaaminen: Lastensuojelu- ja rikosprosessin erittäin vahva osaaminen. Lapsen ja nuoren kohtaaminen ja vuorovaikutus. Verkostotyöskentely ja ymmärrys lastensuojeluun ja rikosprosessiin liittyvistä eri viranomais- ja hoitotahoista.
Työkieli: Suomi, ruotsi, englanti
Yhteystiedot: puh. 0442382300, sähköposti: [email protected]
MARIA KIVIVUORI
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta, Pirkanmaa ja Etelä-Pohjanmaa ja Uusimaa
Koulutus: YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä, sosionomi, neuropsykiatrinen valmentaja
Edunvalvojakoulutus: Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessissa 2023 (XAMK)
Työkokemus: Sosiaalialalla toiminut laaja-alaisesti vuodesta 2006 alkaen, josta lastensuojelun sosiaalityössä vuodesta 2010 alkaen.
Erityisosaaminen: lastensuojelu, sijaishuolto, perhetyö ja monikulttuurisuus
Työkielet: suomi ja englanti
Yhteystiedot: puh. 045 124 1092, sähköposti: [email protected] ja https://olifos.fi/