Kaakkois-Suomi

THL ei tee arviointia Edunvalvojapankkiin lisätyistä henkilöistä. Edunvalvojan määräävä taho (holhousviranomainen tai tuomioistuin) vastaa siitä, että lapselle määrätty edunvalvoja on holhoustoimilain tarkoittamalla tavalla sopiva tehtäväänsä. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto valvoo edunvalvojien toimintaa. Virastolle voi tehdä epäkohtailmoituksen, jos edunvalvojan toiminnasta herää huolta tai huomautettavaa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä myös lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijään.
Laki holhoustoimesta 5 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Laki holhoustoimesta 46 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Lastensuojelun edunvalvojan ammattitaito

ANNASTIINA ARO
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi (toimipiste Lahdessa)
Koulutus: YTM (sosiaalityö 2010, Tampereen yliopisto), lastensuojelun sosiaalityön erikoistumisopinnot (2013, Helsingin yliopisto).
HTM (hallinto-oikeus 2023, Itä-Suomen yliopisto). Lisäksi Sosionomi AMK (2007 KYAMK).
Edunvalvojakoulutus: 2017 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä 2008-2015 (Peruspalvelukeskus OIVA), aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijä 2015-2016 (Lahden kaupunki), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2016- , 2004-2008 Sosiaalialan ohjaajan tehtävät lastensuojelun- ja vammaispalvelun kentällä. Olen toiminut edunvalvojana vuodesta 2018 alkaen.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: UOMA sosiaalipalvelut oy, Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
puh. 044 236 4936, sähköposti: annastiina.aro(at)uomasosiaalipalvelut.com 

PIRKKO HAIKARA
Lastensuojelu- ja rikosasioissa
Alue: Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Savo, Etelä-Karjala
Koulutus: sosiaaliohjaaja, läheisneuvonpidon koollekutsuja, sosionomi (amk), verkostokonsultti (THL), Lapsen oikeuksia ja asemaa lastensuojelun päätöksenteossa koskeva moniammatillinen täydennyskoulutus, Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, lastensuojelun systeemisen tiimimallin koulutus, työnohjaaja, voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet, tunnetaitovalmentaja, PRIDE-valmentaja
Edunvalvojakoulutus: Palmenia 2013 ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk 2016
Erityisosaaminen: vammaispalvelut, lastensuojelu, asiakkaiden asema ja oikeudet, dialogiset työskentelymenetelmät, eri-ikäisten lasten kuulemisen menetelmät ja mm. valokuvatyöskentelyn hyödyntäminen, taaperoikäisten kanssa työskentely, trauma- ja kiintymyssuhdeosaaminen, verkostotyö- ja systeeminen työskentely., taloudellinen edunvalvonta.
Työkokemus: Moninaiset mm. edunvalvontaan liittyvät työt järjestöissä ( Suomen cp-liitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Mielenterveysseura), sosiaalialan kehittämiseen liittyvät projektitehtävät Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa, sosiaalityöntekijän ja tiimivastaavan tehtävät virka-aikaisessa päivystyksessä, sijaishuollossa, perheiden sosiaalityössä ja perhehoidon sosiaalityöntekijän tehtävät,  palveluesimies kodin ulkopuoliset palvelut, sosiaali-ja potilasasiavastaava. Työnohjaaja ja kouluttaja oman toiminimen puitteissa. 
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: puh. 045 3280 682, [email protected]

TONI HOKKANEN
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Toiminta-alue: Pirkanmaa, Satakunta, Kanta-Häme, Kymenlaakso ja Päijät-Häme
Koulutus: Sosionomi (YAMK), ratkaisukeskeinen lyhytterapia, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työnohjaaja. Lapsiin kohdistuva väkivalta.
Edunvalvojakoulutus: 2018 Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosesseissa (XAMK)
Erityisosaaminen: Erityistä tukea vaativat lapset ja nuoret. Rikoskierteessä olevat lapset ja nuoret. Nepsy. Valvotut tapaamiset.
Työkokemus: Lastensuojelutyötä 2008 lähtien avo-, sijais- ja jälkihuollon tehtävät. Perhetyö, päihde- ja mielenterveystyö.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: puh: 040 541 4016, sähköposti: [email protected], tonihokkanen.fi

TARJA HONGISTO
Toiminta-alue: Etelä-Karjala, Etelä-Savo
Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Erityisosaaminen: lastensuojelun prosessit, taloudellisten asioiden hoito
Työkokemus: n. 20 vuotta erityisopettajana, n. 15 vuotta sosiaalityöntekijänä lstensuojelussa
Työkieli: suomi, englanti
Yhteystiedot: puh. 0400 786831, [email protected],

JOHANNA JUSSILA
Toimin pääasiassa lastensuojeluasioissa edunvalvojana, omien asiakkaiden kohdalla myös rikosprosesseissa.
Toiminta-alue: Kaakkois-Suomi
Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö), sosionomi
Edunvalvojakoulutus: v. 2019 (Xamk)
Työkokemus: lastensuojelun sosiaalityöntekijänä reilu 10 v, sijaishuollossa muutama vuosi, tämänhetkinen työ lehtorina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosionomi-koulutuksessa
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perheiden kanssa tehtävä työ, lasten tilanteen arviointi, lasten kohtaaminen, erilaiset toiminnalliset menetelmät (mm. eläinavusteisuus, luontolähtöisyys)
Yhteystiedot: puh. 0504037445, sähköposti: [email protected]

ELINA PYNNÖNEN
Rikosprosessit
Toiminta-alue: Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Etelä-Karjala, Uusimaa
Koulutus: Sosionomi AMK (2014), Dialoginen työnohjaaja (2023)
Edunvalvojakoulutus: Edunvalvojakoulutus v. 2018 (Xamk)
Erityisosaaminen: Dialoginen työote, rikosprosessit (seksuaalirikokset)
Työkokemus: Rikosseuraamuslaitos; rikosseuraamustyöntekijä (2015), Kouvolan kaupunki; dialogiosaaja (2016-2018), Lasten edunvalvoja rikosprosesseissa 2018- , Dialoginen työnohjaaja 2023-
Työkieli: Suomi, englanti
Yhteystiedot: puh. 050 410 6647, sähköposti: [email protected], www.eldia.fi

ANNUKKA PÖYKKÖ
Edunvalvojan tehtävät lastensuojelu- ja rikosprosessissa
Alue: Koko Suomi
Koulutus: YTM (sosiaalityöntekijä)
Edunvalvojakoulutus: 2023 XAMK
Työkokemus: Lastenpsykiatrian sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalityö, alaikäisten ilman huoltajaa maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden edustaja 2025-.
Erityisosaaminen: Psykiatriset ja neuropsykiatriset haasteet, lastensuojelu, vammaisuus, lasten kanssa työskentely, verkosto- ja viranomaisyhteistyö
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: 050 377 6087, annukka.poykko(at)lapinsotepalvelut.fi

MARJO TAMMINEN
Rikos- ja lastensuojeluasiat
Alue: Kaakkois-Suomi sekä Uusimaa ja Lahden seutu
Koulutus: lastenhoitaja, sosionomi yamk ja yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä), erikoissosiaalityöntekijä
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2017
Työkokemus: Kokemusta sosiaalityöntekijänä vuodesta 2016 lastensuojelussa, perheneuvonnassa, maahanmuuttotyössä, aikuissosiaalityössä, ikääntyneiden palveluissa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, terveyssosiaalityössä sekä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä. Aiempi työkokemus varhaiskasvatuksessa, seurakuntatyössä, neuvolan perhetyössä, tapaamispaikka- ja tukihenkilötoiminnassa. 
Erityisosaaminen: erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret sekä maahanmuuttajat
Yhteystiedot: puh. 050 524 85 42, sähköposti: marjo.tamminen(at)gmail.com

EVELIINA LAURINANTTI
Lasten edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosesseissa sekä alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustaminen.
Alue: Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa
Koulutus: Sosionomi (AMK) (2010)
Edunvalvojakoulutus: 2024 (Xamk)
Muu koulutus: Draamapedagogi (2019), Alaikäisten turvapaikanhakijalasten edustajakoulutus (2024), Psykologian perusopinnot (2025)
Työkokemus: Lastensuojelun työkokemus v. 2011-2017 avohuollosta, sijaishuollosta, perhetyöstä ja lastensuojeluyksiköistä. Opetustyöt v. 2017-2023. Sosiaalialan yrittäjyys (tukihenkilötyö, edunvalvonta) vuodesta 2023.
Erityisosaaminen: Laaja-alaista vuorovaikutus- ja menetelmäosaamista lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn.
Työkielet: suomi ja englanti
Yhteystiedot: puh. 0442365354 ja sähköposti: [email protected]

JUHA RINTAMÄKI
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Toiminta-alue: Etelä-karjala ja Kymenlaakso
Koulutus: Diakoni. kirkon nuorisotyönohjaaja, laillistettu sosionomi
Edunvalvojakoulutus: 2017 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Erityisosaaminen: Lastensuojelu
Muu koulutus: Perhetyö lastensuojelun avohuollon tukitoimintana koulutusohjelma, 2000 Päihdeterapia -koulutus, 2001-2002 Yhteisöhoidon koulutus, 2002-2003 Nuorten ihmissuhdetaitojen kurssin ohjaaja, 2008 Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, 2017 Strategia-vanhempainohjausmenetelmän ohjaajakoulutus, 2018 Ratkaisukeskeinen lyhytterapian koulutusohjelma 2022
Työkokemus: Olen toiminut vuodesta 1996 monipuolisesti erilaisissa lastensuojelun työtehtävissä. Työkokemusta olen hankkinut mm. 
Lastensuojelun perhetyössä, lastensuojelun laitostyössä, sekä nuorten päihdehoitolaitoksessa niin esimiestehtävissä kuin työntekijänäkin ja päihdehuollon avopalveluissa. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2014 Pehepalvelu Vilpertti nimisessä yrityksessäni, minkä kautta tuotan erilaisia lastensuojelun avopalveluja. Edunvalvojana olen toiminut lasten ja nuorten rikos- ja lastensuojeluprosesseissa vuodesta 2017.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puh: 040 520 0035 ja sähköposti: [email protected]

HANNE SAINPALO
Toiminta-alue: Kymenlaakso, Päijät-Häme, Etelä-Karjala
Koulutus: sosionomi (AMK), pari- ja perhepsykoterapeutti, EMDR-terapeutti ja työnohjaaja
Edunvalvojakoulutus: 2017 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, XAMK)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, trauma- ja kiintymyssuhdeosaaminen, ymmärrys monisukupolvisen trauman vaikutuksista tähän hetkeen, työskentely pienempien lasten kanssa (useita lyhyempiä koulutuksia, kuten DDP 1 ja DDP2)
Työkokemus: Yli 20 vuotta lastensuojelun sijais- ja avohuollon kentällä sekä työntekijänä että viimeisimmäksi lastensuojelualan yrittäjänä vuodesta 2014 alkaen. Pintaraapaisua myös nuorisopsykiatrian työkentällä avohuollon puolella. 
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: puh. 045 1782662, sähköposti: hanne.sainpalo(at)meiantukitiimi.fi

KATRIINA SIISKONEN 
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Kaakkois-Suomi, Etelä-Karjala, Uusimaa, Päijät-Häme ja Etelä-Savo.
Koulutus: Sosionomi YAMK 2015, Systeeminen perhetyö 2024, Perhehoidon mentori 2024, Lastensuojelun avohuolto käytännössä -täydennyskoulutus 2025. Useita neuromoninaisuuteen ja dialogisuuteen liittyviä koulutuksia.
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2023
Erityisosaaminen: Olen sosiaalialan ammattilainen, ja työssäni painotan kuuntelemista, läsnäoloa ja yhteistyötä. Uskon, että lapsen äänen kuuleminen vaatii herkkyyttä, aikaa ja tilaa. Erityisosaamiseeni kuuluvat neuromoninaisuus (adhd, autismikirjo, kehityksellinen kielihäiriö), dialogiset työmenetelmät sekä systeeminen ja verkostomainen työskentely.
Työkokemus: Yli 25-vuoden kokemus edunvalvonnallisesta järjestötyöstä, lastensuojelusta, vammaispalveluista ja varhaiskasvatuksesta. Lisäksi perhehoito on minulle erityisen tuttua.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: puh. 050 918 3950, [email protected]

RISTO SOHLMAN
Toiminta-alue: Kymenlaakso, Itä-Uusimaa, Etelä-Karjala
Koulutus: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 2021, Psykoterapeuttiset valmiudet 2021, Ratkaisukeskeisen perhetyön koulutus 2007, Päihdeterapia koulutus 2002, Sosionomi AMK 1999
Edunvalvojakoulutus: Lapsen edunvalvojan koulutus lastensuojelu- ja/ tai rikosprosessissa 2022 (XAMK)
Erityisosaaminen: Lastensuojelu, vaikeasti oireilevat lapset ja nuoret
Työkokemus: Työkokemusta lastensuojelutyöstä noin 27 vuotta: Yrittäjänä vuodesta 2020 (perhetyö, tehostettu perhetyö, tuetut ja valvotut tapaamiset, tukisuhdetoiminta, perhe- ja päihdearviot), Nuorten matala / nuorten tukiasuntotoiminta 2008–2020, Nuortenyhteisö Koivula 2003–2008, ESR projekti työ 2002–2003, Stoppari palvelut 2000–2002, Sippolan koulukoti 1999, Asperger tukihenkilö 1997- jatkuu edelleen, Ehdollisen rangaistuksen / ehdonalaisen vapauden valvoja Kriminaalihuoltolaitos 1998–2003.
Työkieli: suomi, englanti
Yhteystiedot:  puh. 050 368 3479, sähköposti: [email protected], www.avohuollontuki.fi