Keski-Suomi
THL ei tee arviointia Edunvalvojapankkiin lisätyistä henkilöistä. Edunvalvojan määräävä taho (holhousviranomainen tai tuomioistuin) vastaa siitä, että lapselle määrätty edunvalvoja on holhoustoimilain tarkoittamalla tavalla sopiva tehtäväänsä. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto valvoo edunvalvojien toimintaa. Virastolle voi tehdä epäkohtailmoituksen, jos edunvalvojan toiminnasta herää huolta tai huomautettavaa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä myös lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijään.
Laki holhoustoimesta 5 § (Finlex)
Laki holhoustoimesta 46 § (Finlex)
Lastensuojelun edunvalvojan ammattitaito
MAIJA-RIITTA ANTTILA
Ensisijaisesti lastensuojeluasiassa, mutta myös rikosprosessissa
Alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa
Edunvalvojakoulutus: 2017 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Työkokemus: sosiaalityöntekijä / johtava sosiaalityöntekijä (n. 15 vuotta), sosiaalipalvelujen johtaja / sosiaalijohtaja / vastuualuejohtaja (n. 14 vuotta), lastensuojelun perhekodin vanhemmuus (n. 7 vuotta)
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Yhteystiedot: puh. 040 771 5927, sähköposti: maijariitta.anttila(at)gmail.com
MIIA BRUNOU
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Häme ja Pirkanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa, Varsinais-Suomi.
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalipedagogiikka), sosionomi (yamk), hallintotieteiden maisteri (opinnot loppuvaiheessa 4/2024)
Edunvalvojakoulutus: 2018 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Erityisosaaminen: Lastensuojelu ja asiakkaiden oikeudet
Työkokemus: Lastensuojelun sijais- ja avohuollossa ohjaajana vuodesta 1996 lähtien, myös perhehoidon vs. sosiaalityöntekijänä. Sosiaali- ja potilasasiamiehenä noin kuusi vuotta. Asiantuntijajäsenenä hallinto-oikeudessa lastensuojeluasioissa 2022 lähtien.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: 041 754 1262, [email protected]
EIJA HILTUNEN
Lastensuojelun edunvalvonta
Toiminta-alue: Teen lastensuojelun edunvalvontaa pääasiassa Keski-Suomen alueella, mutta myös muut alueet ovat mahdollisia. Edunvalvontaa teen yksityisesti ja voin työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Koulutus: sosiaalikasvattaja, sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti (erityistason perheterapeutti)
Edunvalvojakoulutus: 2008
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lastensuojelun edunvalvojana vuodesta 2012
Työkokemus: yhteensä noin 30 vuotta mm. sosiaalityöntekijänä sosiaalitoimistossa ja perheneuvolassa, lastensuojelulaitosten johtajana ja kunnan johtavana sosiaalityöntekijänä. Vuodesta 2017 johtava sosiaalityöntekijä/Jyväskylän kaupungin Nuorisovastaanotto.
Työskentelykieli: suomi
Yhteystiedot: puh. 050 347 3316, sähköposti: hiltunenei(at)gmail.com
ANU HUOVINEN
Pääasiassa lastensuojelu, mahdollista myös rikosprosessissa
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Häme ja Pirkanmaa, Savo, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa)
Koulutus:yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (sosiaalityö), lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoissosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, kasvatustieteiden maisteri (erityispedagogiikka)
Edunvalvojakoulutus v. 2013 (Palmenia)
Työkokemus: pitkä työkokemus sosiaalityössä (koulukuraattori ja lastensuojelu, perheneuvolan sosiaalityö), kehittämistehtävissä ja sosiaalialan lähiesihenkilönä
Erityisosaaminen: Kouluttautuminen väkivaltaa kokeneen lapsen maailmaan, mm. lisensiaatintutkimuksessa, ja työkokemus väkivaltayöstä auttavat edunvalvojan tehtävässä. Samoin koulutus ja työkokemus psykoterapeuttina antavat eväitä traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn ja vanhempien kohtaamiseen.
Yhteystiedot: p. 044 331 8870, sähköposti [email protected]
TANJA HÄNNINEN
Lastensuojelun edunvalvonta
Alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa
Koulutus: YTM (sosiaalityö)
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perhe- ja paripsykoterapeuttikoulutettava
Työkokemus: Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2001, jonka jälkeen toiminut lasten ja perheiden kanssa eri tehtävissä mm. lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollossa, pääasiassa sosiaalityöntekijänä. Lastensuojelun edunvalvontatehtävissä olen toiminut vuodesta 2014 alkaen.
Yhteystiedot: puh. 041-3145140 ja sähköposti [email protected]
MARJA-LIISA KAUPPINEN
Lastensuojelu
Alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Kainuu
Edunvalvojakoulutus: 2020 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, sosionomi AMK, perheasioiden sovittelija
Työkokemus: Minulla on pitkä työkokemus lastensuojelusta. Olen tehnyt sekä avohuollon, sijaishuollon kuin jälkihuollon tehtäviä. Johtavana sosiaalityöntekijänä olen toiminut 7 vuotta, vastuualueina on ollut lastensuojelun lisäksi myös perhesosiaalityö-ja aikuissosiaalityö. Olen suorittanut perheasioiden sovittelijan koulutuksen ja toimin käräjäoikeuden täytäntöönpanosovittelijana. Olen työskennellyt myös lastenvalvojana.
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lapsen huollon, asumisen ja tapaamisasiat, perheasioiden sovittelu
Yhteystiedot: puhelin: 045- 3489648, sähköposti: [email protected]
SINI KORVA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Savo, Keski-Suomi, Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa
Koulutus: YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä, Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (XAMK)
Työkokemus: Päihde- ja riippuvuuspalvelut/ johtaminen, lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon sosiaalityöntekijän tehtävät, lastensuojelu- sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden valvonta, perhetyö, lastensuojelun edunvalvonta. Otan tällä hetkellä vastaan uusia edunvalvottavia.
Erityisosaaminen: lastensuojelutyö, lastensuojeluprosessit, lasten- ja erityislasten parissa työskentely, haastavat vuorovaikutustilanteet, verkosto- ja viranomaisyhteistyö, rikosprosessit.
Yhteystiedot: Puh. 044 242 1562, korva.sini(at)gmail.com
JUKKA KURSULA
Pääasiassa lastensuojeluasiat, tarvittaessa myös rikosasiat. Myös yksintulleiden turvapaikanhakijalasten edustaminen.
Alue: Uusimaa (pääkaupunkiseutu), Pirkanmaa, Keski-Suomi, Varsinais-Suomi ja Satakunta
Koulutus: nuorisotyöntekijä (1986)
Edunvalvojakoulutus: 2013 (Palmenia)
Muu koulutus: ADHD Coach 2005 ja alaikäisten turvapaikanhakijalasten edustajakoulutus 2013
Työkokemus: Pitkä kokemus lastensuojelusta sijaishuollossa ohjaajana ja vastaavana ohjaajana (Tampere 1989-1990) ja Helsinki (1992-2008). Toiminut päätoimisena edustajana vuodesta 2008 lähtien ja edunvalvojana vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi toiminut kouluttajana edustajakoulutuksissa.
Erityisosaaminen: työskentely maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa sekä ilman omaa isää elävät lapset
Työkielet: suomi ja englanti (ruotsi auttavasti)
Yhteystiedot: puh. 050-358 7764 ja sähköposti: kursis(at)kotiportti.fi
EEVA LUUKKAINEN
Lastensuojelun edunvalvonta
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Savo, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa.
Koulutus: YTM (sosiaalityö), perheterapeutti
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Erityisosaaminen: lastensuojelu, perheterapia (ET)
Työkokemus: Olen tehnyt yli 25 vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä pääasiassa lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä, mutta myös sijaishuollossa. Olen myös koulutukseltani perheterapeutti, mikä on apua traumatisoituneiden lasten kohtaamisessa edunvalvontatyöskentelyssä. Lastensuojelun edunvalvontaa olen tehnyt vuodesta 2014 lähtien.
Yhteystiedot: puh: 050-453 0045, sähköposti: [email protected]
TUOMAS LAITINEN
Rikos- ja lastensuojeluasiat
Alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Kesk-Suomi, Pohjois-Karjala
Koulutus: Yhteisöpedagogi AMK
Edunvalvojakoulutus: 2018 Kymenlaakson AMK
Työkokemus: Lastensuojelualan työkokemusta vuodesta 2010 ohjaajan ja perhekotivanhempien sijaistajan tehtävistä. Olen toiminut lastensuojelan yrittäjänä 08/2018 lähtien
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: tuomas.laitinen(at)kasvunpolku.fi, puh. 0406431204
Postiosoite: Sepänkatu 9, 70100 Kuopio (Nimen eteen "Kasvunpolku")
SUSANNA SILLANPÄÄ
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Savo, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi ja Etelä-Karjala
Edunvalvojakoulutus: 2019 (XAMK)
Koulutus: sosionomi YAMK, nuorisotyönohjaaja, työnohjaaja, Kiikku-vauvaperheohjaaja
Työkokemus: perhekodin äiti alkaen 2000-, yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja 2006-, nuorisotyönohjaaja 1987-2006
Työkieli: suomi ja englanti
Yhteystiedot: tukipolku(at)gmail.com, puh. 0442527512
KATJA MÄKELÄ
Lastensuojelun ja rikosprosessien edunvalvonta
Alue: Keski-Suomi, Savo, Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa sekä Satakunta
Koulutus: YTM (sosiaalityö), sosiaali- ja terveysalan ammatillinen opettaja
Edunvalvojakoulutus: 2019
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Työkokemus: pitkä kokemus erilaisissa sosiaali-ja terveysalan tehtävissä, sosiaalityöntekijän tehtävissä vuodesta 2013. Kokemusta oikeusprosesseista oikeustulkkina sekä lautamiehenä.
Yhteystiedot: puh. 050 353 7208, sähköposti katja.makela(at)merikratos.fi tai katja.makela11(at)gmail.com
HANNA ELOMAA-KIURU
Lastensuojeluprosessi ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi, erityisesti Keski-Suomen alue
Koulutus: VTT/ sosiaalityö; VTM/ sosiaalityö (272/2005 3 § sosiaalityöntekijän pätevyys)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu vuonna 2019 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa
Ammatti: Korkeakoululehtori, yrittäjä
Työkokemus: Sosiaalialan ja sosiaalityön opetustyö; lastensuojelun sosiaalityö (erityisesti sosiaalipäivystys ja arviointityö)
Erityisosaaminen: Tutkijakoulutus; yhteiskunnallisten aineiden opettaja; työnohjaaja; lastensuojeluun erikoistava sosiaalityön täydennyskoulutus
Työkieli: suomi (äidinkieli), englanti (työkieli)
Yhteystiedot: puh: 040 737 6468; sähköposti: hkkiur(at)gmail.com
ANNASTIINA ARO
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi (toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: YTM (sosiaalityö 2010, Tampereen yliopisto), lastensuojelun sosiaalityön erikoistumisopinnot (2013, Helsingin yliopisto).
HTM (hallinto-oikeus 2023, Itä-Suomen yliopisto). Lisäksi Sosionomi AMK (2007 KYAMK).
Edunvalvojakoulutus: 2017 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä 2008-2015 (Peruspalvelukeskus OIVA), aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijä 2015-2016 (Lahden kaupunki), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2016- , 2004-2008 Sosiaalialan ohjaajan tehtävät lastensuojelun- ja vammaispalvelun kentällä. Olen toiminut edunvalvojana vuodesta 2008 alkaen.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: UOMA sosiaalipalvelut oy, Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
puh. 044 236 4936, sähköposti: annastiina.aro(at)uomasosiaalipalvelut.com
LAURA MÄKINEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Koko suomi
Koulutus: Yhteisöpedagogi YAMK
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun eri kentillä 18 vuotta. Ohjaaja lastenpsykiatrinen kuntoutusosasto 2006-2009, Ohjaaja lastensuojelun avohuollossa (perhetyö ja ammatillinen tukihenkilötyö) 2009-2015, etsivä nuorisotyöntekijä v. 2015, vastaava Ohjaaja, Uoma sosiaalipalvelut v, 2017-2024 (ammatillinen tukihenkilötyö, jälkihuolto, perhetyö, valvotut tapaamiset,- ja vaihdot). Olen toiminut edunvalvojana v.2019 alkaen.
Työkieli: Suomi (äidinkieli), Englanti (työkieli)
Erityisosaaminen: Erityislapset ja -nuoret, kohtaamistaidot, seri-asiat, ilman vanhempaa jääneet lapset, maahanmuutto ja pakolaisasiat, monialainen verkostotyö.
Yhteystiedot: Puhelin: 045 275 3793, sähköposti: laura.makinen(at)hippuedunvalvonta.com
HENNA RAISKI
Lastensuojelu ja rikosprosesseissa
Alue: Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Keski-Suomi
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Edunvalvojakoulutus: XAMK Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2019
Lisäkoulutus: Neuropsykiatrinen valmentaja 30 op, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 45 op (Psykoterapeuttiset valmiudet), Sosiaalityön perusopinnot 25 op
Työkokemus: Lastensuojelulaitoksen johtaja, Lastensuojelun sosiaalityöntekijä, Sosiaaliohjaaja, Sosiaalityöntekijä psykiatrisella poliklinikalla, yksilöohjaaja (Yhteensä 20 vuotta).
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puh. 040-5696223 henna.raiski(at)aarreranta.com
MARIANNE KIVELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta, Keski-Suomi ja Kaakkois-Suomi.
Koulutus: OTM (Oikeustieteen maisteri), luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Edunvalvojakoulutus: 2014 (Palmenia)
Ammatti: OTM (Oikeustieteen maisteri
Työkokemus: Lastensuojeluun erityisesti perehtynyt lakimies. Lastensuojelun edunvalvontatyötä lastensuojeluasioissa vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi työskennellyt lastensuojelun sosiaalityöntekijänä.
Työkielet: suomi ja englanti
Erityisosaaminen: Lastensuojelu sekä lasten huolto, tapaaminen, elatusapu
Yhteystiedot: Lawila Oy, Tenderinlenkki 12, 00520 Helsinki. Sähköposti: marianne.kivela(at)lawila.fi, p. 050 5511284. www.lawila.fi
AKI-MATTI KIVELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alueet: Koko Suomi (Toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2017
Työkokemus: Lastensuojelun työkokemusta n. 20 vuotta. Ohjaaja avo- ja sijaishuollossa.
Yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy 2016-, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2019-
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 044 2364592 Sähköposti: aki-matti.kivela(at)uomasosiaalipalvelut.com UOMA sosiaalipalvelut oy Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
MAIJA VAILARANTA
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kanta-Häme, Satakunta, Keski-Suomi ja Kaakkois-Suomi.
Koulutus: OTM (Oikeustieteen maisteri 2013), Oikeustieteen jatkotutkinto (lisensiaattiopiskelija, sosiaalioikeus Helsingin yliopisto), Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, Asianajajatutkinto, Rikos- ja riita-asioiden sovittelija.
Edunvalvojakoulutus: Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessissa 2021 (XAMK)
Ammatti: Lakimies
Työkokemus: Olen vuodesta 2012 alkaen työskennellyt sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lapsi- ja perheoikeuden parissa. Olen perehtynyt erityisesti hyvinvointialueiden vastuulla olevaan sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun. Aiemmin olen toiminut asianajotoimistossa hoitaen mm. perheoikeudellisia ja rikosoikeudellisia asioita. Edunvalvojana toimimisen lisäksi olen avustanut alaikäisiä tuomioistuimessa. Lisäksi toimin rikos- ja riita-asioiden sovittelijana.
Erityisosaaminen: Lastensuojelu ja lasten huolto-, tapaamisoikeus-, elatusapuasiat sekä edunvalvontaoikeus (erityisopinnot edunvalvontaoikeudesta Helsingin yliopisto 2016)
Työkielet: suomi ja englanti
Yhteystiedot: Lawila Oy, Tenderinlenkki 12, 00520 Helsinki. Sähköposti: maija.vailaranta(at)lawila.fi, p. 050 551 1283. www.lawila.fi
PAULIINA PALOVAARA
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosasioissa
Toiminta-alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme
Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä), hyvinvointipalvelujen erikoissosiaalityöntekijä, sosionomi (AMK, lastentarhanopettajan kelpoisuus)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Erityisosaaminen: lastensuojelutyö, haastavat vuorovaikutustilanteet, verkosto- ja viranomaisyhteistyö
Työkokemus: Lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelun avo- ja sijaishuollon sosiaalityö, rikosseuraamusalan valvonta- ja ohjaustehtävät, varhaiskasvatus
Yhteystiedot: puh. 040 419 4407, sähköposti: [email protected]
MERJA AROLA
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Suomi ja Savo
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri YTM
Edunvalvojakoulutus: 2022 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Lisä- ja täydennyskoulutus: perheasioiden sovittelijan peruskoulutus, perheterapeuttiset perusteet, työhyvinvoinnin asiantuntija, psyykkisesti oireilevan lapsen ja nuoren tukeminen ja ohjaus, nuoren mielen ensiapu ja traumatisoitunut nuori.
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävissä 2010 alkaen vastaten (vähemmistöryhmä) lastensuojelun sosiaalityöntekijänä avohuolto-, sijaishuolto-, jälkihuoltotehtävät ja huostaanoton prosessit mukaan lukien hallinto-oikeuden käsittelyt sekä lastenvalvojan tehtävät (myös toisen kunnan lastenvalvojan tehtävissä)että perheasioiden sovittelun tehtävät. Lisäksi olen tehnyt johtavan sosiaalityöntekijän tehtäviä. Työssäni olen tehnyt myös käräjäoikeudelle olosuhdeselvityksiä, täytäntöönpanosovitteluja ja adoptioselvitystä.
Yhteystiedot: puh. 041 505 4397, sähköposti merja.arola(at)hotmail.fi
SANNA POIKONEN
Lapsen edunvalvonta ensisijaisesti lastensuojelussa mutta myös rikosprosessissa.
Alue: Keski-Suomi
Koulutus: sosionomi AMK 2011; yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä 2013; pari- ja perheterapia psykoterapiakoulutettava (2022-2026)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk)
Työkokemus: lastensuojelulaitoksen ohjaaja 2009-2012, lastensuojelun sosiaalityöntekijä (avohuolto, perhehoito, jälkihuolto ja perhesijoitus) 2012-2016, johtava sosiaalityöntekijä 2017-2019, hanketyöntekijä 2019-2021 (eroauttamisen hanke), kasvatus- ja perheneuvonnan sosiaalityöntekijä 2021-2022, lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä 2022-
Yhteystiedot: [email protected]
SONJA VIITAKOSKI
Edunvalvonta rikosprosessissa, lastensuojeluprosessissa, holhoustoimilain mukaan.
Alue: Häme, Pirkanmaa, Satakunta, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Keski-Suomi
Edunvalvojakoulutus: 2023 Lapsen taloudellinen edunvalvonta XAMK, 2018 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu XAMK (rikosprosessi ja lastensuojeluprosessi), Edunvalvojakoulutus (holhoustoimi) TAKK 2017
Muu koulutus: Sosionomi amk
Työkokemus: lastensuojelu avo- ja sijaishuolto 25v, edunvalvonta 6v
Erityisosaaminen: erityislapset ja -nuoret, seri asiat, useamman eri edunvalvonnan tarve samanaikaisesti
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: p. 044 3155 874, sonja.viitakoski(at)edunvalvontasopa.fi
www.edunvalvontasopa.fi