Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu

THL ei tee arviointia Edunvalvojapankkiin lisätyistä henkilöistä. Edunvalvojan määräävä taho (holhousviranomainen tai tuomioistuin) vastaa siitä, että lapselle määrätty edunvalvoja on holhoustoimilain tarkoittamalla tavalla sopiva tehtäväänsä. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto valvoo edunvalvojien toimintaa. Virastolle voi tehdä epäkohtailmoituksen, jos edunvalvojan toiminnasta herää huolta tai huomautettavaa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä myös lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijään.
Laki holhoustoimesta 5 § (Finlex)
Laki holhoustoimesta 46 § (Finlex)
Lastensuojelun edunvalvojan ammattitaito

PILVIKKI HARJU
RIkos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Oulun seutu
Koulutus: Sosionomi (AMK); yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot, pääaineena sosiaalityö, 2014-2016, valmistuminen sosiaalityöntekijäksi vuoden 2016 aikana
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2012
Työkokemus: Ohjaaja lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa, lastensuojelun perhetyö ja erilaiset arvioinnit, lastensuojelun edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosesseissa 2012 alkaen, edunvalvontaan liittyvää koulutus-, tiedotus- ja yhteistyötoimintaa vuodesta 2013, täytäntöönpanosovittelua vuonna 2015
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot040 586 6314, sähköposti: pilvikki.harju(at)veppi.net

EVA HEIMAN
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Savo
Koulutus: YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä 
Edunvalvojakoulutus: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK) 2024
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä alkaen 2021 - .
Lastenvalvoja, lastensuojelun sosiaalityöntekijä, lapsiperhepalveluiden sosiaalityöntekijä ja työikäisten sosiaalityöntekijä 2019–2021. Vammaispalveluiden palvelusihteeri (henkilökohtaisen avun neuvonta ja ohjaus) 2011–2017. Projektikoordinaattori maahanmuuttajille suunnatussa hankkeessa Mannerheimin lastensuojeluliitossa 2007–2010. Kehitysvammaisten ohjaaja 1999–2007 (lapset, nuoret, aikuiset).
Työkieli: suomi, ruotsi, englanti
Yhteystiedot: eva.heiman(at)gmail.com, puh. 040 5242 159

ANU HUOVINEN
Pääasiassa lastensuojelu, mahdollista myös rikosprosessissa 
Toiminta-alue: Keski-Suomi, Häme ja Pirkanmaa, Savo, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa)
Koulutus: yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (sosiaalityö), lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoissosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, kasvatustieteiden maisteri (erityispedagogiikka)
Edunvalvojakoulutus v. 2013 (Palmenia)
Työkokemus: pitkä työkokemus sosiaalityössä (koulukuraattori ja lastensuojelu, perheneuvolan sosiaalityö), kehittämistehtävissä ja sosiaalialan lähiesihenkilönä
Erityisosaaminen: Kouluttautuminen väkivaltaa kokeneen lapsen maailmaan, mm. lisensiaatintutkimuksessa, ja työkokemus väkivaltayöstä auttavat edunvalvojan tehtävässä. Samoin koulutus ja työkokemus psykoterapeuttina antavat eväitä traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn ja vanhempien kohtaamiseen. 
Yhteystiedot: p.  044 331 8870, sähköposti [email protected]

RIITTA JUUSTILA-MIKKONEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Muut alueet sovittavissa.
Koulutus: KM (kasvatuspsykologia), sosiaali- ja terveysalan pt lähihoitaja
Lisä- ja täydennyskoulutus: opettajan pedagogiset opinnot 63,5 op (2013), seksuaaliterapeutti (2010) ja -neuvoja (2005), rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (NVC, 2016), perheasioiden sovittelun erityisosaaja (2015), HIV- ja seksuaaliterveystyön koulutus (SPR, 2013), perheessä tapahtuva lapseen kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö -koulutus (2005), henkisen tuen kriisinhallintakoulutus (2002), rikosoikeus 10 op, perhe- ja perintöoikeus 5 op, työ- ja sosiaalioikeus 8 op
Edunvalvojakoulutus: Lapin yliopisto (2016), rikos ja lastensuojeluprosessi
Työkokemus: Uravalmennukset nuoret ja aikuiset, seksuaaliterapia, tuntiopettaja kriisipsykologia (AMK), lukuvuosi 2013, ryhmänohjaaja seksuaalisen hyväksikäytön uhrien tukiryhmässä 2009 – 2010, terapia- ja kuntoutusvälineiden koulutus ja markkinointi (lapset ja nuoret) 2000 – 2004, pitkä työkokemus mm. opetus- ja asiakastyöstä
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puhelin 0400 588 891, sähköposti: riittajuustilamikkonen(at)gmail.com

ROOPE KANNINEN
RIkos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
Koulutus: OTY
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2016
Työkokemus: Edustajan tehtävät Suomeen yksin tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Aiemmin olen myös ollut lapsien tukihenkilönä Rovaniemen Ensi- ja turvakodilla sekä tällä hetkellä toimin Mieskaveritoiminnassa Oulussa.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 040-8266995, sähköposti: roopekanninen(at)hotmail.com

TANJA KARHUNEN
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo
Koulutus: YTM (sosiaalityö, Lapin yliopisto)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2015
Työkokemus: Sosiaalityöntekijä Oulun sosisaalipäivystyksessä, alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustaja, ohjaaja lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa.
Työkieli: Suomi, englanti, ruotsi
Yhteystiedot: 040-5396149, sähköposti: tkarhune(at)gmail.com

TUULA KATISKA
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi, Keski-Pohjanmaa
Koulutus: sosiaalityöntekijä (YTM) 2002, pääaineena sosiaalityö, sosiaaliohjaaja 1996.
Muu koulutus: julkisen sektorin perheterapiakoulutus 40 op, perheinterventiokliinikko-koulutus 7,5 op, mielenterveystyön ammatilliset erikoistumisopinnot 45 op.
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2023
Työkokemus: Sosiaalityöntekijä Haukiputaan kunta 2002–2005, Sosiaalityöntekijä Oulun kaupunki 2005–2015, palveluesimies Oulun kaupunki 2016–2017, Sosiaalityöntekijä Limingan kunta 2018–2022. Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijä adoptiotyössä ja asiantuntijatehtävissä 2022 alkaen.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 050-304 4640, [email protected]

MARJA-LIISA KAUPPINEN
Lastensuojelu
Alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Kainuu
Edunvalvojakoulutus: 2020 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, sosionomi AMK, perheasioiden sovittelija
Työkokemus: Minulla on pitkä työkokemus lastensuojelusta. Olen tehnyt sekä avohuollon, sijaishuollon kuin jälkihuollon tehtäviä. Johtavana sosiaalityöntekijänä olen toiminut 7 vuotta, vastuualueina on ollut lastensuojelun lisäksi myös perhesosiaalityö-ja aikuissosiaalityö. Olen suorittanut perheasioiden sovittelijan koulutuksen ja toimin  käräjäoikeuden täytäntöönpanosovittelijana. Olen työskennellyt myös lastenvalvojana.
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lapsen huollon, asumisen ja tapaamisasiat, perheasioiden sovittelu
Yhteystiedot: puhelin: 045- 3489648, sähköposti: [email protected]

MAIJA KILJANDER
Lastensuojelu ja rikosasiat.
Alue: Oulun seutu ja Pohjois-Pohjanmaa.
Koulutus: YTM (Lapin yliopisto) , sosionomi AMK (Oulun seudun ammattikorkeakoulu)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2022
Työkokemus: Lastensuojelun erityisyksikön ohjaaja ja vastaava ohjaaja 2005-2016, lastensuojelun sosiaalityöntekijä 2016-2022, jälkihuollon yksikön palveluesimies 2022 alkaen.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 0408413045, [email protected]

AINO MARIA KOISTINAHO
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Etelä-Lappi. Muut alueet sovittavissa
Koulutus: Sosiaalityöntekijä YTM
Muu koulutus: Väkivaltaopintoja, Perheterapian koulutus 40 op, Perheasioiden sovittelijan koulutus, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajan koulutus. 
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2015
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä kaikissa lastensuojelun prosesseissa vuodesta 2012 sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Edunvalvontaa lastensuojelu- ja rikosprosesseissa vuodesta 2015. Aikaisempi työkokemus perhepäivähoitajana perheissä, ohjaajana mielenterveysyksikössä.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puh. 040-7640918, sähköposti: [email protected]

SALLA LAINE
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
Edunvalvojakoulutus: suoritettu v. 2011
Koulutus: YTM (sosiaalityöntekijä), kriisityöntekijä, sosionomi (AMK)
Työkokemus: sosiaalityöntekijä 2002-2012 (lastensuojelu, olosuhdeselvitykset käräjäoikeudelle, sairaalan sosiaalityö), lastenvalvoja 2013 alkaen. Lastensuojelun edunvalvontatyötä lastensuojelu- ja rikosasioissa vuodesta 2011 lähtien.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: p. 044-5949210

ANNA LÄNSITIE
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosasioissa
Toiminta-alue: Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu, Uusimaa
Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä) Lapin yliopisto, työnohjaaja (2011), seksuaalineuvoja (2019), seksuaaliterapeutti (2023)
Edunvalvojakoulutus: XAMK (2023)
Erityisosaaminen: väkivaltatyö, seksuaalinen kaltoinkohtelu, traumatisoituneen asiakkaan kohtaaminen, kriisityö, monikulttuurinen työ, lastensuojelutyö, verkosto- ja viranomaisyhteistyö, lapsiasiakkaiden kanssa työskentely, psykiatriset haasteet, neuromoninaisuus
Työkokemus: Turvakodin asiakastyön ja väkivaltatyön vastaava sos.tt., nuorisopsykiatrian vastaava sos.tt, perheneuvolan sos.tt., koulukuraattori, lastensuojelutyö (avo- ja sijaishuolto) sekä maahanmuuttotyö. Olen toiminut myös terapeuttina, työnohjaajana sekä perheasiainsovittelijana.
Yhteystiedot: puh. 0504093317, sähköposti: [email protected]

KAISA MÄKELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alue: Pohjois-Pohjanmaa (Jokilaaksot) ja Keski-Pohjanmaa
Koulutus: Sosionomi (1999), Sosiaaliohjaaja (1992)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2016
Työkokemus: Sovittelutoimistossa vuodesta 2006, projektityötä nuorten työpajatoiminnan ja sosiaalipäivystyksen kehittämisestä. Sijaisuuksia mm. sosiaalitoimistossa, perhekuntoutuksessa ja kotipalvelussa.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 044 2311 292, sähköposti: kaisa-68(at)hotmail.com

JANNE OLSEN
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Oulu
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2014
Ammatti: kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, Keminmaan kunta
Työkokemus: Vt. ja Vs. sosiaalityöntekijä (aikuissosiaalityö ja lastensuojelu), etsivä nuorisotyöntekijä, oppimispajaohjaaja, ohjaaja lastensuojelulaitoksissa ja perhekodeissa
Yhteystiedot: Puhelin 040 716 0939, sähköposti: janneolsen15(at)hotmail.com.

MARJO PARTANEN
Lapsen rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Pohjois-pohjanmaan, Kainuu, Lappi
Koulutus: Sosionomi/sosiaalikasvattaja, voimavarakeskeinen työnohjaaja, kriisityöntekijä, perushoitaja, Yhteiskuntatieteiden kandi-maisteriohjelmassa opinnot kesken (Kokkolan ylisopistokeskus), pääaineena sosiaalityö,
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2024
Lisäkoulutus: Perheinterventiokliinikko/kouluttaja, rikos- ja riita-asian sovittelija, ratkaisukeskeisiä opintoja
Työkokemus: Hoitajana ja vs. sosiaalityöntekijä kehitysvammalaitoksessa, lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana, Nuorten päihde- ja huumeasema Redi64 ohjaajana 13 vuotta, Lasten -ja nuorten psykiatrisessa työryhmässä ohjaajana ja hoitajana, vastaavana ohjaajana sosiaali- ja kriisipäivystyksessä Oulun poliisiasemalla 13 vuotta. Lisäksi olen tehnyt tuettuja ja valvottuja tapaamisia tapaamispaikoilla ja toimin täytäntöönpanosovittelijana Oulun käräjäoikeudelle
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 0405020616, [email protected]

ANNUKKA PÖYKKÖ
Edunvalvojan tehtävät lastensuojelu- ja rikosprosessissa
Alue: Lappi, Oulunseutu, Koillismaa. Muut alueet sovittavissa.
Koulutus: YTM (sosiaalityöntekijä)
Edunvalvojakoulutus: 2023 XAMK
Työkokemus: Lastenpsykiatrian sosiaalityö, lastensuojelu, vammaispalvelut, työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalityö. 
Erityisosaaminen: psykiatriset ja neuropsykiatriset haasteet, lastensuojelu, vammaisuus, lasten kanssa työskentely, verkosto- ja viranomaisyhteistyö
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: 0503776087, [email protected]

CARITA SEIKKULA
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa
Koulutus: Sosionomi (AMK) erikoistumisala lapset ja nuoret sekä lastensuojelu; Kasvatustieteen maisterin opinnot (valmis keväällä 2017) yleinen kasvatustiede, syventävät opinnot.
Lisä- ja täydennyskoulutus: Kognitiivisen lyhytpsykoterapian erityispätevyys 30 op, erityispedagogiikka 35 op, psykologia 60 op ja taideterapia. Seksuaaliväkivalta nykytutkimuksessa. Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot -koulutus 25 op. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op. Varhaiskasvatus 28 op.
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2016
Ammatti: Perhekuntoutuksessa perhetyöntekijä ja lastensuojelussa perhehoitaja/sijais- ja tukiperhe
Työkokemus: Lastentarhanopettaja ja päiväkodin vastuuhenkilö. Kela:n mielenterveyskuntoutuksessa ohjaaja. Työelämävalmentaja: nuoret ja aikuiset. Lastensuojelussa perhehoitaja.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 050 436 7388, sähköposti: seikkula.carita(at)gmail.com 

ULLA TERVO
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Oulun seutu
Koulutus: Sosiaalikasvattaja, merkonomi, sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2016
Työkokemus: Toimin ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajana. Kokemusta myös sosiaalityöstä psykiatrisilla osastoilla sekä vastaanottokeskuksessa. Työharjoittelut mm. lastensuojeluyksiköissä, päiväkodeissa ja opiskelijahyvinvoinnissa.
Yhteystiedot: 050 491 3373, sähköposti: uterwo(at)hotmail.com

JANI VUOTI
RIkos- ja lastensuojeluprosessi
Koulutus: Sosionomi (AMK), FM, OTM
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu
Työkokemus: Ohjaaja, erityisopettaja / Limingan koulutuskeskus (2000 - 2009), erityisopettajam sijaisuus / Nuorten Ystävät (2011), Lapsiasiain Lakitalo Oy 2011 --> (nimi oli aiemmin lakiasiaintoimisto Jani Vuoti ky). Runsaasti kokemusta edunvalvojana toimimisesta sekä rikos- että lastensuojeluasioissa.
Yhteystiedot: 
Lapsiasiain Lakitalo Oy
Seilitie 6 c 17, 90510 Oulu
lapsilaki.fi
jani(at)lapsilaki.fi
+358407502621

PIA SALONEN
Alue: Keski-ja Pohjois-Pohjanmaa
Edunvalvojakoulutus: 2018 (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, XAMK)
Muu koulutus: Sosionomi amk 2012, Sosionomi yamk 2020
Työkokemus: Vastaava sosiaaliohjaaja 9 vuotta, sosiaaliohjaaja kotoutumispalveluissa sekä kotoutumisen vastuukoordinaattori. 
Erityisosaaminen: lastensuojelu, lastensuojelun jälkihuolto, monikulttuurisuus
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 040 243 8948, [email protected]

OUTI AHO
Edunvalvojan tehtävät lastensuojelu- ja rikosprosessissa
Alue: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa, muut alueet sovittavissa
Koulutus: Sosionomi, kognitiivisen lyhytpsykoterapian opinnot parhaillaan käynnissä
Edunvalvojakoulutus: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Mikkeli 2019
Työkokemus: Työskentelen perheohjaajana pääasiassa tehostetussa perhetyössä sekä jälkihuollossa.
Työkielet: suomi ja englanti
Yhteystiedot: puh. 0503556187, sähköposti: outi.luutonen(at)gmail.com

SANNA TIHINEN
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa
Koulutus: Lastenhoitaja, Sosionomi (AMK), Varhaiskasvatuksen opettaja, yhteiskuntatieteiden maisteri vaiheen opiskelija pääaineena sosiaalityö, valmistuminen 2021.
Lisä- ja täydennyskoulutus: Psykoterapian perusteet, MIM- vuorovaikutushavainnointikoulutus 2016, Theraplay peruskoulutus 2012, Perhearvio voimavarojen vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmäkoulutus 2014. Voikukkia ohjaajakoulutus.
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019
Työkokemus: Varhaiskasvatus 13v, ohjaajana sekä perhekasvattajana lastensuojelulaitoksissa sekä perhekodeissa. Vastaavana perhekotiäitinä vuodesta 2012 - edelleen.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: puh. 0505534436, sähköposti: sanna.tihinen(at)gmail.com

TOMMI TIHINEN
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa
Koulutus: Palomies 2006, Ammatillinen perhekoti-isä 2012- edelleen.
Lisä- ja täydennyskoulutus: Musiikkiterapian perusopinnot 
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019
Työkokemus: Palomies vuodesta 2006, Perhekoti-isä 2012 edelleen.
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: puh. 0505408707, sähköposti: ttihinen(at)live.com

ANNASTIINA ARO
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Koko Suomi (toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: YTM (sosiaalityö 2010, Tampereen yliopisto), lastensuojelun sosiaalityön erikoistumisopinnot (2013, Helsingin yliopisto).
HTM (hallinto-oikeus 2023, Itä-Suomen yliopisto). Lisäksi Sosionomi AMK (2007 KYAMK).
Edunvalvojakoulutus: 2017 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijä 2008-2015 (Peruspalvelukeskus OIVA), aikuissosiaalityö sosiaalityöntekijä 2015-2016 (Lahden kaupunki), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2016- , 2004-2008 Sosiaalialan ohjaajan tehtävät lastensuojelun- ja vammaispalvelun kentällä. Olen toiminut edunvalvojana vuodesta 2008 alkaen.
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: UOMA sosiaalipalvelut oy, Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti
puh. 044 236 4936, sähköposti: annastiina.aro(at)uomasosiaalipalvelut.com 

HANNA-MAARIA OKKONEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Pohjois-pohjanmaa ja Lappi
Koulutus: OTM, asianajaja
Edunvalvojakoulutus: suoritettu 2019
Työkokemus: Asianajajana usean vuoden ajan,
erityisosaamisalueena lapsiasiat, lastensuojeluasiat ja rikosasiat
Yhteystiedot: Puhelin: 050 413 5539 (toimisto) / 040 5090 580 (henk.koht)
[email protected]
Asianajotoimisto Lex Uleåborg Ky
Voimatie 1 B, 90440 Kempele
Sovionkatu 4-6, 92100 Raahe
Ylläsjärvi, Kolari
Asianajotoimisto Lex Uleåborg

LAURA MÄKINEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Koko suomi 
Koulutus: Yhteisöpedagogi YAMK
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2019 XAMK
Työkokemus: Lastensuojelun eri kentillä 18 vuotta. Ohjaaja lastenpsykiatrinen kuntoutusosasto 2006-2009, Ohjaaja lastensuojelun avohuollossa (perhetyö ja ammatillinen tukihenkilötyö) 2009-2015, etsivä nuorisotyöntekijä v. 2015, vastaava Ohjaaja, Uoma sosiaalipalvelut v, 2017-2024 (ammatillinen tukihenkilötyö, jälkihuolto, perhetyö, valvotut tapaamiset,- ja vaihdot). Olen toiminut edunvalvojana v.2019 alkaen.
Työkieli: Suomi (äidinkieli), Englanti (työkieli)
Erityisosaaminen: Erityislapset ja -nuoret, kohtaamistaidot, seri-asiat, ilman vanhempaa jääneet lapset, maahanmuutto ja pakolaisasiat, monialainen
verkostotyö.
Yhteystiedot:  Puhelin: 045 275 3793, sähköposti: laura.makinen(at)hippuedunvalvonta.com

JAANA TERVO
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu
Koulutus: YTM 1994 (sosiaalityö), OTK (2008)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2008 (Palmenia)
Työkokemus: sosiaalityötä lastensuojelussa ja muissa lasten ja perheiden palveluissa vuodesta 1994; aikuissosiaalityön tehtäviä; lakimies lapsiasiavaltuutetun toimistossa. Nykyisin lastensuojelun lakimies THL:ssa.
Työkieli: suomi (äidinkieli), englanti, ruotsi
Yhteystiedot: jaanatervo.laki(at)gmail.com, puh. 040 708 45 92

AKI-MATTI KIVELÄ
Lastensuojelu- ja rikosasiat
Alueet: Koko Suomi (Toimipisteet Lahdessa ja Tampereella)
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Edunvalvojakoulutus: Xamk 2017
Työkokemus: Lastensuojelun työkokemusta n. 20 vuotta. Ohjaaja avo- ja sijaishuollossa. 
Yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy 2016-, UOMA kuntoutuspalvelut oy 2019- 
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 044 2364592 Sähköposti: aki-matti.kivela(at)uomasosiaalipalvelut.com UOMA sosiaalipalvelut oy Vesijärvenkatu 12 15100 Lahti

KATJA REGINA
Lastensuojeluprosessi
Alueet: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa
Koulutus: YTM, pääaine sosiaalityö, sosionomi amk
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2015
Työkokemus: Sosiaalityöntekijänä eri kunnissa 20 vuotta. Työkokemusta on kertynyt muutoinkin sosiaalihuollon eri osa-alueilta aina henkilökohtaisena avustajana, perhetyöntekijänä ja perhehoitajana toimimisesta sosiaalihuollon ylitarkastajan tehtäviin Lapin aluehallintovirastossa. 
Työkieli: suomi
Yhteystiedot: Puhelin: 040 8344134 Sähköposti: reginankatja(at)gmail.com

KATJA HALME
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Lappi, Kainuu, Pohjois-Savo
Koulutus: YTM (sosiaalityö) Lapin Yliopisto, sosionomi (AMK), lähihoitaja, Pride valmentaja
Edunvalvojakoulutus: XAMK 2021
Työkokemus: Laaja ja pitkä työkokemus sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa (lastensuojelutarpeen selvitys, avo- sijais- ja jälkihuolto), sosiaalityöntekijänä lastensuojelun perhehoidossa, perhetyöntekijän sekä lähihoitajan työtehtävistä. Kokemusta maahanmuuttaja-, vammaisten sekä erityislasten ja nuorten kanssa työskentelystä.
Työkieli: Suomi, englanti
Yhteystiedot: [email protected], p. 041 3186106

MAARIT MÄKIKYRÖ
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue:Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu
Koulutus: Sosiaalityöntekijä YTM, Sosionomi Amk, perhehoitajien Pride-valmentaja
Edunvalvojan koulutus: Suoritettu. Lastensuojelu- ja rikosprisessit, 2015, Lapin yliopisto
Työkokemus:Lastensuojelun sosiaalityöntekijä (lastensuojelun tarpeen selvitykset, avohuolto, sijaishuolto, jälkihuolto) alkaen 2015, Alaikäisten turvapaikanhakijoiden edunvalvontatehtävät. Ohjaajan tehtävät lastensuojelu-, päihde- ja väkivaltatyössä. Kokemusta  erityislasten  kanssa työskentelystä. 
Työkieli: Suomi, englanti
Yhteystiedot:0409320399, [email protected] 

PAULIINA PALOVAARA
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosasioissa
Toiminta-alue: Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme
Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityöntekijä), hyvinvointipalvelujen erikoissosiaalityöntekijä, sosionomi (AMK, lastentarhanopettajan kelpoisuus)
Edunvalvojakoulutus: 2021 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Erityisosaaminen: lastensuojelutyö, haastavat vuorovaikutustilanteet, verkosto- ja viranomaisyhteistyö
Työkokemus: Lapsiperheiden sosiaalityö, lastensuojelun avo- ja sijaishuollon sosiaalityö, rikosseuraamusalan valvonta- ja ohjaustehtävät, varhaiskasvatus
Yhteystiedot: puh. 040 419 4407, sähköposti: [email protected]

HEIDI HOLMSTRÖM
Rikos- ja lastensuojeluprosessi
Alue: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa
Koulutus: Sosionomi (AMK); yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityö; Pride- valmentaja ja perheasioiden sovittelijan peruskoulutus.
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2020 (XAMK)
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävistä avohuollon, sijaishuollon – sekä jälkihuollon alueilta sekä palvelutarpeen arvioinnista. Lisäksi olen tehnyt johtavan sosiaalityöntekijän tehtäviä. Työssäni olen tehnyt myös käräjäoikeuden olosuhdeselvityksiä ja täytäntöönpanosovittelua. Lisäksi olen kouluttanut sijaisperheitä vuodesta 2013 alkaen. 
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: heidi.holmstrom(at)gmail.com, p. 044 0315005

HANNA LUUKKONEN
Lastensuojelun edunvalvoja
Alue: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, Keski-Pohjanmaa
Koulutus: Sosionomi (AMK), suoritan parhaillaan sosiaalityön opintoja
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu 2014 Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa
Työkokemus: Kunnan lastensuojelussa ja sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa vuodesta 2013, lastensuojelun edunvalvojana toimiminen vuodesta 2020
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: 044-9776832, hanna.luukkonen(at)pohjolansosiaalipalvelut.fi

MERJA AROLA
Lapsen edunvalvonta lastensuojelu- ja rikosprosessi
Alue: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Suomi ja Savo
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri YTM 
Edunvalvojakoulutus: 2022 (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu)
Lisä- ja täydennyskoulutus: perheasioiden sovittelijan peruskoulutus, perheterapeuttiset perusteet, työhyvinvoinnin asiantuntija, psyykkisesti oireilevan lapsen ja nuoren tukeminen ja ohjaus, nuoren mielen ensiapu ja traumatisoitunut nuori. 
Erityisosaaminen: lastensuojelu
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävissä 2010 alkaen vastaten (vähemmistöryhmä) lastensuojelun sosiaalityöntekijänä avohuolto-, sijaishuolto-, jälkihuoltotehtävät ja huostaanoton prosessit mukaan lukien hallinto-oikeuden käsittelyt sekä lastenvalvojan tehtävät (myös toisen kunnan lastenvalvojan tehtävissä)että perheasioiden sovittelun tehtävät. Lisäksi olen tehnyt johtavan sosiaalityöntekijän tehtäviä. Työssäni olen tehnyt myös käräjäoikeudelle olosuhdeselvityksiä, täytäntöönpanosovitteluja ja adoptioselvitystä. 
Yhteystiedot: puh. 041 505 4397, sähköposti merja.arola(at)hotmail.fi

HENRI IZADI
Rikos- ja lastensuojeluasiat
Alue: Lappi ja Oulun seutu
Koulutus: YTM (Sosiaalityöntekijä)
Lisä- ja täydennyskoulutus: Sosiaalityön ja hyvinvointioikeuden opintokokonaisuus (10 op.), sosiaali- ja terveydenhuollon monialainen osaaminen (20 op.) sekä pienempiä koulutuksia (ART, motivoiva haastattelu, prosessijohtaminen, katusovittelu yms.)
Edunvalvojakoulutus: Suoritettu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) toteuttamana
Työkokemus: Perusturvajohtajana työskentelyn lisäksi: Lastensuojelu, sosiaalipäivystys, väkivaltatyö, päihdetyö ja rikoksilla oireilevat nuoret
Työkieli: Suomi, englanti
Yhteystiedot: 0504944594, henri.izadi(at)gmail.com

ANNE KAUPPINEN
Lastensuojelu- ja rikosprosessit
Alue: Kainuu ja Lappi. Muut alueet sovittavissa.
Koulutus: YTM (Sosiaalityö, Lapin ylipisto)
Työkokemus: Lastensuojelun sosiaalityö, koulun sosiaalityö, perhepalvelut, sosiaali- ja kriisipäivystys
Lisä- ja täydennyskoulutus: Julkisen sektorin perheterapia -koulutus 2020-2022, Kriisityön koulutus 10 op  2020,
Perheterapeuttiset perusteet 12 op 2018, Perhearviointi-menetelmäkoulutus 2016
Edunvalvojakoulutus: XAMK 2021 
Työkieli: Suomi
Yhteystiedot: Puhelin 045 110 7587, sähköposti: [email protected]

HEIDI LAURI
Alue
: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi, Keski-Pohjanmaa.
Koulutus: YTM 2019 (sosiaalityö), Sosionomi amk 2008 (vammaistyö ja erityiskasvatus).
Lisä- ja täydennyskoulutus: mm. Nepsy-nuoren tukeminen-koulutus 2020, Lapset puheeksi -menetelmäkoulutus 2017, Avekki 1 -koulutus 2011–2012, Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu-koulutus 2010, Lastensuojelun edunvalvonta-koulutus alkamassa 9–11/2023.
Edunvalvojakoulutus: 2023 / Xamk.
Työkokemus: Monipuolinen sosiaalialan työkokemus 17 vuoden ajalta. Yli 10 vuoden työkokemus kehitysvammapalveluista, erityisryhmien palveluohjauksen sosiaalityö 2019, lapsiperhepalveluiden ja työikäisten sosiaalityö 2019-2022. Adoptioneuvonnan ja asiantuntijapalvelujen sosiaalityö 2022 alkaen.
Yhteystiedot: 050 347 2276, [email protected]