Huoltajan oikeudet sijaishuollon aikana

Lapsen huolto säilyy sijoituksen aikana hänen huoltajillaan. Hyvinvointialueella on kuitenkin oikeus päättää tietyistä lasta koskevista asioista sijaishuollon tarkoituksen toteutumiseksi. Päätösvalta siirtyy hyvinvointialueella siltä osin, kuin se on tarpeellista sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi.
Lastensuojelulaki 45 § (Finlex)
Huostaanotetun lapsen huolto

Huoltajan oikeudet

Lapsen huoltajalla on oikeus saada tietoa lapsensa asioista ja pitää lapseen yhteyttä. Yhteydenpito-oikeus on lapsen erityinen ihmisoikeus. 
Lapsen oikeudet sijaishuollossa – Lapsen oikeus tavata läheisiään

Sijoittajahyvinvointialueen ja sijaishuoltopaikan henkilökunnan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sijoittajahyvinvointialueen on tarvittaessa tuettava yhteydenpitoa taloudellisesti. Vanhempien taloudellinen tilanne ei saa olla esteenä tapaamisille tai yhteydenpidolle sijoituksen aikana.
Lastensuojelulaki 54 § 2 momentti (Finlex)

Lapsen huoltajalla on huostaanotosta riippumatta aina oikeus päättää lapsen

  • uskonnosta
  • kansalaisuudesta ja
  • nimestä.

Lapsen nimeä koskevan muutoksen edellytyksistä täytyy kuitenkin pyytää lausunto hyvinvointialueelta. Tarkoituksena on varmistaa, ettei lapsen identiteettiä horjutettaisi tarpeettomasti tai toistuvasti. 

Mistä hyvinvointialueella on oikeus päättää?

Hyvinvointialueella on oikeus päättää sijaishuollon aikana

  • lapsen olinpaikasta
  • hoidosta
  • kasvatuksesta
  • valvonnasta ja muusta huolenpidosta
  • opetuksesta
  • terveydenhuollosta.

Huostaanoton tarkoitus määrittää ne rajat, joiden puitteissa päätösvalta siirtyy hyvinvointialueelle.
Lastensuojelulaki 45 § (Finlex)

Lisäksi hyvinvointialueella on oikeus käyttää puhevaltaa huostaanotetun lapsen passia koskevassa asiassa antaen passilaissa tarkoitetun suostumuksen passihakemukseen.
Passilaki 7 § (Finlex)

Kuka edustaa lasta?

Kun huostaanotetun lapsen asioita käsitellään eri viranomaisissa, huoltaja on lapsen edustaja. Hyvinvointialueella on kuitenkin oikeus tulla kuulluksi ja käyttää itsenäistä puhevaltaa huostaanotetun lapsen asioissa siltä osin, kuin se on tarpeellista sijaishuollon tarkoituksen toteuttamiseksi.

Huoltaja edustaa lasta myös oikeuskysymyksissä.

Lapsen huoltajalla on oikeus käyttää lapsen puolesta puhevaltaa kaikissa lapsen omaisuutta ja taloutta koskevissa asioissa.

Huoltajan ja lastensuojelun yhteistyö

Lastensuojelun työntekijöiden tavoiteltava mahdollisimman hyvää yhteistyötä huoltajien kanssa. Kun päätetään esimerkiksi lapselle tehtävistä terveydenhuollon toimenpiteistä tai opetuksen järjestämisestä, täytyy tämä pyrkiä aina tekemään hyvässä yhteistyössä lapsen, huoltajan ja vanhempien kanssa.
Lastensuojelulaki 52 § (Finlex)

Eri vaihtoehdoista täytyy keskustella lapsen huoltajien ja lapsen kanssa, ellei kyse ole esimerkiksi kiireellisestä terveydenhuollon toimenpiteestä. Kun lapselle järjestetään hänen tarpeittensa mukaista opetusta, on välttämätöntä selvittää myös huoltajien käsitykset siitä, miten ja missä opetusta tulisi lapselle antaa.

Lastensuojelun tehtävä on tukea lapsen lisäksi myös vanhempia, huoltajia tai muita lapsen kasvatuksesta vastaavia henkilöitä. Vanhemmalle tulee laatia asiakassuunnitelma vanhemmuuden ja kuntoutumisen tukemiseksi, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta.
Lastensuojelulaki 30 § (Finlex)
Asiakassuunnitelma

Sijaishuollon aikana on otettava huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä lapsen edun mukaisella tavalla. 
Lastensuojelulaki 4 § 3 momentti (Finlex)
Perheen jälleenyhdistäminen

Huoltajalla on oikeus hakea huostaanoton lopettamista. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että huoltaja on selvillä huostaanoton lopettamisen edellytyksistä, niin ettei lapsi altistuisi jatkuvaan epävarmuuteen ja katteettomiin toiveisiin.
Huostassapidon kesto - Huostassapidon lopettaminen