Auton tarve
KHO 2014:165 Vuosikirjaratkaisu - Henkilöauton hallintalaitteiden muutostyöt – Automaattivaihteisen auton hintaero käsivaihteiseen autoon verrattuna – Mönkijän hankintaan aiemmin myönnetyn avustuksen vaikutus – Tarveharkinta
Asiassa oli haettu vammaispalvelulaissa tarkoitettua avustusta auton hallintalaitteiden muutostöihin (1550 euroa) sekä hinnanerotusta käsi- ja automaattivaihteisen auton välillä (3000 euroa). Asianomaiselle vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty noin puolitoista vuotta aikaisemmin merkittävä avustus mönkijän hankintaan, minkä lisäksi hänelle oli myönnetty kuljetuspalveluna 18 matkaa kuukaudessa.
Hallinto-oikeus oli kumonnut kunnan viranomaisen hylkäävän päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus lausui, että A:n hakemus koski määrärahasidonnaista taloudellista tukitointa. Määrärahasidonnaisia palveluita kunnan on järjestettävä kunnassa esiintyvän tarpeen edellyttämällä tavalla, mutta kunnalla on vammaispalvelulainsäädännön tavoitteiden puitteissa harkintavaltaa määrärahan mitoituksessa sekä myös palvelujen kohdentamisessa ja etusijajärjestyksestä päätettäessä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että määrärahasidonnaisten palvelujen luonne huomioon ottaen muutoksenhakutuomioistuimen tehtävänä on ensisijaisesti arvioida, onko hakemuksen hylkääminen johtunut siitä, että kunta on selkeästi alimitoittanut tarvittavat määrärahat tai se ei ole johdonmukaisesti ja yhdenvertaisesti soveltanut päättämiään jakoperusteita. A:n hakemusta ei ollut hylätty määrärahojen riittämättömyyden vuoksi tai kunnan vammaispalveluja koskevien periaatteiden nojalla, vaan viranhaltija ja perusturvalautakunta olivat arvioineet, ettei A jo saamiinsa palveluihin ja tukitoimiin nähden ollut hakemansa autoavustuksen tarpeessa.
Päätösten ei voitu katsoa perustuneen muihin kuin hyväksyttäviin ja syrjimättömiin syihin. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi kunnan viranomaisen tekemän hylkäävän päätöksen voimaan. Äänestys perusteluista 6–3.
Helsingin HAO 12.6.2009 nro 09/0580/6 – Autoavustus – Avun tarve – Lapsi - Kuljetuspalvelu
Tapauksessa autoavustusta haettiin perheen lapsen vammaisuuden vuoksi. Selvityksen mukaan lapsen avuntarve oli suurinta loma-aikoina ja viikonloppuisin. Viranhaltija oli hylännyt hakemuksen katsoen, että auto ei ollut välttämätön päivittäisissä toiminnoissa ja asioinneissa. Asiassa ei ollut myöskään ilmennyt, ettei perheen käytössä oleva vanha auto vastaisi lapsen vammasta johtuvia tarpeita.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja katsoi, että lapsi tarvitsi eri toimintoihin useita apuvälineitä. Hänen pääasiallinen liikkumisvälineensä oli kuitenkin pyörätuoli, jonka oli todettu mahtuvan perheen käytössä olleeseen autoon.
Hallinto-oikeus katsoi, että ottaen huomioon myös mahdollisuudet koulutaksikyyteihin ja vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun asiassa ei ollut ilmennyt, että lapsi olisi sairauksiensa ja niiden vaatimien apuvälineiden vuoksi tarvinnut hakemuksessa tarkoitetun tavoin autoa päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa.
Helsingin HAO 25.3.2008 nro 08/0333/6 – Autoavustus – Työmatka – Avun tarve
Tapauksessa haettiin autoavustusta työmatkoihin, jotka suuntautuivat eri paikkakunnille. Henkilö ei itse näkövammansa johdosta pystynyt autoa ajamaan, jolloin hänen lähiomaisensa voisi toimia henkilön kuljettajana.
Hallinto-oikeus katsoi, että henkilön auton tarve ei ollut työskentelyn vuoksi säännöllistä ja jokapäiväistä. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että koska henkilö itse ei voinut ajaa autoa eikä hänen lapsensa voitu olettaa aina tarvittaessa olevan hänen käytettävissään auton kuljettajana, ei auton hankinnan voitu katsoa olennaisesti helpottavan hänen omatoimista ja itsenäistä suoriutumistaan verrattuna siihen, että hän saa kuljetuspalveluja.
Helsingin HAO 13.5.2008 nro 08/0539/6 – Autoavustus – Avun tarve – Lapsen kuljettaminen päivähoitoon
Tapauksessa vaikeavammainen henkilö haki autoa viedäkseen lapsensa päivähoitoon, mutta hakemus koski myös liikkumista asioimisessa, vapaa-ajan liikkumisessa sekä osallistumisessa yhdistystoimintaan sekä vapaaehtoistyöhön.
Tapauksessa kunta oli kohdentanut autoavustuksen siten, että autoavustuksen tarkoituksena oli ensisijaisesti tukea vaikeavammaisen henkilön opiskelua, työssäkäyntiä tai vaikeavammaisen lapsen jokapäiväisiä kuljetusmahdollisuuksia.
Tapauksessa vaikeavammainen henkilö oli valinnut lapsensa päivähoitopaikaksi muulla kuin asuinalueellaan sijaitsevan yksityisen päiväkodin. Viranhaltija otti huomioon ratkaisussaan sen, että vaikeavammaisen henkilön asuinalueella oli useita päiväkoteja, joihin henkilö olisi saanut päivähoitoon ilman autolla tapahtuvaa kuljetusta.
Hallinto-oikeus hylkäsi asiassa tehdyn valituksen ja katsoi, että asiassa ei ollut selvitetty, etteivätkö vaikeavammaisen henkilön kodin lähellä sijaitsevat päivähoitopalvelut olisi lapselle sopivia tai että lapsen hoito yksityisessä päiväkodissa olisi lapsen kannalta välttämätöntä.
Hallinto-oikeus katsoi, että kun otettiin huomioon, että vaikeavammaisella henkilöllä olisi ollut mahdollisuus saada tarvitsemansa päivähoitopalvelut kotinsa läheltä, jolloin autoon välttämätöntä tarvetta ei olisi, sekä kunnan autoavustuksiin varattujen määrärahojen kohdentamispäätöksen, ei lapsen kuljettamista yksityiseen päiväkotiin oltu katsottava sellaiseksi lapsen kuljetustarpeeksi, johon autoavustusta tulisi myöntää.
Lähteet
Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmä
Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.
