Vantaan #päihteeteioofresh- kampanja

Vantaan kaupungin ehkäisevän päihdetyön yksikkö (Ehkäpä) on luotsannut vappuna ja koulujen päättyessä some-kampanjaa Snapchatissa, Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Kampanjan tavoitteena oli muistuttaa nuoria siitä, että he voivat tehdä omia päätöksiä päihteiden käytön suhteen ja päihteistä voi aina kieltäytyä.

Päihteistä voi aina kieltäytyä.

Idea lähti liikkeelle pienestä keskittyen ensisijaisesti Snapchatin karttapalveluun, jota haluttiin kokeilla uutena kanavana nuorten tavoittamiseksi. Sovelluksen karttapalvelussa kuka tahansa voi julkaista anonyyminä sisältöä kaikille käyttäjille. Kampanjan aikana Ehkäpän julkaisut Snapchatissa saavuttivat yhteensä 12 658 näyttökertaa.

Kuvasisällöt, tekstit ja aihetunniste #päihteeteioofresh ovat Vantaan Ehkäpän ideoimia yhdessä nuorten kanssa. Kampanjan ajankohdaksi valittiin vappu sekä koulujen päättyminen. Vantaan julkaisut tehtiin Vantaan rajojen sisällä, mutta julkaisuja voi katsoa kuka tahansa Snapchatin käyttäjä mistäpäin maailmaa vain. Kampanjan idea laajeni koskemaan myös muita sosiaalisen median kanavia, jolloin kampanjan tavoitettavuuslukuja pystyttiin vertailemaan. Kampanja oli luonteeltaan pilottimainen ja sillä haluttiin saada tietoa tavoittamisen mahdollisuuksista. 

Iloisena yllätyksenä toteutukseen lähti mukaan toimijoita myös muualta. Toimijoita oli Vantaalta, Helsingistä, Espoosta, Porista ja Turusta. Tämän kuntarajat ylittävän verkoston kanssa vaihdettiin ideoita kahdessa Teams-tapaamisessa ja heille toimitettiin jaettavat materiaalit sähköpostitse, joita he välittivät eteenpäin omille verkostoilleen. Lisäksi Vantaan ehkäisevän päihdetyön yksikkö jakoi materiaalia omissa kaupungin sisäisissä verkostoissa.

Kampanjan ensimmäisessä osassa Snapchatin karttajulkaisut (n=12) saavutti 3627 näyttökertaa. Instagramissa ja Facebookissa tehtyjen julkaisujen saavutettavuusluvut olivat noin 200–300. Kampanjan toisessa osassa koulujen päättyessä karttajulkaisut (n=29) saivat yhteensä 9031 näyttökertaa. Aihetunnisteen #päihteeteioofresh liitettyjä julkaisuja on Instagramissa yhteensä 34 kappaletta. 

Julkaisut tehtiin suomeksi, mutta seuraavalla kerralla olisi hyvä olla materiaalia myös muilla kielillä. Tavoitettavuuden perusteella kampanja voidaan arvioida onnistuneeksi ja tämänkaltaista toimintatapaa voisi hyödyntää jatkossakin. Koimme toteutustavan ketteräksi ja kannustamme myös muita kuntia vastaavanlaisiin kokeiluihin. 

Seuraa meitä somessa!

Instagram: vantaaept
Facebook: Ehkäisevä päihdetyö Vantaa
Twitter: VantaaEPT

Lisätiedot

Isa Kaurinkoski
Kouluttaja
Päihde- ja mielenterveyspalvelut
Ehkäisevän päihdetyön yksikkö
Vantaan kaupunki
[email protected]

(PL 4603, 01030 Vantaan kaupunki
Käyntiosoite: Kielotie 7 A (4.krs)
p. 0404863617)