Tapaturmien vuodeosastohoito
Tapaturmien vuoksi hoidetaan vuosittain runsaasti vakavasti loukkaantuneita potilaita sairaaloiden vuodeosastoilla. Vuosina 2021-2022 keskimäärin hoidettiin vuodeosastoilla yhteensä noin 52 000 tapaturmapotilasta. Näistä alle 25-vuotiaita oli noin 7 800, 25-64- vuotiaita noin 14 600 ja yli 64-vuotiaita noin 29 500.
Näihin lukuihin ei ole voitu erikseen oheen poimia päiväkirurgisia käyntejä, joita on tehty ja tehdään vuodeosastoilla, joten luvut ovat systemaattisesti pienempiä kuin edeltäneellä vuosikymmenellä raportoitiin. Lisäksi lähdeaineistossa viime vuosina tapahtuneiden muutosten vuoksi tässä ilmoitettuja lukumääriä on pidettävä minimiarvioina, ja määrät voivat todellisuudessa olla näitä suurempia.
Vuodeosastohoidossa olleiden tapaturmavammoista valtaosa johtuu kaatumisista ja putoamisista sekä liikenneonnettomuuksista. Myös myrkytykset sairaalahoidon syynä ovat yleisiä. Lisäksi vakavien sairaalan vuodeosastohoitoa aiheuttavien vammojen syynä on runsas määrä muita epämääräisempiä syitä kuten törmääminen sekä tilastoinnissa määrittämättömäksi jääneitä syitä.
Vuodeosastohoito lapsilla ja nuorilla
Lapsilla ja nuorilla (0-24 v.) suurin osa tapaturmista liittyy kaatumisiin ja putoamisiin (3418 potilasta), liikenteeseen (1477 potilasta) sekä myrkytyksiin (527 potilasta). Vähemmissä määrin potilaita hoidettiin tukehtumisten (96), tulipalojen (26), hukkumisten (10), saunan kuumuuden (6) ja paleltumisten (5) takia.
Vuodeosastohoito työikäisillä
Työikäisillä (25-64 v.) selvästi eniten osastohoitoa aiheutti kaatumiset ja putoamiset (7760 potilasta). Toiseksi eniten osastohoitoja aiheutui liikenteestä (2261 potilasta) ja myrkytykset olivat kolmanneksi yleisin tyyppi (358 potilasta). Vähemmissä määrin potilaita hoidettiin tukehtumisten (41), tulipalojen (94), hukkumisten (12), saunan kuumuuden (11) sekä paleltumisten (28) takia.
Vuodeosastohoito iäkkäillä
Iäkkäiden (65 vuotta täyttäneet) vuodeosastohoitoa vaatineet tapaturmat olivat lähes poikkeuksetta kaatumisia ja putoamisia (24 885 potilasta). Iäkkäille sattui myös jonkin verran liikennetapaturmia (1 154 potilasta). Vähemmissä määrin hoidettiin potilaita myrkytysten (160), tukehtumisten (47), tulipalojen (65), hukkumisten (13), saunan kuumuuden (17) sekä paleltumisten (44) takia.