Toimintakertomus 2022

THL Biopankki toimii osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) ja pyrkii toiminnallaan edistämään valtakunnallisesti merkittävien tutkimusaineistojen hyödyntämistä sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä. Vuoteen 2022 mennessä THL Biopankkiin oli kertynyt näytteitä ja tietoja yli 235 000 luovuttajalta 31 eri aineistosta.

Huhtikuussa THL Biopankki sai uuden johtajan, kun Tiina Wahlfors siirtyi THL Biopankin johtajaksi THL:n TKI-toiminta ja tuki -tiimistä, Sirpa Soinin siirryttyä alkuvuodesta 2022 THL:n Tiedonvälittäjät-osaston johtajaksi. Tiinalla on vuosien kokemus biopankkitoiminnasta mm. Veripalvelun biopankista ja Valvirasta.

Tiina Wahlfors.

THL Biopankin johtaja, Tiina Wahlfors.

THL Biopankin projektit ja aineistojen käyttö 2022

Vuonna 2022 THL Biopankki vastaanotti lähes 80 tiedustelua tai esiselvitystä näytteiden ja tietojen saatavuudesta ja soveltuvuudesta eri projekteihin. Biopankkihakemuksia käsiteltiin 39 kappaletta. Vuonna 2022 THL Biopankissa oli käynnissä 45 hanketta, joista uusia vuonna 2022 alkaneita 9. Hakemusmäärät lähtivätkin vuonna 2022 hienoiseen nousuun.

Hakemusten määrät THL Biopankissa vuosina 2015-2022
  2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022
Saapuneet esiselvityspyynnöt * * * * 35 68 67 76
Saapuneet hakemukset 23 52 44 41 38 23 20 39
Hyväksytyt uudet hakemukset 21 34 21 12 14 14 15 14**
Hyväksytyt jatkohakemukset - 8 14 15 12 5 2 6**
Hylätyt hakemukset 2 1 0 1 0 1 1 1**
Käynnistyneet uudet projektit 18 31 18 9 14 12 14 9**

* Esiselvityspyyntöjä ei tilastoitu systemaattisesti ennen vuotta 2019.
** Joitakin vuonna 2022 saapuneita hakemuksia on vielä käsittelyssä, joten taulukossa esitetyt luvut eivät ole lopulliset.

Vuonna 2022 THL Biopankista luovutettiin 17 tutkimukseen yhteensä 103 datakokonaisuutta ja 3 tutkimukseen 21 näyte-erää. Valtaosa THL Biopankin luovutuksista sisältääkin ainoastaan tietoa, sillä näytemateriaalista on vuosien saatossa kertynyt biopankkiin mittava määrä tutkimuksessa hyödynnettävää aineistoa ja mittaustietoa.

Katso millaisiin tutkimuksiin biopankin aineistoja luovutettiin
Tutustu uusimpiin biopankkitutkimuksista tuotettuihin julkaisuihin (englanniksi)

THL Biopankin suurin yksittäinen biopankkiprojekti vuonna 2022 oli edelleen FinnGen. Vuonna 2017 käynnistynyt 6-vuotinen FinnGen on julkisen ja yksityisen sektorin yhteinen, laaja biopankkitutkimushanke, joka pyrkii sairausmekanismien parempaan ymmärtämiseen yhdistämällä genomi- ja terveystietoa jopa 500 000 suomalaisesta. THL Biopankin laboratorion vastuulla on koko hankkeen näytelogistiikka. THL Biopankin omia ja muiden suomalaisten biopankkien näytteitä prosessoitiin FinnGen-hankkeelle kuluneena vuonna lähes 89 000. FinnGen-hankkeessa tuotettu genomitieto palautuu biopankkeihin käytettäväksi uusiin biopankkitutkimuksiin. Vuoden 2022 aikana projektissa tuotettuja genomitietoja on palautunut THL Biopankkiin lähes 19 000 henkilöstä, kasvattaen koko projektin aikana tuotetun genomitietoaineistomme koon yli 150 000een.
Lue lisää FinnGen-tutkimuksesta hankkeen verkkosivuilta

Vuoden 2023 tammikuussa käynnistyy THL:ssa seuraava kansallinen terveystutkimus, Terve Suomi, joka jatkaa THL:n pitkää väestötutkimusten perinnettä. THL Biopankki on ollut aktiivisesti suunnittelemassa projektin toteutusta erityisesti näytekeräyksen osalta. 10 000 tutkittavaa kutsutaan yksityiskohtaiseen terveystutkimukseen, jonka yhteydessä kerätään mittava näytepatteristo erilaisia biologisia näytteitä. Osallistujilta kerätään myös biopankkisuostumus ja suostumuksen antaneiden näytteet liitetään osaksi THL Biopankin kokoelmia.
Lue lisää THL:n TerveSuomi-tutkimuksesta

THL Biopankki kutsuu luvan antaneita tutkittavia osallistumaan myös uusiin tutkimuksiin. Vuonna 2022 kolmeen uuteen tutkimukseen lähetettiin kutsu yhteensä 143 tutkittavalle, jotka valikoitiin tutkimuksiin soveltuviksi biopankkiin aiemmin tallennettujen tietojen perusteella. Uusissa tutkimuksissa selvitettiin ravinnon rasvahappojen aineenvaihduntaa, perimän vaikutusta maksan rasvojen uudismuodostukseen sekä aivoverisuonipullistumien esiintyvyyden yleisyyttä tupakoivilla, 50–60-vuotiailla naisilla.

Pipetointia laboratoriossa.

THL Biopankin aineistot rikastuivat

Vuonna 2022 THL Biopankissa olevat kattavat diabetestutkimusaineistot rikastuivat entisestään, kun laaja FUSION-tutkimusaineisto siirrettiin biopankkiin. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 1993-2014 ja sen tarkoituksena on kartoittaa aikuisiän eli tyypin 2 diabetekselle ja sen esiasteille altistavia perintötekijöitä. Tutkimus jatkuu edelleen aktiivisena myös biopankkitoiminnan ohella. FUSION-aineistosiirron yhteydessä THL Biopankkiin rekisteröitiin yhteensä 14 688 tutkittavaa ja tutkimuskäyttöön saatiin laajojen tietojen lisäksi myös DNA-, plasma-, seerumi- ja solunäytteitä.
Lue lisää FUSION-tutkimuksesta

THL Biopankkiin palautui myös tuloksia biopankkiprojekteista. Suomen toistaiseksi suurin biopankkikäytössä oleva suoliston mikrobiomiaineisto, joka määritettiin 7200 FINRISKI2002 -osallistujan ulostenäytteistä suomalais-amerikkalaisena yhteistyönä, on nyt haettavissa THL Biopankin kautta myös muihin biopankkitutkimuksiin. Lisäksi Nightingale Healthin mittavat NMR-menetelmällä THL Biopankin seeruminäytteistä tuotetut biomarkkerimääritykset palautuivat uudelleen päivitettyinä biopankkiin käytettäväksi biopankkitutkimuksissa.
Lue lisää mikrobiomiaineistosta (englanniksi)

THL Biopankin kehitys- ja laatutyö

Yhtenä vuoden 2022 suurimmista kehittämisprojekteista THL Biopankissa otettiin käyttöön genomitiedon hallinnassa CSC:n ylläpitämä ePouta-palvelu. Jatkossa kaikki THL:n genomiaineistot säilytetään ja niiden analysointi tapahtuu ePoudassa. Genomitiedon käsittelyyn asiakasprojektien tarpeita varten on pystytetty omat protokollat polygeenisten riskisummien (PRS) laskemiseksi sekä genominlaajuisten GWAS-analyysien tekemiseksi.

Laatutyössä painopisteenä on ollut Fimean vuonna 2021 tekemässä tarkastuksessa havaitsemien kehittämiskohteiden korjaaminen, sekä mm. fenotyyppidatan laaduntarkistusprotokollan käyttöönotto.

Näkymä laboratoriosta.

Yhteistyö biopankkiverkostoissa

THL Biopankki oli edelleen aktiivisesti mukana Suomen biopankkien osuuskunnan FINBB:n toiminnassa, etenkin sen puitteissa toimivien erilaisten työryhmien kautta. FINBB-yhteistyön tavoitteena on Suomen biopankki-infrastruktuurin kehittämisen lisäksi edistää THL Biopankin aineistojen näkyvyyttä ja saavutettavuutta FINBB:n ylläpitämän Fingenious®-palvelun kautta. Vuonna 2022 Fingenious-palvelussa avattiin tutkijoiden käyttöön kohorttikatalogi, jonka kehittämistyössä THL Biopankki oli aktiivisesti mukana. Kohortit-sovelluksen kautta myös THL:n tutkimusaineistot on saatu näkyvämmin esille ja haettavaksi FINBB:n kautta.
Suomen biopankkien osuuskunta FINBB
Lue lisää Kohortit-sovelluksesta Fingenious-palvelussa

Lisäksi THL Biopankki osallistui myös kansainvälisiin biopankkitoimintaa kehittäviin hankkeisiin kuten BBMRI-ERIC CS-IT:n johtamaan biopankkeja kuvaavan MIABIS-sanaston päivitystyöhön sekä MIABIS Data, Imaging and Omics –päivitystyön suunnitteluun. THL Biopankki seuraa myös The Global Alliance for Genomics and Health (GA4GH):n toimintaa.

Yhteystiedot ja ajankohtaista

THL Biopankin yhteystiedot

Lue lisää THL Biopankin ajankohtaisista uutisista