Sosiaalisen kestävyyden mittaaminen
Sosiaalisen kestävyyden mittaamisen ytimessä on hyvinvoinnin mittaaminen. Kansainvälisesti kenties yleisimmäksi hyvinvoinnin mittariksi on muodostunut taloudellinen (materiaalinen) kehitys ja elintason kasvu. Perinteisesti asukasta kohden laskettua bruttokansantuotetta (BKT) ja sen kasvua on käytetty hyvinvoinnin mittarina.
BKT:ssa on kuitenkin merkittäviä rajoitteita hyvinvoinnin mittarina. BKT mittaa taloudellista tuotantoa, mutta ei ota huomioon hyvinvoinnin jakautumista, sosiaalista kehitystä, terveyttä, koulutusta tai ympäristön tilaa. Se voi kasvaa myös asioista, jotka heikentävät hyvinvointia, kuten saastumisesta tai sairauksien hoidosta aiheutuvista kuluista. Sen rinnalle onkin jo pitkään kaivattu laajempaa hyvinvoinnin mittaamista (vrt. beyond GDP).
Sosiaalisen kestävyyden mittaaminen perustuu sen osatekijöiden operationalisointiin, eli muuttamiseen havaittaviksi ja mitattaviksi mittareiksi. Sosiaalisen kestävyyden mittaamiseen käytetään laajasti erilaisia tunnuslukuja eli indikaattoreita. Sosiaalisen kestävyyden arviointi edellyttää hyvinvoinnin monipuolista mittaamista ja sekä subjektiivisia että objektiivisia mittareita, jotta hyvinvoinnin tilasta ja kehityksestä saadaan kokonaisvaltainen kuva.
Hyvinvointia mittaavat indikaattorit voidaan jakaa kahteen pääryhmään:
- Objektiiviset mittarit, joissa mitattavan asian tila määritetään riippumatta henkilön kokemuksesta. Objektiivisia hyvinvoinnin mittareita ovat esimerkiksi sairastavuus tai tulotaso.
- Subjektiiviset mittarit, joissa ihminen itse määrittelee asian tilan. Subjektiivisia hyvinvoinnin mittareita ovat esimerkiksi elämäntyytyväisyys tai koettu yksinäisyys, jotka perustuvat ihmisen itsensä määrittämään hyvinvoinnin tilaan.
Sosiaalisen kestävyyden tekijöistä indikaattoreiksi
Sosiaalisen kestävyyden mittaamiseen käytetään erilaisia tunnuslukuja eli indikaattoreita. Indikaattori kuvaa jonkin sosiaalisen kestävyyden tekijän tilaa ja muutosta ajassa yksittäisenä tunnuslukuna, kuten keskiarvona, määränä tai suhteellisena osuutena.
Ihannetapauksessa valittu indikaattorijoukko kuvaa yhteiskunnan sosiaalista kestävyyttä monipuolisesti ja tarkasti.
Hyvinvointilähtöiset indikaattorit pyrkivät osoittamaan hyvinvoinnin osatekijän. Hyvinvointilähtöisiä sosiaalisen kestävyyden indikaattoreita ovat esimerkiksi perustarpeita heijastava elämäntyytyväisyys tai yhteiskunnan sosiaalisesta koheesiosta kertova luottamus muihin ihmisiin.
Ongelmalähtöiset indikaattorit osoittavat hyvinvoinnin puutteen. Tällaisia ovat esimerkiksi taloudellisten resurssien puutetta heijastava köyhyysriski tai yhdenvertaisuuden puutteesta kertova syrjintätapausten määrä.
Mittaamisessa huomioitava sekä hyvinvoinnin tila että sen jakauma
Indikaattorit perustuvat usein keskiarvoihin, joiden avulla pyritään arvioimaan kestävyyden tekijän yleisyyttä tai kehitystä. Näiden rinnalle tarvitaan hyvinvoinnin jakautumaa kuvaavia indikaattoreita, kuten köyhyysriskin alapuolella elävien määrä tai äärimmäisestä pahoinvoinnista kertovat mittarit, kuten itsemurhien määrä.
Erilaisten indikaattoreiden käyttö sosiaalisen kestävyyden arvioinnissa perustuu kahteen näkökulmaan: oikeudenmukaisuus on tärkeä osa kestävyyttä, ja heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien tila heijastaa koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Sosiaalisen kestävyyden arviointi vaatii eri mittareiden huolellista tulkintaa ja asiayhteyteen asettamista.
Hyvän mittarin ominaisuuksia
- Validiteetti ja reliabiliteetti: Indikaattori tavoittaa ja kiteyttää sosiaalisen kestävyyden tekijän tai sen puutteen tarkasti ja luotettavasti.
- Muutosherkkyys: Indikaattori reagoi riittävän herkästi ilmiössä tapahtuviin muutoksiin osoittaen kehityksen suuntaa.
- Erittelykyky: Indikaattori mahdollistaa erojen havaitsemisen esimerkiksi alueiden tai ryhmien välillä
- Yksiselitteisyys tai monotonisuus: Indikaattorin arvonmuutos heijastaa samansuuntaista hyvinvoinnin tai kestävyyden tekijän muutosta eri ryhmille ja eri olosuhteissa.
- Harhattomuus: Indikaattori ei sisällä systemaattista harhaa.
- Tietopohjan saatavuus: Indikaattorin kehitystä voidaan seurata ajallisesti ja tiedonkeruu on jatkuvaa ja kattavaa.
Mittarin tai indikaattorin valinta
Sosiaalista kestävyyttä kuvaavia mahdollisia indikaattoreita on tuhansia. Mittareiden ja indikaattoreiden valinta edellyttää rajauksia siitä, mitä sosiaalisen kestävyyden osa-alueita painotetaan.
Myös tarkastelutaso vaikuttaa valintaan. Esimerkiksi paikallisen tason, kuten yksittäisen kaupungin, sosiaalisen kestävyyden tilan arvioimiseen voi soveltua varsin erilaiset mittarit kuin esimerkiksi globaalilla tasolla. Usein sosiaalisen kestävyyden kuvaaminen edellyttää kuitenkin ihmisten riittävän toimeentulon, turvallisuuden, terveyden, luottamuksen, osallisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, koulutuksen sekä elämänlaadun ja sosiaalisten suhteiden mittaamista.
Miten indikaattoreita voi ryhmitellä?
Yksi tapa jaotella sosiaalisen kestävyyden indikaattoreita on erotella indikaattoreita sen mukaan, mitä ulottuvuutta ne kuvaavat.
Perustarpeet
Yksi sosiaalisen kestävyyden keskeisistä osatekijöistä on ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen, joka on edellytys hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. Tätä voidaan kuvata esimerkiksi riittävällä toimeentulolla, hyvinvointipalvelujen saatavuudella ja laadulla sekä turvallisuuden kokemuksella.
Lisäksi voidaan mitata puutteita, jotka estävät ihmisten tarpeiden tyydyttämisen. Tällöin indikaattorit voivat kuvata esimerkiksi köyhyyttä, asunnottomuutta tai väkivallan ilmenemistä yhteiskunnassa. Indikaattoreiden avulla voidaan tarkastella, kuinka hyvin yhteiskunta pystyy täyttämään kansalaistensa perustarpeet ja varmistamaan elämänlaadun ja hyvinvoinnin.
Esimerkkejä soveltuvista indikaattoreista:
- Köyhyysriski: mittaa osuutta väestöstä, joka elää köyhyysrajan alapuolella ja on vaarassa jäädä ilman riittävää toimeentuloa.
- Yksinäisyys: arvioi yksinäisyyden kokemusta ja heijastaa sen vaikutuksia hyvinvointiin ja elämänlaatuun.
- Elinajanodote: mittaa väestön elinajanodotteen pituutta, joka heijastaa elinolosuhteiden ja terveyspalvelujen saatavuuden tasoa.
- Terveyspalveluiden saatavuus: arvioi, kuinka helposti ja tasavertaisesti kansalaiset pääsevät tarvitsemiinsa terveyspalveluihin.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Toinen keskeinen sosiaalisen kestävyyden osatekijä on mahdollisuuksien, voimavarojen ja oikeuksien tasapuolinen jakautuminen. Tasavertaisia mahdollisuuksia kuvaavat indikaattorit mittaavat esimerkiksi yhdenvertaisia mahdollisuuksia koulutukseen ja työhön. Toisaalta indikaattorit voivat kuvata puutteita yhdenvertaisuuden toteutumisessa, kuten syrjintää. Indikaattoreiden avulla voidaan tarkastella, kuinka hyvin yhteiskunta edistää tasa-arvoa ja mahdollisuuksien tasapuolista jakautumista.
Esimerkkejä soveltuvista indikaattoreista:
- Syrjinnän kokeminen: mittaa, kuinka usein eri väestöryhmät kokevat syrjintää yhteiskunnassa.
- Koulutuksen saavutettavuusindeksi: arvioi, kuinka tasa-arvoisesti eri väestöryhmillä on pääsy koulutukseen ja koulutuksen laatuun.
- Sukupuolten väliset tuloerot: kuvastaa tuloeroja miesten ja naisten välillä, ja heijastaa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista työelämässä.
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus
Sosiaalisessa kestävyydessä keskeistä on myös ajallinen ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on tärkeä osa kestävyyttä. Tämä liittyy siihen, miten yhteiskunta jakaa vastuun ja resurssit eri sukupolvien välillä. Indikaattorit voivat esimerkiksi mitata eläkkeiden tai hoito- ja hoivavastuun oikeudenmukaista jakautumista eri sukupolvien kesken.
Esimerkkejä soveltuvista indikaattoreista:
- Eläkkeiden korvausaste: mittaa, kuinka hyvin eläkejärjestelmät turvaavat eläkeläisten toimeentulon suhteessa työssä olevien ansioihin.
- Sukupolvien välinen hoitovastuu: arvioi, kuinka tasaisesti hoivavastuu jakautuu eri sukupolvien kesken, erityisesti vanhustenhoidon ja lastenhoidon osalta.
Sosiaalinen koheesio
Neljäs keskeinen sosiaalisen kestävyyden osatekijä on yhteiskunnan sosiaalinen koheesio, joka kuvaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja eri väestöryhmien välisiä suhteita yhteiskunnassa. Indikaattorit auttavat arvioimaan, kuinka hyvin yhteiskunta on sosiaalisesti koossa ja kuinka vahva on sen yhteenkuuluvuuden tunne.
Esimerkkejä soveltuvista indikaattoreista:
- Luottamus toisiin ihmisiin: mittaa, kuinka luottavaisia kansalaiset ovat toisiaan kohtaan yhteiskunnassa.
- Äänestysprosentti: kuvastaa kansalaisten aktiivisuutta ja luottamusta yhteiskunnan poliittiseen järjestelmään.
- Tuloerot asuinalueittain: arvioi alueellista eriarvoisuutta ja segregaatiota, joka voi vaikuttaa yhteiskunnan koheesioon.
- Luottamus yhteiskunnan instituutioihin: mittaa kansalaisten luottamusta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin, kuten terveydenhuoltoon, koulutukseen ja oikeusjärjestelmään.
Agenda 2030 -toimintaohjelman sosiaalisen kestävyyden indikaattorit
Monet kansainväliset toimijat, kuten YK ja EU:n Eurostat ovat kehittäneet laajoja indikaattorijärjestelmiä Agenda 2030 -toimintaohjelman seuraamiseksi sosiaalisen kestävyyden eri osa-alueilla, kuten köyhyys, koulutus, tasa-arvo ja työllisyys.
Mittareina on hyödynnetty esimerkiksi köyhyyttä, terveyden tilaa ja elinajanodotetta, koulutuksen saavutettavuutta ja laatua, tasa-arvoisen kohtelun takaamista, talouskasvun tasapuolisuutta sekä työllisyystilannetta.
Eurostatin lukuisat indikaattorit osoittavat, miten monilla eri mittareilla sosiaalisen kestävyyden tiettyä osa-aluetta voidaan kuvata.
Eurostatin SDG-tavoitteiden indikaattorit
Lue lisää
Hyvinvoinnin oikeudenmukainen jakautuminen onsosiaalisesti kestävän yhteiskunnan peruspilari. Vaalavuo M., Ilmakunnas I., Uotinen J. & Saikkonen P (2025). SustAgeable Policy Brief 3/2025.
Institutional sustainability indicators: an analysis of the institutions in Agenda 21 and a draft set of indicators for monitoring their effectivity. Spangenberg, J. H. (2001). Sustainable Development 10(2), 103–115.
Puheenvuoro: Hyvinvoinnin mittaaminen edellyttää valintoja – näkökulmana julkishallinnollinen tarve. Aira T., Kannasoja S., Kekäläinen T. & Manu, S. (2021). Focus Localis, 3/2021 125-131.
Social sustainability: Concepts and benchmarks. Policy Department for Economic, Scientific and Quality of Life Policies. European Parliament. (2020).
