Kaatumiset ja putoamiset

Kaatumiset ja putoamiset ovat työikäisten yleisimpiä sairaalahoitoa vaativia tapaturmia. 

Kaatumistapaturmat aiheuttavat vuosittain

  • noin 140 työikäisen henkilön kuoleman. 
  • lähes 14 000 työikäisen henkilön sairaalahoidon.  

Kaatumisista johtuvien kuolemien määrä lähtee nousuun 45 ikävuoden tienoilla ja jatkaa tasaista kasvua ikääntymisen myötä. Työmatkatapaturmista suurin osa on liukastumisia, kaatumisia ja kompastumisia. 

Huonontunut toimintakyky lisää kaatumisia 

Kaatumisriskissä ovat erityisesti työikäiset, joilla toimintakyky, liikkumiskyky ja tasapaino ovat huonontuneet eri syistä. Taustalta voi löytyä esimerkiksi 

  • aikaisempi kaatuminen
  • huimaus
  • osteoporoosi tai nivelrikko
  • muistisairaus tai neurologinen sairaus
  • aivohalvaus
  • masentuneisuus
  • heikentynyt näkö tai kuulo.

Päihteiden, erityisesti alkoholin roolista kaatumisiin vaikuttavana tekijänä on ollut näyttöä väestötutkimuksista jo 1990-luvulta lähtien. Alkoholi vaikuttaa edelleen suureen osaan työikäisten kaatumistapaturmista. 

Tavoitteena on parantaa ennaltaehkäisyä ja vähentää sairaalahoidon kuormitusta

Turvallisesti kaiken ikää -ohjelman tavoitteina vuosille 2021‒2030 on 

  • tunnistaa paremmin kaatumisien vaikutus työikäisten sairastavuuteen ja toiminta- ja työkyvyn menetyksiin
  • parantaa kaatumisten ennaltaehkäisyä
  • vähentää kaatumisista johtuvaa erikoissairaanhoidon kuormitusta
  • lisätä tietoisuutta kaatumisten ja putoamisten riskeistä
  • hyödyntää työpaikkojen turvallisuussääntöjä ja toimintatapoja myös työmatkoilla ja vapaa-ajalla
  • lisätä turvallisuutta edistäviä toimintatapoja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen ja työpaikoille.

Miten kaatumisia ja putoamisia voi ehkäistä?

Kaatumistapaturmia ehkäisevät

  • tasapainoa ja lihaskuntoa vahvistava liikunta
  • turvallinen asumis- ja liikkumisympäristö.

Myös terveys- ja sosiaalihuollon palveluiden rooli on tärkeä etenkin silloin, kun riskitekijät liittyvät henkilön vammaisuuteen, sairauteen, lääkitykseen tai päihteiden käyttöön.

Turvallisesti kaiken ikää -ohjelman kaatumisia ehkäiseviä toimenpiteitä ovat

  • kuntien toimet. Kunnissa tulee tukea asukkaiden turvallista liikkumista, etenkin kävelyä ja pyöräilyä. 
  • työpaikkojen toimet. Työpaikoilla tulee aktiivisesti edistää liikuntaa, sillä se ehkäisee kaatumisia ja putoamisia sekä keventää kuormitusta. Kaatumistapaturmien riskit täytyy tunnistaa. Niiden ehkäisyn täytyy olla osa työpaikkojen turvallisuustoimintaa. 
  • talvella tapahtuvien liukastumisten ehkäisy työmatkoilla ja vapaa-ajalla.
  • kaatumisriskin itsearviointi ja riskien arviointi terveydenhuollossa. Terveydenhuollon ammattilaiset hyödyntävät palveluissa riskien arviointia. He soveltavat tarvittaessa ehkäiseviä toimia keski-ikäisille eli 50-vuotiaille ja sitä vanhemmille, erityisesti korkean kaatumisriskin ryhmille. 
  • riskinarviointi 60 vuotta täyttäneille. Kaatumisen riskiarvioinnin ja ennaltaehkäisevien interventioiden soveltaminen aloitetaan järjestötoiminnassa ja terveydenhuollon palveluissa 60 vuotta täyttäneille. 
  • taustatekijöiden huomiointi. Kaatumistapaturmapotilaiden kohdalla sote-palveluissa tunnistetaan ja otetaan puheeksi kaatumiseen vaikuttavia tausta- ja riskitekijöitä: toimintakyky ja liikkumistottumukset, riippuvuusongelmat, väkivalta, muistisairaudet ja mielenterveysongelmat. 

Kaatumisen riskiä voi arvioida yksilöllisesti

Tapaturmariskiä voi arvioida yksilöllisen kaatumisvaaran perusteella. 

Kaatumisvaaraan oleellisesti vaikuttavan työikäisten toimintakyvyn systemaattinen arviointi on vasta kehittymässä. 

TOIMIA-tietokannassa on julkaistu toimintakyvyn arvioinnista suosituksia, jotka tarjoavat uusia mahdollisuuksia työikäisten toimintakyvyn seurantaan.

Lue lisää:

Työikäisten kaatumistapaturmien taustasyistä ei tiedetä vielä tarpeeksi. Tiedon puute vaikuttaa ehkäisevän työn kehittämiseen.

Lähteet

Korpilahti U.  ym. (toim.) Turvallisesti kaiken ikää: Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn ohjelma 2021–2030 sekä selvitys kustannuksista. STM:n julkaisuja 2020:33.