Paloturvallisuus

Valtaosa palokuolemista ja -vammautumisista johtuu asuinrakennusten tulipaloista. Palokuolemat johtuvat etenkin palokaasujen hengittämisestä.

Työikäisistä palokuoleman riski on kohonnut 

  • tupakoivilla
  • päihde- ja mielenterveysongelmaisilla
  • muistisairailla
  • sosioekonomisesti heikossa asemassa olevilla henkilöillä.

Tulipalojen aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet 

Palokuolemat ovat vähentyneet useasta syystä. 

  • Itsestään sammuvat savukkeet ovat tulleet markkinoille. Tupakointi aiheuttaa kuitenkin edelleen noin 15 palokuolemaa vuosittain. 
  • Poistumisturvallisuus, turvatekniikka ja muu rakenteellinen turvallisuus on parantunut.

Myös paloturvallisuusosaaminen parantaa tietoisuutta paloriskeistä. 

Tavoitteena on vähentää edelleen palokuolemia ja lisätä osaamista paloturvallisuudesta

Turvallisesti kaiken ikää -ohjelman tavoitteina vuosille 2021‒2030 on, että 

  • palokuolemien ja tulipalossa vammautuneiden määrä laskee vuosista 2015‒2019 vähintään neljäsosalla vuoteen 2030 mennessä
  • tulipalossa vammautuneiden työikäisten vammat ovat aiempaa vähäisemmät
  • tupakoinnista alkunsa saavat tulipalot vähenevät
  • työikäisillä on valmiuksia arvioida paloriskejä, ennaltaehkäistä paloja sekä toimia palotilanteissa.

Miten tulipaloja voi ehkäistä?

Palojen ennaltaehkäisyn keinoja ovat 

  • ihmisten toimintaan vaikuttaminen
  • paloturvallisuusosaamisen kehittäminen
  • turvatekniikan käyttö
  • rakenteellisen turvallisuuden varmistaminen. 

Yksinkertaisimmillaan paloturvallisuutta parantaa toimiva palovaroitin

Turvallisesti kaiken ikää -ohjelman toimenpiteet työikäisten palovammojen ehkäisyyn ovat

  • tupakoinnin ja päihteiden käytön vähentäminen
  • paloturvallisuuskoulutuksen lisääminen työikäisille, myös työttömille ja työkyvyttömille ihmisille
  • sote- ja järjestötoimijoiden kouluttaminen paloturvallisuudesta. 

Tupakoinnin osalta paloturvallisuutta voitaisiin parantaa 

  • tupakointia vähentämällä
  • turvallisten tupakointipaikkojen käytöllä
  • valvomalla tupakointia. 

STEP-hanke

THL:n toteutti vuosina 2012–2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt ja pelastuslaki (STEP) - tutkimus- ja kehittämishankeen. Hankkeen tavoitteena oli paloturvallisuuden paraneminen sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. STEP-hankkeessa tuotettiin tietoa helpottamaan riskien tunnistamista ja riskienhallintaa sekä edistämään hyviä käytäntöjä turvallisuuden parantamiseksi. Hankkeelle saatiin rahoitusta Palosuojelurahastolta.

STEP-hankkeen tavoitteena oli arvioida paloturvallisuuden kehitystä 2011 uudistetun Pelastuslain jälkeen. Lisäksi selvitettiin paloturvallisuuteen liittyviä riskejä, käytännön ongelmia ja hyviä käytäntöjä. Tutkimuskohteina olivat sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikat, tuettu asuminen ja kotiin annettavat palvelut.

Hankkeen tuloksia löydät seuraavista julkaisuista:

Hankkeessa on tuotettu lisäksi koulutusaineisto sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Lähteet

Korpilahti U.  ym. (toim.) Turvallisesti kaiken ikää: Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn ohjelma 2021–2030 sekä selvitys kustannuksista. STM:n julkaisuja 2020:33.