Apua ja tukea asunnon tai asumisen järjestämiseen

Asumispalveluja järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua tai tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Kotiin annettavia palveluja, esimerkiksi kotipalvelua tai tukipalveluja kuten siivous-, vaatehuolto- tai ateriapalvelua, on tarjottava ensisijaisesti ennen kuin voidaan edellyttää asiakkaan muuttamista pois kotoaan.

Asumispalvelujen luokittelut

  • tilapäisasuminen lyhytaikaiseen ja kiireelliseen avun tarpeeseen esimerkiksi perheen erilaisissa kriisitilanteissa
  • tuettu asuminen itsenäisen asumisen tueksi tai itsenäiseen asumiseen siirtymisen mahdollistamiseksi sosiaaliohjauksen tai muiden sosiaalipalvelujen keinoin esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevan nuoren itsenäistyessä
  • yhteisöllinen asuminen henkilöille, jotka tarvitsevat tarpeitaan vastaavan asunnon asumisyksikössä, jossa asukkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
  • ympärivuorokautinen palveluasuminen ympärivuorokautista tukea ja apua tarvitseville silloin, kun tuen järjestäminen kotihoitona, omaishoitona, perhehoitona tai muulla tavalla ei ole mahdollista tai asiakkaan edun mukaista.

Asumista järjestettäessä tai siinä avustettaessa on kiinnitettävä huomiota asumisen turvallisuuteen ja pysyvyyteen sekä sosiaalisten verkostojen säilymiseen.  Henkilön yksityisyyttä ja osallistumisoikeutta tulee kunnioittaa. Lisäksi on huolehdittava siitä, että henkilö saa tarvitsemansa kuntoutus- ja terveydenhuollon palvelut. 

Asumista järjestettäessä tai siinä avustettaessa on kiinnitettävä huomiota asumisen turvallisuuteen ja pysyvyyteen sekä henkilön/perheen sosiaalisten verkostojen säilymiseen. Henkilön yksityisyyttä ja osallistumisoikeutta tulee kunnioittaa. Lisäksi on huolehdittava siitä, että henkilö saa tarvitsemansa kuntoutus- ja terveydenhuollon palvelut. 

Lähteet ja lisätietoa