Palvelutarpeen arviointi

Kun sosiaalihuollon työntekijä on saanut tiedon sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä, työntekijä arvioi välittömästi henkilön kiireellisen avun tarpeen. Henkilöllä on oikeus saada palvelutarpeen arviointi, ellei sen tekeminen ole tarpeetonta esimerkiksi, kun tarve palvelulle on tilapäistä. Jos palvelutarpeen arviointi tehdään aikuiselle, työntekijä selvittää kyseisen henkilön hoidossa olevan lapsen tilanteen.

Palvelutarpeen arvioinnissa 

  • arviointi tehdään asiakkaan elämäntilanteen mukaan
  • arviointi tehdään yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaisensa ja läheisensä sekä muiden toimijoiden kanssa
  • asiakkaalle on selvitettävä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa 
  • asiakkaalle on kerrottava erilaisista vaihtoehdoista palvelujen toteuttamisessa ja palvelujen vaikutuksista
  • selvitys arvioinnista on annettava siten, että asiakas ymmärtää sen sisällön ja merkityksen
  • asiakkaan itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava erityisesti, kun kyseessä on lapsi, nuori tai erityistä tukea tarvitseva henkilö 
  • asiakkaan toiveet, mielipiteet ja yksilölliset tarpeet otetaan huomioon.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 36 § (Finlex) 

Viranomaisen ilmoitusvelvollisuus

Kun viranomainen on saanut tietää henkilöstä, joka tarvitsee sosiaalihuollon palveluja, on viranomaisen ohjattava henkilö ottamaan yhteyttä sosiaalihuoltoon. Tämä koskee alla olevien tahojen viranomaisia ja palveluksessa olevia.

  • terveydenhuollon ammattihenkilö
  • sosiaalikuraattori 
  • sosiaalitoimi
  • opetustoimi
  • liikuntatoimi
  • varhaiskasvatus
  • pelastuslaitos
  • Hätäkeskuslaitos
  • Tulli
  • poliisi
  • Rikosseuraamuslaitos
  • työ- ja elinkeinoviranomainen
  • Kansaneläkelaitos
  • ulosottoviranomainen.

Yhteydenoton sosiaalihuoltoon voi tehdä myös viranomainen itse, mutta tällöin tarvitaan tuen tarpeessa olevan henkilön suostumus. Jos suostumusta ei saada, yhteys sosiaalihuoltoon on kuitenkin otettava, kun 

  • henkilö on kykenemätön vastaamaan omasta terveydestään ja turvallisuudestaan tai
  • kyse on lapsen edusta.

Myös muu kuin edellä mainittu henkilö voi ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon salassapitosäännösten estämättä.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 35 § (Finlex)

Lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ohjeistetaan Lastensuojelun käsikirjassa.
Lastensuojeluilmoitus (Lastensuojelun käsikirja)

Palvelutarpeen arvioinnin määräajat

Palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta, jos kyseessä on

  • erityistä tukea tarvitseva lapsi tai
  • henkilö, joka saa vammaisetuuksista annetun lain mukaista ylintä hoitotukea.

Arviointi on tehtävä loppuun viiveettä. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen kohdalla määräaika on kolme kuukautta.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 36 § (Finlex)

Palvelutarpeen arvioinnista vastaava työntekijä 

Palvelutarpeen arvioinnista vastaa palvelutarpeen arvioimisen kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilö, kuten sosiaalityöntekijä tai sosionomi.  Hyvinvointialueilla on harkintavaltaa sen suhteen, mikä on tehtävän edellyttämä tarkoituksenmukainen koulutus eri tilanteissa. Asiakkaan tarpeet vaikuttavat siihen, kuka on tehtävään soveltuva. 

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä vastaa kuitenkin virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä. Jos kyseessä on mahdollisesti lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi, sosiaalityöntekijä arvioi lastensuojelun tarpeen lastensuojelulain mukaisesti. 

Lisäksi on huolehdittava siitä, että käytettävissä on riittävästi myös muuta kuin sosiaalihuollon asiantuntemusta ja osaamista. Jos henkilön tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava pyynnöstä arvioinnin tekemiseen.

Palvelutarpeen arvioinnin sisältö

Palvelutarpeen arviointi sisältää

  • yhteenvedon asiakkaan tilanteesta ja sosiaalipalvelujen ja erityisen tuen tarpeesta
  • sosiaalihuollon ammattihenkilön johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä
  • asiakkaan mielipiteen ja näkemyksen palvelutarpeestaan 
  • asiakkaan ja työntekijän arvion omatyöntekijän tarpeesta.

Läheisverkoston kartoittaminen

Sosiaalihuollon työntekijä kartoittaa asiakkaan läheisverkoston palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tai muulloin asiakkuuden aikana. Kartoituksella selvitetään, miten omaiset tai muut läheiset osallistuvat asiakkaan tukemiseen.

Kartoittamiseen tarvitaan asiakkaan suostumus. Kartoittamisen voi tehdä ilman suostumusta vain, jos: 

  • asiakas on kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään ja turvallisuudestaan ja tieto on välttämätön palvelutarpeen selvittämiseksi tai 
  • tieto on tarpeen lapsen edun vuoksi. 

Kartoittamisen yhteydessä työntekijä selvittää omaisten ja läheisten mahdollisen tuen tarpeen. 
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 43 § (Finlex)

Muiden viranomaisten osallistumisvelvollisuus

Sosiaalihuoltolaki velvoittaa käyttämään palvelutarpeen arvioinnissa riittävästi asiantuntemusta ja osaamista. Tämä tarkoittaa sitä, että myös muilla viranomaisilla on velvollisuus osallistua palvelutarpeen arviointiin.

Mikäli asiakkaan tarpeisiin ei vastata sosiaalipalveluilla, otetaan yhteys muihin tarvittaviin palveluihin asiakkaan suostumuksella. Sosiaalipalvelujen ja muiden palvelujen on muodostettava asiakkaan edun mukainen kokonaisuus.

Omatyöntekijä

Asiakkaalle on nimettävä omatyöntekijä sosiaalihuollon asiakkuuden ajaksi. Hänen tehtävänään on järjestää palveluita ja pyrkiä ehkäisemään pidempiaikaisen tuen tarvetta lapsen ja perheen tarpeiden ja edun mukaisesti. 

Omatyöntekijällä on oltava asiakkaan palvelujen kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammatillinen kelpoisuus. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön omatyöntekijän on oltava sosiaalityöntekijä. Erillistä työntekijää ei nimetä, jos asiakkaalla on jo vastuutyöntekijä esimerkiksi lastensuojelussa tai omatyöntekijää ei muuten tarvita.

Omatyöntekijän tai muun lapsen sosiaalipalveluista vastaavan työntekijän tulee tavata erityistä tukea tarvitseva lapsi riittävän usein henkilökohtaisesti. Tieto tapaamisten toteuttamisesta tulee kirjata lapsen asiakassuunnitelmaan.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 42 § (Finlex) 

Monialainen yhteistyö ja asiakkaan tietojen antaminen

Sosiaalihuollon ja muiden toimijoiden on muodostettava asiakkaan edun mukainen kokonaisuus. Sosiaalihuollon työntekijän on tarvittaessa otettava yhteys muihin toimijoihin sekä omaisiin ja läheisiin asiakkaan suostumuksella. Muilla toimijoilla on velvollisuus pyynnöstä osallistua palvelutarpeen arviointiin ja suunnitelman tekemiseen.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 41 § (Finlex)

Yhteydenotto muihin toimijoihin ilman asiakkaan suostumusta on poikkeus, joka edellyttää laissa säädettyä perustetta. Yhteyden muihin toimijoihin saa ottaa ja asiakkaan tietoja antaa, jos

  • asiakas on hoidon tai huollon tarpeessa terveytensä, kehityksensä tai turvallisuutensa vaarantumisen vuoksi eikä hoidon tai huollon tarvetta muutoin voida selvittää eikä tarvittavia toimenpiteitä toteuttaa
  • tieto on tarpeen lapsen edun vuoksi tai
  • kyse on asiakkaan välttämättömien etujen ja oikeuksien turvaamisesta eikä asiakkaalla ole edellytyksiä arvioida asian merkitystä.

Tietoja saa antaa

  • toiselle sosiaalihuollon viranomaiselle
  • toimeksiannosta sosiaalihuollon tehtäviä suorittavalle henkilölle tai yhteisölle sekä 
  • muulle viranomaiselle.

Tietoja saa antaa kuitenkin vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä asiakkaan välittömän hoidon tai huollon toteuttamiseksi tai muusta vastaavasta syystä.

Lisäksi tietoja saa antaa mainituin edellytyksin asiakkaan lailliselle edustajalle, muulle henkilölle tai yhteisölle, jolle tiedon antaminen on välttämätöntä asiakkaan tahdon tai sosiaalihuollon tarpeen selvittämisen tai toimenpiteen toteuttamiseksi.

Asiakkaan hoidossa olevan lapsen tilanteen selvittäminen

Sosiaalihuollon työntekijän on selvitettävä asiakkaan hoidossa olevan lapsen tai muun henkilön tilanne, kun

  • asiakas saa päihdehuolto- tai mielenterveyspalveluja tai muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja 
  • asiakkaan kysy huolehtia lapsen hoidosta tai kasvatuksesta on heikentynyt palveluiden aikana tai ennen niiden aloittamista tai 
  • asiakas aloittaa tutkintavankeuden tai vankeusrangaistuksen suorittamisen.

Sosiaalihuollon työntekijä varmistaa lapsen riittävän hoidon ja tuen saamisen tapaamalla lasta. 
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 44 § (Finlex)