Yhdenvertaisuuden käsitteet

Yhdenvertaisuuden käsitteet on tällä sivulla määritelty sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta. Määrittelyt perustuvat Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet -julkaisuun. 
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet 2.0 (Julkari)

Sivun sisältö

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus tarkoittaa tilaa, jossa ihmiset eivät ole tarkasteltavan tavoitteen tai toiminnan suhteen keskenään eriarvoisessa asemassa ilman hyväksyttävää perustetta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä yhdenvertaisuus ymmärretään yhtä laajasti kuin Suomen perustuslaissa (731/1999), eli se kattaa myös sukupuolten tasa-arvon. Perustuslain mukaan yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn, kuten sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai vammaisuuden, perusteella.

Viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta toiminnassaan. Viranomaisilla on myös oltava toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Henkilöön liittyvät tekijät 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta yhdenvertaisuutta tarkastellaan erityisesti seuraavien henkilöön liittyvien tekijöiden perusteella: 

  • ikä
  • sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti
  • seksuaalinen suuntautuminen
  • perhesuhteet
  • asuinpaikka
  • etninen tai kansallinen alkuperä
  • kansalaisuus
  • kieli
  • vammaisuus
  • terveydentila
  • toimintarajoitteisuus
  • sosioekonominen asema. 

Näiden tekijöiden ja niiden yhdistelmien perusteella voidaan muodostaa väestöryhmiä, joita eri toimijat, esimerkiksi kunnat, maakunnat ja tutkimuslaitokset seuraavat ja arvioivat selvittääkseen miten palveluiden yhdenvertaisuus toteutuu eri väestöryhmissä. 
Väestöryhmä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjän tulee Suomen perustuslain mukaisesti 

  • turvata kaikille perus- ja ihmisoikeudet sekä riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut 
  • ehkäistä syrjintää ja edistää tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palvelujärjestelmä ei saa asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan.

Perustuslain lisäksi yhdenvertaisuudesta säädetään erityislainsäädännössä, erityisesti yhdenvertaisuuslaissa ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa.

Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Yhdenvertaisuuslaissa säädetään syrjinnän kielloista muun henkilöön liittyvän syyn kuin sukupuolen perusteella. Kielletyt syrjintäperusteet ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen sekä muu henkilöön liittyvä syy. 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986) säädetään sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellosta ja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä. Lisäksi yhdenvertaisuuden toteuttamisesta eri sosiaali- ja terveyspalveluissa säädetään muussa erityislainsäädännössä.

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus tarkoittaa yhdenvertaisuutta, joka toteutuu lopputulosten suhteen kaikille erilaisista lähtökohdista ja mahdollisuuksista riippumatta.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa tosiasiallinen yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikille toteutuu tarpeisiinsa nähden riittävät ja mahdollisimman hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tosiasiallista yhdenvertaisuutta arvioidaan väestöryhmien tasolla.

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus voi tarkoittaa sitä, että samanlaisen kohtelun periaatteesta poiketaan yhdenvertaisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Käytännössä yhdenvertaisuus voi toteutua erilaisten ihmisten erilaisena kohteluna.

Tosiasiallista yhdenvertaisuutta edistetään esimerkiksi 

  • positiivisella erityiskohtelulla 
  • toiminnallisen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelun avulla
  • kohtuullisten mukautusten keinoin, kuten tarpeellisilla apuvälineillä.

Yhdenvertaisuuden edistäminen

Yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa toimenpiteitä, joilla viranomainen arvioi ja edistää suunnitelmallisesti yhdenvertaisuutta toiminnassaan.

Toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnitelma

Toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnitelma on viranomaisen laatima suunnitelma toimenpiteistä, joita tämä toteuttaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Toiminnallisessa yhdenvertaisuussuunnitelmassa tulee tarkastella toimintaa suhteessa kaikkiin syrjintäperusteisiin, jotka mainitaan yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) ja laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986).

Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus tarkoittaa tilaa, jossa ihmisiä kohdellaan eettisesti ja juridisesti oikein.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa oikeudenmukaisuutta arvioidaan suhteessa hoidon tai palvelun tarpeeseen. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan usein eri potilas- tai väestöryhmien välillä. 

Oikeudenmukaisuutta voidaan arvioida kahdesta näkökulmasta:

  • samanlaisen hoidon tai palvelun tarpeessa olevien välillä (horisontaalinen oikeudenmukaisuus) tai 
  • erilaisen hoidon tai palvelun tarpeessa olevien välillä (vertikaalinen oikeudenmukaisuus).

Tasa-arvo

Tasa-arvo tarkoittaa tilaa, jossa ihmisten poliittiset ja sosiaaliset oikeudet, mahdollisuudet ja resurssit ovat jakautuneet tasapuolisesti.

Tasa-arvolla viitataan tasa-arvoisen yhteiskunnan poliittisiin ja sosiaalisiin arvoihin, kuten tasaiseen vallan, resurssien ja hyvinvoinnin jakaantumiseen. Tässä se eroaa yhdenvertaisuudesta, jossa on usein kyse yksilötason oikeudellisesta kysymyksestä. Tasa-arvoa käytetään kuitenkin toisinaan myös yhdenvertaisuuden sekä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden synonyymina. 

Kuten yhdenvertaisuuden käsitteessä, myös tasa-arvon käsitteessä voidaan erottaa muodollinen ja tosiasiallinen taso:

  • Muodollinen tasa-arvo tarkoittaa syrjimättömyyttä sekä yhdenvertaisia oikeuksia ja kohtelua.
  • Tosiasiallinen tasa-arvo on tasa-arvoa lopputulosten suhteen, esimerkiksi sen suhteen, vaikuttaako palvelu yhtä myönteisesti kaikkien terveyteen. 

Tasa-arvolla viitataan yleisimmin sukupuolten tasa-arvoon. Siitä säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986).

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (Finlex)

Sosioekonominen asema

Sosioekonominen asema tarkoittaa kokonaisuutta, jonka muodostavat ihmisen aineelliset voimavarat ja niiden hankkimiseen tarvittavat edellytykset.

Sosioekonomisen aseman mittareita ovat 

  • aineelliset voimavarat, kuten tulot, varallisuus ja asumistaso
  • aineellisten voimavarojen hankkimisen edellytykset, kuten koulutus, ammatti ja asema työelämässä. 

Sosioekonomisella asemalla ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöllä on vahva yhteys. Matala sosioekonominen asema voi hankaloittaa pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja vähentää niistä saatavaa hyötyä. 

Esimerkiksi hyvin koulutetut ihmiset ovat usein tietoisempia terveyspalveluista ja osaavat hakea paremmin tietoa muun muassa palvelupaikoista ja hoitoon hakeutumisesta kuin vähemmän koulutetut. Pienituloisille taas asiakasmaksut ja matkakulut voivat olla kynnyksenä hoitoon hakeutumiselle tai avun hakemiselle.

Sosioekonominen asema ja siihen liittyvät perinteet, arvot, asenteet ja sosiaaliset verkostot ohjaavat vahvasti ihmisen elintapoja. Se vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, altistuuko ihminen arkisissa elinympäristöissään, kuten työssään ja asumisessaan, terveyttä vaarantaville vai sitä vahvistaville tekijöille.

Toisinaan, etenkin yleiskielessä, sosiaalista asemaa käytetään sosioekonomisen aseman synonyyminä. Sosiaalista asemaa määrittävät sosioekonomisen aseman lisäksi tai sen sijasta kuitenkin myös monet muut kulttuurisidonnaiset tekijät, kuten esimerkiksi ikään tai muuhun ominaisuuteen perustuva arvostus.

Syrjintä

Syrjintä on toimintaa, jossa ihmistä kohdellaan henkilöön liittyvän tekijän perusteella huonommin kuin toista ilman hyväksyttävää syytä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta mahdollista syrjintää tarkastellaan erityisesti sivun alussa lueteltujen henkilöön liittyvien tekijöiden perusteella. 
Henkilöön liittyvät tekijät

Viranomaisen on pyrittävä ehkäisemään ennakolta mahdollista eri väestöryhmien syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa muun muassa toiminnallisten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien avulla. Syrjinnän estäminen on organisaation vastuulla.

Syrjintä voi aiheuttaa eriarvoisuutta. Positiivinen erityiskohtelu ei ole syrjintää.

Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Laissa säädetään syrjinnän kielloista muun henkilöön liittyvän syyn kuin sukupuolen perusteella. 
Yhdenvertaisuuslaki (Finlex)

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986) säädetään sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellosta ja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (Finlex)

Syrjinnän eri muotoja 

  • Välittömässä eli suorassa syrjinnässä ihmistä kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin samanlaisessa tilanteessa.
  • Välillisessä eli epäsuorassa syrjinnässä näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö saattaa jonkun muita huonompaan asemaan. Välillistä syrjintää voi olla esimerkiksi se, että palveluyksikön ainoa palvelukieli on suomi, että ainoa palvelukanava on verkkopalvelu tai että tilaan ei pääse pyörätuolilla portaiden tai muiden esteiden takia.
  • Oletukseen perustuvassa syrjinnässä esimerkiksi tietystä sairaudesta kärsivää ihmistä voidaan luulla päihtyneeksi ja häneltä voidaan evätä jokin sosiaali- tai terveyspalvelu oletetun päihtymyksen perusteella.
  • Rakenteellinen eli institutionaalinen syrjintä tarkoittaa organisaation tai yhteiskunnan rakenteissa, kuten sopimuksissa, lainsäädännössä ja palveluissa piilevää syrjintää, joka asettaa jonkin väestöryhmän muita huonompaan asemaan.

Eriarvoisuus

Eriarvoisuus on tila, jossa ihmisten välillä on epäoikeudenmukaisia tai eettisesti vääriä, vältettävissä olevia eroja.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa eriarvoisuutta tarkastellaan erityisesti eri väestöryhmien välisinä hyvinvointi- ja terveyseroina, joita pyritään kaventamaan edistämällä tosiasiallista yhdenvertaisuutta. 

Eriarvoisuus liittyy myös siihen, miten ihmiset käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluja tarpeisiinsa nähden sekä hoidon lopputuloksiin eri väestöryhmissä.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa eriarvoisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista, kuten 

  • alueellisena eriarvoisuutena
  • sosioekonomisena eriarvoisuutena tai
  • rakenteellisten tekijöiden aiheuttamasta syrjinnästä johtuvana eriarvoisuutena.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta eriarvoisuutta voidaan tarkastella väestöryhmien mukaan erityisesti sivun alussa lueteltujen henkilöön liittyvien tekijöiden perusteella.
Henkilöön liittyvät tekijät 

Positiivinen erityiskohtelu

Positiivinen erityiskohtelu on ihmisten oikeasuhtaista erilaista kohtelua, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaaminen.

Positiivinen erityiskohtelu on oikeutettua vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa positiivinen erityiskohtelu turvaa tosiasiallista yhdenvertaisuutta erityistoimenpiteillä, jotka parantavat haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien asemaa ja olosuhteita. Esimerkiksi iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeen arvioinnissa nopeutettu menettely on positiivista erityiskohtelua.

Esteettömyys

Esteettömyys tarkoittaa tilaa, jossa rakennettu ympäristö, tuotteet ja palvelut ovat mahdollisimman 

  • toimivia
  • helppokäyttöisiä 
  • helposti saavutettavia.

Esteettömyys toteutuu, kun ympäristöstä poistetaan mahdollisimman monet liikkumisen, toimimisen, näkemisen, kuulemisen, ymmärtämisen ja kommunikaation esteet. Perinteisesti esteettömyys on liitetty rakennettuun ympäristöön, mutta viime aikoina käsite on laajentunut kattamaan myös palvelujen, viestinnän ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen esteettömyyttä. Palveluita on tarjottava mahdollisimman esteettömästi. 

Käsitteitä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään usein päällekkäin. Esteettömyys liitetään usein fyysiseen ympäristöön, saavutettavuus taas digitaaliseen ympäristöön ja asenteisiin.

Asiakasturvallisuus

Asiakasturvallisuus on tila, jossa asiakas saa tarvitsemansa palvelun siten, että 

  • se tulee oikeaan aikaan ja oikealla tavalla
  • palvelusta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa
  • asiakas kokee olonsa turvalliseksi.

Sosiaalihuollossa asiakasturvallisuudella tarkoitetaan palvelujen järjestämistä, tuottamista ja toteuttamista niin, etteivät asiakkaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja taloudellinen turvallisuus vaarannu.

Terveydenhuollossa käytetään termiä potilasturvallisuus. Siihen kuuluu 

  • hoidon turvallisuus
  • lääkehoidon turvallisuus
  • lääkinnällisten laitteiden turvallisuus.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden on noudatettava periaatteita ja toimintatapoja, joilla varmistetaan asiakasturvallisuus. Asiakasturvallisuuden kannalta henkilökunnan osaaminen ja sen varmistaminen ja kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Asiakaslähtöisyys

Asiakaslähtöisessä toimintatavassa palvelunantaja näkee asiakkaan yksilönä ja aktiivisena toimijana. Palvelunantaja järjestää toimintansa asiakkaan tarpeista ja voimavaroista käsin ja mahdollistaa sen, että asiakas voi toimia ammattilaisten kanssa tasavertaisena kumppanina.

Asiakaslähtöisyys toteutuu esimerkiksi niin, että 

  • asiakasta koskevat palvelukokonaisuudet ja -polut laaditaan yhteistyössä hänen kanssaan
  • asiakasta tuetaan päätöksenteossa
  • asiakas pystyy vaikuttamaan palveluihinsa ja hänelle tehtäviin toimenpiteisiin
  • asiakkaan ihmisarvoa, yksityisyyttä, itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan 
  • asiakas saa riittävästi tietoa häntä koskevista asioista
  • asiakkaalla on mahdollisuus antaa palautetta ja vaikuttaa toiminnan kehittämiseen.

Asiakaslähtöisyys on tärkeää, kun pyritään edistämään sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuutta.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (725/1992) sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) tavoitteena on edistää asiakaslähtöisyyttä.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelunantajalla tarkoitetaan toimijaa, joka järjestää, tuottaa tai toteuttaa sosiaalipalveluja, terveyspalveluja tai sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä palveluja.

Asiakasosallisuus

Asiakasosallisuudessa asiakas osallistuu ja kokee voivansa vaikuttaa palvelujen kehittämiseen, suunnitteluun, tuottamiseen ja arviointiin sekä niistä päättämiseen yhdessä ammattilaisten kanssa.
Asiakasosallisuus on sekä päämäärä itsessään että keino saavuttaa laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut.

Asiakasosallisuudessa ja asiakaslähtöisyydessä on kyse samasta asiasta. Ensimmäisessä korostuu kuitenkin asiakkaan ja jälkimmäisessä palvelunantajan näkökulma.

Asiakasosallisuus on tavoitteena useissa laeissa, kuten sosiaalihuoltolaissa (1301/2014), kuntalaissa (410/2015), sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (812/2000) sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (725/1992).

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus on tila, jossa sosiaali- ja terveyspalveluja on riittävästi tarjolla eri väestöryhmien tarpeisiin nähden.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaista saatavuutta voidaan arvioida seuraavilla perusteilla:

  • Mitä palveluja on olemassa?
  • Kuinka paljon palveluja on?
  • Vastaavatko palvelut eri väestöryhmien tarpeisiin?

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saavutettavuus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saavutettavuus on tila, jossa eri väestöryhmien yhdenvertainen pääsy sosiaali- ja terveyspalveluihin on turvattu ja eri väestöryhmät pystyvät hyödyntämään palveluja yhdenvertaisesti.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisen saavutettavuuden arviointi liittyy erityisesti tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen.
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saavutettavuus koostuu fyysisestä, taloudellisesta, tiedollisesta, taidollisesta ja asenteellisesta saavutettavuudesta. Saavutettavuuteen vaikuttavat muun muassa 

  • palvelujen etäisyys asiakkaan asuinpaikasta
  • asiakkaan mahdollisuudet liikkua
  • rakennetun ympäristön esteettömyys
  • asiakasmaksut
  • tiedon saanti
  • palveluissa käytettävä kieli
  • mahdollisuus käyttää sähköisiä asiointikanavia ja digitaalisia palveluja
  • luottamus sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöihin, avun saamiseen, asioinnin turvallisuuteen ja yhdenvertaiseen kohteluun.

Saavutettavuus digitaalisessa ympäristössä 

Saavutettavuus-termi liitetään usein palvelujen saavutettavuuteen digitaalisessa ympäristössä.

Esimerkiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (2016/2102) julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta eli niin sanotussa saavutettavuusdirektiivissä säädetään julkisen hallinnon verkkopalvelujen saavutettavuuden minimitasosta sekä keinoista, joilla saavutettavuuden toteutumista valvotaan. 
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi saavutettavuudesta (Eur-Lex)

Direktiivillä halutaan taata ihmisten yhdenvertaisuus digitaalisessa yhteiskunnassa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa saavutettavuus sisältää digitaalisen saavutettavuuden, mutta se ymmärretään laajemmin.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio eli sote-integraatio tarkoittaa, että palvelut järjestetään ja tuotetaan asiakkaan kannalta mahdollisimman sujuvasti, oikea-aikaisesti ja saumattomasti.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio edellyttää, että 

  • asiakkaan tarpeet huomioidaan kokonaisuutena
  • eri ammattilaiset toimivat yhteistyössä
  • tieto siirtyy eri toimijoiden välillä.

Onnistuneesta sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiosta hyötyvät yleensä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat väestöryhmät.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio käsittää 

  • horisontaalisen integraation eli sosiaalihuollon palvelut ja terveydenhuollon palvelut
  • vertikaalisen integraation eli peruspalvelut ja erityispalvelut.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuus tarkoittaa palvelujen aikaansaamaa tavoiteltua muutosta asiakkaan terveydentilassa, toimintakyvyssä tai hyvinvoinnissa. Muutosta täytyy arvioida suhteessa tilanteeseen, jossa palveluja ei olisi lainkaan toteutettu tai olisi toimittu jollain toisella tavalla.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuudelle tulee asettaa tavoitteita ja sitä tulee mitata. Tavoitteena ovat vaikuttavat palvelut, jotka lisäävät mahdollisimman paljon asiakkaiden terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vaikuttavia silloin, kun ne kaventavat väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja.

Väestöryhmä

Väestöryhmä tarkoittaa ihmisryhmää, johon kuuluvia ihmisiä yhdistää jokin yhteinen ominaisuus.

Väestöryhmiä muodostetaan erityisesti tilastoinnissa ja tutkimuksessa henkilöön liittyvien tekijöiden perusteella.
Henkilöön liittyvät tekijät 

Väestöryhmien vertailua voidaan hyödyntää yhdenvertaisuuden arvioinnissa.

Haavoittuvassa asemassa oleva väestöryhmä

Haavoittuvassa asemassa olevalla väestöryhmällä ei ole oman vaikutusvaltansa ulkopuolella olevista tekijöistä johtuen samoja mahdollisuuksia kuin muilla väestöryhmillä. Väestöryhmällä on tästä syystä riski joutua eriarvoiseen asemaan.

Haavoittuvassa asemassa olevaan väestöryhmään kuuluvilla ihmisillä voi olla yksi tai useampia terveyteen, toimeentuloon, sosiaalisiin suhteisiin tai elinolosuhteisiin liittyviä riskejä, jotka toteutuessaan voivat johtaa yhteiskunnallisesti heikkoon asemaan.

Haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä voivat yksittäisessä tilanteessa tai palvelussa olla esimerkiksi lapset, vanhukset, työttömät, maahanmuuttajat, vammaiset henkilöt, pitkäaikaissairaat, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät ja romanit.


 

Päivitetty: