Rahoitus ja kustannukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjät tarvitsevat riittävän rahoituksen kattamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä aiheutuvat menot.
Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän pääasialliset rahoitusmuodot ovat verotus, julkinen sairausvakuutus, yksityinen sairausvakuutus ja asiakasmaksut.
Hyvinvointialueiden rahoitus
Hyvinvointialueiden rahoitus muodostuu valtion rahoituksesta sekä asiakas- ja käyttömaksuista.
Pääosan rahoituksessa muodostaa yleiskatteellinen laskennallinen valtion rahoitus. Alueet päättävät itsehallintonsa nojalla rahoituksen käytöstä ja kohdentamisesta.
Jos rahoituksen taso vaarantaa perustuslain mukaisten riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen, valtio voi myöntää lisärahoitusta. Lisäksi valtio voi myöntää hyvinvointialueille valtionavustusta valtionavustuslain mukaisesti.
Tarvittavan rahoituksen suuruuteen vaikuttavat monet tekijät, erityisesti muutokset väestön ikärakenteessa ja sairastavuudessa.
Myös rahoitusmallin muutoksilla on merkitystä. Vuoden 2023 alusta otettiin käyttöön uusi tarveperusteinen laskennallinen rahoitusmalli. Osa rahoituksesta määräytyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kriteerin perusteella.
Palvelutarpeen muutosta ennustetaan THL:ssä SOME-mallilla. Malli kattaa sosiaalipalvelujen ja terveydenhoidon sekä tulonsiirtojen rakenteen varsin yksityiskohtaisesti. Mallin tuottamia ennusteita käytetään sosiaali- ja terveysalojen rahoitustarpeen arviontiin sekä toimintaympäristön ja henkilöstömitoituksen muutosten vaikutusten arviointiin.
Hyvinvointialueiden sote-palvelujen tarveperustainen rahoitus
Vielä ei pystytä arvioimaan, millainen vaikutus tällä on rahoituksen riittävyyteen. Lisäksi hyvinvointialueilla tehdyt ratkaisut, kuten uusien palvelumuotojen ja uuden teknologian käyttöönotto tai alueelliset palkkaratkaisut, vaikuttavat rahoitustarpeeseen.
Asiakas- ja käyttömaksut
Vaikka asiakas- ja käyttömaksut muodostavat hyvinvointialueiden rahoituksesta pienemmän osan, voi palvelujen käyttäjille muodostua näistä kohtuuttomia maksutaakkoja.
Sote-palvelujen käytöstä perittävien asiakasmaksujen lisäksi asiakkaat maksavat myös muita sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä hankintoja, kuten käsikauppalääkkeitä ja silmälaseja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut (STM)
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettyjen voimavarojen rahallista arvoa.
Kokonaiskustannukset koostuvat kiinteistä ja muuttuvista kustannuksista. Kiinteät kustannukset eivät lyhyellä aikavälillä riipu tuotannon määrästä, toisin kuin muuttuvat kustannukset. Kokonaiskustannuksista saadaan keskimääräinen kustannus jakamalla kokonaiskustannus tuotoksen määrällä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannukset voidaan esittää eri tavoin, esimerkiksi
- tarjottujen sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen määrien ja niiden yksikkökustannusten tulojen summana. THL julkaisee yleisimpien sosiaali- ja terveyspalveluiden yksikkökustannukset.
Terveys- ja sosiaalipalvelujen yksikkökustannukset - sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettyjen tuotannontekijöiden ja niiden keskimääräisten hintojen tulojen summana.
Sote-kustannuksiin vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä ja sukupuoli. THL julkaisee tilastotietoa ikä- ja sukupuoliryhmittäisistä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista.
Palvelutarpeeseen vaikuttavat iän ja sukupuolen lisäksi myös muut tekijät, kuten sairastavuus. Jotta alueellisia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia voidaan verrata, tulee ne suhteuttaa alueelliseen palvelutarpeeseen. THL julkaisee tilastotietoa alueellisista tarvevakioiduista menoista.
Tarvevakioidut menot
Kustannuksia on hyvä tarkastella myös vaihtoehtoiskustannuksen näkökulmasta. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarat käytetään tietyllä tavalla, menetetään se hyöty, joka olisi saatu voimavarojen vaihtoehtoisella käytöllä. Parhaan menetetyn vaihtoehdon odotettavissa olevaa hyötyä kuvaa vaihtoehtoiskustannus.
