Rajoitustoimenpiteet
Huomioi tämä Oikeuskäytäntö-sivuilla!
Uusi vammaispalvelulaki (675/2023) on voimassa 1.1.2025 alkaen. Luet nyt vanhan vammaispalvelulain mukaista oikeuskäytäntöä (380/1987).
Sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Oikeuskäytäntö-osiossa käytetään vielä kunta sanaa, koska suurin osa oikeuskäytännöstä on julkaistu ennen sote-uudistusta.
KHO:2018:8 Vuosikirjaratkaisu – Erityishuolto – Tapaamisia koskeva toimintamalli – Yhteydenpidon rajoittaminen – Asian tutkiminen tuomioistuimessa – Laissa sääntelemätön rajoitus
Kehitysvammaisen täysi-ikäisen henkilön B:n äiti ja edunvalvoja A oli valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että hänen ja tahdostaan riippumatta erityishuollon toimintayksikköön määrätyn B:n välistä yhteydenpitoa rajoitettiin kehitysvammapsykiatrian yksikön palvelupäällikön allekirjoittaman tapaamisia koskevaksi toimintamalliksi otsikoidun asiakirjan perusteella. Hallinto-oikeus jätti A:n valituksen tutkimatta, koska rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä ei ollut tehty hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua valituskelpoista päätöstä. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan siihen sai hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus oikaisi hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valitusosoituksen, käsitteli valituksen valituslupahakemuksena ja myönsi valitusluvan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, vastaavalla tavalla kuin vuosikirjaratkaisussaan KHO 2013:142, että hallinto-oikeuden olisi tullut tutkia valittajan vaatimukset, vaikkei toimintamallia voitukaan pitää valituskelpoisena päätöksenä. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja otti asian välittömästi tutkittavakseen.
Lainsäädännössä yhteydenpidon rajoittamisesta oli säädetty muun ohella lastensuojelulain 62 ja 63 §:ssä sekä mielenterveyslain 22 j §:ssä. Tällaisen rajoitustoimenpiteen käyttäminen oli mainituissa laeissa erikseen sallittu tietyillä edellytyksillä. Rajoituspäätöksiin sai lastensuojelulain 90 §:n 1 momentin ja mielenterveyslain 24 §:n 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että erityishuollossa olevien henkilöiden kanssa tapahtuvaa yhteydenpitoa ja heidän luokseen toimintayksikköön tehtäviä vierailuja varten oli sinänsä mahdollista laatia yleisiä ohjeita, joilla pyrittiin muun ohella turvaamaan vierailujen ja muun yhteydenpidon turvallisuus sekä varmistamaan, että vierailut ja muu yhteydenpito eivät aiheuttaneet haittaa tai vaaraa erityishuollossa olevalle henkilölle. Ohjeita ei kuitenkaan saanut käyttää yhteydenpidon rajoittamistarkoituksessa.
Samoin selvää oli, että myös kehitysvammaisten erityishuollossa yhteydenpidon rajoittaminen voi sinänsä olla tietyissä tilanteissa perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävistä syistä välttämätöntä. Kun otettiin huomioon perustuslain 10 §:n 1 momentti ja ihmisoikeussopimuksen 8 artikla, tällaisen rajoittamisen tuli perustua lakiin ja täyttää perus- ja ihmisoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa, sellaisena kuin se oli lain 381/2016 voimaantulon jälkeen, ei kuitenkaan ollut säädetty mahdollisuudesta rajoittaa erityishuollossa olevan henkilön ja hänen läheistensä yhteydenpitoa.
Toimintamalli sisälsi muualla lainsäädännössä omaksuttuja yhteydenpidon rajoittamista vastaavia seikkoja muun ohella siltä osin kuin toimintamallissa oli todettu, että vierailuista oli ilmoitettava etukäteen, vierailujen pituutta rajoitettiin, vierailuja valvottiin, sekä rajoitettiin aikaa, jolloin puheluita voitiin soittaa. Toimintamallia oli esitetyn selvityksen mukaan myös käytetty yhteydenpidon rajoittamiseen.
Toimintamallilla oli siten tosiasiallisesti puututtu A:n ja B:n yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. Kysymys oli myös laissa sääntelemättä jääneestä rajoitustoimenpiteestä. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, että palvelupäälliköllä ei ollut ollut oikeutta rajoittaa A:n ja B:n välistä yhteydenpitoa toimintamallissa tarkoitetuilla tavoilla. Yhteydenpidon rajoitusten laissa sääntelemättömyyden vuoksi asiassa ei ollut edellytyksiä tuomioistuimessa tarkemmin ratkaista, mitkä rajoitukset tapauksessa olisivat saattaneet olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä ja välttämättömiä.
KHO 2017:132 Vuosikirjaratkaisu – Erityishuolto – Perusoikeuksien rajoittaminen – Muun kuin laissa säädetyn rajoitustoimenpiteen käyttäminen – Kameravalvonta – Kehitysvammaisen henkilökohtaisessa käytössä olevan huoneen ja wc-tilojen kameravalvonta – Yksityiselämän ja kotirauhan suoja – Muutoksenhakujärjestys
Kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa, sellaisena kuin se on muutettuna lailla 381/2016, ei ole säädetty rajoitustoimenpiteestä, jonka perusteella voitaisiin päättää kehitysvammaisen henkilökohtaisessa käytössä olevien huoneen ja wc-tilojen kameravalvonnasta. Tällaisen kameravalvonnan käyttämisestä päättäminen ei ole kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain nojalla sallittua. Tältä osin ei ole oikeudellista merkitystä sillä, että rajoitustoimenpide, jota ei sallita mainitussa laissa, mahdollisesti olisi asianomaisen kehitysvammaisen henkilön edun mukainen tai hänen perusoikeuksiaan vähemmän rajoittava kuin sallitut rajoitustoimenpiteet.
Erityishuoltopiirin kuntayhtymän erityishuollon johtoryhmän päätös kehitysvammaisen henkilökohtaisessa käytössä olevaan huoneeseen ja wc-tiloihin kohdistuneen kameravalvonnan lopettamisesta oli luonteeltaan sellainen laissa sääntelemätöntä rajoitustoimenpidettä koskeva asia, jossa oli noudatettava samaa muutoksenhakujärjestystä kuin haettaessa muutosta päätökseen, jolla on päätetty käyttää laissa säädettyjä rajoitustoimenpiteitä. Näin ollen asian käsitteleminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellytti valituslupaa.
