Henkilökohtainen apu vapaa-ajan toiminnoissa

Tämän sivun sisältö

Kuka on oikeutettu henkilökohtaiseen apuun vapaa-ajan toiminnoissa?

Hyvinvointialueen on järjestettävä henkilökohtaista apua siihen oikeutetuille päivittäisten toimien, työn ja opiskelun lisäksi myös muihin toimintoihin. Näitä muita toimintoja ovat harrastukset, yhteiskunnallinen osallistuminen ja vuorovaikutuksen ylläpitäminen. Niitä nimitetään tässä yhteisnimityksellä vapaa-ajan toiminnot.

Vapaa-ajan toimintojen sisältö ja laajuus riippuvat vaikeavammaisesta henkilöstä itsestään. Henkilön elämäntilanteesta, luonteesta, toiveista ja mielenkiinnon kohteista riippuu, minkälaisiin toimintoihin ja miten paljon hän apua tarvitsee. Vapaa-ajan toimintoja ovat ne toimet, joissa henkilö tarvitsee apua, ja jotka eivät kuulu päivittäisiin toimiin, työntekoon tai opiskeluun.

Henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin voi saada vaikeavammainen henkilö. Vaikeavammaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että henkilö tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen näistä toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Lisäksi vammaispalvelulaki edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toimintatapa.

Korkeimman hallinto-oikeuden käytännön mukaan voimavararajausta ei tule ymmärtää liian tiukasti. Henkilö voi pystyä määrittelemään henkilökohtaisen avun sisällön ja toimintatavan, vaikka hän käyttäisi vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja tai tarvitsisi tukea tai tulkkausta oman mielipiteensä ilmaisussa. Oikeuskäytännössä on katsottu, että voimavaraedellytys voi täyttyä myös osittain. Henkilöllä saattaa olla voimavaroja määritellä oma avuntarpeensa esimerkiksi juuri vapaa-ajan toimissa, vaikka päivittäisten toimien suhteen ei siihen kykenisikään.

Oikeus henkilökohtaiseen apuun vapaa-ajalle on subjektiivinen oikeus. Hyvinvointialue ei siis voi määrärahojen puutteeseen vedoten olla myöntämättä riittävää määrää henkilökohtaista apua siihen oikeutetuille.

Henkilökohtainen apu lapselle vapaa-ajan toimiin

Hyvinvointialueen on myönnettävä henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin paitsi aikuisille myös lapsille, jos laissa määritellyt edellytykset täyttyvät. Näitä edellytyksiä ovat siis vaikeavammaisuus ja siitä johtuva välttämätön ja toistuva avun tarve. Henkilökohtainen apu mahdollistaa lapsen oikeuden toimia ikätasoonsa nähden, kuten muutkin lapset ja tehdä asioita ilman vanhempiaan.

Kun arvioidaan sitä, minkä ikäinen lapsi tarvitsee henkilökohtaista apua vapaa-ajalle ja minkä ikäinen vielä liikkuu pääasiallisesti vanhempiensa kanssa, verrataan tilannetta saman ikäisen vammattoman lapsen tilanteeseen. Esimerkiksi pieni lapsi ei vielä kulje yksinään harrastuksissa tai kaverien luona eikä siis vielä tarvitse siihen henkilökohtaista apuakaan. Sen sijaan pienikin lapsi voi määritellä, mitä hän haluaa esimerkiksi leikkiessään tehdä ja miten siinä pitää häntä avustaa. Isompi lapsi ei yleensä enää vietä kaikkea vapaa-aikaansa isän tai äidin kanssa ja hänelle vapaa-ajan henkilökohtainen apu voi hyvinkin olla välttämätöntä.

Lapsen kehitykseen kuuluu olennaisena osana vähittäinen irtautuminen vanhemmista. Henkilökohtainen apu mahdollistaa myös vaikeavammaisen lapsen kehityksen kohti itsenäistä elämää.

Miten paljon hyvinvointialueen on järjestettävä henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin?

Henkilökohtaista apua on järjestettävä harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä varten vähintään 30 tuntia kuukaudessa.

Lakiin kirjattu tuntimäärä on vähimmäistuntimäärä. Todellinen tarvittava tuntimäärä selviää avuntarpeen kartoituksen ja palvelusuunnitelman avulla sekä asiakkaan tekemän hakemuksen pohjalta. Hyvinvointialueilla voi siis olla velvollisuus myöntää myös suurempi tuntimäärä kuin 30 tuntia kuukaudessa.

Erityistapauksissa hyvinvointialueen on mahdollista myöntää asiakkaalle myös vähemmän kuin 30 tuntia kuukaudessa. Silloin hyvinvointialueen on kuitenkin selvitettävä ja osoitettava, ettei suurempi tuntimäärä ole asiakkaalle tarpeen.

Mikä tuottamistapa soveltuu henkilökohtaiseen apuun vapaa-ajan toimissa?

Kuten muussakin henkilökohtaisessa avussa, myös vapaa-ajan toimia varten järjestettävässä henkilökohtaisessa avussa on kolme tuottamisvaihtoehtoa.

Hyvinvointialue voi järjestää henkilökohtaista apua:

  1. työnantajamallin mukaisesti, 
  2. palvelusetelillä, 
  3. ostopalveluna tai tuottamalla palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä yhden tai useamman hyvinvointialueen kanssa. 

Sopivin tuottamistapa selvitetään arvioimalla henkilön tarpeita ja toivomuksia sekä hyvinvointialueella käytettävissä olevia henkilökohtaisen avun tuottamistapoja.

Hyvinvointialueen on järjestettävä henkilökohtaista apua siihen oikeutetuille sellaisella tavalla, jota he kykenevät todellisuudessa käyttämään. Keskeistä kaikkien tuottamistapojen osalta on, että asiakkaalla säilyy itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus avustamisen sisällön, ajankohdan ja avustajan henkilön suhteen.

Suhde muihin palveluihin ja tukitoimiin

Vapaa-ajan toimiin voidaan järjestää henkilökohtaista apua riippumatta siitä, miten vaikeavammaisen henkilön avustaminen muissa jokapäiväisissä toimissa on järjestetty. Se, onko palvelut järjestetty kotiin vai esimerkiksi palvelutaloon, ei siis ole merkityksellistä. Myöskään sillä, minkä lain nojalla palvelut on myönnetty, ei ole merkitystä henkilökohtaisen avun myöntämisen kannalta. Olennaista on henkilön vaikeavammaisuudesta johtuva henkilökohtaisen avun tarve harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Kehitysvammaisen henkilön palvelut ja tukitoimet on järjestettävä ensisijaisesti vammaispalvelulain nojalla. Jos siis kehitysvammainen, esimerkiksi ryhmäkodissa asuva henkilö hakee henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimiin, se on hänelle myönnettävä, mikäli vammaispalvelulain mukaiset edellytykset täyttyvät.

Jos kehitysvammaisen henkilön ei voida katsoa kuuluvan henkilökohtaisen avun piiriin, on hyvinvointialueen järjestettävä välttämättömät palvelut esimerkiksi sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain muiden pykälien (VPL 8 § 1 mom tai 9 § 1 mom) tai kehitysvammalain nojalla tukihenkilötoimintana.

Päätöksenteossa on muistettava, että hyvinvointialueen viranhaltijalla on velvollisuus aina pyrkiä asiakkaan edun kannalta parhaaseen ja perusoikeuksia parhaiten toteuttavaan ratkaisuun.

Päivitetty: