Henkilökohtainen apu

Mitä henkilökohtainen apu on?

Henkilökohtainen apu on

  1. toisen ihmisen antamaa välttämätöntä apua niissä (tavanomaisen elämän) asioissa, joita henkilö ei pysty kokonaan tai osittain itse vamman tai sairauden vuoksi tekemään
  2. itsenäisen elämän mahdollistaja vaikeavammaiselle henkilölle 
  3. palvelu, jota tulee myöntää vammaispalvelulain mukaiset edellytykset täyttävälle vaikeavammaiselle henkilölle

Mihin henkilökohtaista apua myönnetään?

Henkilökohtainen apu kohdistuu niihin toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella:

Päivittäisillä toimilla tarkoitetaan niitä toimintoja, joita ihmiset elämässään tekevät joko joka päivä tai harvemmin, mutta kuitenkin toistuvasti tietyin aikavälein. Ne ovat siis elämässä yleisesti tehtäviä tavanomaisia asioita. Tällaisia ovat muun muassa liikkuminen, pukeutuminen, henkilökohtainen hygienia ja sen hoito, vaate- ja ruokahuolto, kodin siisteydestä huolehtiminen sekä asiointi, kuten esimerkiksi kaupassa tai viranomaisessa asioiminen. Päivittäisiin toimiin kuuluu myös vaikeavammaisen henkilön huollossa tai hoidossa olevan lapsen päivittäisiin toimiin osallistuminen.

Jos avun ja avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulee siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla. Tällaista hoivaa, hoitoa ja valvontaa on ainakin sellainen hoito ja huolenpito, jota annetaan pääasiassa lääketieteellisin perustein tai sellainen hoito ja huolenpito, jota on annettavissa henkilön vammaisuudesta tai sairaudesta riippumatta, esimerkiksi ns. perushoito.

Kuinka paljon henkilökohtaista apua myönnetään?

Vammaispalvelulain 8 c §:ssä on säännökset siitä, kuinka paljon henkilökohtaista apua on myönnettävä. 

Tämän lisäksi on otettava huomioon perustuslain lain säännökset, jotka turvaavat jokaisen oikeuden välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että palveluilla tulee turvata jokaiselle ihmisarvoinen elämä sekä edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Ihmisarvoinen elämä tarkoittaa perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi esimerkiksi sosiaalisten suhteiden ylläpitoa sekä mahdollisuuksia tehdä valintoja ja toteuttaa eri tavoin itseään.

Henkilökohtaisen avun tuntimäärää arvioitaessa on ensin arvioitava, kuinka paljon apua henkilö välttämättä tarvitsee. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, mikä tuntimäärä kattaa avun tarpeen.

Päätöstä tehtäessä on huomioitava myös se, että käytännössä riittävä tuntimäärä on usein enemmän kuin vain yksittäisiin avustamistilanteisiin kuluva yhteenlaskettu aika. Tämä johtuu pitkälti työntekijän työsuhdetta ja työaikaa koskevasta lainsäädännöstä.

Työaikaa on työlainsäädännön mukaan kaikki se aika, jolloin työntekijän tulee olla työnantajan käytettävissä. Henkilökohtaisen avun työsuhteissa työtehtäviä ei yleensä tehdä yhtäjaksoisesti, vaan ne sijoittuvat eri työvuoron kohtiin riippuen siitä, minkälaista apua henkilö milläkin hetkellä tarvitsee. Työtehtävien välillä on yleensä myös sellaista aikaa, jolloin henkilökohtaisen avustajan on oltava vammaisen henkilön käytettävissä, mutta hän ei välttämättä sillä hetkellä varsinaisesti tee avustamiseen liittyviä tehtäviä.

Palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelma on keskeisessä asemassa riittävää tuntimäärää arvioitaessa. Palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä on syytä arvioida henkilökohtaisen avun tarve kaikilla elämänalueilla. Tässä voidaan käyttää apuna erilaisia avuntarpeen kartoitusmenetelmiä.

Palveluasumisen tai asumispalveluiden piirissä olevalla henkilöllä on oikeus saada asumispalveluiden lisäksi henkilökohtaista apua yksilöllisen tarpeensa mukaan työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen.

Järjestämistavasta riippumatta henkilökohtaisen avun käyttäjä itse päättää, miten, missä ja milloin hän saa henkilökohtaista apua sekä, kuka häntä avustaa.

Päivittäiset toimet

Henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Laissa ei määritellä minimi- tai enimmäistuntimäärää, vaan arviointi tulee tehdä yksilöllisen tarpeen perusteella.

Päivittäisiä toimia ovat toiminnot, joita ihmiset elämässään tekevät joka päivä tai harvemmin, mutta kuitenkin toistuvasti tietyin aikavälein. Esimerkkeinä päivittäisistä toimista ovat kotona ja kodin ulkopuolella tapahtuvat jokapäiväiset ja yleisesti elämässä tapahtuvat asiat ja toimet, kuten

  • liikkuminen
  • pukeutuminen
  • henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen
  • vaate- ja ruokahuolto
  • kodinhoito
  • kaupassakäynti
  • lääkärikäynnit
  • muu asiointi
  • lasten vieminen päiväkotiin ja lasten päivittäisiin toimiin osallistuminen ym.

Työ ja opiskelu

Henkilökohtaista apua on järjestettävä työtä ja opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Laissa ei ole määritelty enimmäistuntimäärää, vaan arviointi tehdään yksilöllisen tarpeen perusteella. 

Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Opiskeluna pidetään vastaavasti jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, joka vahvistaa vaikeavammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Tällaiseksi opiskeluksi on katsottava myös vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus.

Esimerkiksi lukiossa ja korkeakouluissa opiskelevien vaikeavammaisten henkilökohtainen apu järjestetään vammaispalvelulain nojalla. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelun edellyttämien avustajapalveluiden järjestämisvastuu on ensisijaisesti koulutuksen järjestäjällä. Velvollisuus järjestää opiskelijalle henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja on kuitenkin vain vaativan erityisen tuen tehtävän saaneella koulutuksen järjestäjällä eli ns. erityisoppilaitoksella. 

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää myös ulkomaille suuntautuvien tavanomaiseen elämään kuuluvien loma- ja työmatkojen ajaksi.

Henkilökohtainen apu ja vammaishuippu-urheilu

Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi kannanoton vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuuden edistämisestä 17.4.2019. Kannanoton mukaan ainakin apurahaa saavien huippu-urheilijoiden kohdalla urheilu pitää rinnastaa työntekoon, kun arvioidaan henkilökohtaisen avun tarvetta. 
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuutta on edistettävä

Henkilökohtaista apua myönnettäessä pitää joka tapauksessa aina käyttää yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaa harkintaa.  

Vammainen henkilö voi tarvita henkilökohtaista apua vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla urheilukilpailuihin osallistuessaan. Henkilökohtaista apua voi saada sekä kotimaassa että ulkomailla järjestettäviin kilpailuihin.

Urheilu pitää rinnastaa työntekoon ainakin, jos kyseessä on huippu-urheilija, joka saa apurahaa (tai jolle urheilu turvaa muuten toimeentulon).

Jos kyseessä ei ole apurahaa saava huippu-urheilija, henkilökohtaista apua myönnetään kuten yleensäkin vapaa-ajan toimintoihin. Urheiluharrastus pitää ottaa huomioon, kun harkitaan henkilökohtaisen avun määrää.

Perusopetus

Perusopetuksen osalta henkilökohtaisen avun ensisijainen järjestämisvastuu on kunnan opetustoimella. Hyvinvointialueen vammaispalvelulla on toissijainen velvollisuus järjestää henkilökohtaista apua, jos esimerkiksi koulutoimen järjestämä apu ei ole riittävää tai sopivaa.

Perusopetuslain 31 §:n mukaan vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Päätöksen asiassa tekee opetuksen järjestäjä. Avustaminen voidaan järjestää joko henkilökohtaisen tai useamman oppilaan yhteisen avustajan turvin.

Koululaiselle annettava vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi myös kattaa esimerkiksi kotitehtävissä avustamisen kouluajan jälkeen.

Harrastukset, yhteiskuntaan osallistuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen

Harrastuksia, yhteiskuntaan osallistumista ja sosiaaliseen kanssakäymistä varten (kuten ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämiseen) henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avuntarvetta.

Kyseessä on vähimmäismäärä, joten tarvittaessa perustellusta syystä tuntimäärä voi aina olla suurempikin. Erityistilanteissa on mahdollista myöntää näihin toimintoihin myös vähemmän kuin 30 tuntia kuukaudessa. Silloin hyvinvointialueen on kuitenkin pystyttävä perustelemaan, millä tavoin vähimmäismäärää vähäisempi tuntimäärä kattaa välttämättömän avun tarpeen.

Henkilökohtainen apu suhteessa muihin palveluihin ja tukitoimiin

Vammaispalvelulaki on ensisijainen suhteessa kehitysvammalakiin, mutta toissijainen suhteessa sosiaalihuoltolakiin. Sovellettava laki tulee valita sen mukaan, minkä lain perusteella järjestettävä apu ja tuki toteuttaa parhaiten asiakkaan perusoikeuksia ja kyseessä olevan lain tarkoitusta sekä asiakkaan etua.  

Henkilökohtainen apu on mahdollista yhdistää tarvittaessa myös muihin vammaispalvelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Palvelutarvetta arvioitaessa ja viimeistään palveluista päätettäessä on yksilöllisesti arvioitava, millä keinoin asiakkaan palvelutarve parhaiten tyydytetään. Eri palvelujen yhdistelmän tulee muodostaa asiakkaan olosuhteisiin ja tarpeisiin nähden tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden.

Jos asiakkaalle esimerkiksi järjestetään palveluasuminen kotiin, se voidaan toteuttaa erilaisten palvelu- ja tukitoimiyhdistelmien avulla. Vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen voidaan järjestää vaikkapa osaksi henkilökohtaisen avun ja kotihoidon turvin. Lisäksi henkilökohtaista apua pitää myöntää kodin ulkopuolelle.

On myös mahdollista järjestää apu sekä kotiin että kodin ulkopuolelle pelkästään henkilökohtaisena apuna. Henkilöiden palvelukokonaisuutta ja palveluiden järjestämistapaa arvioitaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, yksilölliset tarpeet sekä asiakkaan etu.

Muut palvelumuodot henkilökohtaisen avun sijaan

Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan hyvinvointialueella ei ole erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Tämä koskee tilanteita, joissa vaikeavammainen henkilö tarvitsee vaativaa ja monialaista erityisosaamista sekä ympärivuorokautista sairaanhoidollista hoitoa edellyttäviä palveluja. Säännös koskee myös tilanteita, joissa henkilö on jo palvelu- tai hoidontarpeensa kannalta perustellusti laitoshoidossa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössään ilmaiseman kannan mukaan kuitenkin myös laitoshoidossa oleville vaikeavammaisille henkilöille tulee mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpito ja yhteiskunnallinen osallisuus. Vaikka henkilökohtainen apu ei olisi tarkoituksenmukainen palvelumuoto, palvelut on kuitenkin järjestettävä jollakin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Lähteet

Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) (Finlex)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi: HE 39/2017 (Finlex)

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö. Hallituksen esitys laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta.
StVM 32/2008 vp (Eduskunta)

Ahola, Sanna & Konttinen, Juha-Pekka (2009) Uudistuva vammaispalvelulaki - oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu. Assistentti.infon julkaisuja: INFO-sarja nro 6.

Räty, Tapio: Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry. 2010.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta.
Hallituksen esitys 166/2008 (Finlex)

STM: Vammaispalvelulain muutokset 1.9.2009 lukien (pdf 54,2 kt)

Päivitetty: