Vammaisuus

Tämän sivun sisältö

Vammaisuus käsitteenä on aina sidoksissa yhteisöön ja siihen ympäristöön, jossa sitä käytetään. Vammaisuus on yhteiskunnan ja yhteisöjen normien, historiallisten tilanteiden ja asenteiden määrittämää.  

Yhteisöt määrittelevät itseään, jäseniään ja toisia yhteisöjä. Kysymys siitä, kuka on vammainen henkilö, on viime kädessä aina yksilön itsensä määriteltävissä oleva asia. Mutta vammaisuutta määritellään ja arvioidaan myös erilaisten tukien ja palveluiden myöntämisen yhteydessä. Tällöin on tärkeää, että määrittely ei johda kielteiseen ja syrjivään leimautumiseen. 

Viimeisin virallinen kansainvälinen määritelmä vammaisuudesta on tehty YK:n vammaissopimuksessa:

  • "Persons with disabilities include those who have long-term physical, mental, intellectual or sensory impairments which in interaction with various barriers may hinder their full and effective participation in society on an equal basis with others."
  • "Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa."

Vammaissopimuksen englanninkielisessä alkuperäisversiossa käytetään termiä ”persons with disabilities”. Suomeksi se kääntyy yleensä ”vammaiset henkilöt”, mutta ”disability” tarkoittaa vammaisuuden lisäksi toimintarajoitteisuutta. Suomalainen käännös ei tavoita sitä englanninkielisen käsitteen viestiä, että kyseessä on henkilö, jonka eräänä piirteenä on toimintarajoite.  Näin ollen toimintarajoitteen käsite lähestyy vammaisuuden käsitettä, ja ne voidaan nähdä eri tilanteissa samaa tarkoittavina tai osittain toisistaan poikkeavina.

Lääketieteellisestä näkökulmasta kohti ihmisoikeuksia 

Käsitys vammaisuudesta muuttuu ympäröivän yhteiskunnan mukana. Lääketieteellisestä, henkilön diagnoosia, vammaa ja sen kuntouttamista korostavasta ajattelutavasta on vähitellen siirrytty sosiaaliseen malliin vammaisuuden kuvaamisessa. Sosiaalisessa mallissa vammaisuus ymmärretään henkilön suhteena ympäröivään yhteiskuntaan.

Oikeusperustaisen ajattelutavan mukaan vammaisilla henkilöillä on samat oikeudet kuin muillakin ja heidän tulisi voida osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamiseksi ympäröivän yhteiskunnan tulisi poistaa vammaisten ihmisten elämisen ja osallistumisen esteitä. Vammaisuudessa on kyse ihmisoikeuksista. 

Vammaisuus yksilön ja yhteiskunnan välisenä suhteena

YK:n vammaissopimuksessa yhdistyy oikeusperustainen ajattelutapa sekä näkemys vammaisuudesta yksilön ja yhteiskunnan välisenä suhteena. Sopimuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan, että vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysmääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Tällöin vammaisuus ei ole toimintarajoitteisen henkilön oma ominaisuus, vaan koostuu niistä esteistä ja rajoitteista, jotka syntyvät suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Niitä voivat olla esimerkiksi syrjivät asenteet, toimintarajoitteisille soveltumaton joukkoliikenne, esteellinen ympäristö ja viestinnän esteellisyys. Ongelmien ilmenemisen syyksi nähdään yhteiskunnan kyvyttömyys muotoutua kaikille saavutettavaksi ja tuottaa sopivia palveluja vammaisille henkilöille.

Sosiaalinen ja oikeusperustainen malli korostavat henkilön omaa toimijuutta ja osallisuutta. Tämä näkökulma vammaisuuteen ja erilaisuuteen korostaa ihmisten omia kokemuksia ja näkemyksiä. 

Vammaispalvelut ovat oikeudenmukaisuuden toteutumisen tukena

Vammaisten ihmisten palveluissa on kyse perusoikeuksista ja samalla oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, joka on riippuvainen sekä normeista että käytännöistä. Toimivan ja tarkoituksenmukaisen lainsäädännön lisäksi tarvitaan kaikille sopiva ympäristö ja saavutettavat yleiset palvelut. Jotta yhdenvertaisuus yhteiskunnassa toteutuu, tarvitaan myös erityispalveluja.

Kyky vastata asiakkaiden tarpeisiin ilman kielteistä erilaisuuden ja erityisyyden leimaa ja kokemusta on tärkeää palveluiden sujuvuudessa ja laadussa – oli kyseessä sitten joukkoliikenne, kauppapalvelut tai terveydenhoito tai muu esimerkiksi vammaispalvelut. 

Rajoitteiden lisäksi on keskeistä puhua voimavaroista ja mahdollisuuksista. Vammaisuuden ja erilaisten toimintarajoitteiden näkeminen pelkästään ongelmina luo kielteistä kuvaa vammaisista ihmisistä ja heidän mahdollisuuksistaan elämässä. Monia ongelmia pystytään kompensoimaan toimivalla ympäristöllä ja sopivilla palveluilla.  Ratkaisujen etsiminen yhdessä asiakaan kanssa on sosiaalityötä parhaimmillaan. 

Positiivinen erityiskohtelu mahdollistaa yhdenvertaisuuden

Tutkimusten mukaan ihmiset pitävät oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja rauhaa erittäin tärkeinä ja tavoiteltavina asioina. Asenteiden tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että näiden arvojen ei välttämättä katsota koskevan aivan kaikkia. Niiden saatetaan ajatella koskevan vain läheisiä, tuttuja ja samanlaisia ihmisiä kuin itse. 

Julkisen vallan onkin kannettava viime kädessä vastuu oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Apuna julkisella vallalla on lainsäädäntö ja siihen liittyvä ohjaus, resurssien jako ja valvonta. Positiivisen erityiskohtelun käsite pitää sisällään ajatuksen siitä, että palveluilla, tukitoimenpiteillä tai muilla keinoin voidaan mahdollistaa vammaisten ihmisten tosiasiallinen yhdenvertaisuus muihin kansalaisiin nähden.

Vammaisuus poliittisena liikkeenä 

Vammaiset ihmiset ovat viime vuosikymmeninä poliittisessa mielessä identifioituneet vähemmistöryhmäksi, jolla on kokemusta syrjinnästä ja leimaamisesta, kuten muillakin vähemmistöryhmillä. Tämä on merkinnyt yksilöiden yhdistymistä yhteiseksi kokemiensa asioiden taakse. Erityisesti radikaalissa vammaisliikkeessä on pitkälti kyse vammaisuuteen liittyvästä identiteetistä, joka luo pohjaa voimaatumiselle ja vahvistaa asianajohalua. Radikaali vammaisliike ja sen ajama politiikka ovat tuoneet vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet näkyviksi. 

Lähteet

Nurmi-Koikkalainen Päivi (2017) Mitä vammaisuudella tarkoitetaan? Teoksessa:Tietoa ja tietotarpeita vammaisuudesta: Analyysia THL:n tietotuotannosta. Työpaperi 38/2017. Helsinki: THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Päivitetty: