Osallisuuden yhteisluominen kunnissa ja hyvinvointialueilla

Yhteisten haasteiden ratkominen vaatii kaikkien osallisten panosta

Suomen kunnissa ja hyvinvointialueilla kohdataan ilmiöitä, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Huumeiden ongelmallinen käyttö, katujengit, lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle tai ikääntyvän väestön palvelujen järjestäminen ovat esimerkkejä monitoimijaisessa ympäristössä kehkeytyvistä kompleksista ongelmista, jotka pakenevat tai väistävät ratkaisuja. Ongelmien takana ovat samanaikaiset erilaisiin suuntiin vievät sosiaaliset, taloudelliset ja institutionaaliset voimat. Siksi niiden ennakoiminen ja arvioiminen, hallinnasta puhumattakaan, on vaikeaa. Tällaiset ilmiöt on viisasta kohdata, tunnistaa ja pyrkiä ratkomaan yhdessä. Puhutaan yhteisluomisesta, jossa ovat mukana kaikki tavalla tai toisella osalliset, myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ja stigmatisoidut ihmiset.

Tässä katsauksessa 

• kuvaamme yhteisluomisen idean,
• annamme vinkkejä yhteisluomisen mahdollistavista alustoista ja
• esittelemme erilaisia yhteisluomiseksi määriteltävissä olevia esimerkkejä.

Yhteisluomista kutsutaan toisinaan yhteiskehittämiseksi. Tarkoitamme yhteisluomisella kuitenkin yhteiskehittämistä laajempaa prosessia, joka alkaa ilmiön kohtaamisesta ja määrittelemisestä monenlaisten osallisten näkökulmista käsin. Yhteiskehittämisessä sen sijaan ratkotaan usein valmiiksi kehystettyjä ongelmia tietyssä rajatussa palvelukokonaisuudessa.

Osallisuuden avulla halutaan varmistaa se, että kaikki ilmiöön liittyvät osalliset pääsevät mukaan yhteisluomiseen tavalla, jossa heille on jaossa puhe-, toiminta- ja päätösvaltaa. Keskinäisriippuvuuksien maailmassa yksilön osallisuus on koko yhteiskunnan kannalta tavoittelemisen arvoinen asia.

Tutkittua tietoa yhteisluomisesta

Yhteisluominen (engl. co-creation) tarkoittaa julkisten (esimerkiksi viranomaiset, poliittiset päättäjät) ja yksityisten (esimerkiksi asiakkaat, asukkaat, palvelujen tuottajat) toimijoiden yhteistyöprosesseja liittyen kompleksisten yhteiskunnallisten ongelmien tunnistamiseen, ratkaisujen luomiseen ja toimeenpanoon sekä tulosten arviointiin (esim. Martin ym. 2024; Torfing ym. 2019). Tavoitteena on löytää ratkaisuja esimerkiksi kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspintojen ilmiöihin, jotka määritellään ongelmiksi. Ratkaisut tähtäävät julkiseen arvoon eli yhteiskunnassa tärkeinä ja tavoiteltavina pidettyjen asioiden, kuten terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen sekä eriarvoisuuden vähentymiseen (Moore 1995; Torfing & Ansell 2021). 

Julkiset instituutiot toimivat yhteisluomisen alustoina, jotka mahdollistavat myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien osallistumisen (Von Heimburg ym. 2023). Osallistumisen esteitä voidaan madaltaa tarjoamalla asianmukaista tukea ja eriyttämällä ryhmiä sallivan keskusteluilmapiirin luomiseksi (Van Dijck & Steen 2024). Jatkuva yhteisluominen vahvistaa toimijoiden välistä luottamusta ja parantaa edellytyksiä tunnistaa ja ratkoa uusia, prosessin myötä esiin nousevia ongelmia (Bentzen 2022). Tulosten arvioiminen edellyttää tarkoituksenmukaisia mittareita. Esimerkiksi heikon osallisuuden vahvistumista kuvaavat indikaattorit auttavat suuntaamaan toimintaa ja ohjaavat tarvittaessa uusien ratkaisujen äärelle. On tärkeää tunnistaa, että tulokset liittyvät toisiinsa ja kehittyvät ajan myötä. Erittäin heikossa asemassa olevien osallisuutta vahvistavien toimien vaikutukset näkyvät usein viiveellä ja ilmenevät muualla kuin varsinaisessa toteutuspaikassa (Liljeroos-Cork & Luhtala 2025).

Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä yhteisluomista voidaan tarkastella osana systeemistä mallia (Schneider ym. 2026a; 2026b), jossa yhteisluomisen prosessi kytkeytyy palvelujen yhteistuotantoon (co-production) sekä yhteistuhoamiseen (co-destruction). 

Yhteistuotannolla tarkoitetaan palvelujen tuottamista ammattilaisten ja palvelun käyttäjien tai vertaisten kesken. Vaikka yhteistuotannon on perinteisesti ajateltu tuottavan ensisijaisesti yksityistä, palvelun käyttäjän kokemaa arvoa (Torfing & Ansell 2021), sen on todettu voivan edistää hyvinvointia myös laajemmin yhteiskunnassa eli rakentavan julkista arvoa (Schneider ym. 2026a).

Yhteistuhoamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa yhteistyö tai sen puute johtaa yksilön ja yhteiskunnan kannalta haitallisiin seurauksiin (Williams ym. 2016; Raisio ym. 2021). Yhteistuhoa voivat aiheuttaa esimerkiksi yhteistyön pinnallisuus, läpinäkyvyyden puute, resurssien tai prosessien yhteensovittamisen ongelmat, toimijoiden vastuiden hämärtyminen sekä inhimilliset tai tekniset virheet. 

Systeeminen yhteisluomisen malli painottaa yhteisluomisen, yhteistuotannon ja yhteistuhoamisen keskinäistä riippuvuutta ja vuorovaikutusta. Mallin avaintekijöitä ovat yhteisluomisen prosessien ratkaisujen pilotoiminen ja toimeenpano (1), riskien ja ongelmien tunnistaminen (2 ja 3) ja mukautumien arvokkaina pidettyjen asioiden jatkuvaan vahvistamiseen (4).

Yhteisluomisen lainsäädännöllinen ja valtionohjauksellinen tausta 

Lainsäädäntö ohjaa yhteistyöhön erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta vahvistavien ratkaisujen luomiseksi. Hyvinvointialueet vastaavat alueellaan sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja-alaisen tarpeen tunnistamisesta ja tarpeisiin vastaavien palvelujen järjestämisestä yhteensovitettuina palvelukokonaisuuksina (Sote-järjestämislaki 612/2021). Palvelut on yhteensovitettava myös kuntien ja työllisyysalueiden, valtion ja muiden palvelujen kanssa. Alueen asukkailla ja palvelunkäyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa palvelujen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin (Laki hyvinvointialueesta 5:29; Kuntalaki 5:22 §). Heikkoon osallisuuteen liittyy kasautuvia terveydellisiä ja sosiaalisia riskejä, jotka aiheuttavat erityisen tuen tarvetta. Sillä tarkoitetaan yhtäaikaisia ja vaativia tarpeita, jotka edellyttävät erityisiä palveluita ja erityisen huolellista palveluketjujen koordinointia (SHL 1301/2014 3 §).

Heikoimmassa asemassa olevien osallisuus yhteisluomisessa 

Keskinäisriippuvuuksien maailmassa yksilön osallisuus on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta tavoittelemisen arvoinen asia. Osallisuuden edistäminen yhdistää toisiinsa yksilöt lähiyhteisöineen, ammattilaiset, viranomaiset ja poliittiset päättäjät yli hallinnon ja kansallisten rajojen. 

Osallisuus on suhteita erilaisiin vallan lähteisiin, kuten tuloihin, tietoon, sosiaalisiin yhteenliittymiin, sosiaaliseen norminmukaisuuteen, asemiin erilaisissa hierarkioissa ja julkiseen valtaan (McCartney ym. 2021). Suhteet vallan lähteisiin muotoutuvat erilaisissa kuulumisen kokonaisuuksissa, esimerkiksi perheissä, ystäväpiireissä, asuin- ja harrastusyhteisöissä, työpaikoilla, yhteiskunnassa ja maapallolla (Misiaszek 2021). Hallittavuus on osallisuuden kannalta olennaista. Hallittavuuden kokemus rakentuu yksilön arvioimista mahdollisuuksistaan hyödyntää vallan lähteitä omassa elämässään, itselleen merkityksellisissä yhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Suomalaiset kokevat keskimäärin vahvaa osallisuutta. Se on yhteydessä yksilöiden resilienssiin ja mielenterveyteen (Barzoki 2024; Kagan & Ne'eman-Haviv 2025; Repo ym. 2021; Zhou ym. 2025). Osallisuus on tärkeä hyvinvoinnin tekijä ja toipumisen tuki myös rajoittavissa hoito-olosuhteissa (Sutinen ym. 2026). Noin kymmenen prosenttia väestöstä kuuluu erittäin heikon osallisuuden riskiryhmään (Leemann, Nousiainen ym. 2022). Viimeisten vuosien aikana työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneiden eli työttömien ja työkyvyttömien erittäin heikon osallisuuden kokemukset ovat lisääntyneet. Jopa joka kolmas työelämän ulkopuolella oleva ihminen kokee osallisuutensa erittäin heikoksi. (Isola, Karvonen ym. 2025.) Osallisuuden kokemus lisää yhtäältä yksilöllistä ja toisaalta julkista arvoa (Kirjavainen 2024). Siksi osallisuuden edistämisen on kohdennuttava myös yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Yhteisluomisen käynnistäminen ja jatkuvuuden turvaaminen 

Kunnat, hyvinvointialueet ja valtio voivat tukea yhteisluomisen käynnistämistä ja jatkuvuutta käyttämällä yhteisluomisen mahdollistavia alustoja. Tällaisia alustoja ovat esimerkiksi:

• Yhteistyöhön perustuvat hallintamallit julkisten palvelujen järjestämisessä (esim. yhteistoiminnallinen hallinta, uusi julkinen hallinta) 
• Osallistavat julkiset hankinnat, joiden tavoitteena on vastata laaja-alaisiin tarpeisiin (esim. innovatiiviset tulosperusteiset hankinnat, konsortiot, kumppanuussopimukset) (Schneider ym. 2026b)
• Valtionavustukset strategisen resurssiohjauksen välineenä (esim.  Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelma, jonka Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi -toimintalinjaan sisältyy erityistavoite kaikkein heikoimmassa asemassa olevien osallisuuden vahvistamiseksi (Yhdenvertaiseen osallisuuteen, ESR+ 4.3))

Esimerkkejä osallisuuden yhteisluomisesta 

Asiakkaasta kumppaniksi oli STEAn rahoittama hanke, jossa kustannusvaikuttavuutta tarkasteltiin yhteisluomisen ryhmässä. Kokemuskumppanit, hanketoimijat, tutkijat ja asiakasvanhemmat rakensivat yhdessä ymmärrystä kokemuskumppanuuden vaikutuksista. Arviointi ei perustunut vain ulkopuoliseen tarkasteluun, vaan tietoa tuotettiin moniäänisesti kokemusten, keskustelujen ja yhteisen reflektion kautta. 
Lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuskumppanuus (THL 2024)

Helsingin kaupungin asumis-, kriisi- ja päihdepalveluissa haluttiin lisätä ymmärrystä pitkäaikaisasunnottomuuden ehkäisemisestä. Pitkäaikaisasunnottomuuden poisto -ohjelmaa (PiPO) rahoittaa Ympäristöministeriö. Kaupunki haluasi lisätä ymmärrystä palveluihin kiinnittymisen esteistä ja mahdollistajista kumppanuusraatien avulla. Kumppanuusraatien valmistelu eteni yhteisluomisena, jossa kaupunki, järjestötoimijat ja kokemusasiantuntijat rakensivat yhdessä toimintaa ja sen toteutusta. Prosessi perustui eri toimijoiden osaamisen ja kokemustiedon yhdistämiseen jo suunnitteluvaiheessa.

Tampereen kaupunki halusi lisätä huumeita ongelmallisesti käyttävien hyvinvointia, vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia yhteiskunnallisia haittoja ja tehostaa julkisten varojen käyttöä. Innovatiivinen, tulosperusteinen palvelujen järjestäminen ja huumehoidon hankinta loivat edellytykset yhteisluomiselle kaupungin, asiakkaiden, yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kesken. Yhteistä tavoitetta kuvattiin osuvasti kukaan ei putoa -malliksi. Yhteisluomisen prosessissa eri toimijat koottiin yhteen tunnistamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteita ja etsimään niihin ratkaisuja. Tavoitteille asetetut mittarit tukivat muutoksen arviointia ja ohjasivat tarvittaessa kehittämään uusia toimintamalleja. (Schneider, Tiirinki & Isola 2026b)

Katsauksen on koonnut Yhdenvertaisen osallisuuden koordinaatio. Katsaus on koordinaation Katsauksia osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen -verkkojulkaisusarjan julkaisu.

Viittausohje: Osallisuuden yhteisluominen kunnissa ja hyvinvointialueilla. Katsauksia osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen 4/2026. Yhdenvertaisen osallisuuden koordinaatio, THL.

Lue lisää osallisuuden edistämisestä

Osallisuutta edistävä hallintomalli (Innokyla.fi)

Osallisuuden edistäjän opas (THL 2023)

Mitä osallisuus on? (THL 2017)

Lähteet

Bentzen, T. Ø. (2022) Continuous co-creation: how ongoing involvement impacts outcomes of co-creation. Public Management Review, 24 (1), 34–54

Van Dijck, C. & Steen, T. (2024) Engaging experts by experience as co-producers: challenges and strategies. Public Management Review, 6(8), 2242–2259

Von Heimburg D., Langås, S. V. & Røiseland, A. (2023) From co-creation to public value through collaborative platforms—the case of Norwegian kindergartens. Public Money & Management, 43 (1), 26–35

Isola, Anna-Maria, Taina Schneider, Erika Mäntylä, Sanna Saarto, Ulla Mikkola & Marja Hekkala (tulossa 2026) Lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuskumppanuuden vaikutusketjujen arviointi yhteisluomisen ryhmässä. Teoksessa: Kuusisto, Katja & Hekkala, Marja (toim.), Sosiaalityön vaikuttavuus. Vastapaino

Liljeroos-Cork, J. & Luhtala, M. (2025) Value co-destruction through misintegration of resources within a public service ecosystem. Public Management Review, 27 (3), 722–745 

Martin, G. P., Desai, A., Zoccatelli, G., Brearley, S. & Robert, G. (2024) Constraining cocreation? An ethnographic study of Healthwatch organizations in England. Public Management Review, 26 (10), 2992–3012

Moore, M. H. (1995) Creating public value: strategic management in government. Harvard University Press

Raisio, H., Puustinen, A. & Valtonen, V. (2021) Co-Creating Safety and Security? Analyzing the Multifaceted Field of Co-Creation in Finland. International Journal of Mass Emergencies and Disasters, 39 (2), 263–291

Schneider, T., Raisio H., Tirronen A. & Jalonen H. (2026a) Co-creation in commissioning complex public services: Toward an adaptive system for continuous improvement. Public Management Review (julkaistaan myöhemmin)

Schneider, Taina, Hanna Tiirinki & Anna-Maria Isola (2026b) Yhteisluominen huumeita ongelmallisesti käyttävien palvelujen järjestämisessä. Teoksessa: Kuussaari, Kristiina, Heiskanen, Maria & Grundström, Jenna (toim.), Päihde- ja riippuvuuspalvelujen sekä ehkäisevän päihdetyön tila ja järjestäminen Suomessa. THL (julkaistaan 5/2026)

Schneider, Taina (2019). Uusi julkinen hallinta, yhteistyö ja osallisuus sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa: Tapaustutkimus innovatiivisesta huumehoidon hankinnasta. THL. Raportti 14/2019

Torfing, J., Sørensen E. & Røiseland, A. (2019) Transforming the Public Sector into an Arena for Co-Creation: Barriers, Drivers, Benefits, and Ways Forward. Administration & Society, 51 (5), 795–825

Torfing, J. & Ansell, C. (2021) Co-creation: the new kid on the block in public governance. Policy and Politics, 49 (2), 211–230

Williams, B. N., Kang, S-C & Johnson, J. (2016) (Co)-Contamination as the Dark Side of Co-Production: Public value failures in coproduction processes. Public Management Review, 18 (5), 692–717

Yhteystiedot

Taina Schneider
tutkija, THL
puh. 029 524 7842
[email protected]