Festari-Pakka

Festari-Pakka on vastuulliseen juhlimiseen kannustava toimintamalli, jota voi hyödyntää kaikenlaisissa isoissa yleisötapahtumissa. Mallin avulla ehkäistään häiriökäyttäytymistä ja alaikäisten alkoholinkäyttöä tapahtumissa. Samalla lisätään tapahtuman ja kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Festivaalien lisäksi Festari-Pakan idea sopii esimerkiksi urheilutapahtumiin, kaupunkitapahtumiin, opiskelijajuhliin ja koulun päättäjäisviikonloppuun. Festari-Pakkaa voi toteuttaa tapahtumissa eri tavoilla niiden kohderyhmän mukaan. 

Vastuullisen tapahtuman järjestäminen on yhteistyötä 

Tapahtumanjärjestäjä, kaupat, ravintolat, viranomaiset, nuoret ja vanhemmat tekevät yhteistyötä, jotta vastuullinen juhliminen onnistuu. Tapahtumanjärjestäjä ja alkoholin myyjät sopivat yhdessä keinoista, joilla alaikäisten päihteidenkäyttöä ja häiriöitä ehkäistään. 

Viranomaiset tehostavat valvontaa tapahtuman aikana. Yritykset huolehtivat, että henkilökunta on koulutettu vastuulliseen tarjoiluun ja myyntiin. 

Alaikäisille suunnatussa toiminnassa nuoret otetaan mukaan suunnitteluun alusta alkaen. Vastuullisuudesta tiedotetaan heidän näkökulmastaan. Vanhemmilla on keskeinen tehtävä juhlinnan valvomisessa, jos tapahtumaan osallistuu alaikäisiä nuoria. 

Vinkkejä Festari-Pakan toteuttamiseen:

  • Järjestä ennen tapahtumaa palaveri tapahtumanjärjestäjän ja alkoholin myyjien kanssa, jossa päätetään yhteisestä linjasta 
  • Viesti ennen tapahtumaa mediassa tapahtuman vastuullisuuskampanjasta
  • Tuota tapahtumaa varten materiaaleja, kuten passeja ja esitteitä, joissa kannustetaan vastuulliseen juhlimiseen 
  • Ota nuoret mukaan suunnitteluun ja toteutukseen. Nuorten äänen on hyvä kuulua tiedottamisessa myös sosiaalisessa mediassa.
  • Jalkaudu tapahtumaan jakamaan materiaaleja ja juttelemaan nuorille
  • Kannusta vanhempia keskustelemaan päihteidenkäytöstä kotona ja huolehtimaan nuorten kotiintuloajoista
  • Vanhemmat voivat käydä tapahtuman aikana alueella vapaaehtoisina ”valvojina”
  • Pidä tapahtuman jälkeen järjestäjille palaveri palautetta ja kehittämisehdotuksia varten