Ostokokeet
Ostokokeilla selvitetään ikärajavalvonnan tasoa
Ostokokeilla saadaan tietoa ikärajavalvonnasta alueen myynti- ja anniskelupaikoissa. Kokeessa testataan, miten helppoa nuorelta näyttävän henkilön on ostaa alkoholia, tupakkatuotteita tai rahapelejä joutumatta todistamaan ikäänsä.
Koeostajina toimivat täysi-ikäiset, mutta nuoren näköiset henkilöt. Nuoret käyttäytyvät kuten muutenkin kaupassa tai ravintolassa asioidessaan, mutta jos heiltä kysytään henkilöllisyystodistusta, he kertovat sen jääneen kotiin.
Kaupoissa, Alkoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla nuoret ostavat sovitun määrän alkoholijuomia tai tupakka-askin tai pelaavat tietyllä summalla rahapelejä. Anniskelupaikkojen ostokokeissa nuoret pyrkivät ensin sisään anniskelupaikkaan. Jos sisäänpääsy onnistuu, he yrittävät ostaa alkoholijuomat baaritiskiltä. Anniskelupaikkojen koeostot toteutetaan viikonloppuisin ilta- ja yöaikaan.
Koeostot tukevat elinkeinon vastuullisuutta
Ostokokeissa tärkeää on luottamuksellisuus. Ostopaikat saavat omat tulokset käyttöönsä ja voivat hyödyntää niitä kehityskohteiden tunnistamisessa. Viranomaisille ja medialle tuloksista tiedotetaan kuitenkin yleisellä tasolla niin, että yksittäisiä yrityksiä ja henkilöitä ei voi tunnistaa.
Ostokokeiden toteutus pähkinänkuoressa
- Ole yhteydessä oppilaitoksiin koeostajien hankkimiseksi. Koeostajat voivat olla esimerkiksi ravintola-alan tai sosiaali- ja terveysalan tutkintoa suorittavia opiskelijoita. Ostajina toimii yleensä 3-6 nuorta.
- Tiedota tarjontatyöryhmässä, että ostokokeet toteutetaan vuoden aikana. Tarkkaa ajankohtaa ei kerrota etukäteen.
- Pyydä vähittäismyyntipaikkojen tiedot alueesi alkoholitarkastajalta.
- Kun koeostajat ovat varmistuneet, laadi aikataulu ostokokeiden toteutukselle.
- Perehdytä koeostajat tehtäväänsä. Opasta, kuinka ostotilanteessa toimitaan ja kuinka seurantalomake täytetään.
- Laadi opiskelijoiden kanssa kirjalliset sopimukset (ks. materiaalit sivun lopussa). Koeostajilla on vaitiolovelvollisuus.
- Varmista, että opiskelijat on vakuutettu koeostojen aikana.
- Budjetoi varoja siihen, että noin puolet ostoyrityksistä onnistuu. Muista huomioida myös liikkuminen paikasta toiseen sekä sisäänpääsy- ja narikkamaksut.
- Suorita koeostot. Koordinaattori kulkee koeostajien mukana. Koeostajat toimivat ostotilanteissa aina pareittain.
- Kunkin koeostotilanteen jälkeen koeostajat täyttävät seurantalomakkeet, joiden pohjalta koordinaattori koostaa ostokokeiden tulokset.
- Anna opiskelijoille palautetta ja todistus osallistumisesta.
- Hävitä ostetut tuotteet valvotusti.
- Toimita koeostojen tulokset ostopaikoille kokeen jälkeen, mutta älä kerro kokeen ajankohtaa.
- Tiedota tuloksista yleisesti.
- Toteuta ostokokeet vuosittain samanlaisella asetelmalla, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia.
Materiaalia ostokokeiden toteutukseen
- Ohjeistus ostokokeiden toteutukseen vähittäismyynnissä (pdf 558 kt)
- Ohjeistus ostokokeiden toteutukseen anniskelupaikoissa (pdf 636 kt)
- Seurantalomake ostokokeisiin alkoholin, tupakan ja rahapelien vähittäismyynnissä (pdf 160 kt)
- Provköp av alkohol, tobak och spel om pengar (pdf 147 kt)
- Seurantalomake anniskelupaikkojen ostokokeisiin (pdf 212 kt)
- Opiskelijoiden sopimuspohja anniskelupaikkojen ostokokeiden toteuttamiseen (rtf 1077 kt)
- Opiskelijoiden sopimuspohja vähittäismyyntipaikkojen ostokokeiden toteuttamiseen (rtf 1062 kt)
Sari Ilvonen kertoo: yhteistyöstä hyötyvät oppilaitos, oppilaat ja Pakka-toimijat
Infovideo asiakasarvioinneista opiskelijoille (Vantaan ja Helsingin kaupungit, Diak, THL)