Haittavaikutusten kuvaaminen
Ympäristöterveyteen liittyvässä riskinarvioinnissa arvioidaan erilaisten ympäristössä esiintyvien terveydelle haitallisten tekijöiden aiheuttamaa terveysriskiä. Erilaisia ympäristöaltisteita voivat olla esimerkiksi liikenteen päästöt, melu, helle, veden mikrobit tai ympäristömyrkyt.
Lue lisää: Riskinarviointi
Terveyshaittojen kartoitus
Ympäristöaltisteet voivat aiheuttaa monenlaisia haitallisia vaikutuksia ihmisen elimistössä. Kullakin altisteella on usein jokin ensisijainen kohde-elin, johon terveyshaitta kohdistuu.
Altiste voi olla esimerkiksi:
- Neurotoksinen eli hermostolle myrkyllinen
- Maksatoksinen
- Herkistävä eli allergisoiva
- Ihoa ärsyttävä
- Silmiä tai hengitystä ärsyttävä
- Lisääntymishäiriöitä aiheuttava
- Hormonitoimintaa häiritsevä
- Sikiön epämuodostumia aiheuttava eli teratogeeninen
- Syöpää aiheuttava eli karsinogeeninen
Joidenkin altisteiden vaikutukset voivat olla lyhytaikaisia ja kohdistua koko elimistöön, kuten esimerkiksi noroviruksen aiheuttama kuumeripuli. Terveyshaitta voi olla myös epäsuorempi tai monimutkaisempi, kuten esimerkiksi melun vaikutus unen laatuun, keskittymiskykyyn tai koulumenestykseen.
Jotkut ympäristöaltisteet, kuten paha haju, saattavat olla häiritseviä ja heikentää ihmisen viihtyvyyttä. Häiritsevätkin altisteet saattavat pitkään jatkuessa vaikuttaa haitallisesti ihmisen terveyteen. Siksi myös merkittävän viihtyvyyshaitan vaikutukset terveydelle tulee arvioida.
Kriittinen vaikutus
Riskinarvioinnissa on tärkeää tunnistaa ns. kriittinen vaikutus eli haittavaikutus, joka tapahtuu pienimmällä mahdollisella altistumistasolla. Joskus kriittiseksi vaikutukseksi voidaan tunnistaa myös jokin suuremmalla pitoisuudella havaittava vaikutus, jos haitan laatu on paljon vakavampi. Jos altistuminen saadaan pidettyä niin vähäisenä, ettei kriittistä haittavaikutusta tapahdu, voidaan olettaa, ettei muitakaan isommilla altistumistasoilla esiintyviä haittoja tapahdu.
Kriittinen vaikutus tunnistetaan usein eläin- tai solukokeiden avulla. Jos altisteen terveyshaittoja on tutkittu riittävästi ihmisellä, se tunnistetaan ensisijaisesti näistä tutkimuksista.
Annos-vastesuhde
Ympäristöaltisteiden haitat perustuvat altistumisen ja haittavaikutuksen eli vasteen väliseen suhteeseen: mitä suurempi altistuminen on, sitä suurempi on haitallinen vaikutus.
Altistumisen ja haittavaikutuksen yhteyttä kuvaavan annos-vastesuhteen määrittäminen on keskeinen osa riskinarviointia. Ilman tietoa siitä, minkä suuruinen annos on haitallinen, on vaikeaa arvioida myöskään terveysriskin suuruutta tai todennäköisyyttä tarkasteltavassa väestössä.
Eri ympäristöaltisteet poikkeavat huomattavan paljon toisistaan siinä, kuinka vakavia tai voimakkaita haittavaikutuksia ne aiheuttavat ja kuinka pienillä annoksilla. Esimerkiksi jo hyvin vähäinen altistuminen dioksiineille tai asbestille voi aiheuttaa terveyshaittoja.
Kun kriittisen vaikutuksen annos-vastesuhde tunnetaan, voidaan tunnistaa myös annos, jolla haittavaikutuksia ei todennäköisesti esiinny. Tätä annosta käytetään terveyshaitoilta suojaavan raja-arvon laskemisen lähtöarvona ja se voi olla esimerkiksi:
- NOAEL eli suurin annos, jolla haitallinen vaikutus ei vielä tilastollisesti merkitsevästi ole koholla (no observed adverse effect level)
- BMDL10 eli annos, jolla haitallinen vaikutus laskennallisesti lisääntyy 10 %
Lue lisää: Altistumisen arviointi
