Omaishoidon tuki ja henkilökohtainen apu

Huomioi tämä Oikeuskäytäntö-sivuilla!

Uusi vammaispalvelulaki (675/2023) on voimassa 1.1.2025 alkaen. Luet nyt vanhan vammaispalvelulain mukaista oikeuskäytäntöä (380/1987). 

Sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Oikeuskäytäntö-osiossa käytetään vielä kunta sanaa, koska suurin osa oikeuskäytännöstä on julkaistu ennen sote-uudistusta.

Henkilökohtainen avustaja on vaikeavammaiselle henkilölle itsenäisen ja omista valinnoista lähtevän toiminnan mahdollistaja. Omaishoitoon sen sijaan sisältyy selkeä hoivan ja hoidon elementti. Henkilökohtainen apu ja omaishoidontuki ovat kaksi eri järjestelmää, jotka eivät sulje toisiaan pois.

Omaishoidontuen saaminen ei estä henkilökohtaisen avustajan määräämistä esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa henkilökohtaista avustajaa haetaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin tai muihin sellaisiin toimintoihin, joita myönnetty omaishoidon tuki ei kata tai ei ole tarkoitukseen riittävä. Omaishoitajan velvollisuutena ei ole avustaa hoidettavaa henkilöä tämän harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä

Omaishoidon tuella – siitä maksettavalla palkkiolla – ei voida kattaa henkilökohtaisesta avustajasta aiheutuvia palkkakustannuksia.

Omaishoidon ja henkilökohtaisen avun välistä suhdetta koskevaa oikeuskäytäntöä on selostettu sivulla:
Henkilökohtaisen avun suhde muihin palveluihin

Lisätietoa tuesta ja palveluista