Omaishoidon tuen kohdentaminen

KHO 2018:136 Vuosikirjaratkaisu - Omaishoidon tuki - Kunnan harkintavalta - Kunnassa vahvistetut tuen myöntämiskriteerit - Kunnan harkintavallan käytön arviointi tuomioistuimessa 

A:lle aiemmin myönnetty omaishoidon tuki oli lakkautettu, koska A:n tuentarpeen ei katsottu olevan riittävää kaupungin tiukennettuihin tuen myöntämiskriteereihin verrattuna. Hallinto-oikeus oli kumonnut päätöksen katsoen, että A täytti hänen toimintakyvystään esitetty selvitys huomioon ottaen tuen myöntämiskriteerien mukaiset edellytykset. Sosiaali- ja terveyslautakunta haki lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja katsoi, että kunta voi kunnassa omaishoidon tukeen käytettävissä olevien varojen kohdentamiseksi ja asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi tietyin reunaehdoin vahvistaa yleisiä kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle ja että omaishoidon tukea koskeva kielteinen päätös voi perustua siihen, että hakija ei täytä kunnassa omaishoidon tuen myöntämiselle vahvistettuja kriteerejä. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kunnan omaishoidon tuen myöntämiseen liittyvällä harkintavallalla on merkitystä myös asiakkaan hakiessa muutosta tuen myöntämiskriteereihin nojaavaan kielteiseen päätökseen. Tutkiessaan kunnassa tehdyn päätöksen laillisuutta tuomioistuin ei sovella kunnassa hallintokäytännön johdonmukaisuuden varmistamiseksi vahvistettuja myöntämiskriteereitä samalla tavalla kuin lainsäädäntöä. Tuomioistuimen tehtävänä on sen sijaan varmistaa kunnan myöntämiskriteerien sekä asiassa saadun tapauskohtaisen selvityksen perusteella, että ratkaisu perustuu myös tältä osin asianmukaiseen harkintavallan käyttöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että sosiaali- ja terveyslautakunta oli voinut myöntämiskriteerien ja A:n kotioloissa tarvitseman hoidon ja huolenpidon tarpeesta saadun selvityksen perusteella katsoa, että A:n päivittäinen avuntarve ei ollut niin runsasta, että kunnan olisi tullut myöntää omaishoidon tukea hänelle. Asiassa ei ollut ilmennyt perustetta arvioida, että kunnassa vahvistettuja omaishoidon tuen myöntämiskriteerejä olisi päätöksenteossa sovellettu hallinnon oikeusperiaatteiden vastaisesti tai muutoin virheellisesti. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin.

KHO 2018:136 (Finlex)

KHO 2018:135 Vuosikirjaratkaisu - Omaishoidon tuki -Kunnan harkintavalta - Voimavarojen kohdentaminen -Kunnassa vahvistetut tuen myöntämiskriteerit 

Kunnan perusturvalautakunta ei ollut myöntänyt A:lle omaishoidon tukea, koska A:n avun, valvonnan ja hoidon tarve ei ollut niin runsasta ja sitovaa kuin perusturvalautakunnan hyväksymissä omaishoidon tuen yleisissä myöntämiskriteereissä edellytettiin. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan lautakunnan päätöksessä ei ollut vedottu määrärahojen riittämättömyyteen, eikä päätös perustunut tähän. Koska A:n hoitoisuus täytti omaishoidon tuesta annetussa laissa säädetyt vähimmäisedellytykset tuen myöntämiselle, hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Perusturvalautakunta haki lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja totesi, että kunnalla on harkintavaltaa päättää, miten laajasti asiakkaiden tuen tarpeisiin vastataan juuri omaishoidon tuella niiden asiakkaiden osalta, joille omaishoidon tukea siitä annetun lain mukaan voidaan myöntää, ja millaiset voimavarat omaishoidon tukeen osoitetaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kunta voi kunnassa omaishoidon tukeen käytettävissä olevien varojen kohdentamiseksi ja asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi vahvistaa yleisiä kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle ja että omaishoidon tukea koskeva kielteinen päätös voi perustua siihen, että hakija ei täytä kunnassa vahvistettuja kriteerejä omaishoidon tuen myöntämiselle. Kuntalaisia ei kuitenkaan saada perusteettomasti asettaa keskenään eri asemaan eikä kunnan vahvistamista kriteereistä voi johtua, että asiakas jää muiden soveltuvien palveluiden puuttuessa vaille riittäviä, kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia, sosiaali- ja terveyspalveluja.

A:n hoidon ja huolenpidon tarvetta kotioloissa oli arvioitu kotikäynnillä ja kirjallisen selvityksen perusteella. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että perusturvalautakunta oli voinut kunnan omaishoidon tuen myöntämiskriteerien ja A:n kotioloissa tarvitseman hoidon ja huolenpidon tarpeesta saadun selvityksen perusteella katsoa, että A:n päivittäinen avuntarve ei ollut niin runsasta, että kunnan olisi tullut myöntää omaishoidon tukea hänelle. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin.

KHO 2018:135 (Finlex)

EOAK 1863/2009 - Omaishoidon tuki - Yleinen järjestämisvastuu - Määrärahasidonnainen palvelu - Päätöksentekomenettely - Yhdenvertaisuus

Omaishoitajat arvostelivat omaishoidon tukeen varaamien määrärahojen määrää (alibudjetointia) ja sitä, että kaupunki ei ollut tehnyt omaishoidon tukea koskeviin hakemuksiin kaikissa tilanteissa asianmukaisia yksilöhuollon päätöksiä. Päätösten sijaan hakijoille lähetettiin tiedote, jonka mukaan omaishoidon tukea ei voitu myöntää, mutta hakemus pysytettiin edelleen voimassa.

Tosiasiassa omaishoidon tukea hakeneet jätettiin siis jonoon odottamaan hakemuksensa mahdollista uutta käsittelyä. Eduskunnan oikeusasiamiehen aikaisemmassa ratkaisukäytännössä on katsottu, että perustuslaissa asetettu velvollisuus turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut on otettava huomioon kunnissa talousarviopäätöksiä tehtäessä ja lakeja sovellettaessa.

Talousarviosta päättävät luottamusmiehet ja asiaa valmistelevat virkamiehet rikkovat perustuslain säännöksissä julkiselle vallalle asetetut velvoitteet, mikäli talousarvio mitoitetaan tietoisesti tiedossa olevaa tarvetta vähäisemmäksi.

Oikeusasiamies katsoi tässä tapauksessa, että perusturvalautakunta ja sen alaiset viranhaltijat ovat toimineet harkintavaltansa puitteissa eikä asiassa ole voitu osoittaa sitä, että kaupunki olisi rikkonut yleisen järjestämisvelvollisuutensa varatessaan omaishoidon tukeen määrärahoja.

Oikeusasiamies korosti kuitenkin sitä, että vaikka kunnalla on oikeus päättää omaishoidon tuen myöntämisperusteista omaishoitolain mukaisella tavalla, on myöntämisperusteiden kohdeltava yhdenvertaisella tavalla kaikkia tuen hakijoita. Mikäli kunta tekee myönteisen palvelua koskevan päätöksen siten, että hakija asetetaan jonoon odottamaan päätöksen täytäntöönpanoa, on kyse oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan tosiasiassa asiakkaan näkökulmasta kielteisestä päätöksestä.

Tapauksessa omaishoidon tukea hakeneet jäivät siten tältä osin odottamaan päätöksentekoa määräämättömäksi ajaksi. Oikeusasiamiehen mukaan kaupunki ja sen viranhaltijat ovat toimineet tältä osin lainvastaisesti.

AOA 24.11.2010 - Omaishoidon tuki - Yleinen järjestämisvastuu - Määrärahasidonnainen palvelu - Yhdenvertaisuus

Apulaisoikeusasiamies totesi, että omaishoidon tuki on kunnan lakisääteinen tehtävä, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia kunnan talousarviossa omaishoidon tukeen varattujen määrärahojen puitteissa. Kunnan sosiaalihuollosta vastaava toimielin vahvistaa omaishoidon tuen myöntämisperusteet omaishoidon tukea koskevien säännösten sallimissa rajoissa. Kunnan ns. yleinen järjestämisvelvollisuus velvoittaa kunnan järjestämään lakisääteisiä palveluja ja tukitoimia asukkailleen ja myös varaamaan kulloiseenkin tarkoitukseen talousarviossaan riittävän määrärahan.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tilanteessa, jossa varatut määrärahat eivät riitä kaikille tuen myöntämisedellytykset täyttäville, kunta voi tarvittaessa kohdentaa tarkoitukseen varaamiaan määrärahoja ja järjestää palveluja määrittelemässään etusijajärjestyksessä, kuitenkin siten, että tässä etusijaan asettamisjärjestyksessä otetaan huomioon perustuslain 6 §:n vaatimus siitä, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella.

Kunta voi tällöin kohdentaa määrärahat kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville hakijoille (KHO 7.2.2002 T 268). Tällöinkin edellytyksenä on, että kunta ei ole rikkonut yleistä järjestämisvelvollisuuttaan, toisin sanoen se on varannut tarvetta vastaavalla tavalla riittävät määrärahat kyseessä olevaan palveluun.

AOA 24.11.2010 Dnro 1863/4/09 (pdf 37,9 kt)

Kouvolan HAO 30.9.2008 Nro 08/0490/2 - Omaishoidon tuki - Määrärahasidonnainen palvelu - Yleinen järjestämisvastuu - Yhdenvertaisuus

Tapauksessa kunta oli yleisohjeellaan määritellyt, että alle 3-vuotiaalle ei myönnetä omaishoidon tukea, vaan asiakas ohjataan kotihoidon tuen piiriin. Hallinto-oikeus katsoi, että omaishoidon tuesta annetussa laissa ei aseteta mitään ikärajoituksia hoidettavana olevan henkilön suhteen.

Hallinto-oikeus viittasi perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteeseen ja katsoi, että kunta ei ollut voinut asettaa omaishoidon tuesta annettuun lakiin perustuvan omaishoidon tuen saamiselle hoidettavana lapsen ikään kohdistuvaa ehtoa siitä, että lapsen pitää olla vähintään tietyn ikäinen ja asettaa kuntalaisia siten eriarvoiseen asemaan.

AOA 24.11.2010 Dnro 1863/4/09 (pdf 37,9 kt)

Hämeenlinnan HAO 30.5.2008 nro 08/0342/4 - Omaishoidon tuki - Yleinen järjestämisvastuu - Määrärahasidonnainen palvelu

Tapauksessa hallinto-oikeus kumosi viranhaltijan päätöksen ja palautti asian toimielimelle uudelleen käsiteltäväksi. Tapauksessa viranhaltija ja toimielin oli hylännyt omaishoidon tukea koskevan hakemuksen koska hakijan hoitoisuus ei täyttänyt kunnan omaishoidon tuen myöntämiseen vahvistamia perusteita.

Hallinto-oikeus katsoi, että toimielimen vahvistamat omaishoidon tuen myöntämisperusteet täydensivät lain säännöksiä ja olivat soveltamisapuvälineenä tilanteessa, jossa kaikille lain asettamat edellytykset täyttäville henkilöille ei voitu määrärahojen vähäisyydestä johtuen myöntää omaishoidon tukea.

Hallinto-oikeus totesi kuitenkin, että viranhaltijan tai toimielimen päätösperusteluissa ei ollut viitattu käytettävissä olevien määrärahojen riittämättömyyteen ja hakijoiden keskinäiseen vertailuun tällä perusteella. Hallinto-oikeus katsoi, että toimielin ei voinut hylätä hakijan hakemusta käyttämillään perusteilla.

Lähde

Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.