Sosiaalihuollon viranomaisen salassapitovelvollisuus

 Yleistä salassapitovelvoitteesta

Lastensuojeluasiaan on sen vireille tulon ja asiakassuhteen alun jälkeen kertynyt runsaasti tietoa lastensuojelun omien kirjausten ja muilta pyydettyjen tietojen muodossa. Lastensuojeluun kertynyt tieto on kokonaisuudessaan salassa pidettävää, koska se koskee sosiaalihuollon asiakasta tai muuta yksityistä henkilöä.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 4 § ja 5 § (703/2023, Finlex)

Jo yksin se tieto, että lapsi on lastensuojelun asiakkaana, on salassa pidettävä tieto, jota ei saa ilmaista sivullisille. Sivullisella tarkoitetaan muita kuin asianomaisen palvelunjärjestäjän palveluksessa, lukuun tai toimeksiannosta sosiaalihuollon asiakkaan sosiaalipalvelujen järjestämiseen ja toteuttamiseen tai niihin liittyviin tehtäviin osallistuvia henkilöitä.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 4 § ja 5 § (703/2023, Finlex)

Saman palvelunantajan palveluksessakaan olevalla henkilöllä ei silti ole oikeutta käyttää muita kuin työtehtävissään tarvitsemiansa välttämättömiä asiakastietoja.  Esimerkiksi samassa viranomaisessa toimivalla viranhaltijalla, jonka tehtäviin asiakkaan asiat eivät kuulu, ei siis tule olla käyttöoikeutta asiakkaan asiakastietoihin.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 9 § (703/2023, Finlex)

Salassapitovelvoite koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä osa-alueesta:

  • asiakirjasalaisuudesta: asiakirjaa tai sen kopiota tai tulostetta ei saa näyttää, luovuttaa tai antaa muulla tavoin sivullisen nähtäväksi tai käytettäväksi
  • vaitiolovelvollisuudesta
    • jatkuu vielä senkin jälkeen, kun virka- tai palvelussuhde taikka toimeksianto on päättynyt
    • pitää sisällään kaikki muut tiedon luovuttamistavat kuin edellä mainitut
    • koskee myös tallentamattomia tietoja
  • hyväksikäyttökiellosta: tietoa ei saa käyttää omaksi tai toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi.

Asiakirjasalaisuus

Asiakirjasalaisuus sosiaalihuollossa koskee asiakirjoja, jotka sisältävät sosiaalihuollon asiakasta ja muuta yksityistä henkilöä koskevia tietoja. Salassa pidettävää asiakirjaa, sen kopiota tai tulostetta siitä ei saa näyttää eikä luovuttaa sivulliselle. Sitä ei saa myöskään antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muulla tavalla sivullisen nähtäväksi tai käytettäväksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä. Salassapito on ehdoton, joten asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä riippumatta julkisuuslain 31 §:n salassapidon lakkaamista koskevasta sääntelystä.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 4 § 
Hallituksen esitys (HE 246/2022 vp) eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä sekä siihen liittyviksi laeiksi (s. 65) 
Julkisuuslaki (621/1999) 31 § (Finlex)

Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto

Vaitiolovelvollisuus koskee

  • sosiaalihuollon palvelunjärjestäjää
  • sosiaalihuollon palveluntuottajaa
  • sosiaalihuollon palvelunantajaa
  • edellä mainittujen tahojen palveluksessa olevaa
  • sosiaalihuollon luottamustehtävää hoitavaa
  • henkilöä, joka harjoittelijana tai muutoin toimii sosiaalihuollon palvelunjärjestäjän, palveluntuottajan tai palvelunantajan toimeksiannosta tai sen lukuun ja 
  • henkilöä, joka on saanut salassa pidettäviä tietoja lain tai lain nojalla annetun luvan nojalla: myöskään asiakas, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asiakkuuden perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asiakasta itseään.

Vaitiolovelvollisuus tarkoittaa, että henkilö ei saa paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa eikä muutakaan sosiaalihuollon tehtävissä toimiessaan tietoonsa saamaansa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus.  Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa senkään jälkeen, kun toiminta sosiaalihuollon järjestäjän tai tuottajan palveluksessa tai tehtävän hoitaminen niiden lukuun on päättynyt.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 

Edellä tarkoitetut henkilöt eivät saa käyttää salassa pidettäviä tietoja omaksi taikka toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Asiakas, hänen edustajansa tai avustajansa saa kuitenkin käyttää muitakin kuin häntä itseään koskevia tietoja esimerkiksi tuomioistuinprosessissa, kun kysymys on sen oikeuden, edun tai velvollisuuden hoitamista koskevasta asiasta, johon asiakkaan tiedonsaantioikeus on perustunut.
Tietojen antaminen - Asianosaisen ja muun asiaan osallisen oikeus saada tietoa asiakirjasta

Sosiaalihuollosta tietoja saaneen salassapitovelvollisuus

Edellä mainitut asiakirjasalaisuusvelvoite ja vaitiolovelvollisuus koskevat myös niitä, joille tietoa on luovutettu

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 27 § 3 momentti (asiakaslaki, Finlex)
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 26 § 2-3 momentti (julkisuuslaki, Finlex)

Salassapitovelvollisuuden rikkomiseen liittyvä rangaistusvastuu

Asiakastietojen luovuttaminen asiakastietolain 8 luvussa säädetyn vastaisesti ilman asiakkaan luovutuslupaa, suostumusta tai laissa säädettyä oikeutta on rangaistava teko. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyrikkomuksesta voidaan tuomita sakkorangaistus.

Rikosnimikkeittä "virkasalaisuuden rikkominen" ja "tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen" sovelletaan virkamiehiin ja muihin julkisyhteisön työntekijöihin.
Rikoslaki 40 luku 5 § (Finlex)

Rikosnimikkeitä "salassapitorikos" ja "salassapitorikkomus" sovelletaan yksityiseen sosiaalihuollon palvelunjärjestäjään, palvelunantajaan ja palveluntuottajaan tai muuhun yksityiseen henkilöön, esimerkiksi sijaisvanhempaan, jota salassapitovelvollisuus sitoo.
Rikoslaki 38 luku 1-2 § (Finlex)

Merkintä asiakasasiakirjoihin

Asiakastietojen käytöstä ja luovutuksesta tulee kerätä lokitietoja seurantaa ja valvontaa varten asiakastietolaissa säädetyllä tavalla. Käyttö- ja luovutuslokitietojen keräämisellä ja lokivalvonnalla varmistetaan, että rekisteröity tai muu lokivalvontaa suorittava henkilö voi jälkikäteen tarkastaa, kuka on katsonut hänen tietojaan ja puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin. 
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 10 § (703/2023, Finlex)

Jos lapsen tai vanhemman tietoja annetaan jonnekin muualle, on luovutuslokirekisteriin kuvattava luovutetut asiakastiedot, tieto siitä palvelunantajasta, jonka asiakastietoja luovutetaan, asiakastietojen luovuttajasta, luovutuksensaajasta ja luovutusajankohdasta. Lisäksi on kuvattava luovutettujen tietojen käyttötarkoitus sekä luovutuksen perusteena oleva säännös taikka luovutuslupaa tai suostumusta koskevat tiedot sekä muut luovutusten valvontaa ja seurantaa varten tarvittavat tiedot.
STM:n opas sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (yhteistyötilat.fi)

Jos lasta tai vanhempia koskevaa tietoa saadaan muualta kuin asiakkaalta itseltään, on asiakasasiakirjoista ilmettävä, mitä tietoja on hankittu tai saatu, keneltä tai mistä tiedot on saatu ja milloin ne on saatu. Lisäksi on merkittävä henkilö, joka tiedot on pyytänyt, jos ne on hankittu oma-aloitteisesti, sekä tiedon hankkimisen tai saamisen perusteena oleva säännös tai suostumusta koskevat tiedot ja tietojen käyttötarkoitus.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä 10 § ja 39 § 

Lisätietoja

Alkuperäisen tekstin on laatinut VT Mirjam Araneva, SOS-lapsikylä