Fin-HIT-tutkimus biopankissa

Lasten ja nuorten terveyttä ja elintapoja koskeva tieteellinen tutkimus Fin-HIT

Fin-HIT (Hyvinvointi Teini-iässä/ Hälsa i Tonåren/ The Finnish Health in Teens Study) on Folkhälsanin tutkimuskeskuksen toteuttama, valtakunnallinen, lasten ja nuorten terveyttä ja elintapoja koskeva tieteellinen tutkimus.

Fin-HIT-tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten perintötekijät ja elintavat vaikuttavat lasten ja nuorten terveyteen nyt ja tulevaisuudessa. Fin-HIT-tutkimuksessa kerätyn tiedon avulla tutkitaan mm. ravitsemuksen, syljen bakteerien, unen, liikunnan ja ruutuajan vaikutuksia painoon, painonkehitykseen ja terveyteen. Osallistuneiden terveysseurantaa tehdään myös kansallisten väestö- ja terveysrekisterien avulla. Tutkimus jatkuu 25 vuoden ajan.

Fin-HIT-tutkimukseen on osallistunut vuodesta 2011 alkaen yli 10 000 iältään 9–12-vuotiasta tutkittavaa eri puolilta Suomea. Tutkimukseen osallistuneet lapset antoivat sylkinäytteen ja heistä kerättiin mittaus- ja kyselytietoa. Myös lasten vanhemmilta kerättiin tietoja kyselylomakkeella. Vuosien 2015–2016 aikana toteutettiin ensimmäinen seurantavaihe, johon osallistui yli 5000 kotitaloutta. Seurantatutkimuksessa nuorelta kerättiin uusi sylkinäyte muutosten seurantaa varten. Tässä yhteydessä kerättiin sylkinäytteitä myös nuorten vanhemmilta. Lisäksi osallistujilta kerättiin tietoja kyselylomakkeella.

Tutkimuksen toinen, edelleen käynnissä oleva, seurantavaihe alkoi vuonna 2020. Sen tarkoituksena on kartoittaa kyselytutkimuksella Fin-HIT-tutkimukseen osallistuneiden nuorten terveydentilaa heidän tullessaan täysi-ikäisiksi.

Tutkimusaineiston tallennus THL Biopankkiin

Vuonna 2020 alkaneen seurantatutkimuksen yhteydessä Fin-HIT-tutkimuksen osallistujilta kerättiin myös THL Biopankin sähköinen biopankkisuostumus.

Biopankkiin talletetaan Fin-HIT-tutkimuksen yhteydessä kerättyjä sylkinäytteitä ja syljestä eristettyjä DNA-näytteitä sekä kyselylomakkeella kerättyjä tietoja terveydestä ja elintavoista niistä luovuttajista, jotka antoivat biopankkisuostumuksen. Biopankissa näytteitä ja tietoja voidaan hyödyntää laajasti Fin-HIT-tutkimuksen ohella myös muissa lääketieteellisissä biopankkitutkimuksissa, joilla pyritään ehkäisemään sairauksia ja kehittämään uusia hoitomuotoja.

Lue lisää näytteenantajan oikeuksista

Kiitos osallistujille!

Arvokasta Fin-HIT-tutkimuksen aineistoa ei olisi voitu koota, ilman osallistuneiden henkilöiden myönteistä suhtautumista tutkimukseen. Tutkijat haluavat lämpimästi kiittää kaikkia osallistuneita, sillä he ovat ratkaisevalla tavalla myötävaikuttaneet tutkimustyön onnistumiseen.

Lisätietoja

Lue lisää Folkhälsanin Fin-HIT-tutkimuksesta (osin englanniksi)

Katso video Poimintoja Fin-HIT-tutkimuksen tuloksista (YouTube)