SUPER-tutkimus biopankissa

SUPER on suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus, jonka tavoitteena on ymmärtää psykoosisairauksien geneettistä ja biologista taustaa entistä paremmin ja siten edistää uusien, tehokkaampien hoitojen kehittämistä psykoosia sairastaville henkilöille.

SUPER on osa laajaa kansainvälistä geenitutkimusta. Tutkimus toteutetaan myös Meksikossa, Japanissa, Kiinassa sekä myöhemmin myös yhdessä Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa ja joissain itä-Aasian maissa. Koko kansainvälisen tutkimuksen tavoitteena on kerätä jopa 100 000 näytettä. Tutkimukseen osallistuvien tuli olla täysi-ikäisiä ja heidän tuli olla sairastanut psykoosin tai sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tutkimuksen rahoittajana toimii yhdysvaltalainen Stanley Center for Psychiatric Research, joka toimii Broad Institute of MIT and Harvard -tutkimuslaitoksen yhteydessä.

Suomessa tutkimuksesta vastaa Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM (Helsingin yliopisto). 
Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM

Suomessa tutkimusaineiston keräys toteutettiin vuosina 2015–2018. Tänä aikana tutkimukseen osallistui yli 10 400 psykoosin sairastanutta suomalaista eri puolilta Suomea. Tutkittavilta kerättiin tietoja haastatteluin ja kyselylomakkein. Lisäksi tutkittavista kerättiin mittaustietoa sekä veri- ja solunäytteitä tutkimusta varten.

Tutkimusaineiston tallennus biopankkiin

Tutkimukseen osallistuneilta henkilöiltä pyydettiin tutkimuksen yhteydessä kirjallinen biopankkisuostumus kerätyn aineiston tallentamiseksi THL Biopankkiin tulevia lääketieteellisiä tutkimuksia varten.

Lue lisää näytteenantajan oikeuksista

Kiitos osallistujille!

Laajaa SUPER-tutkimuksen aineistoa ei olisi voitu koota, ilman osallistuneiden henkilöiden myönteistä suhtautumista tutkimukseen. Tutkijat haluavat lämpimästi kiittää kaikkia osallistuneita, sillä he ovat ratkaisevalla tavalla myötävaikuttaneet tutkimustyön onnistumiseen.

Lisätietoja

Lue lisää SUPER-tutkimuksesta