Kaivoveden kemiallinen laatu
Kaivoveteen voi liueta maaperässä ja kallioperässä luonnostaan esiintyviä kemiallisia aineita, kuten arseenia, uraania, radonia, fluoridia, rautaa ja mangaania.
Lue lisää: Kaivovedessä luonnostaan esiintyvät kemialliset aineet
Ihmisen toiminnan vuoksi pilaantuneesta maaperästä voi kulkeutua haitallisia aineita ja niiden hajoamistuotteita pohjaveteen ja edelleen kaivoveteen, jos kaivo ottaa vetensä saastuneen pohjaveden alueelta. Valumavesien mukana kaivoveteen voi päästä myös esimerkiksi nitraatteja ja torjunta-aineita.
Lue lisää: Pilaantuneesta maasta kaivoveteen päätyvät kemialliset aineet
Kaivovedessä luonnostaan esiintyvät kemialliset aineet ovat ongelma erityisesti porakaivovesissä ja niiden määrät vaihtelevat paljon eri puolella Suomea. Arseenia on erityisesti Pirkanmaalla, uraania pääkaupunkiseudulla, fluoridia Kymenlaaksossa ja radonia Salpausselän harjuvyöhykkeellä. Rautaa ja mangaania voi esiintyä missä tahansa. Ongelmat ovat usein kaivokohtaisia. Aineiden pitoisuuksia ei voi arvioida naapurikaivojen tilanteen perusteella vaan kaivoveden pitoisuudet on yleensä määritettävä erikseen.
Kaivoveden tutkituttaminen on omistajan vastuulla
Jos epäilet, että kaivoveteesi on päätynyt haitallisia aineita, ota yhteyttä kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen. Hänen vastuullaan on mm. antaa ohjeita kaivoveden laadun varmistamiseen liittyvissä asioissa sekä arvioida kaivoveden käyttöön liittyvää terveysriskiä, jos veden laatu ei täytä asetuksen 401/2001 vaatimuksia.
Kaivon omistaja vastaa kaivoveden tutkituttamisesta ja tarvittavista korjaustoimista. Kaivoveden laatu on hyvä tutkia vähintään kolmen vuoden välein.
Lue lisää:
- Kaivon omistajan ja viranomaisen vastuut (Kaivovesi-sivulla)
- Kaivoveden laatu ja käsittely (vesi.fi)
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 401/2001 pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista
Kaivoveden kemikaalit ovat suurin riski juotuna
Kaivoveden kemialliset epäpuhtaudet ovat suurin riski juotuna. Elimistöön päätyvien aineiden määrä ja mahdollisen terveysriskin suuruus riippuu siitä, kuinka paljon vettä juodaan. Altistumisen määrän arvioinnissa tulee ottaa huomioon veden juonti sellaisenaan ja esimerkiksi teenä tai kahvina sekä veden käyttö ruuanlaitossa.
Lue lisää: Riskinarviointi
Juomaveteen liittyvä terveysriski on helppo arvioida. Useille tavallisimmille epäpuhtauksille on annettu enimmäispitoisuutena joko laatutavoite tai laatuvaatimus. Jos laatuvaatimuksena oleva enimmäispitoisuuden raja-arvo ylittyy, alkaa myös terveyshaittojen riski kasvaa.
Raja-arvoihin sisältyy aina turvamarginaali. Raja-arvon pieni ylitys ei siis merkitse, että terveyshaittaa on aiheutunut. Ylityksen tarkoitus on toimia hälyttimenä sille, että toimenpiteet pitoisuuden pienentämiseksi aloitetaan.
Terveyshaitan riski kasvaa, jos epäpuhtauksia sisältävää vettä käytetään jatkuvasti ja pitkäaikaisesti. Satunnainen käyttö ei yleensä aiheuta riskiä terveydelle. Suomalaisissa kaivovesissä epäpuhtauksia on harvoin niin paljon, että satunnaisesta käytöstä aiheutuisi akuutteja haittavaikutuksia tai myrkytys. Tämäkin mahdollisuus on kuitenkin arvioitava aina aine- ja kaivokohtaisesti, jos pitoisuudet ovat suuria.
Kaivovedessä saattaa olla maku- tai hajuhaittoja. Syynä voi olla rauta tai mangaani, jotka yleensä myös värjäävät vettä. Syynä voivat olla myös orgaaniset aineet, kuten bensiini ja sen lisäaineet MTBE ja ETBE. Joskus syynä voivat olla myös mikrobien ja homeiden tuottamat aineet. Maku- ja hajuhaitat syntyvät yleensä vasta silloin, kun vierasta ainetta on vedessä paljon. Haittoja voi tulla myös silloin, kun kaivoveteen on päässyt valumaan pintavettä, jolloin myös mikrobiologiset riskit on otettava huomioon.
Lue lisää:
- Rauta
- Mangaani
- Pilaantuneesta maasta kaivoveteen päätyvät kemialliset aineet
- Muovisten vesijohtojen haju- ja makuongelmat
Peseytymisvesi on yleensä pienempi terveysriski
Peseytymisvedessä olevat kemialliset aineet aiheuttavat yleensä vähäisen terveysriskin. Useimmat kaivovesissä esiintyvät aineet imeytyvät ihon läpi huonosti eivätkä siis ehdi peseytymisen yhteydessä siirtyä elimistöön. Yli 1-vuotiaan lapsen iho ei läpäise epäorgaanisia aineita enempää kuin aikuisen iho.
Kaivovesien haitta-aineet eivät myöskään tavanomaisina pitoisuuksina aiheuta iholle suoria haittavaikutuksia, kuten ihoärsytystä tai allergiaa. Kaivovesissä ei esimerkiksi esiinny nikkeliä niin suuria pitoisuuksia, että vesi pesuvetenä käytettäessä aiheuttaisi tai pahentaisi ihoallergiaa. Hyvin likaiselta tuntuvaa vettä ei kuitenkaan kannata käyttää peseytymiseen.
Useat pilaantuneesta maasta kaivoveteen päätyneet aineet imeytyvät iholta paremmin kuin maaperässä luonnostaan esiintyvät epäpuhtaudet. Jos vedessä on todettu olevan esimerkiksi bensiinin lisäaineita tai öljyä, on veden käyttöä pesuvetenä harkittava tapauskohtaisesti.
Hyvin saastunutta vettä ei kannata kuitenkaan käyttää edes pesu- ja löylyvetenä. WC:n huuhteluun se käy.
Löylyveden kautta tapahtuvaa altistumista ei tunneta kunnolla
Ihmisen altistumisesta veden kemiallisille aineille löylyveden kautta ei ole tutkimustietoa. Kun vettä heitetään kiukaalle, se höyrystyy aerosoleiksi ilmaan. Aerosoleja kulkeutuu hengityksen mukana keuhkoihin. Kulkeutuvien aineiden hengitysteihin päätyvää määrää ei kuitenkaan tunneta. Vaikka yhdellä saunomiskerralla altistus ei olisi merkittävää, voi se vuosien mittaan kasvaa.
On myös epäselvää, mihin kehon osaan aineet löylyvedestä päätyvät ja ajan mittaan kertyvät. Esimerkiksi arseeni ja mangaani ovat alkuaineina pysyviä. Tarkemman tiedon puuttuessa on toistaiseksi annettu suosituksia epäpuhtauksia sisältävän löylyveden käytölle. Esimerkiksi hyvin mangaanipitoista vettä ei suositella löylyvedeksi.
