Ihmisellä on oikeus hengittää, syödä ja juoda sekä liikkua ympäristössään niin, ettei hänen terveytensä ole uhattuna.

Muualla palvelussa

Tietoa, tulkintaa ja ratkaisuja tartuntatautien torjuntaan. Jotta me kaikki pysyisimme terveinä ja turvassa.
Tietoa väestön elintavoista ja ravitsemuksesta sekä niihin liittyvistä suosituksista.
Kansantauteja voidaan ehkäistä. Näin yhä useampi elää pidempään ja terveempänä.

Aiheinfo

Ympäristöterveystutkimuksen tavoitteena on, että suomalaiset voivat hengittää, syödä ja juoda sekä liikkua ympäristössään niin, ettei heidän terveytensä ole uhattuna.
THL tutkii ympäristön aiheuttamia vaikutuksia ihmisen terveydelle ja tuottaa tietoa keskeisistä ympäristöterveyden riskeistä ja niiden torjuntavaihtoehdoista.