Fluoridi
Fluoria esiintyy luonnostaan maaperässä erityisesti Kaakkois-Suomen rapakivialueilla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Maaperästä sitä voi irrota kaivoveteen. Näillä alueilla pohjavedessä voi olla epätavallisen paljon fluoria. Fluori on vedessä ionimuodossa eli fluoridi-ionina.
Fluoridin tyypillinen pitoisuus pohjavedessä on alle 0,1 milligrammaa litrassa (mg/l). Suurimmillaan pitoisuudet voivat olla useita milligrammoja litrassa.
Lue lisää: Fluori (Terveyskirjasto)
Fluoridin raja-arvo
Fluoridin laatuvaatimus eli suurin sallittu pitoisuus suurten ja pienten vesilaitosten jakamalle vedelle sekä yksityiskaivojen vedelle on enintään 1,5 mg /l.
Lue lisää:
- Suuret vesilaitokset: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskinhallinnasta (1352/2015)
- Pienet vesilaitokset ja yksityiskaivot: Sosiaali ja terveysministeriön asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001)
Juomaveden fluoraus
Fluoridi ehkäisee hampaiden reikiintymistä. Se vähentää kariesbakteerien aineenvaihdunnassa syntyvien happojen määrää ja sen myötä kiilteen liukenemista. Fluoridi myös auttaa kiilteen uudelleen kovettumista. Kariesta voidaan ehkäistä hyvin, jos fluoridia sisältävien hampaidenhoitotuotteiden lisäksi juomaveden fluoridipitoisuus on 0,7–1,2 mg/l.
Koska fluoridi estää hampaiden reikiintymistä, niin juomavettä fluorataan useissa maissa. Kuopiossa juomavettä fluorattiin vuosina 1959–1992 pitoisuudelle 1,0–1,3 mg/l. Muualla Suomessa juomavettä ei ole fluorattu koskaan.
Nykyään juomavettä ei fluorata eli fluoridia ei lisätä juomaveteen missään Suomessa. Suomalaiset hoitavat hampaitaan niin hyvin, että tämä ei ole tarpeellista.
Fluoridin terveyshaitat ja hyödyt
Fluoridilla on terveydelle sekä hyötyjä että haittoja. Vaikutus riippuu siitä, kuinka paljon fluoridia saadaan yhteensä ravinnosta, juomavedestä ja fluoridipitoisista hampaidenhoitotuotteista. Pieni annos on hyödyllistä karieksen ehkäisyssä, suuremmat annokset ovat haitaksi sekä hampaille että luustolle.
Fluorin haitat johtuvat fluoridin voimakkaasta hakeutumisesta luuhun. Jatkuva runsas fluoridin saanti voi aiheuttaa hampaisiin vaaleita laikkuja eli fluoroosia, mikä on pääasiassa esteettinen värivirhe, mutta kiille on silloin myös haurasta, helposti lohkeavaa ja reikiintyvää. Hampaille hyödyllisen ja haitallisen fluoridipitoisuuden raja vedessä on jyrkkä: kun raja-arvo 1,5 mg/l juomavedessä ylitetään, haitat lisääntyvät nopeasti. Juomaveden fluoridin on arvioitu aiheuttavan Suomessa fluoridirikkailla alueilla noin 400 hampaiden fluoroositapausta vuodessa.
Riski luuston fluoroosille kasvaa, kun fluorin kokonaissaanti ylittää 6 mg päivässä.
Fluoridin liikasaanti saattaa myös edistää luunmurtumia, mutta aiheesta on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Suomessa eräässä tutkimuksessa on todettu, että 50–65 -vuotiailla naisilla lonkkamurtuman riski lisääntyy noin kaksinkertaiseksi kun veden fluoridipitoisuus ylittää raja-arvon 1,5 mg/l. Vastaavaa riskin lisääntymistä ei havaittu miehillä eikä yli 65-vuotiailla naisilla. Fluoridi todennäköisesti muuttaa luuta herkemmin murtuvaksi.
Fluoridi ei aiheuta syöpää eikä sillä tiedetä olevan yllä mainittujen haittojen lisäksi muitakaan haitallisia vaikutuksia sellaisilla annoksilla, joille juomavesi voi altistaa.
Fluoridin saanti
Fluoridia saadaan ravinnosta, juomavedestä ja fluoria sisältävistä hampaidenhoitotuotteista keskimäärin 0,6 mg päivässä. Tästä valtaosa, 80–85 %, tulee ravinnosta. Fluoridin saanti juomavedestä riippuu veden fluoridipitoisuudesta.
Noin 90 % ruuansulatuskanavaan päätyneestä fluoridista imeytyy elimistöön. Suurin osa imeytyneestä fluoridista sitoutuu luuhun ja hampaisiin. Hampaissa fluoridi kertyy hammaskiilteeseen.
Fluoridin poisto vedestä
Ohjeita fluoridin poistoon kaivovedestä on annettu vesi.fi-sivustolla:
Kaivoveden laatu ja käsittely (vesi.fi)
Oman kaivoveden fluoridipitoisuus kannattaa selvittää, jotta voi varmistua siitä, ettei vesi ole terveydelle haitallista. Fluoridin pitoisuutta ei voi ennustaa paikkakunnan tai kaivon sijainnin perusteella, vaan pitoisuus on aina määritettävä kaivokohtaisesti. Kaivon omistaja vastaa kaivoveden tutkituttamisesta. Kaivoveden laatuun liittyvissä ongelmatilanteissa ja esimerkiksi analyysilaboratorion valinnassa apua voi kysyä oman kunnan terveydensuojeluviranomaiselta.
Talousvesiasetuksen mukaiset tutkimukset tulee tehdä Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa.
Lue lisää:
