Uraani
Uraani on kallioperässä ja erityisesti graniitissa oleva radioaktiivinen alkuaine. Tällä sivulla kerrotaan kaivoveden luonnonuraanista ja sen mahdollisista terveysriskeistä. Jos etsit tietoa uraanista ydinmateriaaleissa, sitä löytyy Säteilyturvakeskuksen sivuilta:
Lue lisää: Ydinmateriaalit (STUK)
Luonnonuraani on pääosin matala-aktiivista isotooppia U-238 ja sen aiheuttama säteily on heikkoa. Uraanin pitoisuus Suomen kallioperässä vaihtelee paljon. Eniten uraania esiintyy Etelä-Suomessa Salpausselän vyöhykkeellä ja Uudellamaalla. Uraani liukenee kallioperästä pohjaveteen. Suomen pehmeä hiilidioksidi- ja bikarbonaattipitoinen pohjavesi lisää uraanin liukenemista. Uraania on erityisesti porakaivojen vedessä.
Uraanin tyypillinen pitoisuus juomavedessä on alle 1 mikrogrammaa litrassa (µg/l) ja sen radioaktiivisuuspitoisuus on tyypillisesti 0,30 bequereliä litrassa (Bq/l). Suurimmillaan pitoisuudet voivat olla yli 1500 µg/l tai radioaktiivisuutena 150–300 Bq/l.
Kaivoissa, joissa on paljon uraania, ei useimmiten ole radonia.
Lue lisää: Radon
Uraanin raja-arvo
Uraanin laatuvaatimus eli suurin sallittu pitoisuus suurten vesilaitosten jakamalle vedelle on enintään 30 µg/l. Enimmäispitoisuutta voidaan terveysvaikutusten perusteella pitää suurimpana hyväksyttävänä pitoisuutena myös pienten vesilaitosten jakamalle vedelle sekä yksityiskaivojen vedelle.
Uraanin terveyshaitat
Luonnonuraanin säteilyvaikutus talousvedessä on pieni. Efektiivinen säteilyannos porakaivovedestä on noin 10 mikrosievertiä vuodessa (µSv/v), mikä on vain 0,3 % suomalaisten keskimääräisestä säteilyannoksesta. Säteilyn vuoksi uraani ei siis ole merkittävä terveysriski.
Uraanin terveyshaitta syntyy sen kemiallisesta toksisuudesta eli siitä, mitä haittaa se aiheuttaa alkuaineena. Uraani estää munuaisten eritystoimintaa munuaistiehyeissä, jolloin esimerkiksi glukoosin, kalsiumin, fosfaatin ja pienten proteiinien eritys virtsaan lisääntyy. Vaikutus alkaa jo alhaisilla veden uraanipitoisuuksilla. Suurtenkin uraanipitoisuuksien aiheuttamat muutokset munuaisten erityksessä pysyvät kuitenkin munuaisten normaalitoiminnan rajoissa. Varsinaista munuaisvauriota ei synny. Munuaisten erityksessä tapahtuneiden pienten muutosten merkitystä terveydelle ei tiedetä.
Juomaveden uraani on yhteydessä kohonneeseen diastoliseen verenpaineeseen ja lisääntyneeseen virtsaneritykseen.
Uraani kertyy luustoon ja saattaa vaikuttaa haitallisesti luuhun.
Uraani aiheuttaa DNA-vaurioita solukokeissa, mutta sen karsinogeenisuutta ei ole selvitetty perusteellisesti. Suomessa tehdyissä väestötutkimuksissa uraanille altistumisen ei ole todettu lisäävän porakaivoveden käyttäjillä virtsarakon, munuaissyövän eikä leukemian riskiä.
Eläinkokeissa uraani vaikuttaa haitallisesti sikiöön, mutta ei tiedetä, onko vaikutus mahdollinen myös ihmisellä.
Uraanin saanti
Uraania saadaan pieniä määriä ravinnossa, noin 1–2 µg/vrk. Määrällä ei ole merkitystä terveydelle. Suomalaisten päivittäin saama uraaniannos puhtaasta juomavedestä on noin 2,5 µg, mutta hyvin uraanipitoisesta vedestä saanti voi olla jopa useita milligrammoja päivässä.
Uraani imeytyy ruoansulatuskanavasta elimistöön huonosti (0,1–1 %) ja erittyy nopeasti virtsaan (noin vuorokaudessa). Jos altistuminen on suurta, uraani voi kuitenkin aiheuttaa terveysriskin. Uraani imeytyy huonosti ihon läpi ja altistuminen hengitysteiden kautta suihkussa käydessä tai saunassa löylyveden välityksellä on vähäistä verrattuna juomavedestä saatavaan uraaniannokseen.
Uraanin poisto vedestä
Ohjeita uraanin poistoon kaivovedestä on annettu vesi.fi-sivustolla:
Kaivoveden laatu ja käsittely (vesi.fi)
Oman kaivoveden uraanipitoisuus kannattaa selvittää, jotta voi varmistua siitä, ettei vesi ole terveydelle haitallista. Uraanin pitoisuutta ei voi ennustaa paikkakunnan tai kaivon sijainnin perusteella, vaan pitoisuus on aina määritettävä kaivokohtaisesti. Kaivon omistaja vastaa kaivoveden tutkituttamisesta. Kaivoveden laatuun liittyvissä ongelmatilanteissa ja esimerkiksi analyysilaboratorion valinnassa apua voi kysyä oman kunnan terveydensuojeluviranomaiselta.
Talousvesiasetuksen mukaiset tutkimukset tulee tehdä Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa.
Lue lisää:
