Henkilökohtaisen avun järjestämistavat

Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua työnantajamallilla, palvelusetelimallilla, ostopalvelumallilla tai järjestämällä palvelun itse tai yhteistyösopimuksin muiden kuntien kanssa. Järjestämistapoja voidaan yhdistellä, jotta asiakkaan kannalta tarkoituksenmukainen henkilökohtaisen avun kokonaisuus voidaan toteuttaa.

Kunnalla on oikeus päättää järjestämistavasta. Vammaispalvelulain 8 d §:n mukaan henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on kuitenkin otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Lisäksi kunnan on järjestämistavasta päättäessään huomioitava sosiaalihuollon asiakaslain tarkoittamalla tavalla asiakkaan itsemääräämisoikeus.

Jos vaikeavammainen henkilö ei kykene toimimaan työnantajana, henkilökohtainen apu tulee järjestää vaihtoehtoisin tavoin muiden järjestämistapojen turvin. Vammaisen henkilön elämäntilanteessa voi olla sellaisia erityisiä syitä, jotka estävät työnantajana toimimisen. Tällöin kunnan on valittava joku muu vaikeavammaisen henkilön tarpeet ja toivomukset huomioiva järjestämistapa.

Kunnan on lisäksi varmistettava se, että henkilökohtaista apua voidaan tosiasiassa käyttää. Kunnan päätöksenteko ei saa rajoittaa tai estää vammaiselle henkilölle kuuluvan subjektiivisen oikeuden käyttämistä.

Vammaispalvelulain 8 d §:n 3 momentin mukaan kunnan on työnantajamallissa tarvittaessa ohjattava ja autettava vaikeavammaista henkilöä avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa.

KHO 3.10.2019 T 4487 - Henkilökohtainen apu - Järjestämistavan muutos - Tuntimäärä - Kellonaikoja ja viikonpäiviä koskevat rajoitukset - Omaishoidon tuki

A oli hakenut henkilökohtaista apua 65 tuntia viikossa ilman rajoituksia siten, että se järjestetään kokonaan ostopalveluna A:n toivomalta yritykseltä. Kunta oli päätöksellään myöntänyt henkilökohtaista apua ostopalveluna 40 tuntia viikossa pääasiassa arkisin kello 8-22 ja mahdollisuudella käyttää viikonloppuisin korkeintaan 8 tuntia. Aiemmin henkilökohtaista apua oli myönnetty 65 tuntia viikossa.

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen siltä osin kuin valitus koski avun myöntämistä ilman kellonaikoihin ja viikonpäiviin kohdistuvia rajoituksia. Avun tuntimäärän osalta hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja palautti asian kunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus katsoi, että apua on myönnettävä 65 tuntia viikossa.

Selvityksen mukaan A:lla on CP-vamma, epilepsia ja näkövamma. A tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan, joissa häntä avustaa hänen henkilökohtainen avustajansa. Hänelle on lisäksi myönnetty palveluasuminen kotiin, joka koostuu henkilökohtaisesta avusta ja omaishoidosta. A:n puoliso toimii hänen omaishoitajanaan. Kunnan mukaan A:n avuntarve ei sinänsä ole muuttunut, mutta uutta päätöstä tehtäessä avun tuntimäärää on vähennetty, missä on huomioitu A:n puolison toimiminen tämän omaishoitajana. Lisäksi kodinhoidollisiin toimiin liittyvästä vastuusta puolet kuuluu puolisolle ja ikätasoisesti myös muille perheenjäsenille. A:lla on 14-vuotias erityisnuori, joka kykenee osallistumaan kotitöihin ohjatusti, mitä ei ollut huomioitu aiemmassa päätöksessä.

Hallinto-oikeuden mukaan A:n vaikeavammaisuus henkilökohtaisen avun suhteen oli asiassa riidatonta. Asassa oli arvioitavana henkilökohtaisen avun määrä, jota oli aiemmin myönnetty 65 tuntia viikossa, ja se, oliko aiemmin myönnettyä apua voitu vähentää. A tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan ja olennaista on, että myös kunnan käsitys on, ettei A:n avuntarve ole muuttunut. A:n puolison toimiminen omaishoitajana ja kodinhoidosta osavastuussa olevana oli huomioitu jo aikaisemmassa päätöksessä. Asiassa ei ole ilmennyt, että A:n olosuhteissa olisi tapahtunut muita muutoksia kuin kodinhoitokykyihin mahdollisesti jonkin verran vaikuttava erityisnuoren vanhentuminen. Näissä oloissa A:n on täytynyt voida luottaa siihen, etteivät myönnetyt henkilökohtaisen avun tunnit vähene, vaikka järjestämistapaa on hänen hakemuksestaan muutettu.

A:lle myönnetyn henkilökohtaisen avun tuntien käyttöä on toisaalta voitu rajoittaa yöajan ja viikonlopun osalta, sillä hänellä oli henkilökohtaisen avustajan lisäksi myös omaishoitaja.

KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 3.10.2019 T 4487 (pdf 81 kt)

KHO 2019:104 Vuosikirjaratkaisu – Vammaispalvelu – Henkilökohtaisen avun järjestäminen – Työnantajamalli – Palveluseteli – Edellytykset toimia työnantajana – Kaupungin järjestämä apu

A oli vuonna 1991 tapahtuneen liikenneonnettomuuden seurauksena neliraajahalvaantunut, ja hän tarvitsi yksin asuvana apua siirtymisissä, ruuan valmistuksessa, pukeutumisessa, peseytymisessä, rakon ja suolen toiminnoissa, kulkemisessa kodin ulkopuolella sekä harrastetoiminnoissa ja asioiden hoitamisessa. Kaupunki oli myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua 370 tuntia kuukaudessa työnantajamallilla. A:lla oli neljä avustajaa.

A koki erityisesti avustajien äkillisten peruutusten vuoksi, ettei hänellä ollut halua eikä kykyä toimia avustajiensa työnantajana. Kaupungin viranhaltija hylkäsi A:n hakemuksen, että henkilökohtainen apu järjestettäisiin hänelle palvelusetelimallilla. Kaupungin yksilöasioiden jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen ja hallinto-oikeus A:n valituksen. Hylkäävistä päätöksistä kävi ilmi, että A:lle oli tehty aikaisemmin päätös palvelusetelin myöntämisestä eräisiin kotihoidon toimenpiteisiin, kuten katetrointiin, mutta A oli kokenut kotihoidon aikataulut itseään rajoittavina, ja hän oli pian pyytänyt itse paluuta takaisin työnantajamalliin.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kaupungilla ei ollut lakisääteistä velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön itsensä toivomalla tavalla, vaikka kaupungin tulikin ottaa huomioon palvelua järjestäessään vaikeavammaisen henkilön mielipide ja toivomukset. Henkilökohtaisen avun luonteesta subjektiivisena oikeutena seurasi, ettei henkilökohtaista apua saanut järjestää sillä tavoin, että henkilökohtaisen avun käyttö järjestämistapansa vuoksi tosiasiassa estyi.

A oli saanut vuodesta 2014 lähtien apua työnantajavelvoitteisiinsa kaupungin Avustajakeskuksesta. A:n työnantajana toimimista oli tuettu Avustajakeskuksen Tuettu työnantajuuspalvelulla, jonka perusteella A:lla oli lakisääteisten työnantajavelvollisuuksien lisäksi mahdollista saada apua muun muassa avustajien hankkimiseen, työsopimusten laatimiseen ja työvuorojen suunnitteluun. Lisäksi hänelle oli myönnetty Avustajakeskuksen Akuutti sijaisvälitys -palvelu helpottamaan henkilökohtaisen avun sijaisjärjestelyjä. A oli näin avustettuna toiminut jo pidemmän aikaa työnantajana, eikä hänen olosuhteissaan ollut tapahtunut olennaisia muutoksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n henkilökohtaisen avun käyttäminen tosiasiallisesti estynyt, vaikka palvelusetelimalliin siirtymistä ei hyväksyttäisi A:n vaatimassa laajuudessa. Kaupunki oli vammaispalvelulain nojalla velvollinen selvittämään A:n palvelutarpeissa tapahtuvat muutokset sekä ratkaisemaan, miten nämä mahdollisesti vaikuttavat henkilökohtaisen avun järjestämistapaan myöhemmin. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, ettei kaupunki ollut edellä kuvatuissa olosuhteissa velvollinen järjestämään A:lle henkilökohtaista apua vaaditulla tavalla.

KHO 2019:104 (Finlex)

KHO 16.8.2018 T 3805 – Henkilökohtainen apu – Järjestämistapa – Työnantajamalli – Henkilön mielipiteen huomioiminen

Kunta hylkäsi A:n hakemuksen henkilökohtaisen avun järjestämisestä muulla järjestämistavalla kuin työnantajamallilla.

Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Sen mukaan vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun järjestämistapa on lähtökohtaisesti kunnan harkinnassa. Laissa on kuitenkin edellytetty, että järjestämistavasta päätettäessä otetaan huomioon vaikeavammaisen henkilön avun tarpeen ja elämäntilanteen lisäksi myös henkilön oma mielipide ja toivomukset.

Henkilökohtaisen avun järjestäminen työnantajamallilla edellyttää vaikeavammaiselta henkilöltä kykyä ja valmiuksia toimia työnantajana. Tämän vuoksi vaikeavammaisen henkilön mielipiteellä ja toivomuksilla on katsottava olevan työnantajamallin soveltuvuutta harkittaessa korostuneempi merkitys kuin muiden järjestämistapojen kohdalla. Kun työnantajamallin soveltamisen edellytyksistä ei kuitenkaan ole laissa ole säädetty muista järjestämistavoista poikkeavasti, vaikeavammaisella henkilöllä ei ole katsottava olevan ehdotonta oikeutta kieltäytyä työnantajamallista. Näin ollen työnantajamallin soveltuvuutta vaikeavammaiselle henkilölle harkittaessa voidaan arvioida objektiivisesti henkilön kykyä toimia työantajana, vaikka tämä haluaisi palvelun järjestämistä muulla tavoin.

A oli kertonut aikaisempien kokemustensa työnantajana toimimisesta olevan huonot, sillä hänellä oli työnantajana toimiessaan vaikeuksia soveltuvien työntekijöiden löytämisessä. A:n mukaan vastaavia ongelmia ei yksityisen palveluntuottajan tuottamana ostopalveluna järjestettyjen henkilökohtaisten avustajien osalta ole ollut. Kaikille työnantajana toimiville vaikeavammaisille henkilöille yleisesti ottaen yhtä lailla mahdollisen vaikeuden sopivan työntekijän löytämisessä tai asiaan suoraan liittymättömien ostopalvelujen etujen ei kuitenkaan ole katsottava olevan hyväksyttäviä perusteita työnantajamallista kieltäytymiselle.

A:n vammat ja sairaudet ja niistä aiheutuvat tulehdus- ja kiputilat kuormittivat hänen toimintakykyään ja vaikuttivat heikentävästi hänen kykyynsä suoriutua työnantajavelvoitteista. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että koska kunta on velvollinen järjestämään tarpeen mukaisen avun erityisesti A:n ongelmallisiksi toteamissa avustajan palkkaamiseen liittyvissä tehtävissä, A:n avun tarve oli otettu riittävällä tavalla huomioon. Hallinto-oikeus totesi, että A:lta ei ollut toimintakykynsä puolesta kohtuutonta edellyttää, että hän avustettuna toimisi henkilökohtaisen avustajan työnantajana.

KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 16.8.2018 T 3805 (pdf 91 kt)

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmän kommentti päätökseen KHO 16.8.2018 T 3805:

Kuten korkein hallinto-oikeus on todennut, asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta valita henkilökohtaisen avun järjestämistapaa, vaan kunta tekee viime kädessä päätöksen siitä. Lakiryhmä korostaa kuitenkin, että kunnan on vammaispalvelulain mukaan otettava huomioon päätöstä tehdessään vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne sekä asiakkaan etu.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavasta päätettäessä pitää aina huolellisesti arvioida yhdessä vammaisen henkilön kanssa hänen yksilöllinen elämäntilanteensa sekä avun ja tuen tarpeensa ja sen jälkeen pohtia, mikä järjestämistapa vastaisi parhaiten vammaisen henkilön tarpeisiin ja sopisi hänen tilanteeseensa ja olisi hänen etunsa mukainen.

Asiakkaan etua toteuttavat sosiaalihuoltolain mukaan esimerkiksi sellaiset päätökset ja toimintatavat, jotka turvaavat vammaisen henkilön hyvinvoinnin ja edistävät hänen omatoimisuuttaan ja itsenäistä suoriutumistaan. Asiakkaan edun mukainen päätös turvaa hänelle oikea-aikaisen, oikeanlaisen ja riittävän avun. 

KHO 15.5.2018 T 2337 Henkilökohtainen apu - Työantajamalli - Ostopalvelu - Järjestämistavan muutos

A oli hakenut henkilökohtaista apua aikaisemman päätöksen mukaisesti 91 tuntia viikossa. Kunnan viranhaltija oli 21.2.2017 myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua 63 tuntia viikossa. Kunta oli 23.3.2017 myöntänyt maksusitoumuksen Medicum Servicelle A:n henkilökohtaisen avun kustannuksiin 63 tunniksi viikossa.

A valitti päätöksistä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi A:n valituksen. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A sairasti etenevää neurologista sairautta, joka aiheutti lihasheikkoutta. Lihasheikkouden vuoksi A tarvitsi toisen henkilön apua kaikissa henkilökohtaisissa päivittäisissä itsensä hoitamiseen ja liikkumiseen liittyvissä toiminnoissa. A:lle oli myönnetty palveluasuminen omassa kodissa ja henkilökohtaista apua, jonka määrä oli 21.2.2017 tehdyn päätöksen myötä laskettu 91 tunnista 63 tuntiin viikossa. Lisäksi A sai kotihoitoa. Kunta oli 2017 toukokuusta lähtien muuttanut avun järjestämistapaa siten, että työnantajamallin sijaan apu järjestettiin ostopalveluna, koska kunnan mukaan A:lla oli viimeisen puolen vuoden aikana ollut vaikeuksia työnantajana toimimisessa. A oli teettänyt muun muassa avustajilleen päällekkäisiä työtunteja ja tuntilistoissa oli ollut epäselvyyksiä. Avustajat myös vastasivat ainakin osittain uusien avustajien perehdyttämisestä A:n sijasta ja A:ta oli ohjeistettu perehdyttämään avustajat itse.

Avun määrän osalta hallinto-oikeus piti myönnettyä 63 tuntia riittävänä ottaen huomioon A:n terveydentilasta, olosuhteista ja toimintakyvystä esitetyn selvityksen sekä sen, että A oli osittain hoivan ja valvonnan tarpeessa ja hänellä oli myös mahdollisuus saada apua kotihoidosta. Avun järjestämistavasta hallinto-oikeus totesi kunnalla olevan oikeus valita järjestämistapa, mutta tätä oikeutta rajoittaa vaikeavammaisen itsemääräämisoikeus ja omien käsitysten huomioon ottaminen päätöksenteossa. A:n työnantajana toimimisesta saadun selvityksen perusteella kunta oli kuitenkin voinut päättää palvelun järjestämisestä ostopalveluna. Siten kunnan päätöstä ei ollut syytä muuttaa.

Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 15.5.2018 T 2337 (pdf 145 kt)

KHO 2018:6 Vuosikirjaratkaisu - Henkilökohtainen apu – Henkilökohtainen avustaja – Työnantajamalli – Ostopalvelumalli

Helsingin kaupunki oli muuttanut henkilökohtaisen avun toteuttamistapaa niin, että pääkaupunkiseudun ulkopuolelle suuntautuvien matkojen osalta kustannukset korvattiin niin sanotun työnantajamallin mukaan. Asiassa oli ratkaistavana, millä tavoin täysin kuurosokealle A:lle myönnetty henkilökohtainen apu oli järjestettävä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tehtyjen matkojen osalta. A:n tiedonsaanti, kommunikointi ja toiminta perustuivat vain tuntoaistin käyttöön ja hänen vammansa vaikeuttivat muun ohella sellaisten tehtävien hoitamista, joista hänen tulisi suoriutua toimiessaan henkilökohtaisen avustajansa työnantajana. A oli itse ilmaissut, ettei hän kykene toimimaan eikä myöskään halua toimia henkilökohtaisen avustajansa työnantajana.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A itse kyennyt vammoistaan johtuvan avun tarpeensa vuoksi kohtuudella toimimaan avustajansa työnantajana. Asiaa ei ollut syytä arvioida toisin sen johdosta, että A voisi turvautua työnantajan velvoitteiden hoidossa sijaistyönantajaan.

Helsingin kaupunki ei siten voinut hylätä A:n hakemusta henkilökohtaisen avun järjestämisestä ostopalveluna pääkaupunkiseudun ulkopuolella tapahtuvan avun tarpeen osalta.

Hallinto-oikeuden ja jaoston päätökset kumottiin ja asia palautettiin jaostolle uudelleen käsiteltäväksi henkilökohtaisen avun myöntämiseksi ostopalvelumallia käyttäen.

KHO 2018:6 (Finlex)

KHO 30.4.2013 T 1561 - Henkilökohtainen apu – Järjestämistapa – Palveluasuminen - Työantajamalli

Henkilölle oli myönnetty palveluasuminen. Nyt henkilö haki vammaispalvelulain nojalla henkilökohtaista apua 20 tuntia viikossa kodin ulkopuoliseen asiointiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Hakemukseen oli merkitty halutuksi henkilökohtaisen avun järjestämistavaksi työnantajamallin mukainen henkilökohtainen apu. Toinen vaihtoehto hakemuksessa oli avustajapalvelu.

HaO totesi järjestämistavan osalta, että henkilökohtaisen avun järjestämistapaa määriteltäessä on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön näkemykset ja tarpeet. Vaikeavammaisella ei kuitenkaan ole ehdotonta oikeutta saada palvelua juuri haluamallaan tavalla järjestettynä. HaO:n mukaan henkilön nyt saama apu oli järjestetty vammaispalvelulain ja peruspalvelulautakunnan toimintasuunnitelman mukaisella ja tavalla, joka soveltui henkilön avun tarpeeseen. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 30.4.2013 T 1561 (pdf 88 kt)

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmän kommentti päätökseen KHO 30.4.2013 T 1561:

Kysymys on yksittäistapauksessa tehdystä arvioinnista. Vaikka kunnalla lähtökohtaisesti on oikeus päättää järjestämistavasta, tätä oikeutta rajoittaa säännöksessä tarkoitettu vammaisen itsemääräämisoikeus ja vammaisen henkilön omien käsitysten huomioon ottaminen päätöksenteossa ja sen toimeenpanossa.

Henkilökohtaisen avun järjestämistapaa valittaessa asiakkaan itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa ottamalla huomioon hänen toivomuksensa ja mielipiteensä siitä, millä tavoin järjestettynä henkilökohtainen apu parhaiten edistää hänen itsenäistä elämäänsä ja osallistumistaan sekä vastaa hänen yksilölliseen avuntarpeeseensa ja elämäntilanteeseensa. Henkilökohtaisen avun järjestämistavan tulee tukea ja edistää vaikeavammaisen henkilön yhdenvertaista oikeutta elää yhteisössä sekä edesauttaa häntä tekemään samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset.

Päätöksenteon pohjaksi sekä henkilökohtaista apua toimeenpantaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, mitä palvelusuunnitelmassa asiasta on sovittu. Vain perustellusta syystä voidaan päätöksenteossa ja sen toimeenpanossa poiketa palvelusuunnitelmasta.

AOA 1.7.2013 nro 3425/2012 - Henkilökohtainen apu – Järjestämistapa - Ostopalvelu

Kantelija kertoi, että hänelle järjestetään päätöksen mukaisesti henkilökohtaista apua 70 viikkotuntia yksityisen palveluntuottajan toimesta. Kantelija kertoi, että palveluntuottaja ei ole kyennyt järjestämään hänelle kuuluvaa palvelua päätöksen mukaisessa laajuudessa.

Kunnan päättämän järjestämistavan on tuettava ja edistettävä vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää ja yhdenvertaista oikeutta elää ja päättää omista asioistaan. Järjestämistavan on tuettava myös henkilön mahdollisuuksia tehdä omia valintoja samalla tavoin kuin muut ihmiset niitä tekevät. 

Apulaisoikeusasiamies korostaa, että valittu järjestämistapa tai valitun järjestämistavan toimeenpano ei saa estää tai kaventaa vammaiselle henkilölle kuuluvien oikeuksien toteutumista. Henkilökohtaisen avun järjestämiseen ja järjestämistavan valintaan liittyy olennaisesti se, että vammaisella henkilöllä tulee mahdollisimman pitkälti olla mahdollisuus päättää henkilökohtaisen avun sisällöstä itsenäisesti. Tämä edellyttää lähtökohtaisesti vaikeavammaisen henkilön omista valinnoista lähtevää palvelun järjestämistavan arviointia.

Apulaisoikeusasiamies totesi, että ostopalvelutilanteessa vaikeavammaisen henkilön yksilölliset näkemykset, hänen elämäntilanteensa ja vammasta tai sairaudesta johtuvat yksilölliset palvelun järjestämiseen vaikuttavat avun tarpeet tulee myös ottaa huomioon kunnan ja palveluntuottajan välistä sopimusta tehtäessä tai sitä toimeenpantaessa. Se miten ja missä laajuudessa edellä mainitut seikat vaikuttavat solmittavan sopimuksen sisältöön tai sen toimeenpanoon riippuu viranomaisen harkinnasta. Järjestämistapaa koskeva kysymys on mahdollista saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

Mikäli kunta järjestää henkilökohtaista apua ostopalvelutoimintana, on sen valvottava ostamiensa palvelujen laatua ja niiden järjestämistä. Kunta ei voi myöskään siirtää omaa järjestämisvastuutaan palveluntuottajalle tai kunnalle kuuluvaa valvontavelvollisuutta yksittäiselle asiakkaalle. Kun kysymys on lakisääteisestä tehtävästä, kunnan on huolehdittava siitä, että vaikeavammaisella henkilöllä on mahdollisuus saada palveluja siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin häntä koskevassa päätöksessä on erikseen päätetty.

Sosiaalitoimen lausunnosta voi saada sen kuvan, että vaikeavammainen henkilö joutuu palvelujen häiriötilanteissa tai tilanteessa, jossa palvelua ei voida lainkaan järjestää, itse huolehtimaan korvaavien palvelujen hankkimisesta ja järjestämisestä. Sosiaalityöntekijän selvityksestä ilmenee kuitenkin, millä tavoin kantelijan oikeutta henkilökohtaiseen apuun oli pyritty edistämään.

Apulaisoikeusasiamies totesi yleisesti, että kunnan on huolehdittava vaikeavammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne huomioon ottaen siitä, että palvelut tulevat myös palvelun keskeytys- tai häiriöntilanteessa järjestettyä. Apulaisoikeusasiamies korosti, että kunnallisen toimielimen ja sen alaisten viranhaltijoiden on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin, mikäli järjestettävän palvelun laadussa on puutteita tai, jos palvelun järjestäminen vaarantaa asiakkaana olevien henkilöiden yksilöllisen edun toteutumisen.

Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on osaltaan turvata asiakkaana olevan vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksia elää ja toimia yhteiskunnassa samanarvoisena ja samalla tavoin kuin muutkin kansalaiset. Edellä sanottu merkitsee apulaisoikeusasiamiehen mielestä sitä, että kunnan on viipymättä puututtava havaitsemiinsa tai vaikeavammaisen henkilön esittämiin epäkohtiin, jotka liittyvät henkilökohtaisen avun valittuun järjestämistapaan tai henkilökohtaisen avun tosiasialliseen järjestämiseen. Viimekädessä sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on arvioitava valittua järjestämistapaa tai sitä, miten valittua järjestämistapaa toteutetaan.

Jos palveluja järjestetään ostopalveluna, on kunnan siis puututtava yksityisen ostopalvelun tuottajan toimintaan, mikäli toiminta vaarantaa asiakkaan oikeuksien ja etujen toteutumisen. Kuten edellä on todettu tätä valvontavastuusta ja järjestämisvastuuta ei voi siirtää yksittäiselle asiakkaalle.

AOA 1.7.2013 nro 3425/2012 (pdf 80,6 kt)

Lähteet

Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmä