Henkilökohtaisen avun korvaukset
Tämän sivun sisältö
- Välttämättömät ja kohtuulliset kulut
- Avustajan matka- ja majoituskulut
- Työaikalain ja työehtosopimuksen noudattaminen
Työnantajamallissa henkilökohtainen apu voidaan järjestää korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettaviksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen. Korvauksen piiriin kuuluvat myös muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.
Henkilökohtaisen avustajan ammatillinen koulutus on alkanut 1.1.2018. Henkilökohtaisena avustajana toimiminen ei kuitenkaan edellytä tämän tutkinnon suorittamista.
Jos vaikeavammaisen henkilön avustajalta kuitenkin yksittäistapauksessa edellytetään avustettavan vammasta tai sairaudesta johtuvaa ja avustamisessa huomioon otettavaa erityistä osaamista, joka on saatavissa vain tietyn ammatillisen pätevyyden avulla, voi tämä merkitä sitä, että tällainen erityisosaaminen tulee ottaa yksilöllistä korvausta määrättäessä huomioon korottavana tekijänä.
Kunnan korvausta yksilöllisesti määrättäessä on otettava huomioon vammaisen henkilön sairaudesta tai vammaisuudesta johtuva avuntarpeen määrä ja sen luonne sekä tämän jälkeen arvioitava se, pystyykö vammainen henkilö tosiasiassa kunnan määrittelemän korvauksen avulla palkkaamaan itselleen henkilökohtaisen avustajan.
Kunnan on siten mitoitettava korvauksen suuruus tarvittaessa yksilöllisesti sellaiselle tasolle, että vammainen henkilö voi tosiasiallisesti palkata avustajan itselleen. Kunta ei voi siten määritellä korvausta sellaiselle tasolle, joka estää tai kaventaa subjektiivisen oikeuden toteutumisen. Varsinaisen palkan lisäksi kunnan on korvattava työnantajalle kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset. KHO on ottanut joissain ratkaisuissaan kantaa myös siihen, mitä tarkoitetaan korvauksen piiriin kuuluvilla muilla kohtuullisilla avustajasta aiheutuvilla välttämättömillä kuluilla.
Lisäksi korkein oikeus on ennakkopäätöksissään arvioinut sekä julkisyhteisön (KKO:2022:21) että henkilökohtaisen avustajan työnantajan (KKO:2022:22) vahingonkorvausvastuuta tilanteessa, jossa työehtosopimuksen määräyksiä ei ollut noudatettu.
Työehtosopimuksen noudattaminen
Välttämättömät ja kohtuulliset kulut
KHO 20.12.2018 T 6100 – Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen – Välttämättömät ja kohtuulliset kulut - Palkanmaksu
Kunta hylkäsi A:n hakemuksen pankin palvelumaksujen korvaamisesta osana henkilökohtaisen avun kustannuksia.
A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n henkilökohtainen apu on järjestetty työnantajamallilla. A on perustanut pankkiin käyttötilin, jonne kunta suorittaa henkilökohtaisten avustajien palkat sekä muut lakisääteiset työnantajan maksettavaksi kuuluvat maksut ja korvaukset. Pankki perii käyttötilistä kuukausittain 7 euron suuruisen palvelumaksun. A on vaatinut, että pankin perimät palvelumaksut korvataan hänelle vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla. Hallinto-oikeus katsoo, ettei pankin perimää palvelumaksua voida pitää vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna työnantajan maksettavaksi kuuluvana lakisääteisenä maksuna tai korvauksena.
Näin ollen asiassa on ratkaistava, voidaanko pankin perimä palvelumaksu katsoa muuksi kohtuulliseksi avustajasta aiheutuvaksi välttämättömäksi kuluksi. A:lle on tarjottu mahdollisuutta käyttää kunnan sijaismaksajajärjestelmää, jolloin kaupunki hoitaisi palkanmaksuun liittyvät tehtävät. Tällöin edellä mainittu palvelumaksukustannus jäisi syntymättä. A ei ole tähän suostunut. Hän ei ole esittänyt perusteltua syytä vaihtoehtoisesta tavasta kieltäytymiselle. Tästä syystä pankin perimää palvelumaksua ei voida pitää muuna kohtuullisena avustajasta aiheutuvana välttämättömänä kuluna, joka kunnan olisi A:lle korvattava. Näin ollen kunnan päätöksen kumoamiseen ei A:n esittämillä perusteilla ole aihetta.
KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.
KHO 20.12.2018 T 6100 (pdf 113 kt)
KHO 20.4.2018 T 1920 Henkilökohtainen apu - Välttämättömät kulut - Palkanmaksu - Tilitoimisto
Kunta oli hylännyt yleisen edunvalvojan hakemuksen, jossa oli vaadittu kuntaa korvaamaan A:n henkilökohtaisen avustajan palkanmaksuun liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet tilitoimiston kulut.
A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi valituksen ja perusteli päätöstään seuraavasti: Vammaispalvelulain ja asiakasmaksulain nojalla A:n tulee saada henkilökohtaisen avustajan palvelu kustannuksitta. Kunnan tulisi lähtökohtaisesti tilanteessa, jossa A ei kykene palkan maksamista itse hoitamaan, huolehtia valitsemallaan tavalla palkanmaksusta ja siihen liittyvistä muista velvoitteista. Tilanteessa, jossa edunvalvoja oli tehnyt palkanmaksusta sopimuksen tilitoimiston kanssa, kunnalla ei käytännössä ollut mahdollisuutta valita toimintatapaa. A:n yleisen edunvalvojan, jonka tehtävänä on muun muassa hoitaa A:n taloudellisia asioita, ei sinänsä voida tehtäväänsä kuuluvana katsoa olevan velvollinen henkilökohtaisesti hoitamaan palkanmaksua, vaan se on voitu ostaa palveluna tilitoimistolta.
Kun palvelun hankkimisesta aiheutuneita 224,43 euron kustannuksia oli hallinto-oikeuden mukaan pidettävä kohtuullisina, kunta oli velvollinen korvaamaan kustannukset A:lle, vaikkei palvelun hankkimisesta ollutkaan ennalta sovittu kunnan kanssa.
Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.
Toimituksen huomautus: Tästä tapauksesta ei ole saatavilla koko ratkaisua anonymisoituna.
KHO 2018:5 Vuosikirjaratkaisu - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen
Vaikeavammainen henkilö A oli vaatinut Helsingin kaupungilta 24 euron suuruista korvausta ostamistaan postimerkeistä ja kirjekuorista, joita kumpiakin hän oli hankkinut 20 kappaletta ja käyttänyt niitä toimittaessaan henkilökohtaisten avustajiensa tunti-ilmoituslomakkeet Helsingin kaupungin taloushallintopalveluun palkanlaskentaa ja palkanmaksua varten.
Helsingin kaupunki ei ollut osoittanut postitse tapahtuvalle tunti-ilmoituslomakkeiden toimittamiselle muita vaihtoehtoja. Kun avustajien palkanmaksu ja siten henkilökohtaisen avun käyttäminen edellytti välttämättä tunti-ilmoituslomakkeiden toimittamista palkanlaskentaan postitse, edellä mainittuja kustannuksia oli pidettävä sellaisina avustajista A:lle aiheutuneina välttämättöminä ja kohtuullisina kuluina, jotka Helsingin kaupungin oli korvattava A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 d §:n (981/2008) 2 momentin 1 kohdan nojalla.
KHO 28.11.2016 T 5073 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen - Välttämättömät kulut
A haki henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvina kustannuksina korvausta talous- ja WC-paperin, käsisaippuan ja käsien desinfiointiaineen hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista. Kunta hylkäsi hakemuksen.
Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Hallinto-oikeus totesi, etteivät talous- ja WC-paperin, käsisaippuan ja käsien desinfiointiaineen hankinnasta aiheutuneet kustannukset olleet 8 d §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja lakisääteisestä työsuojelusta johtuvia välttämättömiä kuluja, jotka kunta olisi velvollinen korvaamaan A:lle. Mainitut kustannukset olivat luonteeltaan normaaleja perheen elantomenoja. Asiassa ei ollut osoitettu, että A:n henkilökohtaisen avun järjestämisestä olisi aiheutunut A:lle perheen elantomenoista erotettavissa olevia ja luonteeltaan välttämättömiä ylimääräisiä kustannuksia. Kysymys ei näin ollen ollut myöskään ollut lainkohdassa tarkoitetuista muista kohtuullisista avustajasta aiheutuvista välttämättömistä kuluista. KHO hylkäsi A:n valituksen.
KHO 28.11.2016 T 5073 (pdf 89 kt)
KHO 27.9.2016 T 4075 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen
A haki avustajan ateriakorvausta kunnalta. Kunta hylkäsi hakemuksen.
A valitti hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A on vammaispalvelulaissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka on oikeutettu henkilökohtaiseen apuun. Henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan korvausvelvollisuuden piiriin kuuluvat henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Kunnan tulee korvata avustamisesta aiheutuvat välttämättömät kulut, jotta avustaminen on tosiasiassa mahdollista ilman, että vaikeavammaiselle itselleen syntyy avustamiseen liittyviä kuluja.
A on vaatinut henkilökohtaisten avustajiensa ateriakorvausten kustantamista ajalta, jolloin avustajat avustavat A:ta hänen opiskelu- ja työharjoittelupaikassaan. A:lla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta maksaa työntekijöille ateriakorvausta näiden työskennellessä tavanomaisissa työntekopaikoissaan. Kyse ei ole lakisääteisestä maksusta tai korvauksesta, joka kunnan tulisi korvata vammaispalvelulain nojalla. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, joka osoittaisi, että henkilökohtaisilla avustajilla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta tavanomaiseen ruokailuun mainituilla työnsuorituspaikoilla tai näiden paikkojen läheisyydessä. Avustajille mahdollisesti syntyvät ylimääräiset ruokailukustannukset eivät siten liity avustamiseen sillä tavoin, että niitä voitaisiin pitää avustajasta aiheutuvina välttämättöminä kuluina.
Haetut ateriakorvaukset eivät kuulu kunnan vammaispalvelulain mukaisen korvausvelvollisuuden piiriin, joten lautakunta on voinut hylätä A:n hakemuksen.
KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.
KHO 27.9.2016 T 4075 (pdf 85 kt)
KHO:2015:108 Vuosikirjaratkaisu –Henkilökohtainen apu – Yritystoiminta – Henkilökohtaisen avustajan ylityökorvaukset – Henkilökohtaisen avustajan matka- ja majoituskustannukset
A oli täysin sokea ja hän oli toiminut käsityötuotteiden valmistajana ja myyjänä omassa yrityksessään. Hän oli myynyt harjoja markkinoilla ja kaupoissa ympäri Suomea. A:lle oli myönnetty henkilökohtaista apua yritystoimintaan. A toimi avustajansa työnantajana. Asiassa oli kysymys kunnan velvollisuudesta korvata avustajan ylitöistä aiheutuvia kustannuksia sekä avustajan matka- ja majoituskustannuksia.
Yksilöjaosto oli esillä olevissa oloissa voinut edellyttää, että A pyrkii välttämään ylityökorvauksilla korvattavaa ylityötä ja käyttää sen sijaan hyväksi työajan tasoitusjaksoja. A:n työstä saatu selvitys huomioon ottaen oli kuitenkin ilmeistä, ettei avustajatuntien ylityökorvauksiin johtavaa kasautumista ollut aina mahdollista välttää. Avustajalle ylitöistä maksettavat korvaukset tuli korvata A:lle.
Avustaminen edellytti matkustamista työnantajan mukana. Avustajan kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset oli korvattava A:lle.
Äänestys 4 - 1.
KHO 13.12.2013 T 3940 Lyhyt ratkaisuseloste - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen - Välttämättömät kulut
Vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty henkilökohtaista apua 24 tuntia vuorokaudessa. Henkilökohtainen apu oli toteutettu keskimäärin viiden avustajan hoitorenkaan avulla. Henkilö asui yhdessä vanhempiensa kanssa. Henkilökohtaisten avustajien käytöstä aiheutuvia sähkö- ja vesikustannuksia pidettiin luonteeltaan normaaleina perheen elantomenoina.
Asiassa ei ollut osoitettu, että vaikeavammaisen avustajapalvelun järjestämisestä olisi aiheutunut perheen elantomenoista erotettavissa olevia ja luonteeltaan välttämättömiä ylimääräisiä kustannuksia. Vaatimus sähkö- ja vesikustannusten korvaamisesta oli voitu hylätä.
KHO 13.12.2013 T 3940 (Finlex)
KHO 2013:171 Vuosikirjaratkaisu - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen – Kohtuulliset kulut
Sosiaalityön johtajan tekemän päätöksen perusteella vaikeavammaiselle henkilölle oli korvattu tämän henkilökohtaiseksi avustajakseen palkkaaman ulkomaalaisen työntekijän palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset. Kunnassa käyttöön otetun sijaispalkanlaskentajärjestelmän mukaisesti kunta suoritti palkan suoraan työntekijälle. Kun ilmeni, ettei avustajalla ollut oleskelulupaa tai muulla perusteella oikeutta oleskella ja työskennellä Suomessa, sosiaalityön johtaja teki uuden päätöksen, jolla aiemmin myönnetty korvaus evättiin yhdeltä kuukaudelta.
Asiassa tuli ratkaistavaksi, oliko kunnalla oikeus evätä korvaus jo suoritetun avustamisen osalta ja ottaen huomioon, että ulkomaalaislain säännösten rikkominen oli myös erikseen sanktioitu.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei kunta voinut korvauksen maksatuksesta päättäessään olla ottamatta huomioon sitä, noudattiko vaikeavammainen työnantaja työnantajavelvoitteitaan. Yksittäistapauksessa ratkaistavaksi jäi, millä tavoin tilanteeseen puututtiin, kun huomioon otettiin hallintolain 6 §:n mukaiset hallinnon oikeusperiaatteet. Kunnan toimenpiteet eivät saaneet muodostua työnantajan laiminlyöntiin nähden ilmeisen kohtuuttomiksi. Korvauksen maksatuksen keskeyttäminen yhden kuukauden ajalta ei ollut tapauksen olosuhteissa ilmeisen kohtuutonta. (Äänestys 7-1)
Helsingin HAO 12.10.2001 01/0769/6 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen – Lapsi – Muualta saatu taloudellinen tuki
Tapauksessa alaikäiselle lapselle haettiin koulujen lomien ajaksi henkilökohtaista avustajaa siltä ajalta, kun lapsen huoltaja osallistui työnsä kannalta välttämättömään täydennyskoulutukseen. Sosiaalilautakunta hylkäsi hakemuksen, koska kysymys oli lapsen hoidon järjestelyistä ja lapsen äiti sai erilaisia tukia, kuten erityishoitotukea, Elvaa ja omaishoidon tukea yhteensä noin 4 000 mk/kuukaudessa. Lisäksi lapselle järjestettiin koulun lomien ajalla erilaisia leirejä.
Sosiaalilautakunta katsoi, että lapsen äidillä oli mahdollisuus palkata lapselleen henkilökohtainen avustaja ensisijaisilla tuilla. Hallinto-oikeus kumosi sosiaalilautakunnan päätöksen ja totesi, että lapselle sosiaalihuoltolain perusteella myönnetty omaishoidon tuki on tosin vammaispalvelulakiin nähden ensisijainen, mutta omaishoitajalle maksettavaa tukea ei, samoin kuin ei Kansaneläkelaitoksen maksamaa hoitotukeakaan, ole tarkoitettu vammaispalvelulaissa tarkoitetun henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen.
Mikäli henkilökohtaista avustajaa haetaan eri tarkoituksiin kuin mihin ensisijaiset korvaukset on tarkoitettu, ei näiden ensisijaisten tukitoimien tai palvelujen saamisella voida perustella hakemuksen hylkäämistä tai esimerkiksi määriteltävän tuntimäärän alentamista. Yleensä näitä ensisijaisia taloudellisia tukitoimia ei voida myöskään käyttää henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen.
KHO 29.11.2000 T 3139 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen – Muualta saatu taloudellinen tuki
Tapauksessa vaikeavammainen henkilö oli vammautunut armeijan sotaharjoituksissa. Vaikeavammaiselle henkilölle maksettiin Valtionkonttorin päätöksellä korvausta n 13.000 mk/kuukaudessa. Korvaus koostui elinkorosta ja haittalisästä sekä täydennyskorosta ja vaaterahasta.
Vaikeavammainen henkilö haki vammaispalvelulain mukaan henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista vaikeavammaisen henkilön yrityksessä työskentelyä varten.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Valtionkonttorin sotilasvammalain nojalla maksama avuttomuus- ja haittalisä ei ollut tarkoitettu työstä ja opiskelusta aiheutuviin kustannuksiin, eikä myöskään ammatin harjoittamiseen käytetyn avustajan palkkaamiseen.
Henkilökohtaista avustajaa oli anottu pääasiassa omassa yrityksessä työskentelyä varten. Näillä perusteella hakijalle voitiin vammaispalvelulain nojalla maksaa henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia.
Helsingin HAO 18.1.2000 00/0053/6 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen – Lakisääteiset maksut
Hallinto-oikeus katsoi, että työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan työaikalakia ei sovelleta työhön, jota työntekijä tekee kotonaan ja 6 kohdan mukaan työaikalakia ei sovelleta työnantajan perheenjäsenen työhön. Mainitut säännökset huomioon ottaen työaikalakia ei sovelleta kotona työtä tekeviin vaikeavammaisen henkilön perheenjäseniin. Näin ollen jaostolla ei ollut lakiin perustuvaa velvollisuutta maksaa vaikeavammaisen henkilön kotona tehdystä työstä tai perheenjäsenen tekemästä työstä sunnuntaityökorvausta.
Kunnan korvausvelvollisuutta ja vammaisen henkilön työnantajan korvausvelvollisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös valittavaan työaikalakiin. Tällainen arvio on tehtävä vammaisen henkilön ja hänen työntekijänsä (avustajansa) kesken sovitun työsopimuksen ehtojen perusteella.
Työsopimuksen perusteella on arvioitavissa, minkälaista työtä työsopimus pääasiallisesti koskee. Arvioitavaksi tulee myös se, missä työtä pääasiallisesti tehdään. Sovellettavasta työaikalaista riippuen työnantajan pakolliset, lakisääteiset kustannukset määräytyvät jossain määrin erilailla. Työaikalakeja ei sovelleta tilanteissa, jos avustajana toimii vaikeavammaisen henkilön kanssa samassa taloudessa asuva lähiomainen.
Avustajan matka- ja majoituskulut
KHO 21.8.2018 T 3844 - Henkilökohtainen apu – Ulkomaan matka – Kustannusten korvaaminen - Välttämättömät ja kohtuulliset kulut – Vaikeavammaisuus - Nuori - Omaishoito
A haki 40 lisätuntia henkilökohtaista apua ja 300 euroa korvausta henkilökohtaisen avustajan matkakuluihin perheen lomamatkalle Barcelonaan 7.-17.6.2016. Kunta hylkäsi hakemuksen.
A haki 250 euroa korvausta henkilökohtaisen avustajan matkakuluihin perheen lomamatkalle Budapestiin 14.–21.10.2016. Kunta hylkäsi hakemuksen.
Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valitukset. 2001 syntyneellä A:lla oli diagnosoitu lapsuusiän autismi ja lievä kehitysvammaisuus. A tarvitsi ohjausta ja apua sekä koulutyöskentelyssä että arkipäivän tilanteissa. A:n omaishoitajana toimi hänen isänsä, jonka omaishoitajan vapaat oli toteutettu henkilökohtaisen avustajan sekä niin sanotun vauhtiviikonlopun avulla. A:lle oli myönnetty henkilökohtaista apua kodin ulkopuolisiin toimintoihin 30 tuntia kuukaudessa.
Asiassa oli riidatonta, että A oli vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka tarvitsi vammaisuuden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen tavanomaiseen elämään liittyvistä toimista. A oli tarvinnut toisen henkilön apua kysymyksessä olevilla ulkomaanmatkoilla. Hänen ulkomaanmatkoille osallistumisensa ei kuitenkaan ole edellyttänyt välttämättä henkilökohtaisen avustajan palveluiden käyttämistä, koska omaishoitajana toimiva isä on ollut mukana lomamatkoilla. Hallinto-oikeus katsoi, että henkilökohtaisen avun myöntäminen lomamatkoja varten ei ole ollut vammaispalvelulain säännöksissä tarkoitetulla tavalla välttämätöntä.
A luopui valituksessaan KHO:een avustajan lisätuntien hakemisesta Barcelonan matkan osalta. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja vahvisti A:lle Barcelonan matkan osalta matkakuluina korvattavaksi määräksi vaaditut 248,90 euroa. Siltä osin kuin kyse oli avustajan matkakuluista Budapestin matkan osalta, KHO hylkäsi valituksen.
KHO 21.8.2018 T 3844 (pdf 114 kt)
KHO 15.8.2018 T 3787 – Henkilökohtainen apu – Ulkomaan matka – Tavanomainen elämän toiminto – Kustannusten korvaaminen – Välttämättömät ja kohtuulliset kulut
A haki korvausta henkilökohtaisen avustajan matkakuluihin 1 858 euroa Espanjan Teneriffalle 1.-15.11.2016 suuntautuvaa lomamatkaa varten. Kunta hyväksyi A:n hakemuksen 400 euron osalta ja hylkäsi hakemuksen enemmälti.
Hallinto-oikeus totesi, että ulkomaanmatka sinänsä voi kuulua vammaispalvelulain mukaisiin tavanomaisiin elämäntoimintoihin. Asiassa on tämän lisäksi arvioitava, olivatko korvattavaksi vaaditut henkilökohtaisen avustajan matkakustannukset välttämättömiä ja kohtuullisia, kun otettiin huomioon matkan kohde ja matkan hinta. Lisäksi oli arvioitava, oliko osaa matkasta pidettävä henkilökohtaisen avustajan lomamatkana. Hallinto-oikeus totesi, että A:lla oli oikeus käyttää henkilökohtaisen avun tunteja myös ulkomaanmatkalla. Kun A:n ulkomaan matkalle osallistuminen oli edellyttänyt välttämättä henkilökohtaisen avustajan palveluiden käyttämistä, oli henkilökohtaisen avustajan matkasta aiheutuneiden kulujen korvaamista pidettävä lähtökohdiltaan välttämättömänä kuluna.
Aiheutuneita 1 858 euron matkakuluja, jotka muodostuivat matka- ja majoituskuluista Teneriffalla kahden viikon ajalta, ei voitu pitää hinnan, matkakohteen eikä matkan pituuden osalta kohtuuttomina. Kun otettiin kuitenkin huomioon, että A:lle oli myönnetty henkilökohtaista apua 35 tuntia viikossa, joka tuntimäärä oli käytettävissä lomamatkankin aikana, henkilökohtaiselle avustajalle jäänyttä huomattavaa vapaa-ajan osuutta lomakohteessa on pidettävä hänen lomamatkanaan. Työehtosopimuksen mukaisten matka- ja majoituskulujen koko määrä ei tämän vuoksi ollut vammaispalvelulain tarkoittama lakisääteinen kustannus, jonka kunta olisi velvollinen korvaamaan, siitä huolimatta, että A joutui ne itse mahdollisesti korvaamaan avustajalleen.
KHO kumosi hallinto-oikeuden ja kunnan päätökset ja palautti asian kuntaan.
KHO totesi, että A:n kertoman mukaan hänen henkilökohtainen avustajansa ei ole hänen lähiomaisensa, eikä kunta ollut kiistänyt tämän seikan paikkansapitävyyttä. Tämä ja asiassa esitetty muu selvitys huomioiden matkaa ei ole osaksikaan pidettävä henkilökohtaisen avustajan lomamatkana. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella oli ilmeistä, että A tarvitsi välttämättä henkilökohtaisen avun palvelua ulkomaan lomamatkan aikana. Henkilökohtaisen avustajan matkasta johtuneita matka- ja majoituskuluja oli siten pidettävä vammaispalvelulain tarkoitettuina avustajasta aiheutuvina välttämättöminä kuluina, jotka tulee korvata kohtuullisen määräisinä. Puolihoidosta aiheutuneita kuluja ei sen sijaan voida pitää avustajasta aiheutuvina välttämättöminä kuluina. KHO ei ottanut kantaa korvattavien kustannusten kohtuulliseen määrään.
KHO 15.8.2018 T 3787 (pdf 122 kt)
KHO 15.8.2018 T 3786 – Henkilökohtainen apu – Ulkomaan matka – Tavanomainen elämän toiminto – Kustannusten korvaaminen – Välttämättömät ja kohtuulliset kulut
A haki henkilökohtaista apua 150 lisätuntia sekä avustajasta johtuvien matka- ja majoituskustannusten korvaamista Thaimaan lomamatkalle. Kunta hylkäsi hakemuksen.
Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Se totesi, että ulkomaan lomamatka voi sinänsä kuulua vammaispalvelulaissa tarkoitettuihin vaikeavammaisen henkilön tavanomaisiin elämäntoimintoihin. Kunnan korvausvelvollisuutta harkittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että henkilökohtaisen avun järjestämisvelvollisuus on rajattu vaikeavammaisen henkilön välttämättömiin tarpeisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin. Merkitystä on annettava myös lomamatkan kohteelle ja kestolle. Vaikka kyseessä olevan kaltaiset lomamatkat Suomesta ulkomaille ovat sinänsä yleisiä, lomailua Thaimaassa ei kuitenkaan ole katsottava sellaiseksi tavanomaiseksi elämäntoiminnoksi, jota varten henkilökohtaista apua olisi lähtökohtaisesti järjestettävä, vaan kunnan järjestämisvelvollisuus on ratkaistava kokonaisharkinnalla. Asiassa ei ole ilmennyt, että lomailu Euroopan ulkopuolella olisi ollut valittajalle tavanomaista silloinkaan, kun hänen toimintakykynsä on ollut parempi. Lisäksi kustannusten katsottiin muodostuvan toiminnon luonteeseen nähden kohtuuttoman korkeiksi.
KHO kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaalijaoston päätökset ja palautti asian sosiaalijaoston käsiteltäväksi. KHO totesi, että henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan näitä toimia suorittaessaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä (StVM 32/2008 vp) käy ilmi, että henkilökohtaista apua voi olla tarpeen järjestää myös ulkomaille suuntautuvien lomamatkojen ajaksi. A oli asian käsittelyn aiemmissa vaiheissa kertonut, että hän oli aiemmin matkustellut toimintakykynsä ollessa vielä parempi, mutta viime vuosina matkustelu oli jäänyt. A oli kertonut, että hänen toimintakykynsä puolesta matka-ajankohta olisi nyt hyvä ja että matkalla olisi kuntoutuksellisesti positiivisia vaikutuksia.
Ulkomaille suuntautuvan lomamatkan tavanomaisuutta arvioitaessa ei ratkaisevaa merkitystä voida antaa yksinomaan matkan luonteelle, vaan arviointi tulee tehdä myös vaikeavammaisen henkilön yksilöllisten tarpeiden ja olosuhteiden perusteella. KHO katsoi, että A:n Thaimaahan suuntautunutta lomamatkaa voitiin nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa pitää hänen tavanomaisena elämän toimintonaan. Selvityksen perusteella oli ilmeistä, että A tarvitsi välttämättä henkilökohtaisen avun palvelua ulkomaan lomamatkan aikana. Kun henkilökohtaisen avun palvelun käyttäminen edellytti henkilökohtaisen avustajan matkakulujen korvaamista, henkilökohtaisen avustajan matkasta johtuvia matka-, majoitus- ja pääsymaksukuluja oli pidettävä avustajasta aiheutuvina välttämättöminä kuluina, jotka tuli korvata kohtuullisen määräisinä. Korkein hallinto-oikeus ei ottanut kantaa korvattavien kustannusten kohtuulliseen määrään eikä välttämättömän henkilökohtaisen avun laajuuteen.
KHO 15.8.2018 T 3786 (pdf 114 kt)
KHO 7.10.2014 T 2984 - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen - Ulkomaan matka
A haki korvattaviksi henkilökohtaisen avustajan päivärahoja Iso-Britanniaan kohdistuneelta matkalta. Kunnan perusturvalautakunta hylkäsi hakemuksen todeten, että päivärahoja ei makseta mutta valittajalle korvataan joko ateriat kuitteja vastaan tai (henkilökohtaisten avustajien) työehtosopimuksen mukaiset ateriakorvaukset.
A valitti hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja totesi, että työnantajalla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle päivärahaa. Kyse ei ole lakisääteisestä maksusta tai korvauksesta, joka kunnan vammaispalvelulain nojalla tulisi korvata. Työmatkasta avustajalle aiheutuvaa ruokailu- ja muiden elinkustannusten kohtuullista lisäystä on kuitenkin pidettävä vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna kohtuullisena avustajasta aiheutuvana välttämättömänä kuluna, joka kunnan on korvattava. Kulujen on aiheuduttava työmatkasta ja niiden tosiasiallinen aiheutuminen on selvitettävä. Tämä on yleensä mahdollista vasta matkan jälkeen.
Päiväraha ei osoita tosiasiallisesti aiheutunutta ja toteutunutta kustannusten määrää, vaan se on summittainen arvio ruokailu- ja muiden kustannusten määrän lisäyksestä. Kunnalla ei näin ollen ole velvollisuutta korvata avustajan työmatkoilta valituksessa tarkoitettua päivärahaa. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.
KHO 7.10.2014 T 2984 (pdf 90 kt)
KHO 2014:14 Vuosikirjaratkaisu - Henkilökohtainen apu – Kustannusten korvaaminen - Ulkomaan matka - Välttämättömät kulut – Kohtuulliset kulut
MS-tautia sairastava henkilö asui yhdessä avopuolisonsa kanssa, joka toimi myös hänen henkilökohtaisena avustajanaan. Hänelle oli myönnetty henkilökohtaista apua enintään 18 tuntia viikossa. Henkilökohtaista apua tarvittiin kotona lähinnä ruuanlaitossa, pyykinpesussa, siivouksessa ja pistoslääkityksen antamisessa.
Puolisot olivat joulukuussa 2011 kahden viikon lomamatkalla Teneriffalla. Hotellimajoitus oli puolihoidolla. Matkan kustannuksiksi ilman puolihoitoa ilmoitettiin 1 196 euroa henkilöltä. Henkilökohtaiselle avustajalle maksettiin matkan ajalta avustajan palkkakustannukset. Viranhaltija hylkäsi hakemuksen saada henkilökohtaisen avustajan matkakustannukset korvatuiksi. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen oikaisuvaatimuksen johdosta annetusta päätöksestä.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaan lomamatka sinänsä voi kuulua vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaisiin tavanomaisiin elämäntoimintoihin, mutta katsoi, että osaa yhteisestä matkasta oli pidettävä henkilökohtaisen avustajan lomamatkana. Kun arvioitiin, olivatko avustajan matkakustannukset vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla välttämättömiä ja kohtuullisia, huomioon oli otettava matkakohde, matkan hinta sekä henkilökohtaisen avun tarve matkan aikana. Hotellimajoituksen ja puolihoidon vuoksi avun tarpeen voitiin arvioida liittyneen lähinnä liikkumisessa avustamiseen sekä pistoslääkityksen antamiseen.
Arviossa otettiin huomioon myös se seikka, että puolisolle oli maksettu avustamisesta palkkaa matkan ajalta, vaikka avustamisen tarpeet eivät matkan aikana olleet samanlaisia tai samanlaajuisia kuin kotona. Näissä oloissa välttämättöminä ja kohtuullisina avustajan matkakuluina pidettiin yhtä kahdeksasosaa (1/8) edellä tarkoitetusta matkan hinnasta.
Työaikalain ja työehtosopimuksen noudattaminen
KHO:2024:83 Ennakkopäätös – Palveluasuminen kotiin – Henkilökohtainen avustaja – Työnantajamalli – Työnantajan perheenjäsen – Työaikalain soveltamisala – Työaikadirektiivi – Direktiivin tulkintavaikutus
Kuntayhtymä oli myöntänyt A:lle vammaispalvelulain perusteella palveluasumisen kotiin, joka toteutettiin henkilökohtaisen avun avulla. Käytössä oli työnantajamalli, jossa A toimi työnantajana ja avustajana hänen tyttärensä. Kuntayhtymä kieltäytyi korvaamasta A:lle palkkauksesta aiheutuvina kustannuksina työaikaan sidoksissa olevia palkanlisiä sillä perusteella, että työaikalakia ei sovellettu työnantajan perheenjäsenen työhön.
Asiassa sovellettavassa vuoden 1996 työaikalaissa oli säädetty poikkeuksena työaikalain soveltamisalaan, että lakia ei sovelleta työnantajan perheenjäsenen työhön. Työaikalailla oli pantu täytäntöön työaikadirektiivi.
Työaikadirektiivin perusteella perheenjäsentä koskevaa poikkeusta ei voitu soveltaa vain sillä perusteella, että työntekijä on työnantajansa perheenjäsen. Poikkeuksen soveltamiseksi edellytettiin lisäksi, että työsuhteessa työajan pituutta ei kokonaisuudessaan mitata tai määritellä ennalta tai että työntekijä voi päättää siitä itse harjoitetun toiminnan luonteen vuoksi.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että työaikalain poikkeussäännöstä ei voitu esillä olevan tilanteen kaltaisissa tilanteissa säännöksen ehdottoman sanamuodon puitteissa tulkita siten kuin työaikadirektiivissä edellytettiin.
Direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille. Tässä asiassa oli kuitenkin otettava huomioon, että vaikeavammaisen henkilön ja hänen avustajansa välisen työsuhteen perustana oli viranomaisen myöntämä lakisääteinen palvelu. Viranomainen on tällöin velvollinen korvaamaan työnantajana toimivalle vaikeavammaiselle henkilölle avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset, joita ovat palkan lisäksi myös työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset. Se, että vaikeavammainen henkilö työnantajamallissa itse maksaa henkilökohtaiselle avustajalle työnantajan maksettavaksi kuuluvat palkanlisät, ei merkinnyt sitä, että asiassa olisi direktiivin soveltamisen kannalta kysymys kahden yksityisen oikeussubjektin välisestä oikeussuhteesta.
Työnantajana toimiva vaikeavammainen henkilö voi vedota vaatimuksensa perusteena työaikadirektiivin säännökseen perheessä työskentelyä koskevan poikkeuksen rajoituksista palvelun järjestämisen kustannuksista vastuussa olevaa julkisoikeudellista tahoa vastaan. Direktiivin säännös täytti välittömän oikeusvaikutuksen lisäedellytykset ehdottomuudesta ja riittävästä täsmällisyydestä.
Asian olosuhteissa työaikadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kysymyksessä olevaan työhön ei voitu soveltaa työaikalakiin sisältyvää poikkeusta. Kuntayhtymällä ei ollut ollut lainmukaista perustetta hylätä A:n vaatimusta palkkauskustannusten korvaamisesta hänelle myönnetyn vammaispalvelun kustannuksina.
Äänestys 6-1
KKO:2022:22 Ennakkopäätös - Henkilökohtainen apu - Työsopimus - Korvattava vahinko
Vahingonkorvaus - Työnantajan korvausvastuu - Korvauksen sovittelu
Vaikeavammainen B oli toiminut henkilökohtaisen avustajansa työnantajana. Hän ei ollut ottanut työntekijää varten ryhmähenkivakuutusta, mihin hänellä olisi työehtosopimuksen mukaan ollut velvollisuus. Työntekijän kuoltua tämän oikeudenomistaja A vaati B:ltä vahingonkorvausta saamatta jääneestä henkivakuutuskorvauksesta.
Korvausvaatimusta arvioitiin työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla. B ei näyttänyt menetelleensä työnantajana huolellisesti sillä perusteella, että jättäessään vakuutuksen ottamatta hän oli toiminut kunnalta saamaansa ohjeen mukaisesti. (Ään.) Ks. KKO:2022:21
Työnantajan korvausvelvollisuutta työntekijälle ei voitu kohtuullistaa. B velvoitettiin suorittamaan A:n vaatima vahingonkorvaus.
KKO:2022:22 Ennakkopäätös (Finlex)
KKO:2022:21 Ennakkopäätös - Henkilökohtainen apu - Vahingonkorvaus - Julkisyhteisön korvausvastuu - Syy-yhteys
Kaupunki oli antanut vaikeavammaiselle B:lle tietopaketin henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyvistä asioista. Tietopaketissa annetun ohjeen mukaan työntekijäin ryhmähenkivakuutus ei ollut lakisääteinen vakuutus vaan työnantaja voi ottaa avustajalleen vakuutuksen vapaaehtoisesti omalla kustannuksellaan. B ei ollut ottanut avustajanaan toiminutta työntekijää varten mainittua vakuutusta, vaikka hänellä olisi työsuhteen aikana voimaan tulleen uuden työehtosopimuksen perusteella ollut velvollisuus siihen. Työntekijän kuoltua hänen oikeudenomistajansa vaati kaupungilta vahingonkorvausta saamatta jääneestä vakuutuskorvauksesta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että kaupunki oli käyttänyt julkista valtaa antaessaan B:lle ohjeen ryhmähenkivakuutuksen ottamisesta ja että kaupunki ei ollut noudattanut julkisen vallan käytölle kohtuudella asetettavia vaatimuksia, kun se oli laiminlyönyt muuttaa ohjetta uuden työehtosopimuksen voimaantulon johdosta ja ilmoittaa muutoksesta B:lle. Kaupunki velvoitettiin korvaamaan työntekijän oikeudenomistajalle saamatta jäänyt vakuutuskorvaus.
KKO:2022:21 Ennakkopäätös (Finlex)
Lähteet
Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.
