Palveluohjaus

Hoitaja istuu tietokoneen ääressä ja keskustelee potilaan kanssa.

Palveluohjaus tukee palvelujen vaikuttavuutta ja edistää asiakkaan terveyttä ja hyvinvointia. 

Palveluohjaus on yksilötyötä, jossa palveluohjaaja

  • kartoittaa asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaisesti 
  • ottaa vastuun asiakkaan palvelukokonaisuudesta
  • huolehtii asiakkaan kanssa hänen tarvitsemiensa palvelujen suunnittelusta, hankkimisesta ja yhteensovittamisesta
  • valvoo, että asiakkaan asiat etenevät suunnitelman mukaisesti. 

Palveluohjaus on tärkeää varsinkin elämän erilaisissa muutos- ja siirtymävaiheissa ja hyödyllistä erityisesti, kun asiakkailla on pitkäaikainen ja monimuotoinen palvelutarve. Suomeen muuttaneilla henkilöillä tällaisia muutosvaiheita voivat olla esimerkiksi Suomeen saapuminen ja kotoutumisen alkuvaiheet. Palveluohjauksesta ja verkostomaisesta työtavasta on erityistä hyötyä asiakkailla, joilla voi olla hyvin vaikeita kokemuksia takanaan, ja jotka tarvitsevat monipuolisesti palveluita ja tukea. 

Palveluohjaus on koordinoivaa työtä, jolla edistetään eri organisaatioiden ja hallinnonalojen välistä yhteistoimintaa. 

Kulttuurisensitiivinen palveluohjaus 

Palveluohjauksessa on tärkeää huomioida asiakkaan tausta, kieli ja kulttuuri. Palvelujärjestelmä on monelle vieras. Myös oman palvelutarpeen tunnistaminen saattaa olla haastavaa. Tarvittaessa asiakasta onkin opastettava ”kädestä pitäen” eri palvelujen löytämisessä sekä esimerkiksi aikojen varaamisessa. 

On tärkeää tunnistaa ryhmät, kuten iäkkäät, vammaiset ja lapset, jotka ovat vaarassa jäädä palvelujen ulkopuolelle. Tarpeen mukaista palveluihin pääsyä tuetaan tekemällä tiivistä yhteistyötä ammattilaisten välillä ja huomioimalla palveluohjauksessa asiakkaan koko perhe. 

Asiakkaan mahdollisuuksia huolehtia omasta hyvinvoinnistaan tulee tukea asiakkaalle parhaiten sopivilla keinoilla ja mahdollisuuksien mukaan asiakkaan osaamalla kielellä. Yhteisen kielen puuttuessa tulee työskennellä tulkkivälitteisesti. 

Palveluohjausta on kaikkialla

Kaikki asiakastyötä tekevät ammattilaiset tekevät palveluohjausta ohjatessaan asiakasta eteenpäin hänen tarvitsemiinsa palveluihin. Varsinaisen palveluohjauksen lisäksi asiakkaan asiointia edistävät muun muassa:

  • ajanvarauspalvelu asiakkaan omalla äidinkielellä
  • erikieliset materiaalit ja videot palveluntarjoajan verkkosivuilla
  • yhteistyö järjestöjen kanssa
  • erilaiset helposti lähestyttävät ohjaus- ja neuvontapalvelut. 

Mitä selkeämmin tarjolla olevista palveluista on saatavilla tietoa, sitä vähemmän tarvitaan raskaampaa palveluohjausta. Kuitenkin varsinasta palveluohjausta tulisi aina olla saatavilla sitä tarvitseville. 

Maahanmuuton alkuvaiheessa kotoutujalle tulee tarjota tukea kotoutumiseen. Viranomaisten tehtävänä on neuvoa oman vastuualueensa palveluissa ja tarvittaessa ohjata asiakkaat muiden viranomaisten palveluihin.