Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 2023

Suomalaisten säännöllinen alkoholin käyttö on vähentynyt

Säännöllinen eli vähintään viikoittainen alkoholinkäyttö on vähentynyt sekä miehillä että naisilla vuosien 2016 ja 2023 välillä (kuvio 1). Vähintään viikoittain alkoholia käyttävien osuus oli vuonna 2023 miehillä 48 prosenttia ja naisilla 22 prosenttia, kun vastaavat osuudet vuonna 2016 olivat 52 ja 29 prosenttia.

Keväällä 2023 toteutetun Juomatapatutkimuksen mukaan alkoholin lähes päivittäinen käyttö oli melko harvinaista: miehistä kuusi ja naisista kaksi prosenttia käytti alkoholia vähintään neljä kertaa viikossa. Sekä miehet että naiset käyttivät alkoholia useimmin vanhimmassa 55–69-vuotiaiden ja harvimmin nuorimmassa 20–34-vuotiaiden ikäryhmässä (liitetaulukko 1). Useimmin alkoholia käyttivät yli 54-vuotiaat miehet: heistä 62 prosenttia käytti alkoholia vähintään viikoittain ja 11 prosenttia neljä kertaa viikossa tai useammin.

Vaikka alkoholinkäyttö yleisesti ottaen väheni, säännöllinen humalakulutus oli koko väestön tasolla lähes yhtä yleistä vuonna 2023 kuin vuonna 2016. Vuonna 2023 vähintään kuukausittain humalaan eli kuusi annosta tai enemmän joi 21 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2016 vastaava osuus oli 22 prosenttia.  Vuonna 2023 tämän tasoisen humalajuomisen väheneminen jatkui vielä 20–34-vuotiailla. Rajumpi humalajuominen oli kuitenkin yhä yleisintä 20–34-vuotiailla miehillä. Heistä 41 prosenttia oli juonut vähintään 13 alkoholiannosta ainakin yhtenä edellisen vuoden päivistä.

Täysin raittiiden osuus vuonna 2023 oli 12 prosenttia väestöstä, miehistä 10 ja naisista 14 prosenttia. Raittiiden osuus pysyi samalla tasolla verrattuna vuoteen 2016.

Alkoholin pitkäaikaisesta käytöstä aiheutuvan kohtalaisen terveysriskien rajan (miehillä yli 14 ja naisilla yli 7 annosta viikossa) ylitti miehistä 15 prosenttia ja naisista yhdeksän prosenttia. 

Koko väestöstä 28 prosenttia, miehistä 31 prosenttia ja naisista 21 prosenttia, ylitti alkoholiongelmia seulovan AUDIT-testin alimman riskirajan (vähintään kuusi pistettä naisille ja kahdeksan pistettä miehille) eli heille tulisi suositusten perusteella tarjota terveydenhuollossa neuvontaa alkoholinkäytön vähentämiseksi.

Kuusi prosenttia miehistä ja neljä prosenttia naisista oli kokenut alkoholin käytöstään johtuvia terveysongelmia.

Tulokset perustuvat THL:n Juomatapatutkimukseen, joka vuonna 2023 toteutettiin ensimmäistä kertaa osana Terve Suomi -terveystarkastustutkimusta. Juomatapatutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2016 ja sitä ennen kahdeksan vuoden välein.

Lataa koko tilastoraportti

Humalaan juovien osuus vastaajista vuosina 1968–2023
Kuvio 1. Humalaan juovien osuus vastaajista vuosina 1968–2023.

Kuviot

Taustatiedot

Tilastokuvaus

Tilasto suomalaisten juomatavoista kuvaa suomalaisten alkoholin käyttötapoja, alkoholin käytöstä koettuja haittoja ja alkoholinkäytön väestöryhmittäisiä eroja. Tilasto tuotetaan otokseen perustuvana laajana haastattelututkimuksena. 

Kansallisen tason luotettavin tieto alkoholin kokonaiskulutuksen muutoksista vuositasolla perustuu Alkoholijuomien kulutus -tilastoon. Myyntitietoihin pohjautuvista tilastoista ei kuitenkaan saada tietoa käyttötavoista tai väestöryhmien kulutuseroista. Suomalaisten alkoholinkäyttötavat -tilasto vastaa erityisesti näihin kysymyksiin. Tilaston aiheita ovat raittiuden yleisyys, alkoholinkäytön ja humalakulutuksen useus, alkoholin riskikäyttö ja alkoholinkäytöstä koetut seuraukset sekä näiden kaikkien jakautuminen väestössä.

Lähde

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 2023
Finländarnas dryckesvanor 2023
Finnish drinking habits 2023

Tilastoraportti 59/2023, 30.11.2023. THL.

Lisätietoja

Pia Mäkelä
tutkimusprofessori
Puh. 029 524 7159

Janne Härkönen
erikoistutkija
Puh. 029 524 7168

sähköposti: [email protected]