Päätökset lastensuojelussa ja muutoksenhaku

Asianosaisten oikeusturva on otettava huomioon asiakkuuden eri vaiheissa. Lasta, vanhempia ja muita asianosaisia tulee kuulla, heitä tulee informoida suunnitelmista ja päätöksistä, ja mahdollisuuksien mukaan toimenpiteiden tulee tapahtua yhteisymmärryksessä. Asiakirjojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset ja asianosaisilla on pääsääntöisesti oikeus tutustua niihin.
Huostaanoton valmistelu - Asianosaisten kuuleminen

Hallintopäätös on annettava kirjallisesti ja sen on oltava asianmukaisesti perusteltu. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Päätöksessä tulee olla selkeästi yksilöitynä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu.
Hallintolaki 43-45 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Julkisen vallan käyttöä sisältävässä kunnallisessa tehtävässä voi toimia vain virkasuhteessa oleva henkilö.
Perustuslaki 124 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Hyvinvointialuelaki 92 § 2 momentti (611/2021, Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Valitusoikeus ja oikaisuvaatimus

Päätökseen, johon saa hakea muutosta valittamalla, on liitettävä valitusosoitus. Siinä on mainittava valitusviranomainen ja viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava sekä valitusaika ja mistä se lasketaan. Lisäksi valitusosoituksessa on selostettava vaatimukset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta. 
Hallintolaki 47 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Lastensuojelulain 90 §:ssä säädetään, missä lastensuojeluasioissa saa hakea valittamalla muutosta suoraan hallinto-oikeudelta, kun on kyse sosiaalihuollon viranhaltijan tekemästä päätöksestä. Muissa lastensuojeluasioissa tehdyistä hallintopäätöksistä haetaan ensin oikaisua (oikaisuvaatimus) kunnan määräämältä sosiaalihuollon toimielimeltä (esimerkiksi sosiaalilautakunta).
Lastensuojelulaki 90 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Sosiaalihuoltolaki 6 luku (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Hallinto-oikeus

Alla on lueteltu lastensuojelulain nojalla tehdyt päätökset, joihin ei ole muutoksenhakuoikeutta tai on muutoksenhakuoikeus joko oikaisuvaatimuksena tai suoraan hallinto-oikeudelta. Lastensuojelulain 11 luvun mukaisia rajoituksia ja rajoitustoimenpiteitä koskevasta päätöksenteosta on lisätietoa osiossa Rajoitustoimenpiteet sijaishuollossa ja taulukossa Rajoitustoimenpiteet pähkinänkuoressa.

Hyvinvointialueen päätökset, joihin ei voi hakea muutosta

Hyvinvointialueen päätökset, joista tehdään oikaisuvaatimus

Seuraavista viranhaltijan päätöksistä tulee tehdä oikaisuvaatimus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Sosiaalihuoltolaki 50 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Hyvinvointialueen päätökset, joihin haetaan muutosta suoraan hallinto-oikeudelta

Seuraavista viranhaltijan tekemistä päätöksistä haetaan muutosta suoraan hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Lastensuojelulaki 90 § (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Hallinto-oikeuden tekemät päätökset ja välipäätökset

Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Lastensuojelulain 43 §:n 2 momentissa tarkoitetusta lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä (tahdonvastainen huostaanotto) saa hakea valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta ilman valituslupaa. 
Lastensuojelulaki 92 § 2 momentti (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Seuraaviin hallinto-oikeuden päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan:

Lastensuojelulaki 92 § 1 momentti (Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
KHO:2022:59 24.5.2022/H1542 - Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja - FINLEXLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

 

Valittajan on valituslupaa hakiessaan ilmoitettava hallintoprosessilain 111 §:ssä tarkoitettu valitusluvan pyytämisen peruste, sekä syyt, joiden vuoksi valittaja katsoo, että valitusluvan myöntämiseen on hallintoprosessilain tarkoittama peruste. Korkeimman hallinto-oikeuden on myönnettävä valituslupa, jos jokin laissa säädetty valituslupaperuste täyttyy. 
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 110 – 111 § (hallintoprosessilaki 808/2019, Finlex)Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä

Kirjallisuutta

  • Räty, Tapio (2019). Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki: Edita Publishing Oy