Vammaispalvelulain soveltamisala

Tämän sivun sisältö

• Vammaisen henkilön määritelmä
• Vammaispalvelulain suhde muuhun lainsäädäntöön
• Tavanomainen elämä

Vammaispalvelulaki 2 § (Finlex)

Vammaisen henkilön määritelmää, vammaispalvelulain suhdetta muuhun lainsäädäntöön sekä tavanomaisen elämän käsitteen sisältöä käsitellään tarkemmin jäljempänä. Palvelukohtaisia myöntämisedellytyksiä käsitellään palveluita koskevilla sisältösivuilla.  
Tuki ja palvelut

Vammaisen henkilön määritelmä

Vammaispalvelulakia sovelletaan lain 2 §:ssä määriteltyyn vammaiseen henkilöön. Tämä tarkoittaa, että oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin on henkilöllä, joka täyttää kaikki vammaisen henkilön määritelmässä mainitut edellytykset. Vammaispalvelulaissa on lisäksi säädetty kunkin palvelun osalta palvelukohtaisista myöntämisedellytyksistä, jotka vammaisen henkilön on myös täytettävä ollakseen oikeutettu kyseiseen palveluun.

Vammaispalvelulakia sovelletaan henkilöön (vammainen henkilö), jonka:

1. vamman tai sairauden aiheuttama fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite on pitkäaikainen tai pysyvä;
2. vamma tai sairaus yhdessä yhteiskunnassa esiintyvien esteiden kanssa estää osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa; ja
3. itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää välttämättä tämän lain mukaisia palveluita.

Vammaispalvelulaki 2 § (Finlex)

Vamman tai sairauden aiheuttama fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite on pitkäaikainen tai pysyvä

Vammaisen henkilön määritelmän ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että vammaispalvelulakia sovelletaan eri tavoin vammaisiin henkilöihin, joilla on erilaisia toimintarajoitteita. Tämän vuoksi määritelmässä on nimenomaisesti mainittu fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen, sosiaalinen tai aisteihin liittyvä toimintarajoite. 

Oikeus palvelun saamiseen ei perustu diagnoosiin, vaan vamman yhdessä yhteiskunnallisten esteiden kanssa aiheuttamaan toimintarajoitteeseen ja siitä johtuvaan avun tai tuen tarpeeseen. 

Kaikkien toimintarajoitteiden osalta tulee yhdenvertaisesti arvioida yksilöllinen avun, tuen ja huolenpidon tarve, yleisten palveluiden sopivuus ja oikeus saada vammaispalvelulain perusteella palveluita.

Vamman tai sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen on lisäksi oltava pitkäaikainen tai pysyvä. Pitkäaikaiseksi katsotaan vähintään vuoden kestävä toimintarajoite. Aikamääre ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan arvio toimintakyvyn heikentymisestä on aina tehtävä yksilöllisesti henkilön tilanteen kokonaisarvion pohjalta. Pitkäaikaisuutta ja pysyvyyttä arvioidaan kuten vanhan vammaispalvelulain (380/1987) aikana.

Toimintarajoitteen pysyvyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilön, joka sairastuu nopeasti etenevään parantumattomaan sairauteen, tulee saada sairauden aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi tarvitsemansa palvelut ilman viivettä. Sen sijaan toimintakyvyn tilapäinen heikentyminen esimerkiksi leikkauksen jälkeen ei oikeuta saamaan vammaispalvelulain mukaisia palveluita.

Vamma tai sairaus yhdessä yhteiskunnassa esiintyvien esteiden kanssa estää osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa

Henkilön vamman tai sairauden aiheuttamaa avun ja tuen tarvetta tulee aina arvioida suhteessa toimintaympäristöön ja vammaisen henkilön yksilölliseen elämäntilanteeseen. Edellytys ilmentää vammaisuuden sosiaalista mallia, joka vastaa YK:n vammaisyleissopimuksen määritelmää vammaisuudesta. Tämä tarkoittaa, että henkilön mahdollisuus osallistua yhdenvertaisesti yhteiskuntaan riippuu vamman tai sairauden lisäksi yhteiskunnallisista esteistä. Nämä esteet voivat olla fyysisiä tai saavutettavuuteen taikka asenteisiin liittyviä esteitä.

Vammaisen henkilön toimintakyky voi vaihdella monista eri syistä johtuen. Toimintakykyyn vaikuttavat esimerkiksi vammaisen henkilön elämäntilanne, ympäristön esteettömyys ja tiedon saavutettavuus. Myös sillä voi olla merkitystä, onko kyseessä vammaiselle henkilölle tuttu vai vieras tilanne taikka toimintaympäristö.

Itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää välttämättä tämän lain mukaisia palveluita

Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden on oltava välttämättömiä vammaisen henkilön itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Välttämättömyyden edellytys täyttyy, jos vammainen henkilö ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia ja sopivia itsenäisen elämän, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumisen edellytyksenä olevia palveluita sosiaalihuoltolain tai muiden yleislakien perusteella. 

Välttämättömyyden arvioinnissa on otettava huomioon, mitä rajoituksia, esteitä ja avun tai tuen tarpeita toimintarajoite aiheuttaa yksilöllisesti ja millaisia palveluita toiminnon toteuttaminen tällöin edellyttää. Avun ja tuen välttämättömyyden arviointiin vaikuttavat:

• elämäntilanne
• henkilön ikä
• perhesuhteet
• asuinolosuhteet ja 
• toimintaympäristö 

Apu tai tuki on välttämätöntä, jos henkilö ei ilman sitä kykene suoriutumaan kulloinkin kyseessä olevasta toiminnosta. Apu tai tuki on arvioitava välttämättömäksi myös, jos henkilön terveys tai turvallisuus vaarantuisi ilman apua tai tukea.  Arviota ei tehdä sen perusteella, kuinka välttämätön itse toiminto on.

Välttämätön avun tai tuen tarve voi olla runsasta ja usein ympärivuorokautista. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö tarvitsee jatkuvaluonteisesti toisen henkilön apua turvallisuutensa takaamiseksi hengitysvajeen tai vaarantajun puutteen vuoksi. 

Välttämätön avun tai tuen tarve ei kuitenkaan edellytä vaativia tai monialaisia palveluita. Henkilö voi tarvita toimintarajoitteensa vuoksi välttämättä apua tai tukea jossakin tavanomaisen elämän tilanteessa, asiassa tai toimintaympäristössä, vaikka hän suoriutuu jossakin toisessa tilanteessa itsenäisesti ilman apua. 

Myös sellainen avun ja tuen tarve, joka vaikeuttaa henkilön selviytymistä ennalta arvaamattomissa, suunnittelemattomissa tai henkilölle uusissa tilanteissa, voi olla välttämätöntä.

Välttämättömyyden edellytys eri ikäkausina

Vammaispalvelulain mukaiset erityispalvelut turvaavat yhdenvertaista osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnan eri toimintoihin eri elämänvaiheissa. Lapsilla ja nuorilla tarpeet yhdenvertaisuuden toteutumisessa ovat erilaisia kuin työikäisellä tai ikääntyneellä väestöllä. 

Vertailu yhdenvertaisuuden toteutumisen edellyttämien välttämättömien ja sopivien palveluiden järjestämiseksi tulee tehdä suhteessa samaan ikäryhmään kuuluvaan ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaan vammattomaan henkilöön.

Vammaispalvelulain suhde muuhun lainsäädäntöön

Vammaisilla henkilöillä on oikeus yleisiin palveluihin, jotka ovat ensisijaisia erityispalveluihin nähden. 

Sosiaalihuoltolaki on sosiaalihuollon yleislaki. Vammaispalvelulaki erityislakina täydentää yleisiä sosiaalipalveluita silloin, kun vammainen henkilö ei saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia ja sopivia palveluja esimerkiksi sosiaalihuoltolain nojalla.  

Vaikka henkilö täyttäisi kaikki vammaisen henkilön määritelmässä mainitut edellytykset, vammaispalvelulain mukaisia palveluja järjestetään vain, jos hän ei saa tarvitsemiaan yksilöllisen tarpeensa mukaisia ja sopivia palveluita sosiaalihuoltolain tai muun lain perusteella. Vammaispalvelulaki on siten toissijainen suhteessa sosiaalihuoltolakiin ja muihin sosiaali- ja terveydenhuollon yleislakeihin.

Sosiaalihuollon palveluissa ensisijaisesti sovellettava yleislaki on sosiaalihuoltolaki, jossa säädetään kattavasti asiakkaan erilaisiin tarpeisiin vastaamiseksi järjestettävistä palveluista. Vammaisen henkilön tarvitsemia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita järjestetään ensisijaisesti esimerkiksi seuraavien yleislakien perusteella: 

• sosiaalihuoltolaki
• terveydenhuoltolaki
• varhaiskasvatuslaki ja
• perusopetuslaki

Vammaisen lapsen tarvitsema tuki järjestetään esimerkiksi ensisijaisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lainsäädännön perusteella, ja vammaispalvelulaki tulee sovellettavaksi toissijaisesti. Lapselle myönnettävillä vammaispalveluilla voidaan kuitenkin viime kädessä turvata se, että vammainen lapsi voi tehdä samoja asioita kuin muut saman ikäiset vammattomat lapset tekevät. Vammaisilla lapsilla on oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin myös, jos palvelu olisi edellytys sille, että lapsi voi osallistua ikätasonsa mukaisesti ilman vanhempia tai muita perheenjäseniä toimintoihin, joita muut ikätoverit tekevät yleensä itsenäisesti tai muiden lasten kanssa.

Sosiaalihuoltolakia ja muuta sosiaalihuollon lainsäädäntöä täydentävänä lakina on otettava huomioon myös vanhuspalvelulaki, joka sisältää säännöksiä muun muassa iäkkään henkilön näkökulman huomioon ottamisesta palvelutarpeiden selvittämisessä, palveluiden laadussa sekä toteuttamisessa.

Vammaispalvelulakia koskevassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaan tarkoitus ei ole, että kaikkien iäkkäiden henkilöiden palvelut järjestetään vammaispalvelulain perusteella. Vammaispalvelulain soveltamista rajaa vammaisen henkilön määritelmä ja vammaispalvelulain toissijaisuus suhteessa yleislainsäädäntöön, kuten sosiaalihuoltolakiin. 
Valiokunnan mietintö StVM 52/2022 vp (Eduskunta)

Vammaispalvelulain tarkoitus huomioitava lain valinnassa

Arvioitaessa sitä, saako henkilö yksilöllisen tarpeensa mukaiset ja sopivat palvelut muiden lakien perusteella, on otettava huomioon vammaispalvelulain tarkoitus. Vammaispalvelulain tarkoituksena on:

• toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä
• tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä
• turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Vammaispalvelulaki 1 § (Finlex)

Lisäksi on otettava huomioon perustuslain 22 §:n säännös julkisen vallan velvollisuudesta edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. 
Suomen perustuslaki 22 § (Finlex)

Yleislakeja ja erityislakeja voidaan soveltaa rinnakkain

Vammaispalvelulakia voidaan soveltaa yleislakien kanssa myös rinnakkain, vaikka vammaispalvelulaki on toissijainen suhteessa yleislakeihin. Henkilön palvelukokonaisuus voi muodostua esimerkiksi omaishoidon tuesta ja vammaispalvelulain mukaisesta liikkumisen tuesta, tai vammaisen lapsen perhe voi saada samanaikaisesti sekä sosiaalihuoltolain mukaista lapsiperheen kotipalvelua että vammaispalvelulain mukaista valmennusta kommunikointitaitojen opetteluun.

Sovellettava laki valitaan kokonaisharkinnan perusteella

Vammaisen henkilön palvelutarve on arvioitava aina yksilöllisesti, ja päätös sovellettavasta laista tulee tehdä kokonaisharkinnan perusteella. Tarkoitus ei ole, että yksittäinen syy, kuten vammaispalveluiden maksuttomuus, vaikuttaa ratkaisevasti muiden lakien mukaisten palveluiden sopivuuden arviointiin. 

Tavanomainen elämä

Tavanomaisen elämän sisältöä tulee arvioida suhteessa vammaispalvelulain tarkoitukseen. Tämä merkitsee sitä, että tavanomaisen elämän sisältöä määrittävät paitsi yhteiskunnassa hyväksytyt arvot ja toimintatavat, myös vammaispalvelulain tavoite. Lain tavoitteena on toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. 

Tavanomaisen elämän käsitettä on myös arvioitava laaja-alaisesti, jotta se kattaa ihmisten monimuotoiset elämäntilanteet ja yksilölliset tarpeet.  

Omaa elämää koskeva päätöksenteko sekä yhdenvertainen osallisuus yhteiskuntaan kuuluvat olennaisena osana tavanomaiseen elämään. Tavanomaiseen elämään kuuluvia toimintoja ovat esimerkiksi:

• itsestä, perheestä ja kodista huolehtiminen
• liikkuminen
• opiskelu ja työ
• muu osallistuminen yhteiskuntaan
• vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa sekä
• sosiaalinen elämä ja vapaa-ajan tai loman vietto.

Tavanomaisen elämän toimintoja verrataan vammattomien samaan ikäryhmään kuuluvien ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden toimintoihin. 

Lapsen tavanomaiseen elämään kuuluu esimerkiksi leikki, harrastukset, sosiaalisten suhteiden luominen ja ylläpitäminen sekä perheen arkeen, varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen osallistuminen.

Mikä ei ole tavanomaista elämää?

Hyvinvointialueella ei ole velvollisuutta järjestää vammaispalvelulain mukaisia palveluita, jos tilanne poikkeaa merkittävästi vertailuryhmän tasosta, eikä palveluista aiheutuvia kustannuksia voida pitää kohtuullisina, kun otetaan huomioon toiminnan tavoite, merkitys vammaiselle henkilölle ja tilanne kokonaisuudessaan. 

Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi usein toistuvat tai poikkeuksellisen pitkät ja kalliit ulkomaanmatkat ja niille tarvittavat palvelut tai muu vastaava tilanne, joka eroaa merkittävästi siitä, mitä tavanomaiseen elämään yleisesti arvioidaan kuuluvan.

Arvioinnissa on kuitenkin aina otettava huomioon myös vammaisen henkilön yksilöllinen elämäntilanne ja se, mikä yksittäistapauksessa on henkilölle tavanomaista elämää.

Lähteet

Vammaispalvelulaki 675/2023 (Finlex)
Hallituksen esitys HE 191/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vammaispalvelulaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (Eduskunta)
Valiokunnan mietintö STVM 52/2022 vp (Eduskunta)