Elohopea

Elohopeaa vapautuu ympäristöön ihmisen toiminnan seurauksena ja sitä esiintyy maaperässä myös luonnostaan. Elohopealle altistutaan pääasiassa ravinnon kautta. Elohopeasta muodostuu ympäristössä terveydelle haitallista metyylielohopeaa, joka on haitallista sikiön ja lapsen kehittyvälle keskushermostolle ja saattaa lisätä sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Mitä elohopea on?

Elohopeaa esiintyy ympäristössä monessa eri kemiallisessa muodossa, kuten alkuainemuodossa (Hg⁰), ionimuodossa ja useana erilaisena orgaanisena yhdisteenä. Orgaanisista eli hiiltä sisältävistä elohopean yhdisteistä ihmiselle haitallisin on metyylielohopea (MeHg).

Metyylielohopea rikastuu ravintoketjussa ja kiinnittyy tiukasti elimistön rikkiä sisältäviin proteiineihin.

Elohopean lähteet

Elohopeaa pääsee ympäristöön tulivuorenpurkausten ja kiviaineksen rapautumisen yhteydessä, mutta merkittävä osa elohopean päästöistä syntyy ihmisen toiminnasta. Maailmanlaajuisesti elohopean suurimpia päästölähteitä ovat pienimuotoinen kullankaivuu, fossiiliset polttoaineet ja teollisuus. Noin puolet päästöistä on lähtöisin Aasiasta. Viime vuosina elohopean päästöt ovat vähentyneet Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta kasvaneet Aasiassa.

Lue lisää: Global Mercury Assessment (AMAP, englanniksi)

Ilmakehässä elohopea voi kulkeutua pitkiä matkoja jopa mantereelta toiselle. Suomeen päätyvä elohopealaskeuma ei ole merkittävästi pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa elohopeaa pääsee ympäristöön esimerkiksi energiantuotannosta ja metalliteollisuudesta.

Vesiympäristössä, erityisesti hapettomissa olosuhteissa, bakteerit voivat muuntaa maaperään ja sedimenttiin varastoitunutta elohopeaa metyylielohopeaksi. Tätä prosessia kutsutaan metylaatioksi.

Elohopeaa sisältävät amalgaamipaikat aiheuttavat joskus huolta. Paikoissa elohopea on kuitenkin alkuainemuodossa, eikä paikkojen ole todettu olevan haitallisia terveydelle. Amalgaamipaikkojen käytöstä on pyritty luopumaan hammaslääkärien ja -hoitajien altistumisen vähentämiseksi sekä ympäristösyistä.

Infograafi, jonka sisältö on kerrottu tekstissä.

Elohopean esiintyminen ympäristössä

Maaperään kertyneet elohopeavarastot vapautuvat pikkuhiljaa eliöiden käyttöön ja pitoisuuksien lasku ympäristössä on erittäin hidasta. Esimerkiksi joidenkin järvien kaloissa elohopeapitoisuudet eivät ole pienentyneet viimeisen 20 vuoden aikana juuri lainkaan.

Elohopea kertyy erityisesti kaloihin ja sieniin. Sienissä elohopea on haitattomassa alkuainemuodossa, mutta kalan sisältämästä elohopeasta suurin osa on metyylielohopeaa, joka on myrkyllistä suurina pitoisuuksina.

Kaloissa elohopeapitoisuus vaihtelee paljon paikallisesti. Järvikalojen pitoisuudet ovat yleensä suurempia kuin merikalojen, ja elohopeapitoisuuteen vaikuttaa myös valuma-alueen maaperän elohopeapitoisuus. Metyylielohopean kannalta ongelmallisimpia ovat tekojärvet, joissa veden alle jääneestä maaperästä pääsee vapautumaan veteen runsaasti elohopeaa.

Kalojen elohopeapitoisuus vaihtelee paljon myös kalalajin ja kalan iän mukaan. Mitä vanhempi kala on ja mitä korkeammalla se on ravintoketjussa, sitä suurempi on sen elohopeapitoisuus. Suurimmat elohopeapitoisuudet ovat suurissa petokaloissa, kuten hauessa¹.

EU:n komission asetuksen (1881/2006) mukaan elintarvikkeeksi myytävän kalan elohopeapitoisuus ei saa ylittää 0,5 milligrammaa kilossa kalan tuorepainoa kohti laskettuna (mg/kg tp). Hauelle ja eräille muille kalalajeille, jotka on lueteltu asetuksessa, pitoisuusrajaksi on asetettu 1,0 mg/kg tp.

Lue lisää: Komission asetus (EY) N:o 1881/2006 tiettyjen elintarvikkeissa olevien vierasaineiden enimmäismäärien vahvistamisesta

Elohopean laatuvaatimus eli suurin sallittu pitoisuus suurten vesilaitosten jakamalle vedelle on enintään 1,0 µg/l (STMa 1352/2015).

Lue lisää: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 1352/2015 talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskinhallinnasta

Graafi elohopean pitoisuuksista kalassa: Hauki 0,5 mg/kg, Kuha 0,22, Ahven 0,18, Made 0,17, Tonnikala 0,16, Puna-ahven 0,13, Muikku 0,1, Tonnikalasäilyke 0,1, Siika 0,07, Turska 0,07, Lahna 0,06, Kampela 0,06, Lohi 0,04, Kirjolohi 0,04, Seiti 0,04, Sardiini 0,04, Silakka 0,02.

Elohopealle altistuminen

Ihminen altistuu elohopealle pääasiassa ravinnon kautta. Koska metyylielohopea rikastuu ravintoketjussa, ravintoketjun huipulla olevat suuret petokalat ovat sen merkittävimpiä lähteitä ihmiselle. Metyylielohopeasta noin 95 % imeytyy ruuansulatuskanavassa ja sen puoliintumisaika elimistössä on noin 50 vrk.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n mukaan veren elohopeapitoisuudesta 46 μg/l ei aiheudu merkittäviä terveysriskejä². Suomen väestöstä mitatut veren elohopeapitoisuudet ovat pienempiä kuin EFSA:n arvioima raja-arvo.

Graafi elohopeapitoisuuksista suomalaisten verinäytteissä.

Elohopeaa sisältävää kalaa voi syödä satunnaisesti, noudattaen kalan turvallisen käytön ohjeita. Elohopean vuoksi Ruokavirasto on antanut kalan yleisiin syöntisuosituksiin seuraavanlaiset poikkeukset:

Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1–2 kertaa kuussa.
Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa.
Sisävesialueiden kalaa päivittäin syöviä suositellaan vähentämään elohopeaa keräävien petokalojen käyttöä. Näitä kaloja ovat hauen lisäksi isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet.

Lue lisää: Kalan turvallisen käytön ohjeet (Ruokavirasto)

Elohopean haitat terveydelle

Epäorgaaninen, alkuainemuodossa oleva elohopea ei ole erityisen haitallista terveydelle. Sen sijaan metyylielohopea on haitallinen sikiön ja lapsen kehittyvälle keskushermostolle, ja saattaa aiheuttaa keskittymishäiriöitä, motorisia häiriöitä ja sanallisen muistin heikentymistä. Metyylielohopealle altistuminen on yhdistetty myös kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin sekä heikentyneeseen immuunijärjestelmän toimintaan.

Suomen väestössä metyylielohopean riskit ovat kuitenkin hyvin vähäisiä.