Ftalaatit

Ftalaatteja käytetään laajasti muovien, kuten polyvinyylikloridin (PVC), pehmentämiseen. Suomalaiset altistuvat ftalaateille pääasiassa ravinnon kautta, mutta osaksi myös suoraan muovi- ja hygieniatuotteiden kautta. Ftalaattien epäillään häiritsevän hormonitoimintaa.

THL tarjoaa ftalaattien maksullista analytiikkaa.

Lue lisää: Ftalaattien analyysi

Mitä ftalaatit ovat?

Ftalaatit ovat ftaalihapon estereitä, joissa aromaattiseen ftaalihappoon on kiinnittynyt kaksi hiilivetyryhmää. Laajimmin käytetty ftalaatti on DEHP ja muita yleisesti käytettyjä ja mahdollisesti terveydelle haitallisia ftalaatteja ovat DBP, BBP, DINP ja DIDP. Eräiden ftalaattien lyhenteet ja koko nimet:

DEHP eli bis(2-etyyliheksyyli)ftalaatti
DBP eli dibutyyliftalaatti
BBP eli bentsyylibutyyliftalaatti
DINP eli di-isononyyliftalaatti
DIDP eli di-isodekyyliftalaatti
DIBP eli di-isobutyyliftalaatti
DNOP eli di-n-oktyyliftalaatti

Ftalaatit hajoavat nopeasti ympäristössä ja elimistössä. Niiden puoliintumisaika, eli aika jona puolet yhdisteestä hajoaa, on joistakin tunneista vuorokausiin. Ftalaatit eivät siis kerry ravintoketjussa eivätkä varastoidu elimistöön. Laajan käytön vuoksi niille altistutaan kuitenkin päivittäin.

Ftalaattien käyttö ja lähteet

Ftalaattien tärkein käyttökohde on PVC-muovien pehmentäminen. Niiden tarkoituksena on lisätä muuten hauraiden muovien taipuisuutta, läpinäkyvyyttä ja kestävyyttä.

Ftalaatteja käytetään esimerkiksi leluissa, elintarvikekontaktimateriaaleissa, kosmetiikassa, pakkauksissa ja lääketieteellisissä laitteissa. Esimerkkejä lopputuotteista:

Muoviastiat ja muovikääreet
Lelut
Hygieniatarvikkeet ja saippuat
Elektroniikka
Rakennusmateriaalit
Liimat, vahat, maalit ja painomusteet
Tekstiilit

Ftalaatteja käytetään myös lääketablettien päällystämiseen, ravintolisien viskositeetin hallintaan, geelin ja filmien muodostusaineina, stabilisaattoreina ja voiteluaineina.

Infograafi, joka kertaa sivun sisältöä.

Ftalaattien esiintyminen ympäristössä

Ftalaatit eivät ole kemiallisesti sitoutuneita muoveihin, joten muovin laadusta ja kunnosta riippuen niitä voi irrota tuotteista kohtuullisen helposti. Ympäristössä ne hajoavat nopeasti, eivätkä ne siis yleensä kerry maaperään tai eliöihin. On kuitenkin mahdollista, että ftalaatteja päätyy myös elintarvikkeisiin^1,2. Ftalaattien pitoisuudet sisäilmassa ovat yleensä suurempia kuin ulkoilmassa ja lisäksi tiheästi asuttujen kaupunkialueiden ilmasta niitä löytyy enemmän kuin harvaan asutuilla alueilla³.

DBP, BBP, DEHP, DINP, DIDP, DIBP ja DNOP kuuluvat REACH-asetuksen rajoitettujen aineiden luetteloon (1907/2006/EC, liite XVII) ja niiden enimmäispitoisuudeksi muovituotteissa, leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa on asetettu 0,1 painoprosenttia. Ftalaattien käyttöä on lisäksi rajoitettu tai kielletty EU:n kosmetiikka-asetuksessa (1223/2009), RoHS-direktiivissä (2011/65/EU), leludirektiivissä (2009/48/EY) ja muoviasetuksessa (10/2011).

Lue lisää:

Ftalaateille altistuminen

Ihminen altistuu ftalaateille lähinnä syömällä tai juomalla. Elintarvikkeisiin ftalaatteja voi päätyä prosessoinnin yhteydessä tai irrota elintarvikepakkauksista. Ftalaatteja voi päätyä ruuan raaka-aineisiin myös ympäristöstä⁷. Ftalaattien lähteitä ovat erityisesti rasvaiset ruuat kuten maitotuotteet ja rasvat sekä jonkin verran myös lihatuotteet. Ftalaateille voi altistua jonkin verran myös hengityksen kautta ja erityisesti pienet lapset nielemällä pölyä.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) arvioi vuonna 2005^4,5,6,7,8, että ihminen voi altistua DEHP:lle, DBP:lle, BBP:lle, DiDP:lle ja DiNP:lle yhdisteestä riippuen 10–500 mikrogrammaa painokiloa kohti päivässä, koko elämänsä ajan, ilman merkittäviä terveysriskejä.

Vuonna 2019 EFSA arvioi ftalaattien riskejä uudelleen⁹ ja asetti neljän ftalaatin summalle (DBP, BBP, DEHP ja DiNP) uuden, väliaikaisen TDI-arvon 50 µg/kg vrk. Summa-TDI perustui yhdisteiden aiheuttamiin samankaltaisiin lisääntymishaittoihin ja se laskettiin käyttäen DEHP-ekvivalenttikertoimia. Kriittiseksi vasteeksi, eli vaikutukseksi, joka havaitaan pienimmällä mahdollisella altistumistasolla, EFSA tunnisti heikentyneen sikiöaikaisen testosteronin tuotannon rotalla. Koska DiDP ei vaikuta sikiön testosteronitasoihin, sen TDI-arvoksi jäi 150 µg/kg vrk⁸.

Eurooppalaisten keskimääräinen ftalaattien saanti ravinnosta alittaa TDI-arvot selkeästi. EFSA:n arvion mukaan TDI-arvot eivät todennäköisesti ylity myöskään niillä, jotka saavat ftalaatteja ravinnosta keskimääräistä enemmän⁹.

Ftalaattien saanti ravinnosta ja siedettävä päiväsaanti
Aine	Eurooppalaisten saanti ravinnosta keskimäärin, µg/kg vrk⁹	TDI, µg/kg vrk	DEHP-ekvivalenttikerroin⁹
DBP	0,042–0,77	10⁴	5
BBP	0,009–0,21	500⁵	0,1
DEHP	0,45–3,5	50⁶	1
DiNP	0,23–4,3	150⁷	0,3
DiDP	0,001–0,057	150⁸	-
DBP:n, BBP;n, DEHP:n ja DiNP:n summa DEHP-ekvivalentteina laskettuna	0,9–7,2	50⁹	-

Ftalaattien haitat terveydelle

Useiden ftalaattien epäillään häiritsevän hormonitoimintaa. Ftalaattien terveysvaikutuksista ihmiselle on olemassa tutkimustietoa, mutta syy-yhteydestä altistumisen ja haittavaikutusten välillä ei ole varmaa tietoa. Tutkimuksissa on havaittu, että ftalaateille altistuminen saattaa olla yhteydessä lisääntymisjärjestelmän häiriöihin, kohonneeseen keskivartalolihavuuteen ja rintasyöpäriskiin, insuliiniresistenssiin, astmaan, autismiin, joihinkin allergioihin sekä käyttäytymishäiriöihin.

EFSA arvioi parhaillaan elintarvikemuoveissa käytettyjen ftalaattien, rakenteellisesti samankaltaisten aineiden ja korvaavien aineiden terveysriskejä. Arvion tueksi se on hiljattain julkaissut elintarvikemuovien lisäaineiden tunnistamista ja priorisointia koskevan katsauksen¹⁰.